IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 29.02.2008 00:00

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi;

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi

tai

2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua!

[Ei aihetta]Tiistai 26.02.2008 17:38

Kerro tyttö/poikaystävästäsi, vastaa jokaiseen kysymykseen, vaikket olisikaan varma!

Nimi :: Jani
Syntymävuosi ::1992
Asuinpaikka :: tuusula
Lempibiisi :: ?
Lemmikki :: MINÄ ;)
Tärkein tavaransa :: kännykkä
Milloin tutustuitte :: ysillä.
Oliko se "rakkautta" ensi silmäyksellä :: tavallaan :DD

Kerro hänen:

Musiikkityylistä :: melkein mitä vaan mikä kuulostaa hyvälle :D
Perheestä :: isä ja äiti
Luonteestaan :: rakas<3 ( se kertoo jo paljon :'DD)

Onko hän:

Tärkein sinulle :: On <3
Rakastunut / ihastunut : kyl se taitaa olla rakastunu :)
Masentunut :: hmm...
Onnellinen :: taitaapi olla :D
Stressaantunut :: ?
Valitettavasti aina oikeassa :: eipä juurikaan.. :D

Mistä hän:

Suuttuu :: ku kiusaan :D ainaki melkein
Tulee onnelliseksi :: mun kaa olemisesta?
Tulee surulliseksi :: ?
Pitää :: öööö :D musta :'DD

Kuinka usein:

Te näette :: melkein joka päivä :D
Te riitelette :: silloin tällöin :/
Shoppailette yhdessä :: ollaan oltu kerran ;D
Kerrotte toisillenne salaisuuksia :: joskus :D
Kerrotte välittävänne toisistanne :: :D

Mikä:

Biisi on teidän biisinne :: Lord Est - sun vieres on lämmin<3
Mikä päivä oli teille hienoin: :: ...?
Muisto on teille tärkein :: ?
Pitää teidät aina yhdessä :: rakkaus<3
Asia muistuttaa aina toisesta :: ?

Mitä:

Pidät tärkeänä teidän suhteessanne :: rehellisyys
Ajattelet hänestä :: rakkain<3
Teette yleensä yhdessä :: öööö... nukutaan :'DD
Haluaisit vielä tietää hänestä :: vaikka mitä :'DDD
Kaikkea teille on sattunut yhdessä :: Kaikkea, mut aina selvitään (:
Te molemmat haluaisitte saada takaisin :: ainahan voi haluta mitä vaan :)
Tekisit jos menettäisit hänet :: en tiedä.
Haluaisit sanoa hänelle :: "Rakastan sua<3"

Milloin:

Itkit hänen takiaan :: vähään aikaa sitte.
Nauroitte viimeksi yhdessä :: :D:DD aina
Hän on loukannut sinua :: monesti </3
Kuulit hänen äänensä :: sekunti sitte :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.02.2008 16:41

sun vieressä on lämmin kun ulkona on kylmä.
kun sua hellin oon aina taivaas.
tiedän mitä etsin kun sut löysin.
en osaa olla yksin kun sain sut.
&lt;sydän&gt;

OINAS! :'DDDLauantai 23.02.2008 20:19

OINAS
[x] Olen äkkipikainen
[x] Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon
[x] Suojelen läheisiäni kaikin keinoin
[x] Olen itsepäinen
[x] Unohdan välillä ajatella muita ihmisiä
[x] Minua ei saa määräillä
[x] Vaadin vapautta ja tilaa ympärilleni
[x] Hätiköin usein
[x] Olen itsenäinen
9

HÄRKÄ
[ ] Olen maanläheinen
[ ] En kiirehdi päätöksissäni
[ ] Olen pihi
[ ] Rakastan syömistä
[x] Tulen helposti mustasukkaiseksi
[ ] Pidän pääni joka asiassa
[x] Olen hidas
[ ] Ulkonäöstä huolehtiminen on tärkeää
[x] Pelkään petetyksi tulemista yli kaiken
3

KAKSOSET
[x] En ole kauan paikallani
[ ] Olen piikittelevä
[ ] Vaihdan mielipiteitäni usein
[x] Olen sosiaalinen
[x] Keksin aina jotain sanomista
[ ] Flirttailen paljon
[ ] Olen älykäs
[ ] En osaa aina ottaa vastuuta asioista
[ ] Olen pinnallinen
3

RAPU
[ ] Turvallisuus on tärkeää
[/] Olen hyvin tunteellinen
[x] Mielialani ailahtelee usein
[x] Loukkaannun helposti
[ ] Olen kiltti
[ ] Suhtaudun kaikkeen varauksella
[ ] En halua kenellekään pahaa
[ ] Vaivun helposti itsesääliin
[x] Olen luotettava ystävä
3½

LEIJONA
[x] Kerjään huomiota
[x] Olen avarakatseinen
[ ] Vaikutan usein omahyväiseltä
[x] Mutta oikeasti olen mukava
[ ] Olen kunnianhimoinen
[ ] Minulla on selvät päämäärät
[ ] Olen taipuvainen narsismiin
[x] Tuskastun, jos minulla ei ole mitään tehtävää
[ ] Haluan kuuluisaksi
4

NEITSYT
[x] Huolehdin välillä liikaa asioista
[ ] Olen perfektionisti
[ ] Pidän itseni hyvässä kunnossa
[ ] Tykkään auttamisesta
[x] Olen herkkä
[ ] Arvostan älykkyyttä
[/] Pidän siisteydestä
[ ] Olen kriittinen
[ ] Teen tehtäväni tunnollisesti
2½

VAAKA
[x] Sopeudun helposti eri tilanteisiin
[ ] Olen huono tekemään päätöksiä
[?] Minuun on helppo ihastua
[ ] Innostun välillä määräilemään
[x] Olen sovittelija
[x] Huolehdin joskus muista niin, että unohdan omat tarpeeni
[ ] En ole oma-aloitteinen
[x] Olen huomaavainen ystävä
[ ] Osaan olla myös ivallinen
4

SKORPIONI
[ ] Mietin paljon elämää suurempia asioita
[ ] Teen usein kärpäsestä härkäsen
[ ] Inhoan pinnallisuutta
[x] Olen epäileväinen
[ ] Haluan uudistaa asioita
[x] Olen kostonhimoinen
[ ] Päätäni ei hevin käännetä
[x] Osaan olla hyvin ilkeä
[ ] Tahdon kokea paljon
3

JOUSIMIES
[ ] Olen optimisti
[ ] Rakastan matkustelua
[ ] Olen valmis tekemään paljon töitä tulevaisuuteni eteen
[x] Haluan seikkailla
[x] Olen suora ja rehellinen
[/] Innostun joskus kerskuilemaan
[ ] Olen fanaattinen
[ ] Välillä olen vähän itsekäs
[ ] Luotan omaan filosofiaani
2½

KAURIS
[ ] Olen ahkera
[ ] Inhoan laiskottelua
[x] Olen vastuuntuntoinen
[x] Kärsin välillä stressistä
[ ] Teen joskus töitä yli rajojeni
[ ] Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin
[ ] Minulla on paljon rutiineja
[ ] Olen parhaimmillani aamuisin
[ ] Olen hyvä organisoimaan asioita
2

VESIMIES
[x] Olen muiden mielestä aika outo
[ ] Tykkään mietiskellä
[/] Leijun omissa maailmoissani
[ ] Olen ennakkoluuloton
[ ] Tahdon uudistaa asioita
[ ] Olen vähän yksinäinen
[ ] Saan paljon hyviä ideoita
[ ] Vaadin vapautta
[x] Kaipaan turvaa ja kannustusta
2½

KALAT
[x] Olen herkkä
[ ] Rakastan muiden auttamista
[/] Olen romantikko
[x] Ajattelen enemmän muita kuin itseäni
[ ] en osaa tehdä päätöksiä
[ ] Olen sympaattinen
[ ] Vaivun joskus itsesääliin
[ ] Tahdon pelastaa maailman
[ ] Minulla on hyvä muisti
2½
Ikäsi?
10 tai alle Kello kuusi aamuyöllä
11 Keskellä kirkasta päivää
12 Välitunnilla
13 Lounastauolla
14 Keskiyöllä
15 Puoli kahdeksalta illalla
16 Pikkuveljen nukkumaanmeno aikaan
17 Kesällä
18 tai enemmän Jouluna

Etunimesi alkukirjain?
A. nuolin
B.paukuttelin
C. katselin
D. paskoin
E. hakkasin
F. söin
G. muussasin
H.panin
I. kuuntelin
J. kirjoitin
K. maistelin
L. join
M. jahtasin x
N. Halailin
O. vakoilin
P. suutelin
R. ajelin
S. Tiskasin
T. Raiskasin
U. Pelasin
V. Ryyppäsin
Y. Yrjösin

Syntymäpäiväsi
1. Kiimaisena
2. Iloisena
3. Rentona
4. Vakavana
5. Hölmönä
6. Hulluna
7. Kauhistuneena
8. Nolona
9. Meikit valuneena
10. Vihaisena
11. Hysteerisenä
12. Surullisena
13. Kännissä x
14. Anteliaana
15. Ihan helvetin väsyneenä
16. Pelokkaana
17. Laiskana¤
18. Masentuneena
19. Voittajana
20. Tyhmänä
21. Puolikuolleena
22. Kipeänä
23. Erakkona
24. Passiivisena
25. Apaattisena
26. Lauhkeana
27. Riemukkaana
28. Rikkaana
29. Hanipöönä
30. Ötökkänä
31.Tarmokkaana

Syntymävuotesi?
1987 tai alle kikattaen
1988 aivastellen
1989 kirkuen
1990 töllöttäen
1991 keimaillen
1992 löyhkäten
1993 Tanssien
1994 Kovat lerpattaen
1995 haistellen
1996 sormia napsutellen

Paras koulunumerosi?
4 Hellästi
5 Mahtavasti
6 Ihkusti
7 Nopeasti
8 Kamalasti
9 Haitallisesti
10 Kiimaisesti

Syntymä kuukautesi?
Tammikuu- leijonaa
Helmikuu- Taulua
Maaliskuu- Veljeäni
Huhtikuu- Kaljaa
Toukokuu- Fisua
Kesäkuu- Karkkia
Heinäkuu- Parasta ystävääni
Elokuu- Radiota
Syyskuu- Tietokonetta
Lokakuu- Kuralätäkköä
Marraskuu- Vaatekaappia
Joulukuu- Äitini pomoa

Hiustesi väri?
Punainen - Uimahallissa
Tummanruskea -kirkossa
Vaaleanruskea - Mahtavalla loma jahdilla
Vaalea -Karhun luolassa
Musta - autotallissa
Kirkuva blondi -roskapöntössä
Maantien väriset - Keittiön pöydällä
jotain muuta? - Puiston kiipeilytelineessä

Missä olet nyt?
Omassa huoneessa -koska se nyt vaan tuntu niin helevetin hyvältä idealta ¤
Oman kodin olohuoneessa - koska mua panetti
oman kodin Keittiössä - Koska äiti käski
Kaverilla - koska mua oksetti
Koulussa - Koska sillä oli paita

Silmiesi väri?
Ruskeat -Mummo on ylpeä musta
Ruskeanvihreät -Että oli ihanaa
Vihreät -Nautin kyllä
Siniset -Muistelen sitä vieläkin kauhulla
Vaaleansiniset -Otetaan uusiks heti huomenna
Sinisenharmaat - Mua pelottaa,käyn nykyisin terapeutilla,traumat... Trau-mat...
Harmaat - Onneks selvisin hengissä!

:'DDDDTiistai 19.02.2008 13:08



Ota laskin esiin!

Laske sitä mukaan kun luet.

Älä huijaa kattomalla loppua, tää ihan oikeesti toimii!

Etene siis kohta kohdalta ja hämmästy!


1. Valitse luku kuinka monta kertaa viikossa haluaisit seksiä.
(Mieluummin enemmän kuin yksi, vähemmän kuitenkin kuin 10)


2. Kerro luku kahdella. (vähän röyhistelyä)


3. Lisää lukuun 5.


4. Kerro saamasi luku 50:lla.


5. JOS olet jo viettänyt synttäreitäsi tänä vuonna
lisää lukuun 1756
jos et ole, lisää 1755


6. Nyt vähennä saamastasi luvusta syntymävuotesi (neljä numeroa)


7. plussaa vielä kaksi.


Nyt sulla pitäis olla kalkulaattorissa (tai päässä) kolmilukuinen numero.
Eka numero on se kuinka monta kertaa haluisit saada viikossa seksiä.
Seuraavat kaksi numeroa on ikäsi.

[Ei aihetta]Tiistai 19.02.2008 13:04



Jäähyväiskirje

Rakas, Jani.

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta aijon käydä kirkossa. luulen että ymmärsin sen kun kompastuin seesamin siemeneen kämpässäsi, ja näin sinut istumassa presidentin päällä.

Olen varma että olet tarpeeksi luuseri ymmärtämään että joulupukkia ei ole.

Lähetän sinulle takaisin sormuksesi , mutta pidän postimerkkikokoelmasi muistona.

Haluan että tiedät että minä yritän unohtaa intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan.

lämpimin terveisin,

Taru

TEE SINÄKIN:

Jäähyväiskirje

Rakas, _hyvän ystäväsi/rakkaasi nimi_.

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta __1__. luulen että ymmärsin sen __2__ __3__, ja näin sinut __4__ __5__.

Olen varma että olet tarpeeksi __6__ ymmärtämään __7__.

Lähetän sinulle takaisin __8__, mutta pidän __9__ muistona.

Haluan että tiedät että minä __10__ __11__.

_12_,

-nimesi-


1. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON?
sininen – romanssimme on ohi
punainen – suhteemme on kuollut
valkoinen – aijon käydä kirkossa
musta – vihaan sinua
vihreä – horoskooppimme eivät sovi yhteen
harmaa – olet pervo
keltainen – kävelen kadulla
vaaleanpunainen – sieraimesi ovat kuin loukkaus
ruskea – poliisi etsii sinua
ei paitaa – olet nolla
muu – olen rakastunut siskoosi

2. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammi – sinä yönä
helmi – viime vuonna
maalis – kun kääpiösi puri minua
huhti – kun kompastuin seesamin siemeneen
touko – viimein ensimmäinen toukokuuta
kesä – kun löit minua lankulla
heinä – kun oksensin
elo – kun näin sen kutistetun pään
syys – kun uimme alasti
loka – kun esitin joulupukkia
marras – kun koirasi juoksi pihalla
joulu - kun vaihdoin lenkkareita

3. MITÄ RUOKAA SYÖT MIELUITEN?
taco – kämpässäsi
pizza – asuntovaunussasi
pasta – lähikaupan nurkalla
hampurilainen – bussin alla
salaatti – sillä aikaa kun söit
kana – kaapissasi
kebab – pastorin kanssa
kala – naisten vaatteissa
leipä – joulujuhlissa
lasagne – lentokoneessa
makkara – transsissa
muu – naapureittesi kanssa

4. MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON?
keltainen – iskemässä
punainen – loukkaamassa
musta – ärsyttämässä
sininen – koputtamassa
lila – kaatamassa siirappia - päälle
valkoinen – vittuilemassa
harmaa – repimässä vaatteita irti - päältä
ruskea – asettamassa iilimatoja - päälle
oranssi – nipistämässä
vaaleanpunainen – repimässä peruukkia - päästä
ei sukkia – istumassa - päällä
muu – suutelemassa

5. MINKÄ VÄRISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
musta – paras ystäväni
valkoinen – isäni
harmaa – presidentti
ruskea – pierutyynyni
lila – paahtoleipäni
punainen – Kerttu
sininen – avokaadoviljelmäni
keltainen – kirjeystäväni Zimbabwesta
oranssi – minun Matti ja Teppo levykokoelmani
vaaleanpunainen – koirani
ei alusvaatteita - patsas
muu – hullu pastori

6. MITÄ KATSOT MIELUITEN TV:STÄ?
Scrubs - miehekäs
O.C. - tunteellinen
One Tree Hill - avoin
Heroes - jälkeenjäänyt
Lost - kiihottunut
House - arpinen
Simpsons - luuseri
Idols – masokistinen
Family Guy - seniili
muu - hävettävä

7. MIELENTILA JUURI NYT?
iloinen – kuinka huonosti olen voinut
surullinen – kuinka tympeä olet
tylsistynyt – että joulupukkia ei ole
vihainen – että inhoan ruokiasi
masentunut – että olemme serkuksia
ylipirteä – että tähän ei ole ratkaisua
hermostunut – kuinka vähän maksoin sinusta
huolestunut – että autosi on säälittävä
apaattinen – että olen käynyt sukupuolileikkauksessa
häpeävä – että olen allerginen hamsterillesi
hellyydenkipeä – että kiihotun roskakuskeista
iloisempi kuin koskaan – että en ikinä aikonut soittaa sinulle vaikka toisin sanoin
muu – kuinka paljon oikeasti painan

8. MINKÄ VÄRINEN TAPETTI SINULLA ON MAKUUHUONEESSASI?
valkoinen – sormuksesi
keltainen – rakkauskirjeesi
punainen – Darth Vader - julisteesi
musta – ajokorttisi
sininen - sohvatyynyt
vihreä – puhelinluettelon
oranssi – tekohampaasi
ruskea – osoitekirjasi
harmaa – hammasharjani
lila – latino - CD:si
vaaleanpunainen – leikatut varpaankynnet
muu – armeijamuistosi

9. ENSIMMÄINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – kuvasi
C/D - öljykanisterin
E/F – naapurisi Orvokin
G/H – neitsyyteni
I/J – verikokeen tulokset
K/L – vasemman korvasi
M/N – itsemurhakirjeesi
O/P – puhelinnumerosi
Q/R – äitisi
S/T – postimerkkikokoelmasi
U/V/W – rikosrekisterisi
X/Y/Z – tennissukkasi
Å/Ä/Ö – todistuksesi

10.VIIMEINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – tulen aina muistamaan
C/D – en tule ikinä unohtamaan
E/F – olen aina halunnut rikkoa
G/H – sain AIDS:in
I/J – tulen aina vihaamaan
K/L – aijon kouluttaa
M/N – tuhopoltin
O/P – haastattelin
Q/R – ilmoitin psykiatrille
S/T – voin pahoin kun mietin
U/V/W – yritän unohtaa
X/Y/Z – pärjään paremmin ilman
Å/Ä/Ö –en ikinä pitänyt

11. MITÄ JUOT MIELUITEN?
vesi – ystävyytemme
kalja - vanhuus
limsa – elämäni kloonina
tiivistemehu - eskimoreinkarnaatio
maito - vuokra-asuntoni
viini - viinakaupan myyjä
siideri – intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan
tuoremehu – munakoisofetissisi
mineraalivesi – nolo ihottuma
Oboy – Gollum - imitaatiot
viski – pilata toinen maailman sota
muu – vihata isääsi

12. MINNE MATKUSTAISIT MIELUITEN?
Thaimaa – lämpimin terveisin
USA – ystävällisin terveisin
Englanti – onnea oikeudenkäyntiin
Espanja – hukuta itsesi
Kiina – unohdin ruokkia kalasi
Saksa – helpottuneesti
Japani – pala helvetissä
Kreikka – ikuinen vihollisesi
Austraalia – lähetä terveisiä isoäidillesi
Egypti – häivy nyt
Ranska – kivuissa
muu - haluan rahani takaisin

[Ei aihetta]Tiistai 19.02.2008 12:53

A = OLEN RAKASTUNUT
B = TYKKÄÄN JUODA
C = TYKKÄN SUSTA
D = KAIKKI SÄÄLII MUA
E = LIIAN RAKASTUNUT
F = ONKO MULLA AIVOT
G= ISÄNMAALLINEN
H = RAKASTAN SUA
I = OLEN RAKASTUNUT
J = PISSIKSET ON DAA
K = JUON KALJAA , EN VETTÄ
L = VEDÄN JÄTKII PUOLEENI
M = OLEN RAKASTUNUT
N = BITCH
O = PÄIVÄ KERRALLAAN
P = ÄMMÄ
Q = AJATTELEN KAKSIMIELISESTI
R = OLEN RAKASTUNUT
S = OON KUNNON FRUITTARI
T = KOITA PYSYY MUN MUKANA
U = MULLA MENEE LUJAA
V = NUKUN 24/7

T= KOITA PYSYY MUN MUKANA
A= OLEN RAKASTUNUT
R= OLEN RAKASTUNUT
U= MULLA MENEE LUJAA

[Ei aihetta]Lauantai 16.02.2008 22:11

rullaati rullaati..

annika &lt;sydän&gt;

[Ei aihetta]Tiistai 12.02.2008 18:31



Rastita musiikki mitä kuuntelet.

[ ]Tehosekoitin
[ ]Nightwish
[ ]Danzig
[ ]Dimmu Borgir
[ ]Negative
[ ]Sadetanssi
[ ]Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
[x]Mötley Crue
[ ]Hanna Pakarinen
[x]Skandaali
[x]Cheek
[x]Jennifer Lopez
[ ]Annie
[ ]Private Line
[x]Guns N Roses
[x]Apulanta
[ ]CMX
[ ]The 69 eyes
[ ]Naked
[x]Elastinen
[ ]Pikku G
[ ]Raimssi
[ ]Britney spears
[ ]Gunther
[ ]Popeda
[ ]Tyrävyö
[ ]Kwan
[x]Alice Cooper
[ ]Hassisen kone
[ ]Bitch Alert
[ ]Deadbabes
[ ]Zero nine
[ ]HIM
[ ]Velcra
[ ]Maj Karma
[ ]Finntroll
[ ]Pain Confessor
[ ]Martti Servo
[ ]Twilightning

Rastita elokuvat jotka olet nähnyt:

[x]Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
[x]Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
[x]Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
[x]Bridget Jones- Elämäni sinkkuna
[x]Bridget Jones- Elämä jatkuu
[x]Kauna
[ ]Salaisuus pinnan alla
[ ]Mean Girls
[x]Troija
[ ]Kill Bill vol. 1
[ ]Kill Bill vol. 2
[ ]Kuolleiden aamunkoitto
[x]Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous
[x]Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu
[x]Harry Potter ja viisasten kivi
[x]Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[x]Harry Potter ja Azkabanin vanki
[x]Harry Potter ja liekehtivä pikari
[ ]New York minute
[x]Pieni suklaapuoti

Tämän gallupin odotan olevan:
[x] pitkä
[ ] lyhyt
[ ] hyvä
[x] ihan ok
[ ] siedettävä
[ ] huono
[ ] tylsä

Sinulla on:
[x] sisko
[xx] veli
[x] mitaleja
[ ] älyä
[x] purkka suussa
[ ] yksinäistä
[ ] kurkku kipeä
[ ] lapsi mahassa
[ ] huono päivä
[x] hyvä päivä
[ ] ihana päivä
[ ] Nalle Puh matto(ja)
[ ] kaksi ovea huoneessasi
[ ] roskis täynnä
[ ] äitiä ikävä
[ ] ruokaa edessäsi
[ ] radio päällä
[ ] lamppu palanut huoneestasi

Sinä tahdot:

[x] matkustaa Australiaan
[ ] pelata jotain peliä
[ ] mennä vessaan
[x] muuttaa
[x] käärmeen
[ ] kirppuja
[ ] kouluun
[x] ulos
[x] kavereita
[x] ystäviä
[ ] huutaa
[ ] itkeä
[x] nauraa
[ ] katsella ulos
[ ] lopettaa tämän gallupin
[x] tehdä tämän gallupin loppuun

Sinä pelkäät:
[ ] ihmisiä
[ ] likaa
[ ] melua
[ ] käärmeitä
[ ] tietokoneesi hajoavan
[ ] että pyöräsi varastetaan
[ ] olla hississä
[ ] varastaa
[ ] uida
[ ] hiiriä
[ ] pölypunkkeja
[ ] pimeää
[ ] mennä ulos
[ ] minua
[ ] itseäsi
[ ] koulua
[ ] rusakoita

Sinä pidät:

[x] sitruunoista
[ ] sillistä
[x] juustosta
[ ] piimästä
[x] siisteydestä
[x] sotkusta
[x] hiljaisuudesta
[x] melusta
[ ] tungoksesta
[/] lumesta
[ ] lokista
[ ] hatuista
[x] itsestäsi
[?] minusta
[x] eläimistä
[ ]mudasta

Sinä odotat:

[X] kesää
[ ] kärpäsiä
[x] kaveria
[x] tämän gallupin loppumista
[ ] menkkojasi
[x] pääseväsi ulos
[x] kännykkäsi soivan
[x] rakkautta
[x] ruokaa
[ ] kasvupyrähdystäsi
[ ] maailmanloppua
[ ] isääsi
[x] kaverisi viestiä

Sinulla on ikävä:

[x] entisiä kavereita
[ ] syksyä
[ ] joulua
[x] koiraasi
[x] kaikkea
[ ] kouluun
[x] viime vuotta
[x] hukkaamaasi esinettä
[x] parasta ystävääsi
[ ] olla vaan

Aikuisena sinä:

[ ] olet työtön
[ ] perustat oman firman
[ ] joudut vankilaan
[ ] saat lapsia
[/] menet naimisiin
[ ] olet onneton
[x] olet onnellinen
[ ] itket päivittäin
[x] ajat autoa
[x] käyt baareissa
[ ] elät sivistyneesti
[ ] kudot villasukkia
[x] hyppäät laskuvarjolla

Vielä sinä matkustat:

[x] ulkomaille
[x] Rovaniemelle
[x] Helsinkiin
[x] ystävällesi
[x] laivalla
[x] lentokoneella
[x] taksilla
[x] junalla
[x] minne vain haluat

[ ] Olet väsynyt
[ ] Sinun kuuluisi olla nyt koulussa
[x!!!!] Musiikki on yksi tärkeimpiä osia elämässäsi.
[ ] Omistat karvattoman lemmikin
[x] Olet kaksimielinen
[ ] Sinulla on punaiset sukat
[x] Lasket itsesi oudoksi
[x] Muut laskevat sinut oudoksi
[x] Se on hyvä asia
[ ] Se on huono asia
[ ] Lempiaineesi on lukuaine
[ ] Vanhempasi eivät ole eronneet
[x] Inhoat IhQrAXu-kirjoitustyyliä.
[ ] Rakastat sitä
[ ] Eli oletko siis pissis?
[ ] Inhoat pop-musiikkia
[x]Osaat soittaa jotain instrumenttia
[ ] Et osaa, mutta osaat laulaa.
[ ] Et osaa kumpaakaan
[ ] Olet jäänyt luokallesi
[x] Olet jonkun opettajan silmätikku
[ ] Sinulla on yli 8.8 keskiarvo
[ ] Sinulla on alle 6 keskiarvo
[x] Michael Jackson on friikki
[ ] The Rasmus on ansainnut menestyksensä
[x] Antti Tuisku ei ole hyvä
[ ] Rakastat piirtämistä
[ ] Olet hyvä siinä
[x] Olet omaperäinen
[x] Vähät välität muodista
[x] Seurustelet
[x] Sinulla on vastakkaisen sukupuolen edustajia hyvinä ystävinä.
[x] Poltat
[/] Juot kännihakuisesti
[x] Ja se on mielestäsi kivaa.
[x] Haistatat pitkät kaikelle, mikä ei sinua kiinnosta
[ ] Nimimerkkisi on outo
[:'DD] Ei tässä gallupissa ole mitään järkeä.
[:'DD] Mutta silti ruksitat
[x] Jaksat vielä ruksia näitä.
[ ] Olet lukenut kaikki Harry Potterit
[ ] Pidit niistä
[ ] Olet fani
[ ] Luet paljon kirjoja
[x] Kirjoitat paljon
[x] Olet hyvä siinä
[ ] Arvostelet ihmisiä heidän ulkonäkönsä perusteella
[ ] Muoti on elämäsi
[ ] Kirpparilta löytyy hienoimmat vaatteet
[ ] Olet nettiaddikti
[x] Omistat MSN messengerin
[x] Olet irc-galleriassa
[ ] Olet hyvä äidinkielessä
[ ] Olet huomannut tässä paljon kielioppivirheitä
[ ] Olet ala-asteella
[x] Olet yläasteella
[ ] Olet muussa koulutuksessa
[x] Tiedät mikä yhteishaku on
[x] Tiedät kuka on Matti Vanhanen
[x] NRJ-on lempiradiokanavasi
[ ] Eikä ole!
[ ] Vaan joku muu.
[ ] En edes kuuntele radiota
[x] Alice Cooperin Poison on tajuttoman hyvä kipale!
[ ] En ole kuullutkaan

Elämäni aikana olen:

[/] ollut masentunut
[x] tuntenut olevani rakastettu
[x] satuttanut itseäni fyysisesti
[x] satuttanut toista ihmistä fyysisesti
[x] ollut tyytyväinen itseeni
[/] ollut ylpeä isästäni tai äidistäni (ÄIDISTÄ)
[x] varastanut vanhemmiltani
[x] tuntenut todellista rakkautta
[x] ollut epäitsekäs
[x] antanut toiselle ihmiselle jotain mikä merkitsi minulle todella paljon
[x] näyttänyt todellisen minäni jollekin ihmiselle
[ ] ajanut autoa humalassa
[ ] saanut sakkoja
[ ] rikkonut toisen omaisuutta koska olin kateellinen
[ ] yrittänyt rikkoa jonkun suhdetta
[ ] rikkonut jonkun suhteen
[ ] ajatellut toista miestä seksin aikana
[ ] suunnitellut kokeilevani huumeita
[ ] kokeillut huumeita
[ ] tippunut talon katolta
[ ] kiivennyt/ hypännyt parvekkeelta alas
[ ] syönyt masennuslääkkeitä
[x] harkinnut itsemurhaa
[ ] joutunut elämään ystävän/omaisen itsemurhan
[x] itkenyt onnesta
[ ] lähettänyt mummolle ystävänpäiväkorttia
[ ] sanonut jollekin sisarukselle rakastavani häntä
[x] kuullut vanhempien riitelevän
[ ] nähnyt isän lyövän äitiä
[ ] joutunut fyysisen väkivallan uhriksi
[ ] pelännyt omaa poikaystävää
[ ] käyttänyt samoja sukkia 3 päivää putkeen
[ ] kertonut äidilleni rakkaushuolistani
[x] heitellyt pikku kiviä ikkunaan
[ ] antanut ruusun pojalle
[x] syönyt litran jäätelöä kerralla
[x] kärsinyt unettomuudesta
[ ] hajottanut tietokoneen
[ ] nuollut kermavaahtoa jonkun keholta
[ ] joutunut pakotettuna harrastamaan seksiä
[ ] katsonut kun joku muu harrastaa seksiä
[ ] ostanut seksileluja
[x] ladannut netistä musiikkia
[ ] pitänyt piratismia varkautena
[x] juossut poliisia pakoon
[ ] koittanut kuinka syvälle pystyy työntämään banaanin
[x] kirjoittanut wc:n seinään jotain
[x] viiltänyt vahingossa sääriin haavoja säärikarvoja poistaessa
[ ] kuvitellut vastaantulevia alasti
[x] matkustanut pummilla junassa
[x] hävennyt omaa poikaystävää
[ ] itkenyt yksinäisyydestä
[ ] ostanut alaikäiselle alkoholia
[ ] ostanut alaikäisenä alkoholia
[ ] paskonut vanhemmalla iällä housuun
[x] miettinyt millaista olisi olla joku toinen
[x] soittanut pilapuheluita
[ ] tippunut jäihin
[ ] uinut avannossa
[x] pelännyt hammaslääkäriä
[x] lukenut Aku Ankkaa ja pitänyt siitä JA PIDÄN YHÄ!!
[ ] koittanut nostaa omaa painoa penkistä

Pidän:

[x] kissoista
[x] käärmeistä
[ ] oranssista väristä
[x] mökkireissuista
[x] bilettämisestä
[x] takkatulesta
[x] rokkaripojista
[/] Apocalypticasta

Tiedän mitä tarkoittaa:

[ ] retorinen kysymys
[x] abortti
[x] feministi
[x] sovinisti
[ ] eutanasia
[x] lol
[ ] assosiaatio
[ ] priorisointi
[x] navigointi

Olen nyt:

[ ] alasti
[/] mustissa
[ ] kännissä
[ ] kotona
[ ] matematiikkakilpailussa
[ ] näyttämöllä


Isona minusta tulee:

[ ] kotiäiti
[ ] uranainen
[ ] sinkkuelämän Carrie
[x] hyvä vaimo
[x] nuorekas
[ ] ikiteini
[ ] erakko

Uskon:

[ ] Jumalaan
[ ] jumaliin
[ ] keijuihin
[ ] joulupukkiin
[ ] luonnonhenkiin
[x] itseeni
[ ] en mihinkään
[x] kaikkeen minkä näen
[ ] Saatanaan
[ ] sielunvaellukseen

Pelkään:

[ ] pimeää
[ ] hämähäkkejä
[ ] olla yksin
[ ] käärmeitä
[x] sairauksia
[ ] juoppoja
[x] hulluja raiskaajia
[ ] koulua
[ ] tulevaisuutta
[ ] maailman tulevaisuutta
[ ] kuolemaa

Minä olen:

[ ] alle 14
[x] yli 14
[ ] yli 18
[x] rakastunut
[ ] alipainoinen
[ ] pissis
[ ] gootti
[ ] liian lyhyt
[ ] liian pitkä
[ ] kadehdittu
[/] lapsirakas

Muiden mielestä olen:

[ ] lihava
[ ] hiljainen
[/] raivostuttava
[ ] täydellinen
[ ] koulun kaunein
[ ] luulen itsestäni liikoja

Vanhempani pitävät minua:

[x] keskivertoa kiltimpänä
[x] keskivertoa villimpänä
[x] orjanaan
[ ] suosittuna koulussa
[ ] opettajien lellikkinä
[?] elämänsä suurimpana virheenä

Pidän:

[x] pojista
[x] tytöistä
[x] pojista seksuaalisessa mielessä ja muutenki
[ ] tytöistä seksuaalisessa mielessä
[x] homoista (kavereina)
[x] koirista
[ ] orvokeista
[ ] vaaleanpunaisista seinistä
[x] silkkilakanoista

Tätä mieltä minä olen!:

[ ] homous on sairaus
[ ] homous on syntiä
[x] koulu on perseestä
[ ] maailman söpöin on Orlando Bloom
[ ] Michael Jackson on syytön
[ ] Bush on hyvä jätkä
[ ] ulkomaalaiset ovat pelottavia
[x] iloiset ihmiset ovat rasittavia jos on itse pahalla päällä
[x] Jumalaa ei ole
[ ] Jeesus elää
[x] mandariinit on hyviä