IRC-Galleria

Jänskättää..Keskiviikko 31.10.2007 20:36

15 päivää syntymäpäiviin. Mikä tarkoittaa myös sitä, että on saman verran aikaa kirjallisiin ja inssiin. Rupee jo vähän jännittämään. Kävin autokoululla harjoittelemassa kuljettajantutkintoa. Meni se läpi. Ensi viikon maanantaina olisi neljänneksi viimeinen ajotunti. Kai arvioitava ajo on tässä ensi viikolla tai sitä seuraavan viikon alussa. En osaa sanoa. Toivotaan vaan, että inssissä ei tule mokailtua kauhean paljon, että saisi ajokortin. =)

Jänskättää..Keskiviikko 31.10.2007 17:13

15 päivää syntymäpäiviin. Mikä tarkoittaa myös sitä, että on saman verran aikaa kirjallisiin ja inssiin. Rupee jo vähän jännittämään. Kävin autokoululla harjoittelemassa kuljettajantutkintoa. Meni se läpi. Ensi viikon maanantaina olisi neljänneksi viimeinen ajotunti. Kai arvioitava ajo on tässä ensi viikolla tai sitä seuraavan viikon alussa. En osaa sanoa. Toivotaan vaan, että inssissä ei tule mokailtua kauhean paljon, että saisi ajokortin. =)

Sekoja.. xDTorstai 25.10.2007 21:01

VASTAA OMAN NIMESI ALKUKIRJAIMELLA. Eli jos sun nimes ois vaikka Helmut, niin sitten keksi sanat H-kirjaimella. Haasta sitten kolme kaveria tekemään sama.

Olen: Johanna
Haluan: Juristiksi
Minulla on: Jalat
Vihaan: Jääräpäitä
Pelkään: Johtajia
Kuuntelen: Japanilaista
Pohdin: Jumalaa
Rakastan: Jotakin
Minuun koskee: Jalkaan
Minä aina: Jäkätän
Minä en ole: Julkkis
Laulan: Jollekin
Itken: Julmetusti
En ole aina: Jästipää..


Eipäs tuu ketään erityisiä mieleen. Tekee ketä kiinnostaa.. xD

Anninalta.. xDTiistai 23.10.2007 22:48

Kuinka kallis olet?

Sinulla on luonnostaan hiukset jotka ovat...
[ ] kiharat (200e)
[x] suorat (100e)
[ ] laineikkaat (50e)
[ ] korkkiruuvikiharat (15e)
[ ] kalju (5e)
[ ] joku muu (75e)

Silmien väri:
[ ] ruskea (1e)
[ ] vihreä (75e)
[x] sininen (50e)
[ ] tammenterhon väriset (100e)
[ ] joku muu (15e)

Pituus:
[ ] Yli 210cm (200e)
[ ] 200-209cm (175e)
[ ] 182-199cm (150e)
[x] 165-181cm (75e)
[ ] 144-164cm (45e)
[ ] Alle 144cm (45e)

Juotko alkoholia?
[x] En (400e)
[ ] Vain lomilla/juhlissa (250e)
[ ] Joskus (215e)
[ ] Kyllä (200e)
[ ] Vain viikonloppuisin (300e)
[ ] Joka toinen päivä (50e)
[ ] Kerran päivässä (15e)
[ ] Elän pulloni takia! (Menetit kaikki arvokkuutesi ja joudut aloittamaan 0 eurosta)

Näkö:
[x] Täydellinen näkö (300e)
[ ] Tarvitsen lasit/piilolinssit, mutta en käytä niitä (200e)
[ ] Likinäköinen (100e)
[ ] Lasit lukemista varten (75e)
[ ] Omistan lasit ja käytän niitä aina (50e)
[ ] Piilolinssit (värittömät) (25e)
[ ] Piilolinssit (värilliset) (25e)
[ ] Olen käynyt silmäleikkauksessa, näköni vuoksi (10e)

Autosi väri (tai perheesi auto):
[ ] pinkki (2000e)
[ ] tumman punainen (800e)
[ ] kulta (700e)
[ ] harmaa (600e)
[ ] sininen (900e)
[ ] valkoinen (475e)
[x] musta (450e)
[ ] punainen (400e)
[ ] vihreä (350e)
[ ] hopea (300e)
[ ] purppura (250e)
[ ] metallinen (200e)
[ ] keltainen (100e)
[ ] ruskea (20e)
[ ] ruosteinen (15e)
[ ] ei autoa (0e)

Kengänkoko:
[ ] 48 (300e)
[ ] 46-47 (200e)
[ ] 44-45 (700e)
[x] 38-43 (500e)
[ ] Alle 38 (550e)

Kolme lempiväriä:
[x] vihreä (750e)
[ ] punainen (600e)
[x] musta (100e)
[ ] keltainen (475e)
[ ] sininen (300e)
[ ] ruskea (50e)
[ ] purppura (225e)
[ ] valkoinen (400e)
[x] turkoosi (350e)
[ ] oranssi (300e)
[ ] pinkki (100e)
[ ] joku muu (50e)

Käytitkö laskuria tähän?
[ ] Kyllä (0e)
[x] En (1000e)
[ ] Joihinkin kysymyksiin (750e)


Maksan 4075 €.. Leikkimielistä, mutta hauskaa.. :D:D
Kummat on söpömpiä blondit vai tummat? - Itse tykkään enemmän tummista..

Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä? - Mielellään pidempi, mut en rankase lyhempääkään.. Kunhan ei oo päätä lyhyempi..

Inhoatko ketään tällä hetkellä? - Ei tuu mieleen tällä hetkellä ketään..

Rakastatko ketään juuri nyt? - Joo

Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä? - Joo..

Ikävöitkö ketään? - Kyllä

Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen) - Ystäviä ja poikakaveria..

Oletko mustasukkainen? - Joskus..

Mitä teet v.loppuisin? - Nukun tai luen kirjaa..

Oletko hyvä koulussa? - Sellanen keskiverto..

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä? - Kyllä

Mitä mieltä olet kaukosuhteista? - Jos toimii, niin mikäpä ettei..

Onko sinulla webkamera? - On..

Kuinka pitkä olet? - Nyt pistit pahan.. Yli 175 cm, mut alle 180 cm.. Tohon se sijoittuu..

Mitä vihaat itsessäsi? - En osaa sanoa..

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa? - Varmaankin maalla.. Olisi rauhallista.

Lempieläimesi? - Koira..

Mitä eläintä itse muistutat eniten? - Jaa.. Kai myö kaikki vähäse apinoita.. :P

Lempinumerosi? - 8

Keneen luotat parhaiten? - Sisaruksiin, vanhempiin ja poikakaveriin.. Niille voi kertoo kaikki huolet..

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä? - On on..

Mitä harrastat? - Pianon pimputusta..

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan? - Arkisin siinä 22.30, viikonloppusin jotain 24.00-3.00 pintaan..

Kirjotatko runoja? - En..

Lempivärisi? - Vihree ja tummansininen..

Horoskooppisi? - Skorpioni..

Millainen luonne sinulla on? - Lempeä..

Millasista elokuvista tykkäät? - Komedia ja kauhu, jos ei oo liian paha..

Oletko koskaan liftannu? - En yksin, mut isän kanssa kerran..

Omistatko mitään kulkuneuvoo? - Pyörä ja kohta auto..

Onko sinulla saldo puhelimessa? - Ei oo..

Jos ei, mikä on suurin laskusi? - Suurin oli 70 €, mut nykysin 20 €

Viimeisin viesti minkä tänään olet saanut? - En oo tänään saanu yhtään viestiä..

Onko puhelimessasi turhia numeroita? - Kyllä varmasti

Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt? - Farkut, t-paita ja villapaita.. (Oon vähän kipee ja palelee..)

Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella? - Mesetys, galleria..

Onko sinulla meseä? Jos on niin ossa? - Onhan mulla, mut en mää niin pöhkö oo et tähän laittasin..

Mitä ajattelet juuri nyt? - Näitä kysymyksiä..

Paljonko kello on juuri nyt? - 13.25

Ootko tehnyt montakin yhteisöä tähän mennessä? - Ainaki yhen..

Kuka soitti sinulle viimeksi? - Taispa olla äiti..

OLEN:

[ ] Ala-asteella
[ ] Yläasteella
[x] Lukiossa
[ ] Amiksessa
[ ] Jossain muussa

[ ] Blondi
[x] Brunette
[ ] Punapää (tosin tää on jo aika ruskee)
[ ]jokin muu

[ ] Alle 150 cm
[ ] 150-160 cm
[ ] 160-170 cm
[x] Yli 170 cm

[ ] Pitkähiuksinen
[x] Lyhythiuksinen
[ ] Puolipitkähiuksinen
[ ] Lievä Kiharahiuksinen
[x] Suorahiuksinen


OMISTAN:

[ ] Nokian kännykän
[ ] Siemensin kännykän
[ ] Samsungin kännykän
[x] Sony Ericssonin kännykän

[x] Poikaystävän
[ ] Tyttöystävän
[ ] Pikkuveljen
[ ] Pikkusiskon
[x] Isoveljen
[ ] Isosiskon
[ ] Äitipuolen
[ ] Isäpuolen
[ ] Kaksoissisaren
[x] Bestiksen
[ ] Oman asunnon
[x] Oman tietokoneen
[x] Oman teeveen


PIDÄN:

[x] Pojista
[x] Tytöistä
[x] Lapsista
[ ] Keväästä
[ ] Talvesta
[ ] Syksystä
[x] Kesästä
[ ] Hiihtämisestä
[x]Lentopallosta
[x] Luistelusta
[ ] Jalkapallosta
[ ] Jääkiekosta
[ ] Kilpajuoksusta
[x] Pituushypystä
[ ] Laulamisesta
[ ] Tanssimisesta
[x] Lukemisesta
[x] Pianonsoitosta
[x] Kirjoittamisesta
[ ] Piirtämisestä


LUONTEELTANI OLEN:

[ ] Puhelias, ainakin tietyssä seurassa. :D
[x] Ujo
[x] Itsenäinen
[x] Seurallinen
[ ] Tulinen
[x] Rauhallinen


VASTAAN VAI PUOLESTA?

. Hyväksikäyttö: Vastaan

. Itsemurha: Vastaan.

. Ihmisten tappaminen: Vastaan

. Teinitupakointi: Vastaan

. Rattijuopumus: Vastaan

. Homo- ja lesbosuhteet: Puolesta

. Saippuasarjat: Puolesta

KUINKA MONTA...

...kertaa sydämesi on särkynyt?: Kerran

...sydäntä olet särkenyt?: Toivon mukaan en yhtään

...ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi?: En tällä hetkellä yhtään

...kertaa olet niellyt heliumia?: Kerran

...kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä?: Onhan se ollu enemmän kun 5 kertaa..

...arpea on kehossasi?: 11

...pakkomiellettä sinulla on?: Monta

...kertaa olet kadottanut rahojasi?: En kertaakaan

...kertaa olet ollut onnettomuudessa?: Kolmesti

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

. Nukkui sängyssäsi?: Äiti

. Näki sinun itkevän?: Henkka

. Sai sinut itkemään?: En kerro

. Vei sinut ostoksille?: Tuttava

. Tarjosi sinulle leivoksen?: Henkka

. Huusi sinulle?: Ei kukaan

. Lähetti sinulle sähköpostia?: Virve

. Antoi sinulle poskisuudelman?: Henkka

. Lainasi jotain vaatekappalettasi?: Ei kukaan

. Halasi sinua?: Henkka

OLETKO KOSKAAN...

. Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä?: Joo

. Oletko ollut julkisella paikalla yöpuvussa?: En

. Pitänyt jonkun salaisuuden?: Joo

. Itkenyt elokuvan aikana: Joo

. Suunnitellut murhaa?: En

. Ollut esiintymislavalla?: Kyllä

. Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?: Ei

. Kokenut sydänsuruja?: Joo.

. Ollut ihastunut yli kolmeen henkilöön samaan aikaan?: En

. Valehdellut vanhemmillesi?: Joo

. Jutellut syvällisiä?: Joo

. Kaivannut ketään?: Joo

. Halannut ketään?: Joo

. Koskaan itkenyt tytön vuoksi?: En

. Koskaan itkenyt pojan vuoksi?: Joo

. Koskaan ollut nyrkkitappelussa?: En

[ ] Soittanut hätänumeroon
[x] Nukkunut pommiin
[ ] Syönyt muurahaisen
[x] Värjännyt hiukset
[ ] Ollut blondi
[ ] Haistatellut vitut
[x] Tehnyt läksyt kunnolla
[x] Saanut 4:n
[x] Viskonut omenoita
[ ]Ratsastanut
[x] Lävistellyt (korvaa)
[ ] Ollut putkassa
[ ] Nukkunut roskiksessa
[x] Paiskonut tavaroita
[x] Kuunnellut Himiä
[ ] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
[ ] Lintsannut
[ ] Juonut kusta
[ ] Nukkunut tunnilla
[ ] Käyttänyt huumeita
[x] Kuunnellut Antti Tuiskua
[ ] Ollut lentokoneessa
[x] Muuttanut
[ ] Tilannut tuotteita netistä
[ ] Tehnyt yli 100:n euron kännykkä laskun
[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
[x] Ollut haastattelussa
[ ] Saanut turpiinsa
[ ] Soittanut kitaraa (yrittäny)
[ ] Varastanut posteja laatikosta
[x] Lyönyt vetoa
[ ] Poseeranut alasti
[ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[ ] Yöpynyt hotellissa
[ ] Oksentanut matolle
[x] Lukenut seiskaa
[x] Pelannut Harry Potteria
[ ] Vittuillut vanhemmille
[ ] Väärentänyt kokeeseen nimen
[x] Juossut pakoon ampiaisia
[x] Pyytänyt anteeksi
[ ] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[ ] Soittanut pilapuheluja
[x] Vihannut räppäreitä
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Nukkunut sohvalla
[ ] Nukkunut puun alla
[ ] Ollut sairaalassa
[x] Valvonut koko yön
[ ] Juossut alasti ulkona
[ ] Käynyt avannossa
[ ] Hypännyt ikkunasta ulos
[ ] Paskonu housuihin yli 10v.
[ ] Pudonnut hevosen selästä
[ ] Omistanut hämähäkin
[ ] Saanut 10:n kokeesta
[ ] Leikannut hiuksiansa
[ ] Kiroillut ruokapöydässä
[x] Polttanut levyjä
[x] Harrastanut liikuntaa
[ ] Karannut kotoa, joskus pienenä. :D
[x] Näytellyt
[x] Nukkunut päivällä
[x] Käynyt ulkohuusissa
[ ] Ostanut tupakkaa
[ ] Polttanut talon/pientalon
[x] Grillannut
[ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
[ ] Ollut Linnanmäellä
[x] Uskonut horoskooppeihin
[x] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[ ] Käyttänyt vanhempien korttia
[x] Ajanut autoa
[ ] Syönyt matoja
[ ] Raiskannut
[x] Hyppinyt katolla
[x] Eksynyt ostoksilla
[x] Matkustanut junalla
[x] Nukkunut bussissa
[ ] Tekstannut mtv3 chattiin
[x] Itkenyt uneen
[ ] Ratsastanut aasilla
[x] Oksentanut lautaselle
[x] Käyttänyt sukkahousuja
[x] Selaillut kaupan lehtiä
[ ] Katkaissut luita
[ ] Lukenut siskon/veljen viestit
[ ] Ostanut huumeita
[x] Vaihtanut vauvan vaipat
[x] Imenyt verta
[ ] Pyörtynyt
[ ] Pelotellut ihmisiä
[ ] Nukahtanut tietokoneen ääreen
[ ] Harrastanut tanssia
[x] Ollut vesirokossa
[x] Perustanut bändin
[ ] Puhdistanut wc-pönttöä
[ ] Käynyt Puuhamaassa
[ ] Tanssinut napatanssia
[ ] Juonut Hyla-maitoa
[ ] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Ollut tuhkarokossa
[ ] Laskenut pulkalla katolta
[ ] Pelannut kännykällä kirkossa
[ ] Nähnyt kaupassa julkkiksen
[x] Ollut puolukassa
[x] Käynyt navetassa
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[ ] Laulanut mikrofoniin
[ ] Astunut lehmän paskaan
[x] Tykännyt The Rasmuksesta

Omenat vai banaanit?: - Omput

Sininen vai punainen: - Sininen

Kevät vai syksy?: - Kevät

Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: En tiiä..

Minkä aterian söit viimeksi: - Kalaa..

Lukio vai yliopisto?: - Lukio

Oletko tylsistynyt?: - Jep

Minkä äänen kuulit viimeksi?: - Pesukoneen äänen..

Mistä haaveilet tällä hetkellä?: - En tiiä..

Missä kulkee pettämisen raja?: - Siinä kun suutelee toista..

Oletko herännyt ikinä "väärästä sängystä''?: - En

Lempisyntisi?: - Suklaa

Mikä saa sinut raivostumaan?: - Ihmiset jotka esittää..

Jos saisit valita haluaisitko lapsesi olevan tyttö vai poika?: - Tyttö

Mistä elämässäsi pidät vähiten?: - En osaa sanoa

Mistä elämässäsi pidät eniten?: - Jaa.. En osaa sanoa tuohonkaan mitään..

Mistä elämässäsi tunnet suurinta kiitollisuutta?: - Emmä tiiä.. Varmaan kohta loppuvasta lapsuudesta..

MITEN..

miten pussataan?: - Laitettaan huulet yhteen..

miten syödään domino?: - Avataan paketti ja laitetaan suuhun.. Pureskellaan ja nielaistaan..

miten avataan pullo?: - Pullonavaajalla tai käsin kierretään korkki auki..

miten pysäytetään bussi?: - Seisotaan bussipysäkillä..

miten syödään kiinalaista ruokaa?: - Tikuilla..

KUKA..

kuka on viimeaikoina satuttanut sinua henkisesti?: - Ei kukaan

kuka on viimeaikoina satuttanut sinua fyysisesti?: - Ei kukaan

kuka on viimeaikoina tehnyt tyhmästi?: - Itse..

kuka on viimeaikoina yllättänyt sinut?: - Äiti

kuka on viimeaikoina ollut sinulle erityisen mukava?: - Monikin..

MIKSI...

miksi olet olemassa?: - Sitä pitää kysyä vanhemmilta..

miksi teet tätä testiä?: - Koska pöllin tän Anninalta..

miksi taivas on sininen?: - En tiiä

miksi et ole ulkona?: - Kylmä ilma..

MILLOIN...

milloin viimeksi nauroit?: - Eilen

milloin olit viimeksi autossa?: - Eilen

milloin olet viimeksi syönyt leipää?: - Aamulla

milloin olet viimeksi opiskellut?: - Perjantaina

milloin olet viimeksi pelännyt pimeää?: En muista

ONKO...

onko sinulla mp3?: - On

onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois (ei perheen jäsen/ystävä)?: On

onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa?: Ei

onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä?: Ei

OLISIKO...

olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä?: - Ei

olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta?: No ei välttämättä

olisiko kamalaa kieltäytyä kosinnasta?: - Ei jos tuntee ettei ole valmis..

olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän?: Ei

olisiko maailma parempi ilman sotia?: - Joo

Millainen on olosi nyt?: - En osaa sanoa..

Mikä biisi soi tällä hetkellä?: - Ei mikään..

MONTAKO...

a) ...suklaapatukkaa olet syönyt viimeisten 3 päivän aikana? - En yhtään

b) ...tekstiviestiä olet saanut viimeisen vuorokauden aikana? - 12

c) ...kertaa olet itkenyt viimeisen viikon aikana? - En muista..
.
d) ...kertaa olet uinut viimeisen viikon aikana? - En kertaakaan..

SINÄ...

Lempinimet: Jossu, Jonsku

Nimesi alkukirjaimet: JMP

Kuinka vanhalta näytät?: en mie tiiä..

Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: 18

Mikä saa sinut noloksi?: Nolot asiat

Mikä saa sinut onnelliseksi: Riidat

Mikä saa sinut surulliseksi: Toisten riidat, haukkuminen jne..

Käytkö suihkussa joka päivä: Melkein..

Onko sinulla tatuointeja: Ei..

Kärsitkö matkapahoinvoinnista: En

Byhyh..Torstai 11.10.2007 20:17

Mitä mietit?
- kaikkee syvällistä..

Oletko kotona?
- oon..

Mitä teit ja missä olit eilen klo: 14.30?
- kotona, luin kirjaa..

Minkä tv-ohjelman katsoit viimeksi?
- salkkarit

Pidätkö toisesta nimestäsi enemmän kuin etunimestäsi?
- en osaa sanoa..

Onko sinulla kivat vanhemmat?
- ei oo molempia, mut äiti on kiva..

Oletko mielestäsi ikäistäsi kypsempi?
- en osaa sanoa..

Onko sinulla joku kiikarissa?
- on ja ei..

Onko huoneesi sekainen?
- vähäse.. pitäs siivota..

Kuinka vanha isoäitisi on?
- ei oo..

Ulkona on hieno sää, miksi istut koneella?
- ulkona on kylmä, ei sinne voi sairaana mennä..

Vihaatko pissiksiä oikeasti niin paljon?
- kyllä vain..

Käytätkö farkkuja kotona?
- juu..

Lempi huvipuistolaitteesi koko maailmassa?
- mustekala.. sitä vaa ei taida olla missään..

Ajattele jotain vihannesta...
- njoo..

Ajattelitko porkkanaa?
- en..

Onko sinut nimetty jonkun mukaan?
- en usko ainankaan..

Minkä värinen postilaatikko teillä on?
- vihree..

Onko siinä "Ei mainoksia" tarra?
- ei oo..

Mitä joit viimeksi?
- kahvia..

Pidätkö banaaneista?
- en

Montako tyynyä sängystäsi löytyy?
- kaks

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- ghost rider.. enkä tykänny yhtään..

Minkälaiset sukat sinulla on?
- siniset snoopyt

Oletko koskaan lyönyt ketään?
- en oo..

Katsotko muumeja?
- muumithan on ihania.. mutta en kato enää..

Osaatko tehdä sillan?
- herranen aika.. mullahan katkeis selkä.. xD

Kärrynpyörän?
- jooh..

Oletko ollut jälki-istunnossa?
- en oo..

Oletko laulanut karaokea? Missä?
- en

Voisitko osallistua idolsiin?
- no en todella..

Käveletkö unissasi?
- joopati joo..

Tiedätkö missä on luumäki?
- en tiiä, mut veikkaan et etelä-suomessa..

Asutko korvessa?
- enpä kyllä.. vaikkei moni kyl tiedäkään et mis outokumpu sijaitsee :D:D

Mitä sulla on nyt päällä?
- t-paita ja farkut

Oletko käynyt ivalossa?
- en muistaakseni..

Oletko kiivennyt kotisi katolle?
- en

Joko kyllästyttää?
- ei

Ei kait?
- ei ei..

Koska värjäsit hiuksesi viimeksi?
- onhan siitä kaks kuukautta vähintään

Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
- opettaja..

Viime matikan kokeen numerosi?
- en kommentoisi mielelläni numeroita..

Ruotsin numero todistuksessa?
- en kommentoi..

Entäs englannin?
- en kommentoi

Haluaisitko hypätä benjihypyn?
- en en..

Entä benjihypyn ilman köyttä?
- heti ensimmäisenä.. monestako kymmenestä metristä xD

Entä laskuvarjohypyn?
- en

Paljonko kello on?
- 17.14

Onks sulla lävistyksiä?
- korvissa

Tatskoja?
- ei

Osaatko puhua japania?
- muutaman sanan

Tehdä sudokuja?
- joo..

Minkälainen vyö sulla on tällähetkellä?
- normi vyö..

Oletko koskaan lukenut kenenkään viestejä ilman lupaa?
- en

Kenen?
- en kenenkään..

Kenen kanssa viimeksi puhuit puhelimessa?
- henkan..

Pidätkö puhelinta öisin kiinni?
- en

Mitä sänkysi alta löytyy?
- pölyä..

Haluatko miljonääriksi?
- en

Katsotko lastenohjelmia?
- harvoin

Olisitko mielummin pikkukakkosen juontaja vai työskentelisit ruumishuoneella?
- ehkä kuitenki toi ensimmäinen vaihtoehto

Oletko koskaan rikkonut peiliä?
- en

Miten onnistuit siinä?
- ei tämmösiä kysymyksiä!!

Rikotko lakia?
- en

Oletko uinut alastomana?
- en

Oletko mielestäsi komea/kaunis?
- en

Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia? Mitä?
- en

Oletko namu?
- EN!!

Kenen kanssa puhut pisimpään puhelimessa?
- en mää tiedä..

Mikä puhelu on jäänyt eniten mieleesi?
- ei voi muistaa..

Lempijäätelösi?
- suklaa

Oletko väsynyt?
- vähäse..

Oletko omassa huoneessasi?
- joo

Mitä huoneen seinillä on?
- julisteita ja 6 taulua

Millainen olotilasi on?
- vähä ikävä.. nenu vuotaa..

Valvotko koskaan myöhään?
- en

Kaksi elokuvaa, jotka kävit viimeksi katsomassa elokuvissa?
- pirates of the caribbean 3 ja pirates of the caribbean 2 :D:D

Oletko iloinen?
- juu.. aina

Tykkäätkö salmiakista?
- en kauheesti

Mitä söit viimeksi?
- spagettia ja jauhelihakastiketta

Oletko söpö?
- en

Mitä sinulle sanottiin viimeeksi?
- ööh..

Oletko hyvä uimaan?
- ihan kohtalainen

Mitä teet huomenna?
- meen kouluun..

Kyselyitä kyselyjen perään.. Perjantai 05.10.2007 00:37

mikä olisi nimesi jos se olisi äidinkielen opettajasi etunimi ja kummitätisi sukunimi?
- Mervi Lehtinen

oletko itkenyt viimeisen 48 tunnin aikana?
- No joo..

oletko seurannut mm lätkää telkkarista?
- En

onko nälkä?
- Ei oo

oletko koskaan käynyt amerikassa?
- En

viimeisin käyttäytymisen numero koulussa?
- Tais olla 10

onko sinulta koskaan murtunut mitään?
- Pienenä kaks sormee

oletko sairastanut vesirokkoa?
- Jep

osaatko kirjoittaa kymmensormi järjestelmällä?
- En kunnolla

oletko ruskettunut tänä kesänä/keväänä?
- Kyllä mie vähän, mutta ei kerenny ottaa aurinkoo, ku töitä oli..

mikä oli viimeisin ostoksesi?
- Maitoo..

mitä teit ennen kun tulit tietokoneelle?
- Makoilin sängyllä..

onko sinulla kesätöitä?
- Oli..

oletko kummi?
- En

keneltä on viimeisin viesti puhelimessasi?
- Henkalta..

onko sinulla jotain mitä olet halunnut hänelle sanoa mutta et ole vielä sanonut sitä?
- Paljonkin..

koska viimeksi aivastit?
- Tänää..

koska viimeksi saunoit?
- Tjaa.. Taitaahan siitä olla vähän aikaa.. (Ei omisteta omaa saunaa, yleissaunat kökköjä..)

millaisessa talossa asut?
- Rivitalossa

luistelitko viime talvena paljoa?
- En hirveesti

olitko viime kesänä jonkun häissä?
- En ollu

kuuma vai kylmä?
- Sopiva..

monta jäätelöä/mehujäätä olet syönyt viimeisen 5 päivän aikana?
- En yhtää

osaatko tehdä kärrynpyörän?
- En enää

arvioi lauluääntäsi numerolla.
- Jos 1 on huonoin ja 10 paras, niin se on ehkä joku 2..

jos saisit nyt lyödä ketä vain turpaan, ketä ja miksi?
- En mie haluu ketään lyödä..

osaatko rullaluistella?
- Joo

monta lumiukkoa teit viime talvena?
- En mie muista..

oletko jo "heittänyt talviturkkisi"?
- Joo

oletko ikinä pyrkinyt bändiin jäseneksi?
- Oon ollukki.. Varmaa 5 eri koulubändissä..

tunnetko ketään kuka on syntynyt samana päivänä kuin sinä?
- Joo..

oletko koskaan ollut telkkarissa?
- En muista..

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.10.2007 00:27

Jos välität minusta, laita minulle "<3"
Tarkoituksena on vain saada tietää, kuinka moni välittää.
Kopioi tämä päiväkirjaasi, niin näet ketkä kaikki välittävät sinusta.

Tämmösiä..Sunnuntai 30.09.2007 12:30

Miten menee?
- Hyvin..

Minkälainen paita sinulla on nyt päällä?
- Musta Champion t-paita

Onko sinulla sukkia jalassa? Millaiset sukat?
- Snoopysukat..

Tykkäätkö kissoista?
- En kauheesti..

Onko sinulla elämää?
- On on..

Asutko pääkaupunkiseudulla?
- En..

Onko sinulla pikkuveljeä?
- Ei

Mitä harrastat?
- En mää oikeen mitään enää.. Kaikki jääny lukion takii..

Mikä soi nyt?
- En kuuntele mitään juuri tällä hetkellä..

Onko sinulla mese?
- On

Alkaako nimesi A kirjaimella?
- Ei

Onko sukunimesi nen-päätteinen (esim. virtanen, nurminen)?
- Ei

Asutko kerrostalossa?
- En

Mitä radiokanavaa kuuntelet mieluiten?
- Voice tai YleX

Minkä väriset hiukset sinulla on?
- Tommoset punaruskee violetit, tosin se violetti väri on kulunu pois..

Onko huoneesi tällä hetkellä sotkuinen?
- Eipä oikeestaan.. Työpöytä vähäsen..

Mikä on lempihahmosi muumeista?
- Haisuli ja mörkö

Omistatko silmälasit?
- En

Mikä on lempivärisi?
- VIhree

Montako lamppua on huoneessasi?
- 2 lamppua

Oletko käynyt Japanissa?
- En

Onko teillä kotipuhelinta?
- On se tuolla laatikossa, mut ei käytössä enää..

Mikä on lempisarjakuvasi?
- Onepiece.. Hehe (mangaa siis)

Mikä on onnenlukusi?
- Tjaa.. 7

Omistatko webkameraa?
- Joo

Mitä koulua käyt?
- Outokummun lukioo

Tykkäätkö kirsikoista?
- En

Osaatko pelata tennistä?
- Jonkin verran..

Tykkäätkö pääkalloista?
- No silleen vähäsen..

Ärsyttääkö pissiskirjoitus sinua?
- JEP!!

Paistaako ulkona aurinko?
- Ei.. Sumuista ja harmaata..

Mikä on lempiruokasi?
- En mie osaa sanoo.. Niitäkin kun on monia..

Asuuko sänkysi alla mörköjä
- En oo ainakaan yhtään löytäny..

Oletko yli 15-vuotias?
- Joo

Mitä ostit viimeksi?
- Maitoo

Onko sinulla nyt meikkiä?
- Ei

Moneltako heräsit tänään?
- Puoli yhdeksältä

Mitä ajattelit tehdä huomenna?
- Käydä tekemäs kokeen, tulla kotii lukemaan ja sit jottain muuta..

Onko huoneessasi paljon julisteita?
- Huoneen takaseinä täynnä..

Onko sinulla sisaruksia?
- On

Mitä mieltä olet raidoista?
- Hiuksissako? Onhan miulla ollukin.. Siis joo..

Entä palloista?
- Ne on pehmeitä..

Tykkäätkö ruskeasta?
- No vähäsen

Lempi kappaleesi?
- ÄÄK.. Niitäkkii on paljon.. Lauri Tähkä & Elonkerjuulla on se yks viulu kappale.. Se on hyvä..

Entä laulaja?
- Tjaa.. En osaa sanoo..

Entä yhtye?
- Hmm.. Green Day on ihan jees..

Entä tv-ohjelma?
- Emmää tiiä.. Katon kaikkee roskaohjelmia..

Mikä on kivoin hiusten väri?
- No siis öö.. Haluisin kokeilla lilaa väriä.. :D

Entä kauhein?
- Hyi kamala joku täysin valkonen..

Voisitko syödä matoja?
- En

Millä palstalla juttelet eniten?
- En millää.. Mesetän eniten..

Oletko kaunis?
- Kauneus on katsojan silmässä.. En omasta mielestäni..

Entäpä pitkä?
- Aika

Entä ujo?
- Enpä enää hirveen..

Entä outo?
- Aina

Oletko hyvä enkussa?
- Enpä..

Entäs matskussa?
- En..

Tykkäätkö paris hiltonista?
- En

Entä jennifer lopezista?
- Sillä on hyviä biisejä..

Entäs pinkistä?
- Silläki hyviä biisejä..

Oletko koskaan katsonut oprahia?
- Oon..

Mitä teit eilen kello 18:00?
- Olin kotona ja taisin kahtoo tv:tä

Entä klo 13:00?
- Töissä

Mitä teit tunti sitte?
- Nukuin..

Onko sulla päiväpeitto?
- On

Koska luit viimeks kirjan?
- Ei siitä hirveen pitkä aika oo.. Pari viikkoo.. Luin 4 kirjaa

Ootko ollu lentokoneessa ikinä?
- En

Mihin kirjaimeen sun sukunimi loppuu?
- A

Ootko ikinä ollu hautajaisissa?
- Oon..

Missä sun isä on töissä?
- Tota.. Ei sitä oo.. Siis isää..

Koska olit viimeks lenkillä?
- En muista..

Miksi vietetään pääsiäistä?
- Munia ja joku Jeesus teema..

Naksutteletko sormias?
- En enää

Mitä ostaisit mäkistä jos sulla olisi euro?
- En mittää

Onko sun naapurilla kivempi sukunimi kun sulla?
- Ei

Seuraatko jotain tv-sarjaa tällä hetkellä? Mitä?
- Salkkarit ja Tuhkimotarina..

Mitä syöt aamupalaks yleensä?
- Millon mitäki..

Missä olitte viimeksi luokkaretkellä?
- 9 luokalla Tanskassa..

Minkä väriset housut sulla on päällä nyt?
- Vaaleen/tumman siniset

Onko maito hyvää?
- Joo

Keneltä sait viimeksi tekstiviestin?
- Äitiltä

Entä kenelle soitit viimeks?
- Äitille

Kumpi on parempaa, suklaa- vai kinuskikakku?
- Suklaa

Kuinka monta vuotta sun nuorin serkku on?
- Tuota noin.. Enpä sano varmaks, koska niitä on ihan kauhee määrä, ja toisekseen en ees tiiä kaikkia, mut veikkaan jotain 16.

Mihin maahan haluisit matkustaa?
- Johonki lämpimään..

Tämmösiäkinkö?Torstai 30.08.2007 18:50

1. Oletko yksin?
- Jep..

2. Haluisitko olla jonkun kanssa?
- Kyllä mie jo nyt.. Kyrsii olla yssisseen aina..

3. Kenen?
- Iha vaan jonku..

4. Soiko sinulla musiikki?
- Olohuoneessa..

5. Mikä kappale?
- En tunnista kappaletta.

6. Oletko lukenut tyttösäännöt?
- Mitä ne on? xD

7. Mitä pitää tehdä jos tyttö sanoo miau?
- Sanoa "vuf"? xD

8. Osaatko puhua ruotsia?
- Jag kan inte talar på svenska.

9. Onko ruotsalaiset hot?
- Kent, Kent, Kent..

10. Milloin olit viimeksi hautajaisissa?
- Pikkulikkana viimeks..

12. entä kastejuhlissa?
- Nevör..

13. Entä häissä?
- Pienenähän mie olin.. :D

13. Mitä teet nyt?
- Istun koneella, ja koitan miettiä mitä vastaan..

14. Miksi?
- Ku yritän antaa järkeviä vastauksia..

15. Monesko päivä tänään on?
- 30.8.2007

16. Laatistiko paremmat kysymykset itse?
- Ehkä ne eivät olisi näin yksipuolisia..

17. Onko talvi ihanaa aikaa?
- Jokainen vuodenaika on omalla tavallaan ihania..

18. Entä kesä?
- Onhan sekin.. Pääsee uimaan..

19. Oletko ihastunut?
- Ihastunut on lievä ilmaus <3

20. Ai keneen?
- Empä ookkaan hölmö ja paljasta..

21. Mikä olet horoskoopiltasi?
- Skorpiooni..

22. Mikä toinen merkki sopii oman merkkisi kanssa yhteen?
- Jousimies..

23. Tunnetko ketään sen merkkistä?
- Jooh

24. Onko sinulla msn osoitetta?
- Jep

25. Milloin on keskusteltu pisin keskustelusi?
- Joskus kauan aikaa sitten.. Hehe, en muista enää itekään..

26. Kenen kanssa?
- Heunukin kanssa.. <3

27. Kuka laittoi sinulle viimeks viestiä?
- Ööö.. Varmaa Henna..

28. Kenelle soitit viimeksi?
- Äitille eilen..

29. Mikä on viimeisin katsottu elokuva?
- Poliisiopistot..

30. Milloin itkit viimeksi?
- Ei voi muistaa..

31. Miksi?
- Koski kovasti muistaakseni..

32. Seuraatko jalkapalloa?
- Nevör..

33. Entä jääkiekkoa?
- Aina sillon kun kärpät pelaa..

34. Kertoisitko tässä välissä nimesi?
- Johanna

35. Ja ikäsi?
- 17.79v

36. Sukupuolesi?
- Naene

37. Pituutesi?
- Miks aina kysytään tätä.. Viime vuonna mitatun tuloksen mukaan se oli 177 cm

38. Hiustesi värin?
- Punaruskea lila

39. Mikä eläin olisit jos saisit valita?
- Koira

40. Miksi?
- Ne on söpöjä

41. Ovatko vanhempasi eronneet?
- Ei..

42. Onko sinulla lemmkkiä?
- Ei

43. Oletko koskaan piirtänyt käteesi?
- Sillon hurjina nuoruusvuosina..

44. Mitä esinettä katsoit viimeksi?
- Koulukirjaa ja kansiota..

45. Kenen kanssa puhuit viimeksi messengerissä?
- Öö.. Veljen kans..

46. Kaduttaako sinua jokin asia?
- Toki

47. Oletko koskaan halunnut mennä ajassa eteenpäin?
- Aina.

48. Entä taaksepäin?
- Ei todellakaan.

49. Onko jotain biisiä jota vihaat?
- On

50. Jos vastasit edelliseen kyllä niin miksi?
- No kun se on niiiin perhanan ärsyttävä

51. Haluaisitko tämän testin loppuvan?
- Joo

52. Paistaako nyt aurinko?
- Ei

53. Mikä kappale nyt soi?
- En tunnista

54. Aiotko vaihtaa sen kohta?
- Ei pysty, tulee radiosta

55. Onko sinulla oma digikamera?
- Ei

56. Entä kännykkä?
- Joo

57. Mikä on taustakuvanasi kännykässäsi?
- Veljen koira

58. Entä koneen taustakuva?
- Linuxin taustakuva..

59. Kutiatko helposti?
- Joo

60. Häpeätkö vanhempiasi?
- No en

61. Oletko tutustuttanut kavereitasi vanhempiisi?
- Joitaki

62. Missä maassa asut?
- Suomessa

63. Missä siellä?
- Pohjois-Karjalassa..

64. Missä haluaisit asua?
- Kotona..

65. Mitä jos kysymyksiä on sataan asti?
- Ainahan niitä on..

66. Suosikkipuheenaiheesi?
- En tiiä..

67. Oletko koskaan käynyt kirkossa?
- Oon

68. Milloin viimeksi jos vastasit edelliseen kyllä?
- Joskus joulukirkossa

69. Miksi tämän kysymyksen numero osuu silmään usein?
- Koska se on 69 hei haloo

70. Oletko koskaan ollut mustasukkainen?
- Joskus

71. Miten purat kiukkusi?
- Kattomalla tv:tä ja ajattelemalla mielessäni

72. Entä surun?
- Surut surraan itkemällä

73. Mitä mietit nyt?
- En mieti ku ajotuntia..

74. Jos saisit valita yhden toiveen joka toteutuisi, mikä se olisi?
- Ei tollasta voi sanoo, ku ei se sit toteudu..

75. Oletko suorapuheinen?
- Yleensä

76. Oletko juonut itsesi känniin?
- En

77. Milloin viimeksi jos vastasit edelliseen kyllä?
- En

78. Jäitkö kiinni?
- En

79. Onko sinulla mopokortti?
- Ei

80. Omistatko skootteria?
- En

81. Tai mopoa?
- En

82. Entä kevaria?
- En

83. Jännitätkö ikinä mitään tapaamisia?
- Kaipa mie silleen vähäsen..

84. Onko kukaan koskaan tehnyt/jättänyt tekemättä puolestasi/takiasi jotain?
- On varmasti montakin kertaa

85. Rakastavatko ihmiset sinua?
- Ei kaikki

86. Rakastatko itse muita?
- En kaikkia

87. Oletko koskaan tehnyt niin isoa virhettä että kadut sitä monia kuukausia?
- Joo

88. Millä tuulella olet nyt?
- Väsyny

89. Oletko syönyt tänään?
- Joo

90. Onko sinulla pikkusiskoa?
- Ei

91. Entä pikkuveljeä?
- Ei

92. Haluaisitko nyt johonkin?
- En

93. Mihin?
- En mihinkään

94. Mitä haluaisit nyt tehdä?
- Kattoo tv:tä

95. Mitä ostit viimeksi?
- En muista

96. Missä kävit viimeksi?
- Koulussa

97. Oletko koskaan tajunnut vasta myöhemmin mitä joku on sinulle koittanut selittää?
- Joo, monesti

98. Oletko katkera ihminen?
- Joskus

99. Onko sinulla jotain vitsiä jonka muistat aina?
- On

100. Haluatko kertoa jonkun salaisuuden nyt?
- Ei se sitten enää olisi salaisuus..