IRC-Galleria

Aika on siitä hassu juttu, että silloin kun puristat pienet nyrkkisi yhteen ja suljet silmäsi.
Se ei liiku mihinkään.
Siinä on myös jotain outoa. Silloin kun makaat lattialla pimeässä ja toivoisit ettet kuule hengitystäsi.
Se ei liiku mihinkään.

Sitten on hetket.
Hetket elämässä, jolloin ymmärtää että aika on kiitänyt ohi.
Siitä ei ole jäänyt mitään muistamisen arvoista.
Ne ovat siitä kummallisia että me emme voi elää niitä kuin itsellemme.
Niistä ei ole jäänyt mitään muistamisen arvoista.

Hetkissä on aikoja jolloin ne sekoittuvat. Niistä tulee musta suuri vuori.
Ne eivät tiputa sinua. Ne jättävät sinut odotamaan.

Hetkissä ja ajassa on aina sama ongelma. Ne jättävät sinut odottamaan.

Ymmärrän jo paremmin ihmisiä, jotka viihtyvät töissä myöhään.
He katsovat aamulla rumilla väsyneillä silmillään kelloa. Se on aina saman verran.
He katsovat seuraavan kerran kelloa tunnottomilla silmillään. Se on aina saman verran.
Aikaa on kulunut mutta emme muista hetkiä ajasta.

Päätin katsoa kelloa tänään väsyneillä silmilläni. En muista siitä hetkiä.
Muistan vaan katsoneeni sitä.
Jos hetket ajasta eivät kulu tämän nopeammin, tiedän että silmäni väsyvät katsomaan kelloa.