IRC-Galleria

;(Sunnuntai 09.11.2008 13:28

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :

n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu`, muiqq-, Svy` ,
elinasi_,Arsy, [caramälli] , `clarissa, ritu``, jassusu , MrHoMo,Plaah008

hahTiistai 07.10.2008 20:29

MITÄ JOS..
Ihastuksesi suutelisi sinua huomenna? - Hämmästyisin
Voittaisit lotossa miljoonan? - itkisin, huutaisin ja ..........................kävisin lunastaa sen tietty
Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? - pyyhkisin silmälasit et näkisin et olix se totta
Saisit päättää; kuoletko ampumalla vai hukuttamalla. - ampumalla tietty mikä ihmeen tyhmä kysymys tääki on

SEKALAISTA:
Oletko pitkä vai lyhyt? - pitkä, semmonen 171(c)m
Miten elämäsi sujuu yleensäkin? - iha ookoo
Oletko ihastunut tällä hetkellä? - en
Onko paras ystäväsi hyvä koulussa? - juu nörtti on xD
Lempielokuvasi? - öö vaikee, kauna, the forbidden kingdom-kaksi mestaria, i-Robot, americanpie 1-6 ja......... muut jackie chanin leffat

OLETKO KOSKAAN:
Nolostunut vanhempiesi takia? - KÖH KÖH. en..........
Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? - jo.
Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen? - juuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? - iha normii
Kuunteletko nyt jotain kappaletta? - j..... volbeat- mr. and mrs. Ness
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin? -
Missä olet tällä hetkellä? - koton
Missä haluaisit olla? - koton
Kaunein kuulemasi kappale? - Se Anastasia leffan se Wiener valssi
Paistaako ulkona aurinko? - juu.
Kahvia? - jooooo!!!!!!!!!
Teetä? - iha ok
Kaakaota? - ei tee mieli
Oletko musikaalinen? - tod.
Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa? - köh köh. se jääköön omaksi tiedoksi (mä en shoppaile, vaan mä käyn 1-2 kaupas ja thats it)
Käytkö salilla? - En Mut Haluisin
Oletko koskaan meinannut kuolla? - joo, ku nauroin kaverille ku se sano jtn tyhmää
Oletko suomalainen? - jo.
Kenelle lähetit tekstiviestin viimeksi, koska? - mutsille
Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi, koska? - yx kaveri
Entä haluaisiko kukaan muu olla sinä? - en usko
Paljon kello on? - 17:29

heheMaanantai 29.09.2008 18:47

Tämän Vitsin Ymmärtämiseksi Tarvitaan Vähän Englannin Taitoa.

Presidentti G.W.B ihmetteli missä Bin Laden voi olla, ja kun hänestä ei kuulunut mitään pitkään aikaan niin Bin Laden todettiin kuolleeksi. Tästä Bin. vihastui. HÄn lähetti kirjeen G.W.B:ille jossa luki näin: 370HSSV-0773H. G.W.B ei tajunnut yhtään mitä kirjeessä luki ja lähetti sen salakoodi laitokselle mutta he eivät osanneet murtaa koodia. Sieltä se lähetettiin CIA:lle ja hekään eivät ymmärtäneet viestiä ja lähettivät tämän FBI:lle. Hekään eivät ymmärtäneet niinpä he lähettivät sen englannin poliisille. Seuraavana pvänä tuli valkoiseen talaoon soitto, ja he sanoivat: kääntäkää paperi ylösalaisin.

True, UnfortunetlyTorstai 04.09.2008 20:35

Vuonna 2002 amerikkaan muuttanut nuori suomalaistyttö murhattiin raa'asti hänen taloonsa tunkeutuneen murtovarkaan toimesta, kun tyttö oli menossa hakemaan jäätelöä pakastimesta. Murtovaras löi tyttöä muovisella joulupukilla, tunki croissantin tämän korvaan, raiskasi tytön ja laittoi lopulta kuolleeksi luulleensa tytön talon pakastimeen, mutisten hiljaa sanoja "holy fucking santa claus".
Aamulla tytön vanhemmat löysivät kuolleeksi jäätyneen tyttärensä pakastimesta. Pakastimen kannen sisäpuolella oli raapimajälkiä tytön epätoivoisista yrityksistä päästä ulos pakastimesta. Hän oli myös kirjoittanut kanteen sanat "i fucked santa claus"

Nyt kun olet nähnyt, ja toistanut mielessä tytön viimeiset sanat, tulet tapaaman tämän murhatun tytön. Ensi yönä, juuri kun olet nukahtanut, tulet herämään pakastimen hurinaan ja huomaat että huoneessasi oleva peili on täysin huurussa. Kun menet katsomaan peiliä lähempää (älä yritä, teet niin kuitenkin ) huomaat että siihen on kirjoitettu sanat "i fucked holy santa claus" ja näet tytön peilissä. Tämän jälkeen huoneesi lämpötilä laskee miinuksen puolelle, ja kuolet hypotermiaan, kuten tämä pieni tyttö.

Jos kopioit tämän tarinan omaan päiväkirjaasi, tyttö jättää sinut rauhaan, ja pelastut.

Sen lisäksi sinun täytyy lähetättää tämä viesti sähköpostilla 8 ystävällesi, tai muuten koirasi saa maksakirroosin, isoäitisi raiskataan Kanarialla, pillusi muurautuun umpeen/peniksesi tippuu pois (hankaloittaa seksielämääsi huomattavasti), saat joka päivä postissa 2000 muovista joulupukkifiguuria ja et voi enää koskaan syödä keitettyjä kananmunia.


Kannattaa ottaa tämä tarina tosissaan SILLÄ SE ON TOTTA!!!!111 Sinua on varoitettu!!!
Tämä pieni tyttö on ollut todellinen uhka INTERNETIN KÄYTTÄJILLE jo vuodesta 2002!!
Tuhannet MEEDIOT ovat ajan saatossa todenneet tämän viestin sisältävän yliluonnollisia voimia!
ÄLKÄÄ LEIKKIKÖ HENGELLÄNNE!!!!!!


PS.

Jos lähetät tämän viestin eteenpäin puolen tunnin sisällä siitä kun olet saanut sen itse, hyvä onni tulee kulkemaan kanssasi läpi elämän, ja ihastuksesi suutelee sinua tänään klo 22.22

eilen 19.08.08Tiistai 19.08.2008 23:01

Niin elikkä tämmöstä tapahtu eilen:
Kännykäst loppu akku, pistin lataukseen.
pistin päälle, Kännykkä lagittaa.
Sammutan ja yritän uudelleen, Pistän Pin koodin, meni oikein mutta jämähti tervehdys texteihin.
Sammutan pistän päälle, pistän pin koodin känny toimii, jippii! Mutta voi, Kun haluan päästä muisti kortille (missä kaikki kuvat j.n.e on) niin kännykkä vaatii saada alustaa muistarin vastaan ei. (alustaminen on että poistaa kaikki tiedot muistarilta)
sammutan kännykän, mutta meneekin vain valikkoon missä lukee jtn tähän tapaan:
Sammuta
Äänetön
j.n.e
Painan sammuta, ei reagoi SIIHEN mutta pystyin liikuttamaan näiden kahden väliltä.
Rämpläsin koko ajan Sammuta. Mitään Ei tapahdu.
Sitte viimenää äiti sanoo et ota akku pois, toimi!
nyt pääsin kaiken tämän läpi ongelmitta, ja sitten menen katsomaan muistikortin sisältöä, kaikki vielä siellä.
Sitten käyn hakee jotain, ja menen taas päävalikkoon ja katon muisti kortin sisältöö ja sisäisesti sanoinkin jtn tähän tapaan itselleni "voi perkele !!!" kun huomasin että kännykkä oli pyyhkiny kaiken mitä mulla oli muistikortilla:musiikit, kuvat ja videoleikkeet. mun tuurix olin kopioinut mun kännykän muistiin mun soittoäänen, viestiäänen sekä tausta etä näytönsäästäjässä olevat kuvat.
Enkä oo pudottanu tai vahingoittanut kännykkää millään tavalla, Eli PASKA homma :'(
ETUNIMESI ALKUKIRJAIN
A=runkkasin
B=söin
C=matkin
D=esitin
E=hakkasin
F=puin
G=väritin
H=oksensin
I=raiskasin
J=nain
K=kokkasin
L=etsin
M=suutelin
N=nuolin
O=kaveerasin
P=nukutin
Q=kiusasin
R=mulkoilin
S=tapoin
T=pahoinpitelin
U=meikkasin
V=nussin
W=taputtelin
X=pitelin
Y=heitin
Z=ulostin
Å=tönäisin
Ä=ruoskin
Ö=raavin

HIUSTESI VÄRI
mustat=viime yönä
tumman ruskeat=eilen
vaalean ruskeat=2 päivää sitten
punaiset=vuosi sitten
vaaleahkot=viime viikolla
blondit=tunti sitten

SYNTYMÄPÄIVÄSI
1=pulkkamäessä
2=liikuntatunnilla
3=kaverin synttäreillä
4=televisiossa
5=levytysstudiossa
6=saunassa
7=jääkiekko-ottelussa
8=sängyssä
9=isosiskon kämpillä
10=autossa
11=koulubussissa
12=lentokentällä
13=uimahallissa
14=lomajahdilla
15=mallitoimistossa
16=näytelmäkerhossa
17=mummolassa
18=vaatekaupassa
19=strippibaarissa
20=koirankopissa
21=korukaupassa
22=hississä
23=tädin häissä
24=ravintolassa
25=hautajaisissa
26=eläintarhassa
27=homobaarissa
28=navetassa
29=metsässä
30=hotellissa
31=ruotsin risteilyllä

SYNTYMÄVUOTESI
1982 ja siitä alaspäin=hammaslääkäriä
1983=opettajaani
1984=leijonaa
1985=takapuolta
1986=rinnakkaistaluokan priimusta
1987=kissaamme
1988=penistä
1989=homoa
1990=ohikulkijaa
1991=stripparia
1992=naapurin mummoa
1993=isoveljen kaveria
1994=terapeuttiani
1995 ja siitä ylöspäin=tuntematonta poikaa

KENGÄN NUMERO
35 ja sitä pienempi=ja se oli söpöä
36=ja se kuvasi hyvin persoonaani
37=enkä tajua miksi tein sen
38=ja se oli niin ihana
39=ja se oli kauheinta mitä olen kokenut
40=ja voisin tehdä sen uudestaan vaikka heti
41=ja se oli märkää puuhaa
42 ja sitä isompi=ja siinä hommassa meni käsi kipsiin

MISSÄ OLET NYT
omassa huoneessa=ja kaiken lisäksi jäi traumoja
tietokonehuoneessa=koska tein sen omalla tavallani
kirjastossa=enkä pitänyt siitä muutenkaan
olohuoneessa=mutta en kadu sitä yhtään
kaverilla/sukulaisella=koska osasin sen niin hyvin
kulkuneuvossa=mutta nykyään pelkään sitä
keittiössä=enkä mielestäni edes osannut sitä
muualla=ja päivä päivältä kadun sitä yhä enemmän

JeeKeskiviikko 13.08.2008 21:41

JeeeeeeeeeeeeeeeEeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeEeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeE!!!!
Perjantaina Syödään Sushia

HOpEPerjantai 08.08.2008 23:35

Kiva... NyT KuN oon SaanU LävärIt KorVaaN ,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.
,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.
,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.
Nii Haluun Nyt Sit Huulee :( my life Be Like...........
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Tätä biisii kuuntelen bloodhoundgang - The Bad Touch

öö...CamiPerjantai 13.06.2008 18:52

Reaktiosi?

1. Olisit menossa treffeille ihastuksesi kanssa, kun alkaisi kaatamalla satamaan.

() Voi @!#$ mä kastun!
(x) Noh, sateenvarjo mukaan, ei tässä mitään.
() JEE, SADETTA.<3

2. Huomaat koulussa, että tärkein koe koko kouluajalta on tulossa, etkä ole lukenut

(x) @!#$! Mä en pääse läpi!
() No kai mä nyt osaan itteni jotenkin keplotella läpi...
() @!#$ kiinnostaa.

3. Tulisit kotiin ja löytäisit lemmikkisi kuolleena

(x) EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!! :'(
() Eih. Surullista. :/
() No, ainahan niitä uusia saa.

4. "KATSO, TIELLÄ ON KASTEMATOJA!"

() @!#$ kiinnostaa?
(x) Älä nyt päälle astu!
() Hyi kamala.

5. Huomaat, että et siistiytynyt ennen kouluun/töihin lähtöä.

() Oh crap!
() Pikku juttu.
(x) Ei se haittaa.

6. Äitisi on suunnitellut koko kesän kestävän matikan kurssin.

(x) Sinä et ole tosissasi noin tyhmä? Ethän, äiti? O_o
() Justiinsa. :D
() Jee! Äiti, sä oot paras!

7. Tuntematon tulee halaamaan sinua, ja huomaat, että hän tuntee sinut, muttet tunnista häntä.

() Ai kato moi! mitäs sinä?
(x) *köh* ...Ja te olette?
() Imases nyt jo...

8. Heräät viisi minuuttia ennen kuin koulu alkaa.

() No en tasan jaksa nousta.
() Jes! myöhästyn!
(x) Voi perse! Millä minä tämänkin nyt selitän? *kyynel*

9. Tulet kotiisi ja idolisi istuu sohvalla kahvia siemaillen

() Ahaa? :D
(x) Oh yeah! Jää toki pidemmäksikin aikaa!
(x)Pyydänkö heti nimmarin, vai vasta kohta?

10. Sinusta rupeaa liikkumaan huhu, että aiot räjäyttää koulun, ja opettajat ottavat sen tosissaan.

(x) Ei teidän siitä olis pitäny tietää!
() Enkä räjäytä.
() Miksi räjäyttäisin koulun?

11. Sinulla olisi 10. matikasta todistuksessa.

() No onko jotain uutta?
() Opettaja on varmaan mokannut. JA PAHASTI.
(x) Yleensä mulla on 7-8.

12. Steven Spielberg tulee luoksesi ja kysyy: "Hey! You wanna be my new actor in my new movie?"

() Absolutely.
() Nou spiik inklis.
(x) No, no thanks.

13. Olisit kalju kun heräisit.

() Hyvä syy jäädä kotiin.
() EI TASAN! NÄÄN VIELÄKI PAINAJAISTA!
(x) Kenelle siis lähetän sen pommin..?

14. Joku lyö sinua kaktuksella naamaan

(x) Ai jumalauta! Sulta lähtee pää just nyt.
() kerros vähän?
() Ihan siistii!

15. Kännykkäsi ei toimi.

() Ei riemulla rajaa, kun voi kerran dataa.
(x) No voi @!#$!
() Ja eikun kauppaan.

16. Ihastuksesi tulee ehdottamaan seksiä.

(x) O__O
() Okei, minne mennään?
(x) Nope. Jos vaikka ensin seurusteltais?

17. Heräät viiden miehen ja kolmen naisen vierestä alasti.

() Okei, onko nyt toukokuun ensimmäinen?
() No mitäs uutta tääkin muka on?
() Uuh jees!
(x) NOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!<----oma
18. Huomaat haavoittuneen harakan.

(x) Voi sinua, Katsotaanpas...
(x) Haha! Looser! You fail! *Hyppää päälle*
() Jees, moi.

19. Sinulle tulisi syöpä.
(x) Kemoon. --> *Kyyneleet*
() Tässäkö se nyt oli?
() mennään sit jos ollaan mennäkseen...

20. Sinulle on kaksi vapaa lippua lempibändisi keikalle postilaatikossa.

() Selkis, eikun menoks!
(x) Voisinpa mennä kattomaan.
(x) PIIP!

JEIjTiistai 10.06.2008 20:30

Jess Tnää sain Lävärit Korvaan :):)):)::)):)