IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 07.02.2009 23:45

Vuonna 2003 Suomessa yli 15-vuotiaista ylipainoisia oli 26,2 prosenttia ja lihavia 12,8 prosenttia, yhteensä 39. Suomalaisista kouluikäisistä lapsista vuonna 2005 oli ylipainoisia 10 –20 prosenttia. Vuoden 2007 FINRISKI-tutkimuksen mukaan suomalaismiehistä normaalipainoisia on enää 33 prosenttia ja naisista 48 prosenttia.

[Ei aihetta]Lauantai 07.02.2009 23:39

Nälkä

Nälkä on ravitsemusfysiologinen puutteen tila, jossa ihmisillä ei ole määrältään tai laadultaan riittävää ravintoa. Nälän tunne voi syntyä myös psyykkisistä syistä. Silloin ihminen voi esimerkiksi syödä kuviteltuun nälkäänsä.

Varsinainen nälkä seuraa kun ruokaa ei ole riittävästi saatavilla. Jatkuessaan nälkä johtaa aliravitsemukseen, jolloin elintoiminnot heikkenevät, ja pitkään jatkuneena se johtaa kuolemaan. Terveellä ihmisillä on melko pitkä nälän sietokyky, jota käytetään hyväksi esimerkiksi paastottaessa. Terve ihminen voi selvitä hengissä jopa _50 päivää ilman ruokaa._ Tunnettu esimerkki on irlantilainen Terence MacSwiney, joka ehti olla vankilassa nälkälakossa 74 päivää ennen kuin kuoli. Vedenpuutetta ihminen sietää huomattavasti heikommin.

Nälän tunteen tullessa ihmisen keho pyrkii ensisijaisesti saamaan riittävästi energiaa elintoimintoihin. Veressä oleva glukoosi on energian tärkein lähde. Suurin glukoosivarasto ihmisillä on maksassa. Aluksi elimistö alkaa käyttää lihaksia energian tuottamiseen, myöhemmin myös rasvakudos alkaa kulua energiantuotannossa.

Nälkä ja aliravitsemus on myös yksi suurimpia ihmiskunnan ongelmia. Aliravittuja ja nälkäisiä ihmisiä elää maapallolla lähes miljardi, lähinnä kehitysmaissa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Vuosittain lähes 10 miljoonaa ihmistä kuolee nälkään ja aliravitsemukseen. Monet kehittyneet maat auttavat köyhiä kehitysmaita elintarvikeavun kautta torjumaan nälkää. Ongelmana on toisaalta pidetty myös halpojen elintarvikkeiden myyntiä kehitysmaihin, joiden omat viljelijät ovat joutuneet lopettamaan viljelyn vaarantaen näin paikallisen ruokaturvan.

[Ei aihetta]Perjantai 06.02.2009 09:48

UUSI ELÄINRÄÄKKÄYS VIDEO ! TÄMÄ ON VERISTÄ ELI EN SUOSITTELE KATSOA !


eli, rullaathan alas nimilistaan ja lisäät nimesi tähän vaatimuskirjeeseen ja
lähetä se kaikille tutuille. Ruotsissa tämä viesti on lähtenyt eteenpäin
Ruotsin Kennelliitosta ja Käyttökoiraorganisaatiolta. Videota ei ole pakko
katsoa (meet farm=''liha tehdas'' - se on TODELLA RAAKA!), - mutta jos päätät katsoa,
niin varoitus että SE ON HIRVEÄTÄ katsottavaa ja kauheata väkivaltaa. Sen
kipeä hiljaisuus on koskettanut meitä kaikkia syvästi. Jos emme suojele eläimiä
tämänlaiselta brutaalisuudelta, olemme osarikollisia.

Voit tehdä jotain! Allekirjoitathan ja lähetät kontakteillesi - tällaisen
väkivallan on LOPUTTAVA!

VAROITUS! TÄMÄ ON OIKEASTI JÄRKYTTÄVÄÄ KATSOTTAVAA!!!


http://getactive.peta.org/campaign/turkey_investigation1
http://getactive.peta.org/campaign/turkey_investigation1

Tässä video lyhyesti (lihatarha): piilokameralla filmattuna, eläimet
kuvattiin kun ne NYLJETÄÄN ELÄVÄNÄ! Sanovat että tulee 'täydellisempi
leikkaus'.tämän jälkeen ruhot heitetään kasaan, yhä elävänä, ja jopa 10
minuuttia sydän vielä sykkii, silmittömässä kivussa, ja silmät vielä
liikkuvat.lintujen pienet käpälät värisevät. Yksi lintu joka vielä nostaa
päätänsä ja katsoo kameraan verisillä silmillään.

Vaikka et katso videota, ALLEKIRJOITATHAN ja lähetät ystävillesi:
tällainen
hirviömäisyys on loputtava, JOTAIN ON TEHTÄVÄ!!

Kun tässä listassa on 500 nimeä, lähetäthän sen: PETA2@petaorg
<PETA2@peta.org>

01. Helen Walthew, Cape Town
02. Joyce Luxton, Cape Town
03. Garth Luxton, Cape Town
04 Terje McKnight, Norway
05 Joachim B McKnight, Norway
06 Jannicke McKnight, Norway
07 Rita Lyngsmo, Norway
08 Hanne Dahle, Norway
09 Elizabeth Dahle, Norway
10 Pia Baumann, Norway
11 Anita McKnight,
12 Laura Garner Scotland
13 Ken Garner Scotland
14 Noel Bowie Scotland
15 Chris Bowie China
16 Jang Jing China
17 Val Cummnings South Africa
18 Derek Cummings South Africa
19 Kim Samuels South Africa
20 Ron Samuels South Africa
21 Vanessa Mclean UK
22 David Stainforth - South Africa
23 Lynne Proude - South Africa
24 Jenny Wilkinson - South Africa
25 Sharon Künnemann - South Africa
26 CELESTE WEBER
27 Yvonne Miller
28 David Miller
29 Jennifer Ormond-Brown
30 Digby Ormond-Brown
31 Martin Brown
32. Tonel Rautenbach - South Africa
33. Naco Rautenbach - South Africa
34. Jessica Moller - South Africa
35. Roxanna De Bruyn - South Africa
36. Charlene Morgan - South Africa
37. Shaun Morgan - South Africa
38. Marianne le Grange - South Africa
39. Marius le Grange Jnr - South Africa
40. Marinka le Grange - South Africa
41. Marius le Grange Snr - South Africa
42. Ida Botha - South Africa
43. George Botha - South Africa
44. Joey Pretorius - South Africa
45. Riekie Pretorius - SA
46. Jaco Pretorius - SA
47. Gerhardus Pretorius - SA
48. Silvia Pretorius - SA
49. Malie Swart - SA
50. Nico Swart - SA
51Andre Koegelenberg
52 Trudie McIntosh
53 Maryanne Jooste
54 Frans Jooste
55 Lulu Joost
56 Dené Jooste
57 Freda O'Connell
58. Carmen Slabbert - South Africa
59. Debbie Smith - South Africa
60 Dudley Bennet South Africa
61 Pamela Bennet South Africa
62 Yvonne Brink, Sweden
63 Anneli Paldin/Rengart
64.Cathrine Hellberg
65. Thereze Axelsson / Sweden
66. Marie Tälth
67.Anna Andersson
68.Marcus Nilsson
69.Isak Andersson
70.Ida Andersson
71. Ritva Lindström
72. Sven Lindström
73. Rose-Marie Carlsen / Denemark
74.Tatiana Pajares/Spain
75. Hugo Gutierrez Colas /Spain
76. Caroline Bjälstam/Spain
77. Solvår Warmestad/Norway
78. Camilla Dahlgren/Sweden
79. Peter Rasmussen/Sweden
80. Satu Kettunen / Sweden
81. Olof Haggren / Sweden
82. Marianne Paunimo/Finland
83.Elina Paunimo/Finland
84.Tuomas Paunimo/Finland
85.Arto Hynninen/Finland
86. Minna Kurvinen / Finland
87 Sauli Latvalehto / Finland
88. Päivi Mikkonen / Finland
89. Jyrki Leinonen / Finland
90. Markku Mankinen / Finland
91. Tuomo Pajari / Finland
92. Petteri Jestola/ Finland
93. Jenni Rönkä/Finland
94. Riina Pirinen / Finland
95. Elina Alavuotunki / Finland
96. Hanna Koivuperä/ Finland
97. Jenni Lohikoski, Finland
98. Hanna Rikkonen, Finland
99. Saila Huttunen, Finland
100. Satu Autio, Finland
101. Marjut Kriikku, Finland
102. Henna Takala, Finland
103. Marja Salimäki, Finland
104. Helena Salimäki, Finland
105. Tapio Vilmunen, Finland
106. Johanna Hautala, Finland
107. Anni Itäpalo, Finland
108. Aarne Niskala, Finland
109. Jonna Niskala, Finland
110. Pauline Hellevig, Finland
111. Lily Wright, Finland
112. Elina Kumpula, Finland
113.Nelli Teeriniemi,Finland
114.Alina Turunen,Finland
115.Ida Bergström,Finland
116.Kaisa Korpela,Finland
117. Veera Nikula, Finland
118. Vilma Sirèn, Finland
119. reetta mallat ,finland
120. Mira Palenius , Finland
121. Tomi Hietala , Finland
122.Jaakko Luoto,Finland
123.Touko Laakkonen,Finland
124.Oskari Oksanen,Finland
125.Pekka Saarinen,Finland
126.Jori Ilanko,Finland
127. Veera Selin, Finland
128.Ella Manninen,Finland
129. Vilma Leino, Finland
130. Jenina Levomäki, Finland
131. Tanja Salonen, Finland
132. Jp Tuononen,Finland
133. Leena Hyvölä,Finland
134. Satu Isoaho,Finland
135. Andrijana Avramov, Finland
136. Jeremias Hellman,Finland
137. Ina Avramov, Finland
138. Moona Anukka, Finland
139. Jenni Tiittanen, Finland
140. Kia Halttunen, Finland
141.Moona Kivilahti, Finland
142. Laura Sivula, Finland
143. Tessa Juselius, Finland
144. Nitta Hiltula, Finland
145. Julia Hyvärinen, Finland
146. Henna Rasi, Finland
147. Susanna Heikkilä, Finland
148. Julianna Romppainen, Finland
149. Petra Joukainen, Finland
150. Maiju Kallioinen, Finland
151. Pauliina Kannisto , Finland
152. Ronja Koskela , Finland
153. Milla Peltomäki , Finland
154. Niina Vaittinen, Finland
155. Nicola Valtonen, Finland
156. Maiju Jaatinen, Finland
157. Emilia, Finland
158. Elli Honkanen, Finland
159. Nelli, Finland
160. Jassu. Finland
161. Miia, Finland
162. Taavi, Finland
163. Katja, Finland
164. Tiia, Finland
165. Jessica, Finland ( i think that's so stupid)
166.Anette,Finland
167.Natasha, Finland
168.Maria , Finland
169. Ronja, Finland
170.Roosa, Finland
171.Siiri, Finland
172.Anne, Finland
173. Anette, Finland
174. Amanda, Finland
175. Susanna, Finland
176. Sara, Finland
177. Annika, Finland
178. Tuomas, Finland
179. Linda,Finland
180. Sofia, Finland
181. Elisabeth, Finland
182. Kiia , Finland
183.joel,finland/sweden
184. Oona, Finland
185. Jens, Finland
186. Joel, Finland
187.Tuomas, Finland
188.Joonas,Finland
189. Kaarle, Finland
190. Antti, Finland
191. Frank, Finland
192.Jasmin,Finland
193.Justus,Finland
194.Mikko,Finland
195.Manu,Finland
196.Jimmy,Finland
197.VäBä,Finland
198.Jane,Finland
199.Asta, Finland
200.Kata,Finland
201.Anni, Finland
202.Sofi, Finland
203. Janina, Finland
204. Jessi, Finland
205.Tessa,Finland
206. Milena, Finland
207. Hanna, Finland
208.Mira, Finland
jokainen vieras jää vieraslistaan,katsotaan kuinka monella on sydäntä olla kopioimat

Kirkkoon laulamaan illalla. (Y)Torstai 05.02.2009 17:44

[Ei aihetta]Lauantai 31.01.2009 23:54

VOE LÄPPÄ! Mikä vtu Suomen kansaa vaivaa? Laittai jtn iha paskoi hemmoi euroviisuihi! >:(
_EI_ mitää sellast mis jätkil o housut puoles persees ja huppari tuhat tuumaa liian suuri! >:(
_EI ,EI ja EI_!! Ihan potuttaa tollane! >:( Toivottavast Waldo's People pääsee edustaan... se o niist
kolmest parhain. Muut o jtn ihan paskoi!! >:(

Mrr... >:(



btw. ---> http://www.youtube.com/watch?v=Im-EQkI5g-I&feature=related &lt;tuuletus&gt;<xD> \,,,/

[Ei aihetta]Perjantai 30.01.2009 18:03

Muut pääse koulusta, mä ja Hiltsa tullaa MP-messuilta. Herätys oli viidelt aamul ja kuudel lähtö Hesaa. :b Äske takasi. :p

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.01.2009 18:56

Politiikkaa

Pieni poika kysyy isältään:
- Isä, meillä on ainekirjoitusta koulussa. Saanko kysyä jotain?
- Tietysti, poikani! Kysy pois.
- Mikä on politiikka?
- No jaa, politiikassa on viisi ryhmää:
1) kansa
2) hallitus
3) talousvalta
4) työläisluokka ja
5) maan tulevaisuus.
- Isä, en ymmärrä. Voitko selittää?
- OK, otetaan meidän kotimme esimerkiksi:
Minä tienaan rahat tähän meidän huusholliimme, joten minulla on taloudellinen valta. Sinun äitisi määrää ja käyttää rahat, joten hän on hallitus. Yhdessä me huolehdimme sinun tarpeistasi, sinä olet siis kansa. Pikkuveljesi on maan tulevaisuus ja hänen hoitajansa on työläisluokka. Ymmärrätkö nyt?
- Joten kuten ...

Yöllä poika heräsi siihen, että pikkuveli itki. Hän nousi katsomaan mikä oli, ja huomasi että veikalla oli kakat vaipassa. Hän meni vanhempien makuuhuoneeseen, missä äiti nukkui sikeästi, eikä herännyt pojan kuiskauksiin. Sitten hän meni lastenhoitajan huoneen ovelle ja näki avainreiästä, että isäkin oli siellä ... Kun he eivät vastanneet hänen koputuksiinsa meni hän takaisin nukkumaan.

Seuraavana aamuna poika sanoi isälleen:
- Isä, nyt minä taidan ymmärtää mitä politiikka on.
- Mainiota! sanoi isä. Selitä omin sanoin.
- Luulen että se on näin:
Hallitus nukkuu ja kuorsaa sillä aikaa kun taloudellinen valta panee työläisluokkaa p*rs**seen, kansaa ei noteerata millään lailla ja maan tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa.