IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Tunteellinen.Tiistai 27.01.2009 23:38



Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi
tai
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua!

[Ei aihetta]Maanantai 19.01.2009 15:06

> Mitä lapsi sanoo äidistä:
>
> 4 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti osaa mitä vain!
> 8 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti tietää paljon! Todella paljon!
> 12 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti ei todellakaan tiedä kaikkea.
> 14 vuoden ikäisenä ~ Tietenkään äiti ei tiedä sitä, myöskään!
> 16 vuoden ikäisenä ~ Äiti? Hän on todella vanhanaikainen.
> 18 vuoden ikäisenä ~ Se vanha nainen? Hän on nyt semmoinen vanhanaikainen.
> 25 vuoden ikäisenä ~ No, hän saattaa tietää siitä hieman.
> 35 vuoden ikäisenä ~ Ennenkuin päätetään, kysytään äidin mielipide.
> 45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä ajattelisi
>
> 65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä neuvoa.

Jos arvostat äitiäsi edes pikkiriikkisen verran, niin lisää tämä päiväkirjaasi.

[Ei aihetta]Maanantai 19.01.2009 14:41

Kävinpä tallissa. Enkä muuten koskaan enää käy uudestaan.

[Ei aihetta]Torstai 15.01.2009 23:08

HALUUN UUDEN OLETUSKUVAN!

[Ei aihetta]Tiistai 13.01.2009 19:46

Haluuks sä pataan? En ku söin just.

[Ei aihetta]Perjantai 09.01.2009 12:50

"Pidin siitä, mistä kerroit: ihmisestä, joka halusi muistoksi talon.
Pidän siitä, miten kerrot asioita, tunteita.
Pidän siitä, mitä teet: teet sen kauniisti ja hyvin.
Sinä yllätät kaikki, paitsi ne, jotka tietää.

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni.
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli.
Pieni ja hento ote - siinä kaikki.

Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä.
Runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty koskaan.
Hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa.
Mikä nämä yhdistää? Rakkaus suureen elämään.

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni.
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli.
Pieni ja hento ote - siinä kaikki.

Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla.
Miten kaikki voi olla valmista, kun ei ole edes tehty mitään?
Miten niin jalat maassa? Oletko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa?
Pidän sinusta, siinä kaikki. Pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla?

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni.
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli.
Pieni ja hento ote - siinä kaikki.

Valoa ja pimeää, ei siin ole mitään luonnotonta.
Kummassakin laulussa hyvä tunne kasvaa ja kasvaa.
En pidä siitä, että siirtyminen vaatii mahtavia tekoja.
Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään.

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni.
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli.
Pieni ja hento ote - siinä kaikki."
..että pääsisin kyyläämään.

2775€ halvalla lähtee (:Torstai 08.01.2009 14:25

Kuinka kallis olet?

Sinulla on luonnostaan hiukset jotka ovat...
[ ] luonnonkiharat (200e)
[x] suorat (100e)
[ ] laineikkaat (50e)
[ ] korkkiruuvikiharat (15e)
[ ] kalju (5e)
[ ] joku muu (75e)

Yhteensä: 100 e

Silmien väri:
[ ] ruskea (1e)
[x] vihreä (75e)
[ ] sininen (50e)
[ ] tammenterhon vriset (100e)
[ ] joku muu (15e)

Yhteens tähän saakka: 175e

Pituus:
[ ] Yli 210cm (200e)
[ ] 200-209cm (175e)
[ ] 182-199cm (150e)
[x] 165-181cm (75e)
[ ] 144-164cm (45e)
[ ] Alle 144cm (45e)

Yhteens tähän saakka: 250e

Juotko alkoholia?
[ ] En (400e)
[ ] Vain lomilla/juhlissa (250e)
[ ] Joskus (215e)
[ ] Kyll (200e)
[x] Vain viikonloppuisin (300e)
[ ] Joka toinen piv (50e)
[ ] Kerran pivss (15e)
[ ] Eln pulloni takia! (Menetit kaikki arvokkuutesi ja joudut aloittamaan 0 eurosta)

Yhteensä tähän asti: 550e

Nk:
[ ] Täydellinen nk (300e)
[x] lasit/piilolinssit, mutta en kyt niit/kytn harvoin (200e)
[ ] Likinäköinen (100e)
[ ] Lasit lukemista varten (75e)
[ ] Omistan lasit ja kytn niit aina (50e)
[ ] Piilolinssit (25e)
[ ] Olen kynyt silmäleikkauksessa, nkni vuoksi (10e)

Yhteensä tähän asti: 750e

Autosi vri (tai perheesi auto):
[ ] pinkki (2000e)
[ ] tumman punainen (800e)
[ ] kulta (700e)
[ ] harmaa (600e)
[ ] sininen (900e)
[x] valkoinen (475e)
[ ] musta (450e)
[ ] punainen (400e)
[ ] vihre (350e)
[ ] hopea (300e)
[ ] purppura (250e)
[ ] metallinen (200e)
[ ] keltainen (100e)
[ ] ruskea (20e)
[ ] ruosteinen (15e)
[ ] ei autoa (0e)

Yhteens thn asti: 1225e

Kengnkoko:
[ ] 48 (300e)
[ ] 46-47 (200e)
[ ] 44-45 (700e)
[x] 38-43 (500e)
[ ] Alle 38 (550e)

Yhteens thn asti: 1725e

Kolme lempiväriä:
[ ] vihre (750e)
[x] punainen (600e)
[x] musta (100e)
[ ] keltainen (475e)
[ ] sininen (300e)
[ ] ruskea (50e)
[ ] purppura (225e)
[ ] valkoinen (400e)
[x] turkoosi (350e)
[ ] oranssi (300e)
[ ] pinkki (100e)
[ ] joku muu (50e)

Yhteens tähän asti: 2775

Käytitkö laskuria tähän galluppiin?
[x] Kyllä (0e)
[ ] En (1000e)
[ ] Joihinkin kysymyksiin (75Oe)


[Ei aihetta]Perjantai 02.01.2009 16:32

olen mustalla listalla. <3

[Ei aihetta]Tiistai 30.12.2008 22:16

R.I.P Denu.