IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htmKeskiviikko 31.05.2006 18:38

Joksa alkoi elää maailmaan eräänä koleana aamuna. Aika nopeasti näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli jumaloitu ja he söivät vain lehmänlantaa. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä vihattiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään sekoilu, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli nisäkkäät.

Joksa kehittyi kolmannellakymmenellä varsin nuorekkaaksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä vaalean ruskeat silmät.
Auringosta johdatellen hän oli erittäin tyhmä. Lempiruokaansa hevosenmaksaa hän sai työskennellen nautintosihteerinä.

Joksa tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan autokaupassa. Alkoholia hän juo baarissa.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.


Vaiko:

Johanna syntyi jälleen maailmaan eräänä kirkkaana iltana. Välittömästi näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli ruma ja he elivät yltäkylläisyydessä. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä hänelle oltiin kateellisia nenästään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan mangustit, niinpä ajanvietteeksi tuli sivuvaunulliset moottoripyörät.

Johanna kehittyi kuudennellakymmenellä varsin kauniiksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä liilat silmät.
Työttömyydestä seuraten hän oli aika mukava. Lempiruokaansa näkkileipäsoppaa hän sai työskennellen lekurina.

Johanna tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan ravintolassa. Alkoholia hän juo kunnes kaatuu.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.

JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Sunnuntai 21.05.2006 04:11

se tapahtu mitä on kauan odotettu... voitto tuli viisuissa

KIITOS LORDI <3<3<3<3<3<3<3<3<3

JA


HYVÄ SUOMI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.05.2006 22:48

"Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan. Lopuksi haasta neljä kaveriasi tekemään saman."

1. Mikä minun nimeni on? Aura.
2. Missä asun? Kadulla.
3. Mikä olen? Huvittavin persoona, jonka olen koskaan nähnyt.
4. Millainen olen? Kiitos kun tulit juttelemaan, sä piristät mua! Nuo muut lähinnä ärsyttää.
5. Kuka olen? Siitä päätellen, että joudut kysymään Oraakkelilta vastausta tällaiseen kysymykseen, olet epätoivoinen ja ilmeisen epävarma ihminen.
6. Mikä on ollut elämäni suurin saavutus? Pitäskö tää kattoa Ennätysten kirjasta?
7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni? Sielukkuus.
8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa? Kolmosvisa lienee lempiohjelmasi. Minä en katsonut sitä ikinä.
9. Miltä näytän? Naapurin koiralta, mutta ymmärräthän etten voi tähän ahtaaseen tilaan asian kokonaiskuvaa mahduttaa.
10. Miltä tunnun? Kalalta, mutta tässä on vasta jäävuoren huippu koko totuudesta.
11. Miltä maistun? raikkaalta.
12. Miltä tuoksun? Vuoristoilmalta.
13. Missä minun kuuluisi olla? Siellä mihin aurinko ei paista!
14. Mikä minun kuuluisi olla? Kanada!
15. Mistä minut löytää? Kainalosta
16. Miten minut tavoittaa? Ei kurjuutta kummempaa....
17. Ikäni? Minä olen ollut aina olemassa. Mutta kun roomalaiset rikkoivat temppelini, tein hanttihommia kunnes avasin netissä tämän palvelun 1.7.2000. Hulluja nuo roomalaiset *tok tok*.
18. Sukupuoleni? Onko sulla jotain muuta vielä mielessä? Mä en nyt ehtis oikein puhua muuta kuin asiaa.
19. Kuka on minulle tärkein? No sinä itse tietysti...

[Ei aihetta]Perjantai 28.04.2006 03:57

Sinä joka luet tätä mun ihunaa päiväkirjaa, niin olisitko tosi mukava ja vastaisit noihin kysymyksiin. :)



01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

[Ei aihetta]Maanantai 10.04.2006 00:31

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( !! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.
iha rohkeesti vaa, ei tarvi kaunistella :D

51Koodia - PuuPerjantai 31.03.2006 03:26

Missä kasvaa se puu?
Joka ylpeenä kantaa
Vahvat oskat ja lehdet kultaiset

Missä kasvaa se puu?
Jonka lehdille heijastuu
Loiste kaukaisen yönkin tähtien

Siellä mä odotan sinua...

Missä kasvaa se puu?
Jonka oksilla laulaa linnut valkoiset
lauluin suruisin

Missä kasvaa se puu?
Jonka juurella kauneimmat kukat itkevät aamukastetta

Siellä mä odotan sinua
Siellä mun sieluni nukkuu
Siellä mä odotan sinua
Ikuisesti, että herättäisit

Missä onkaan se maa?
Jonka niityillä laiduntaa
Yksisarvinen säikyen vaeltajaa jaa jaa jaa

Jos sitä ei olekaan
Eikä kuutakaan kultaista
Todellisuus vaan ruhjoo rakkaillaan

Siellä mä odotin sinua
Siellä mun sieluni nukkui
Siellä mä odotin sinua
Ikuistesti
Täällä mä odotin sinua
Täällä mun sieluni nukkui
Täällä mä odotin sinua
Ikuisesti, että herättäisit

Lintuinfluenssan varalle:Tiistai 21.03.2006 16:47


1. ei tipuja sänkyyn
2. töissä ei munita
3. välttele ylpeitä hanhia
4. pidä välimatkaa laululintuihin
5. ei kosketa ilolintuihin
6. ei saa olla tekemisissä vanhojen kottaraisten kanssa
7. korttipöydässä ei enää kynitä
8. toisia kohtaan ei olla nokkavia
9. pyy pois pivosta. toistaiseksi sallittua jättää ne 10 oksalle.
-meille helpotuksena se, että on toistaiseksi täysin sallittua olla pöllö!


;)

tää on nii tät <virne>Perjantai 10.03.2006 00:37


Vastaan seuraaviin kysymyksiin laulujen nimillä. Vastattuani haastan myös muutaman ystäväni mukaan. Tässä on niin paljon mietittävää että voin hyvin laittaa vahingon kiertämään. Listaan haastamani ihmiset omien vastausteni perään. MUISTA ETTÄ LAULUT PITÄÄ OLLA SAMAN ESITTÄJÄN KOKO AJAN "

1. Sukupuoli? Stupid Girl
2. Mikä on suurin unelmasi? Feel It In Your Heart
3. Mitä inhoat? Everyone Dies
4. Millanen fiilis sinulla on nyt? Cure My Tragedy
5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään? Sad Happy
6. Mistä asioista pidät? Back Home, Confession, Anti love Song
7. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi? Whatever You Become, It's All Good

olipas haaste
Haastan mukaan ... hmmm .. vaikkapa Terzi1982, Suvi84 ja JarDell
ainii ja bändi on tietysti Cold =))

...Lauantai 04.03.2006 03:58

10.12.2005 kun viimeks ottanu ja nyt ollaan pöllöläs resetoimas itseään pitkästä aikaa .... jos ois vielä toivoo ees oman kapasiteetin ylläpitämiseen &lt;virne&gt; mut heijjjj ... hyvät vkloput kaikille T: 2 promillen jo saavuttanut