IRC-Galleria

JohnnyMarone

JohnnyMarone

Oh, to sail away to sandy lands and other days.
YLE Uutiset

julkaistu tänään klo 05:59, päivitetty tänään klo 06:00

Yksityisissä kulkunevoissa ei pian enää saa tupakoida, jos samassa autossa on alle 18-vuotiaita henkilöitä, kertoo sanomalehti Etelä-Suomen Sanomat. Lehden mukaan asiasta annetaan esitys eduskunnalle kahden viikon sisällä.

Autoissa sauhutteleminen lasten läsnäollessa kielletään osana tupakkalakiin tulossa olevia muutoksia. Lakia on määrä laajentaa muillakin keinoilla, ja muiden muutosten on tarkoitus tulla voimaan ensi keväänä.

Uuteen tupakointikieltoon EI toistaiseksi liity minkäänlaista RANGAISTUSTA. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lasten seurassa autossa tupakoivia voidaan kehottaa sammuttamaan savuke, MUTTA TUPAKOIJAN EI OLE PAKKO TOTELLA.

Etelä Suomen Sanomien haastatteleman hallintoneuvos Ismo Tuomisen mukaan lain vaikutus on lähinnä moraalinen.

Suomesta tulee ainoa Euroopan maa, joka puuttuu tupakointiin yksityisautoissa. Vastaava laki on kuitenkin olemassa Etelä-Afrikassa, Puerto Ricossa sekä osissa Yhdysvaltoja, Kanadaa ja Australiaa.

--

... What the fucking fuck?

Huomioikaa etenki sana: yksityisssä. Vapaa maa? I don't think so. Ketkä idiootit tätä maata johtaa. Tehdään laki, jolla ei oo mitään tarkotusta, josta ei oo mitää hyötyä tai jonka rikkomisesta ei koidu mitään. Turha laki. Paska laki. Huonoa lakia on vielä huonompi noudattaa. Muistakaa se.

Ja vielä yks juttu: Moraalinen laki? MORAALI on jokaisella henkilöllä yksilöllinen. Moraalille ei oo yhtä tarkkaa lakia. Moraalinen laki (tai yhdistys) on oksymoroni.

Oi maamme suomi, paska maa...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.