IRC-Galleria

Oi autuutta~Perjantai 23.04.2010 20:13

Tein tänään ensimmäisen ostokseni netissä. Ostin huuto.netistä Ayumin singlen No way to stay. No okei, en ole vielä maksanut sitä joten se ei ole minun, mutta kuitenkin. Täten aloitan urakan kerätä Ayumin diskografiaa niin paljon kuin mahdollista. Minulla on vasta A Best 2- levyt, joten tästä se lähtee.

Taksvärkki sujui tänään todella hyvin, mitä nyt melkein lohkautin kynteni ja unohdin palauttaa mattoveitsen... Tulin bussilla kotiin veitsi farkkujen taskussa, olen todella pahis :3

Voisin tehdä jotain muutakin kuin istua koneella. AIJUU, saan sen koneeni kuulemma viikon sisällä. Ihanaa.

Lavalle siitä!Perjantai 23.04.2010 00:06

Minulla on aivan kamala hinku päästä näyttelemään. Vielä pitäisi odottaa ensi viikon perjantaita, jolloin koulumme vappupläjäys pitäisi näyttää koko porukalle. Kyseessä on ensimmäinen "iso" näytelmä, jossa olen mukana, joten minua hermostuttaa aika paljonkin...

Koulun pukukoodi on vappuna sana 'mauton.' Mitä ihmettä oikein keksin ylleni?

Ja sekoitus päälle.Torstai 22.04.2010 17:40

Luettele tähän 100 bändiä/artistia, joiden musiikistä pidät vähintään yhden kappaleen verran. Älä laita niitä paremmuusjärjestykseen!

1. Miliyah Kato
2. DragonForce
3. Masaharu Fukuyama
4. YUI
5. Ayabie
6. KAT-TUN
7. Hyori Lee
8. Children of Bodom
9. AKB48
10. Kanon Wakeshima
11. Miyuki Hashimoto
12. UnsraW
13. Deathstars
14. ALSDEAD
15. Alien Vampires
16. Sigh
17. T-ara
18. DBSK
19. Morning Musume
20. Combichrist
21. Sonata Arctica
22. LM.C
23. YUKI
24. Eminem
25. Shoko Nakagawa
26. Girls' Generation
27. Nana Kitade
28. Ikimono-gakari
29. Maaya Sakamoto
30. D'espairsRay
31. Golf-Mike
32. Maximun the Hormone
33. Givuss
34. MarBell
35. Ayumi Hamasaki
36. China Dolls
37. Gothminister
38. Hideaki Tokunaga
39. Mika Nakashima
40. Danger Gang
41. exist†trace
42. Tokio Hotel
43. Stella
44. Kaya
45. X Japan
46. Kokusyoku Sumire
47. Hey! Say! JUMP
48. Alice Nine
49. Emilie Autumn
50. ALI PROJECT
51. Wonder Girls
52. Dio -distraught overlord
53. Karasu
54. Galneryus
55. Rammstein
56. Concerto moon
57. Moi dix Mois
58. HINOI Team
59. Versailles
60. Adam Lambert
61. Mötley Crüe
62. AC/DC
63. Dream Theater
64. Malice Mizer
65. DELUIH
66. Maki Goto
67. D
68. Bon Jovi
69. Sielun Veljet
70. RazorBladeKisses
71. Jin Akanishi
72. Aural Vampire
73. Junko Akimoto
74. The 69 Eyes
75. In Flames
76. After School
77. Alice Cooper
78. hide
79. Lareine
80. Kamenashi Kazuya
81. Michael Jackson
82. L'arc~en~ciel
83. Kana Nishino
84. Art Cube
85. Princess Princess
86. Mix Speaker's,Inc.
87. Schwarz Stein
88. Linkin Park
89. Yuuya Matsushita
90. Big Bang
91. HIZAKI grace project
92. Dir en grey
93. Gackt
94. HIM
95. Movetron
96. Poison
97. Destiny's Child
98. MUCC
99. Miyavi
100. Buono!
Näin aktiivinen täällä blogissa taisin olla edellisen kerran vuonna 2008... Mutta minkä sille mahtaa, että hypärit on niin mukava viettää ATK- tilassa.

Seuraavaksi on uskonnon kaksoistunti. Tämä neljäs kurssi on kaikista mielenkiintoisin, maailmanuskonnot buddhalaisuudesta New Age- liikkeeseen. Luvassa on viittaamisesta kipeä käsi.

Toivottavasti saan nukuttua ensi yönkin kunnolla. Jerellä ei ole onneksi enää vatsatautia, nyt toivon ettei se iske kehenkään muuhun. Kaksi yötä olen nukkunut korvatulpilla, ja ajattelin nukkua vielä kaksi seuraavaakin. Sitten olen tarpeeksi luottavainen taudin katoamiseen. Toistaiseksi.

Haluan saada Poupée Girlissä tuon mustan mekon, mutta tarvitsen vielä kuusi rusettia. Hmph.

Tapan aikaa.Maanantai 12.04.2010 17:57

01 Nimet, joilla sinut tunnetaan? - Kiia, offline, Jindalrae
02 Neljä asiaa ylläsi? - Toppi, sukat, farkut, alusvaatteet
03 Seurusteletko? - En.
04 Oletko ikinä saanut ruusuja? - Montakin kertaa.
05 Oletko ikinä nuollut jalkaasi? - ...En
06 Oletko ollut rakastunut? - Tavallaan olen.
07 Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani? - Uskon.
08 Ongelmasi juuri nyt? - Flunssa...
09 Onko sydämesi ollut särkynyt? - Pari kertaa, mutta olen itse korjannut sen vahvalla langalla.
10 Mitä mieltä olet etäsuhteista? - Itse kannatan niitä, koska minullekin ne olisivat ainoa järkevä vaihtoehto.
11 Kuinka monta lasta haluat? - En yhtään.
12 Lempivärisi? - Musta sekä vihreä ja punainen kaikissa sävyissä.
13 Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran? - Kyllä.
14 Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä? - Ei itse asiassa.
15 Onko sulla nuha? - *köhköh* On
16 Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle? - Se helpottaisi asiaa :D

WHY
miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - Kyseinen olento on varattu.
milloin olit viimeksi surullinen? - Eilen
miksi teet tätä testiä? - Tylsää?

WHEN
milloin viimeksi nauroit? - Tänään koulussa.
milloin olit viimeksi autossa? - Lauantaina.
milloin olet viimeksi syönyt leipää? - Tänään joskus aikaisin aamulla.
milloin olet viimeksi opiskellut? - Viime viikon torstaina
milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - Pelkään tavallaan koko ajan.

DO U HAVE
onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - Montakin.
onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - Ei, teen juuri lähtöä koneelta.

YOURSELF
monta kirjainta on etunimessäsi? - Neljä.
missä kuussa olet syntynyt? - Huhtikuussa.
oletko allerginen jollekkin? - Virallisesti en millekään, mutta ole yliherkkä omenalle ja porkkanalle. Niitä ei tosin ole todettu missään testeissä, mutta maalaisjärki sanoo niin.
kuinka pitkä olet? - Metri kuuskuus piste kuus. Pedon luku :s
onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - Tavallisesti hyvä.

THE LATEST
viimeisin pitkä automatka? - Jaa-a. En muista.
viimeisin itku? - Lauantaina.
viimeisin nähty elokuva? - Alice in Wonderland
viimeisin kuunneltu biisi - Morning Musume - Renai Revolution 21

LOVE
haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - Kyllä ja kunnolla.
mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? - "Kukaan ei ole niin oma itsensä kuin sä!"
rakastaako sinua kukaan? - Varmaan aika monikin.

WHO
kuka nukkui viimeksi vieressäsi? - Ei niin mitään muistikuvaa.
kuka puhui kanssasi viimeksi puhelimessa? - Äiti.
kuka nauroi viimeksi kanssasi? - Minka ja Sara

THIS WEEK
onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - Ei vielä tänään.
mitä olet ostanut viikon sisällä? - Nothing.
oksentanut? - En, onneksi. Pikkubroidi kyllä senkin edestä.
soittanut jollekkin? - En vielä.
saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - Nöyp.
lähettäny viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - En.

TODAY
oletko ostanut jotakin? - En vielä.
ollut halattavana? - En ole.
tuntenut itsesi tyhmäksi? - Melko xD
ikävöinyt jotakuta? - Ainahan minä.
Sain kokeeni tänään, ja voin sanoa olevani erittäin tyytyväinen. Okei, yhteiskuntaopista tuli se seiska, mutta taloustieto anyone?

Meinasin kiljaista riemusta saatuani historian kokeen takaisin, 9½ joka pyöristyy kymppiin kiitettävän tutkielman ansiosta. Kyllä se lolita on joskus jopa hyödyllinenkin aihe, se pelasti hyvän mieleni. Ainoat virheet tulivat käsitteiden selityksessä, missä toinen maailmansota oli mystisesti vaihtunut ensimmäiseen... Eheh.

Olin koko viikon kipeänä, ja oloni on vieläkin heikohko. Tarkoitukseni oli mennä tänään porukoiden kanssa viettämään aikaa ja iltaa Heidille, mutta skippasin sen ihan suosiolla. Tämä koneella olokin vie voimiani ihan liikaa, pitäisi ehkä mennä vaakatasoon ja nostaa jalat ylös.

Seuraava jakso on todella mielenkiintoinen, ja pitkästä aikaa minulla on potentiaalia ja innostusta opiskeluun. Ihana tunne.
Aloitin tänään ensimmäistä jakkuani; leikkasin kaavat, kiinnitin tukikankaat ja ompelin muotolaskoksia. Miksei kukaan kertonut, että jakun ompeleminen on niin vaikeaa?!?!

Vietimme eilen kummityttöni ja tämän kaksoissiskon ensimmäisiä synttäreitä. Kuten arvasinkin, lahjaksi ompelemani mekko keräsi paljon huomiota. Luojan kiitos siitä ei tullut liian pientä. Tuntui erittäin hassulta, että neliömäärältään pieneen asuntoon ahtautui lähemmäs 20 ihmistä :D

Sain kummitädiltäni lahjaksi jotain, mitä en ikinä uskonut saavani enää käsiini. Mummillani oli paljon ihmeellisiä kirjoja eri teemoista; unien tulkinnoista, alkuperäiskansoista ja muista hieman not-so-common- aiheista. Yksi kirjoista oli minusta erityisen kiehtova, kelttien puuhoroskooppi. Muistan, kuinka about 10- vuotiaana luin kyseistä kirjaa ja ahmin kuvauksia eri puulajien voimista ja vaikutuksista ihmisiin. Mummin kuoltua en kuullut kirjasta enää, ja mietien olisiko se joutunut kirpputorille. Mutta eilen sain sen kirjan käsiini, vahingoittumattomana ja täysin uuden näköisenä. Se on ehdottomasti arvokkain lahjani pitkiin aikoihin.

Ja minäkin liityn Adam Lambertin faneihin. Ihanaa musiikkia. <3 Periaatteessa liian valtavirtaa, mutta menkööt nyt tämän kerran.
Ei ole mitään typerämpää kuin kaksoishypärit. Minullakaan ei olisi tällaista kamalaa taukoa ellei kahdeltatoista olisi vapputeatterin harkkoja. Pitääkin olla mukana siinä...

Viimeinen koe oli ja meni, musiikki ei teorian kannalta kuulu suosikkeihini, mutta enköhän pääse sentään läpi. Nyt voin heittää musiikin, saksan ja yhteiskuntapoin kirjat seinään lopullisesti~ Ensi jaksossa on musiikin kolmas kurssi, joka on etnisen musiikin kurssi. Opettaja houkutteli minut mukaan kun esitin varsin säälittävän tulkinnan Ayumi Hamasakin Scar- biisistä laulukokeessa. Kuulemma kurssilla tarvitaan muitakin kuin amerikkalaisen valtavirtamusiikin kuuntelijoita. Mikäs siinä, saan sen tarvittavan kurssin lukion läpipääsyyn.

Treenien jälkeen pitäisi ehtiä vielä kaupungillekin... Haluan viedä nuo kolme kirjaa Jameralle myyntiin ja ostaa viimeinkin sen synttärikortin Tinkalle. En ole löytänyt sopivaa mistään.

Minulla on järkyttävä nälkä.
Tummenna kohdat, jotka on totta

Olen alle 155cm
Ajattelen joskus olevani ruma
Minulla on monia arpia
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Olen epävarma ulkonäöstäni
Minulla on / on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
Minulla on pisamia
Olen karannut kotoa
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden vuoden ikäinen sisar
Haluan isona lapsia
Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Olen koulussa
Olen töissä
Olen nukahtanut koulussa / töissä
Teen lähes aina läksyt
Olen ollut poissa koulusta yli viikon
Olen reputtanut ainakin kaksi ainetta yhden vuoden aikana
Olen saanut potkut
Olen saanut tikkejä
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
Viisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut vakavaan leikkaukseen
Minulla on ollut vesirokko
Olen eksynyt omassa kaupungissani

Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä
Olen juonut yhden tölkin maitoa tunnin sisällä
Olen ajanut kolarin autolla
Olen suudellut sateessa
Olen ollut hiihtämässä
Olen ollut näytelmässä
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani

Olen nähnyt revontulet
Olen istunut talon katolla
Olen huijannut jotakuta
Olen ollut taksissa
Olen syönyt sushia

Olen ollut laskettelemassa
Olen sinkku

Olen varattu
Olen kihloissa
Olen naimisissa
Olen ollut sokkotreffeillä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan
En ole ihastunut / rakastunut tällä hetkellä
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä

Olen huijannut kokeessa
Olen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Minut on pidätetty
Juon säännöllisesti
Olen sammunut
Olen sammunut viimeisen kuuden kuukauden aikana
Olen käyttänyt huumeita
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
En pysty nielaisemaan pillereitä joskus
Pystyn nielaisemaan noin viisi pilleriä kerralla ilman ongelmia
Minulla on ollut todettu masennus
Minulla on paniikkihäiriöitä
Olen masentuessani sulkeutunut
Käytän masennuslääkkeitä
Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni
Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Joku läheiseni onnistui itsemurhassa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Avaudun helposti muille
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Rakastan urheilua
Kiharran hiuksianijoskus
Käyttäjätunnuksessani on x
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, punainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
Osaan ampua aseella
Olen rakastunut rakkauteen
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Nauran omille vitseilleni joskus
Syön pikaruokaa joka viikko
Uskon yliluonnolliseen
Olen koneella 24/7
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti

Rakastan valkosuklaata
Pureskelen kynsiäni
Pelaan joskus konsolipelejä
Minulla on hyvä kasvomuisti

Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni

Vanhuus ei tule yksin.Torstai 08.04.2010 15:25

Ainiin, unohdin mainita mitä saan vanhemmiltani lahjaksi. Se on yleishyödyllinen kapine, joka tulee minulla tarpeeseen. Se toimii sähköllä ja vaatii pöydän tai sylin alleen. Se hyrisee ollessaan päällä ja sen tuijottamisesta voi saada päänsärkyä.

Jep, saan oman kannettavan tietokoneen~