IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 03.08.2009 03:16

Kolme huippulääkäriä oli iltaa viettämässä ja aikansa naukkailtuaan oli perinteisen munanmittausskaban aika: kuka on tehny parhaat leikkaukset.
Ensin venäläinen lääkäri kertoi miten hän ja hänen kolleegansa olivat hoitaneet puristimen väliin jäänyttä ihmistä josta oli jäljellä vain pikkusormi.
He olivat rakentaneet tälle ensin käden, sitten torson ja lopulta koko miehen.
Mies oli toivuttuaan ollut niin hyvä työntekijä ja teki niin monen ihmisen työt, että tehdas pystyi irtisanomaan 5 työntekijää.

Yhdysvaltalainen lääkäri tokaisi seuraavaksi miten hän yhdessä tiiminsä kanssa oli saanut hoidettavakseen atomionnettumuudessa olleen miehen josta oli jäljellä vain hiukset.
He olivat rakentaneet proteesiraajat ym ja kohta mies olikin täydessä vireessä ja niin hyvä työntekijä, että teki atomivoimalassa 50 ihmistä työttömäksi.

Suomalainen lääkäri totesi lakonisesti tähän väliin miten oli eräänä kauniina päivänä pieraissut, ottanu pierun käteensä, tiivistänyt pierun paskaksi,
tunkenut sen peräsuoleen ja rakentanut miehen tämän paskan ympärille. Paskasta nousseen miehen suomalainen risti Matti Vanhaseksi.
Matista tuli Suomen pääministeri ja hän sai puolet sen kansasta työttömäksi.


Ranskalainen, italialainen ja suomalainen löivät vetoa kuka saa vaimonsa huutamaan kauemmin rakastelun päätteeksi.
Ranskalainen nuoli ja räpläsi ja vaimo huusi tunnin,
italialainen pani kaksi tuntia ja vaimo huusi saman verran,
suomalainen pani vartin, pyyhki mulkkunsa Marimekon verhoihin ja lähti kaljalle, vaimo huusi kaksi viikkoa.


Pieni sotilaslentokone kuljetti kenraalia.
Kun matka oli puolivälissä, kone alkoi äkkiä pudota jyrkästi.
- Moottori on rikki, lentäjä ilmoitti. - Me putoamme.
- Eikä meillä ole laskuvarjoja, kenraali kauhistui. - Eikö mitään ole tehtävissä?
- Valitettavasti ei mitään.
- Eikö yhtään mitään? Tekisin mitä tahansa...
- No hyvä on. Ottakaa housunne pois.
Kenraali totteli heti.
- Nyt työntäkää ohjaussauva takapuoleenne.
Kenraali oli niin hädissään, että totteli.
- Auttaako tämä varmasti, hän kysyi sovitellessaan ohjaussauvaa ahteriinsa.
- Ei, mutta onpahan tutkijalautakunnalla ihmettelemistä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.