IRC-Galleria

Kotona.Keskiviikko 13.12.2006 22:40

Silmät suljettuina
painaudun syliisi.

Tiedän olevani kotona.
Missä tahansa olenkin.

Sylissäsi.

Odotan.Keskiviikko 13.12.2006 22:27

Kuin hyppisi kiveltä toiselle
niin kuin lapsena joskus

minä odotan sinua.

Heikko?Keskiviikko 13.12.2006 22:26

Niin kivinen tieni on ollut
tulla vahvaksi

vain kaatuakseni.
Hauki ei ole kala
vaan lintu-niminen hauki.
Leukava tyyppi
joka uskoo lentävänsä
jonakin päivänä.

Huono häviäjä.Keskiviikko 13.12.2006 22:11

Jää petti jalkojeni alla
pudotti maan tasalle.
Opetti tuntemaan.

Kauneus maailmassamme on katoavaista,
sinun hymysi vain ajanhukkaa.

Katkerana tallon piposi saappaisiini.

Huono häviäjä, sen myönnän...

Mutta mitään en tehnyt turhaan.

Ei lunta.Keskiviikko 13.12.2006 21:52

Ei tullut lunta tänä vuonna.
Ei suloista unohdusta
puuterina arpiselle maisemalle.

Sinä olet jäänyt minuun
kuin tämä harmaa masema.
Raakana, ohittamattomana.

Joka aamu minä muistan
miksi sieluni elää kesästä.
Ja kuitenkin tämä pimeys
koskettaa minua kipeän ihanasti.

Ei minun pitäisi rakastaa
ei sinua eikä tätä pimeyttä.

mitä rakkaus on?Lauantai 09.12.2006 13:56

kertokaa mulle...

[Ei aihetta]Torstai 07.12.2006 12:11

I can't believe I got to kiss those lips and I am still alive.

gah!Tiistai 21.11.2006 13:17

"little less converstation and little more action please..." -Elvis
biisi pyörii päässä. xD aaaggghhhh! ottakaa se pois!

[Ei aihetta]Tiistai 07.11.2006 23:56

Olipa kerran Ilo. Ilo oli hauska ja sai ihmiset hyvälle tuulelle. Ilo sai ihmiset luottamaan itseensä ja sai heidät lähetymään toisiaan. Ilon lähellä tuntui siltä, että kaikki oli hyvin ja kunnossa. Mutta Ilolla oli ystävä, jonka nimi oli Pelko. Pelko oli kovin erilainen kuin Ilo. Pelko oli vielä nuori ja kokematon ja sai ihmiset epäluuloisiksi ja uskomaan jopa sellaisiin asioihin, joita ei edes ollut olemassa. Asioihin, jotka saivat valvomaan öisin. Asioihin, jotka saivat ihmiset etääntymään toisistaan ja asioihin, jotka saivat tarkistamaan sängynalustan ja vaatekaapin ennen nukkumaan menoa.

Ilo ei kuitenkaan ollut huolissaan Pelon touhuista, sillä Pelkoa seurasi aina Rohkeus. Rohkeus sai ihmiset taas luottamaan itseensä, ja tarttumaan hetkeen aina, kun siihen oli tilaisuus. Rohkeus sai ihmiset tekemään asioita, joita he eivät edes tienneet pystyvänsä tekemään. Pelko oli aina hiukan kateellinen Rohkeudelle, vaikkei sitä itse koskaan myöntänytkään.

Kerran Pelko teki jotain mitä sen ei olisi pitänyt. Se houkutteli Rohkeuden pimeään ja syrjäisään kellariin, ja lukitsi sen sinne. Rohkeus rukoili Pelkoa päästämään tämän pois, mutta Pelko vain nauroi ja lähti takaisin Ilon luo, ja alkoi taas normaaliin tapaansa pelotella ihmisiä tarinoillaan ja tempuillaan. Ilo oli huolissaan Rohkeudesta, missä tämä oli, vaikka Pelko teki taas temppujaan?

Ilo yritti toimittaa Rohkeuden virkaa, mutta eihän siitä mitään tullut, sillä kuka voisi iloita siitä että pelkää korkeita- tai ahtaita paikkoja. Kuka voisi iloita siitä, että pelkää rakkaimpiensa menettämistä? Ilo päätti etsiä Rohkeuden, ja pitkään etsittyään löysi tämän teljettynä hylätyn talon kellariin kaukana asutuksesta ja ihmisistä. Palattuaan Ilo ja Rohkeus huomasivat Pelon jo riehuvan liiaksikin ihmisten mielissä. Rohkeudella meni kauan aikaa saada asiat taas tolalleen. Mutta samalla Pelko ymmärsi, että jos Rohkeus ei palauttaisi ihmisten itseluottamusta, ei Pelolle jäisi enää mitään tehtävää. Oikeastaan, tarkemmin ajateltuaan Pelkon mielestä sitä ei edes kaivattu missään. Se oli turha, ja syrjitty, mutta silti se oli aina jaksanut pelotella ihmisiä ja täyttää heidän päänsä turhuuksilla. Ei sitä tarvittu, se oli epätoivottu vieras ja taakka, missä ikinä olikin. Ja nyt, ensimmäistä kertaa sitä suretti.

Sitten Ilo tarttui Pelon olkapäähän ja selitti tälle, ettei se ollut lainkaan turha tai epätoivottu.
Se näytti Pelolle miehen, joka oli jäänyt lähes täysin Pelolta huomaamatta, ja luuli pystyvänsä mihin vain. Mies kiipesi korkealle kukkulalle, jolla oli ulkoneva kieleke ja sen alla avautui meri, ja aallot iskeytyivät kovaan karikkoon aivan kielekkeen alapuolella. Hän näytti aivan siltä kuin aikoisi hypätä, sillä tämä ei pelännyt mitään. Pelko vallan hätääntyi. Entä jos tämä loukkaisi itsensä? Ilo sanoi että Pelon tehtävänä oli tehdä mitä se parhaiten taisi, mutta tällä kertaa käyttää se hyvään tarkoitukseen. Pelko riensi miehen luo ja täytti tämän pään epäilyksellä. Jospa tämä ei ollutkaan niin hyvä idea? Jospa minä osunkin kallioihin, ja murskaannun?
Lopuksi Pelko oli saanut miehen tulemaan järkiinsä ja mies perääntyi kielekkeeltä ja meni kotiin miettien mitä ihmettä ajattelikaan.

Pelko tuli Ilon luokse hyppelehtien. Se oli onnistunut pelastamaan ihmishengen, ensimmäistä kertaa elämässään. Ilo iloitsi Pelon puolesta ja tunsi pientä ylpeyttä Pelon kaitsijana. Ilo selitti vielä Pelolle, että hyvin monet ajattelevat, että jos Pelkoa ei olisi, kaikki olisi paremmin. Mutta entä jos ihmiset eivät pelkäisi mitään? Kävisi niinkuin tuolle miehelle meinasi käydä. Ja entä joskus, jos Rohkeus ei aina seurasikaan Pelkoa? Kukaan ei uskaltaisi tarttua hetkeen, tai voittaa pelkojaan. Jos Iloa ei olisi, olisi vain Suru. Suru hukuttaisi kaikki Epätoivoon ja Epätoivo lopulta aiheuttaisi kaaoksen. Entä Rakkaus? Ilo, Pelko tai Rohkeus eivät olleet koskaan nähneet rakkautta, mutta olivat kuulleet siitä paljon. Rakkaudella oli taipumus saada ihmiset yhteen, ja saavuttamaan sellasita onnea, jota Ilokaan ei saanut aikaan. Entä Uteliaisuus joka saa ihmiset etsimään itseään ja toisiaan ja olemaan innokkaita uusista asioista.

Kaikki tarvitsevat- ja täydentävät toisiaan, sillä niin maailma toimii.