IRC-Galleria

Kätchä

Kätchä

hihhuliheei vittu

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Tiistai 30.06.2009 18:12

15% kaikista maailman ihmisistä iloitsevat Michael Jacksonin kuolemaa ja pilkkaavat häntä.
Lisää tämä päiväkirjaasi, jos kuulut niihin 85% jotka surevat ja kunnioittavat edesmennyttä
popin kuningasta.


NAISTEN NIMET:

Aamu = Oman tiensä kulkija. Suosittelen lähestymään, voit saada jotain upeaa.
Aava = Vaikea saada otetta, vaihtaa usein mielipiteitään.
Alisa = Tiukka täti, täti todellakin, alkaen jo 12v.
Anna = Anna ei todellakaan anna.
Anne = Joko urheilullinen, tai nörtti. Joka tapauksessa ei ole miesten saavutettavissa. (paitsi 35 vuoden iässä)
Anni = Äidit tykkää. Anni on kiltti ja suloinen.
Anniina = Kantanimensä kaltaisesti kiltti, mutta ei kuitenkaan suloinen. Unohda.
Annika = Annikat ovat kuolemassa sukupuuttoon. Hyvä, kukaan ei menetä mitään.
Annukka = Wanna be mitä tahansa, muttei ole mitään. Paitsi hyvä koulussa, jos kaveritkin on.
Anu = Yksinkertainen, hieman vajaa. Monet kuitenkin pitävät Anusta, koska Anukin pitää kaikista.
Arja = Taiteilija, ja luonteeltaan boheemi, mutta tutustumisen arvoinen. Pitää huolta rakkaista.
Armi = Niinsanottu perässähiihtäjä. Armi on hiljainen ja harmaa.
Aurora = Kuten eräässä sadussakin, prinsessa. Tai ainakin luulee niin. Älä leiki Auroran kanssa!
Birgitta = Ei tajua pukeutumisesta mitään, eikä omaa käytöstapoja. Birgitta on so called Birgi, ja enemmän hyvä jätkä kun tyttö.
Eerika = Hemmoteltu Eerika odottaa hellää huomiota koko ikänsä. Itkupilli.
Erika = Jos mahdollista, vielä hemmoitellumpi. Kuitenkin älykäs ja nopea oppimaan.
Eevi = Herttainen ja mukava. Eevi kuuntelee ja puhuu ja sopeutuu myös nyrkin ja hellan väliin.
Eija = Mikä Eija? Ai se... siis kuka?? Jaa... Miss Nobody.
Elina = Luulee osaavansa kaiken, tietävänsä kaiken ja kykenee olemaan sadassa paikassa samaan aikaan. Elina tekee lapset nuorena, ja niitä on paljon!
Elisa = mukavaa seuraa, yhdeksi yöksi... Vaikea päästä lähelle.
Ella = Ella on lojaali tyyppi, hanki kaveriksesi Ella, mutta älä vaimoksesi. Ella ei mahdu hellan ja nyrkin väliin.
Erja = Isin pikkutyttö. Jos haluat viettää rahakkaita bileitä, hanki kaveriksesi Emilia, isi maksaa!
Emma = Älä koskaan luota Emmaan! Emma on unelma tyttöystävä - ensimmäiset 2 viikkoa. Kaverina kiero oman edun tavoittelija. Ei ihan varma itsestään.
Emmi = Kesympi versio Emmasta, tavoittelee myös omaa etuaan, mutta tekee myös töitä päästäkseen tavoitteeseensa.
Essi = todennäköisesti vaihtaa aikuisena nimensä Esaksi, ja menee naimisiin Jaanan kanssa.
Eveliina = Haluaa olla kaunein ja suosituin, haluaa omistaa kaiken ja vielä vähän enemmän. Vaihtaa miestä kuin sukkaa, ja luulee aina olevansa rakastunut.
Hanna = Elää vain feimeiytensä takia. Kylmä ihminen.
Hanne = Mystinen tyyppi, joka ei ole avoin eikä sulkeutunut. Tutustu!
Heidi = Maailman napa, omasta mielestään. Ystävänä kiero, kumppanina vielä kierompi!
Heini = Voit tavata Heinin kirjastossa, tai heppatallilla. Heinin kanssa harrastetaan ja ollaan aktiivisia.
Heli = Tylsä tyyppi. Todennäköisesti muodikas, massan mukana kulkeva. Mahdollinen teini-äiti.
Helmi = Nimensämukaisesti oikea helmi. Pidä Helmiä hyvänä!
Henna = Todellinen massateini! Tykkää tytöistä.
Heta = Aktivisti. Joko eläin -sellainen, tai sitten jokin muu. Hetalla pitää olla jotain elämää suurempaa meneillään, jotain, josta käydä saarnaamassa ja osoittamassa mieltä.
Iida = Kiva naapurintyttö, joka teini-iässä värjää hiuksensa mustaksi tai leikkaa ne pois.
Ida = kts. Iida. Ida tosin ei ole koskaan ollut edes kiva naapurintyttö, vaan kiljuva kakara.
Ilona = Ilona on todennäköisesti isosena rippileirilläsi, ohjaajana 4H -kerhossa tai lasten leikkipaikkavalvojana.
Inka = Itsekäs tyyppi, jonka kanssa ei kannata hengailla kauaa! Hakee kauan omaa tyyliään.
Ira = Todennäköisesti bi -henkinen siilitukka takapulpetista.
Jaana = mene naimisiin Esan (Essin) kanssa. Tekee paljon lapsia (hedelmöityshoidolla) ja on mahtava kotiäiti!
Janette = Se blondi. Juu just se joka oli sen Jaken kanssa ! Eiku sitä ennen se oli sen Tomin kaa...
Janika = Ota Janika kaveriksesi, jos haluat tehdä kaikkea hulvatonta!
Janina = Se Janetten kaveri.
Janita = vrt. Janika. Janita haluaa olla erilainen kuin muut ja on
Jemina = Jemina on valehteleva pikkunainen, jolla on likaiset vaatteet ja suttuset meikit.
Jenna = Outo lintu. Tutustu, jos jaksat kuunnella tuntikausia omituisia juttuja saamatta suunvuoroa.
Jenni = Jenni on kiva kaveri, hyvä tyttöystävä ja vielä parempi vaimo. Jennin kanssa ei ole tylsää ikinä, ja Jenni tietää miten läheisistä pidetään huolta.
Johanna = Johanna on se etupulpetin tyttö, joka harrastaa heppoja ja kirjoittaa kuusi ällää.
Jonna = Jonna juo kaljaa ja pelaa pelikoneita, viihtyy miesseurassa ja löytääkin itsensä joka aamu eri sängystä. Eikä varmasti koskaan enää pääse samaan sänkyyn uudestaan! Jonna saattaa adoptoida lapset 4-kymppisenä. Aikasemmin hän "ei ole valmis" äidiksi.
Julia = Ihan söpö tyttö. Muuten kuitenkin vähän mitäänsanomaton.
Jutta = Jutta ei ole tyttöystävätyyppiä, mutta hanki kaveripiiriisi Jutta jos arvostat rempseyttä ja rehellisyyttä. Jutta muuttaa hiustyyliään radikaalisti ja usein.
Kaisa = Kaisa menee nuorena naimisiin. Tykkää kasvattaa kukkia.
Karoliina = Karoliinaa sanotaan Karkiksi, ja Karkki harrastaa aktiivisesti ja kirjoittaa ylioppilaaksi hyvin paperein. Kuitenkin vähän boring.
Katariina = Pikkuprinsessa. Älä lähesty !
Kati = Kati on sosiaalinen ja ihmisten kanssa toimeentuleva. Vaimo -tyyppiä !
Katja = Saattaa esiintyä pehmopornoleffoissa. Blondaa hiuksiaan ja värjää välistä tummaksi. Saattaa joskus leikata ne myös kokonaan pois.
Katri = Petollinen nainen. Näyttää itsevarmemmalta kuin mitä oikeasti on. Jätä väliin.
Kiia = Diggaa päärynäsiideristä ja söpöist skedepojist !
Kirsi = Huolehtivainen ystävä. Kuitenkin vähän itserakas.
Krista = Tavattuaan "unelmiensa pojan", on uskollinen tyttöystävä, menee nuorena naimisiin ja eroaa 3-kymppisenä.
Kristiina = Opiskelee todennäköisesti hoitoalaa, vähän tylsä mutta uskollinen ystävä ja tyttöystävä.
Laura = Haluaa nimensä kirjoitettavan Laüra, tai jotain muuta älytöntä. Kokeilee kaikkea... ja kaikkia. Ystävänä rehellinen ja huolehtiva, kumppanina ailahteleva mutta rakastettava.
Lea = Opiskelee puolet elämästään, eikä koskaan saavuta mitään. Lealla on kaksi hyvää ystävää, ja satoja opiskelukavereita.
Leena = Lämmin äitihahmo. Sitten joskus. Kun on ensin hoidattanut masennuksensa, käynyt AA-ssa ja palannut karkumatkalta Ruotsista.
Linda = Etsii itseään, koskaan löytämättä. Eikä kukaan muukaan löydä, koska Linda valehtelee aina kun suunsa avaa.
Lotta = Rikas! Kaikki tykkää Lotasta.
Maija = Idiootti! Oman edun tavoittelija.
Maiju = kts. Maija ja tuplaa kahdella.
Mari = Vähän kiero tyyppi, jonka syvimmät ajatukset eivät aukene edes lähimmille.
Maria = Ota omaksi jos löydät!
Marika = Marikan kanssa voi vietää yhden yön, ei enempää. Älä ihastu.
Marja = Selkeä johtajatyyppi!
Marianne = Ei pidä lupauksiaan.
Meeri = Why not! Omia tavoitteita ja päämääriä, jotka usein myös saavuttaa. Kiltti ja mukava.
Mervi = Vaimotyyppiä!
Miia = Hieman huonoa seuraa. Kuitenkin hyvä koulussa.
Mia = ks. Miia.
Milja = Milja on ressukka jolla on bestis. Bestis on Miljalle tärkeintä elämässä. Ja tietysti yliopisto-opinnot.
Minna = Luonnostaan kaunis, hyvin toimeentuleva ja kaikinpuolin mukava!
Moona = Asuu todennäköisesti kommuunissa muiden rastatukkien kanssa.
Nea = Diggaa poikabändejä, ja hihittää bestojensa kanssa.
Nelli = Nelli tykkää eläimistä enemmän kuin kavereista tai pojista.
Niina = Hyvä koulussa, saattaa kuitenkin kapinoida voimakkaasti teini-iässä ja leikata päänsä kaljuksi ja juoda kiljua koulussa.
Nina = Ei niin hyvä koulussa. Ei kapinoi voimakkaasti, vaan elää elämänsä vaalien tiettyjä normeja. Ei erityisen räväkkä, joten siksi loistava kumppani tasaisuutta arvostavalle.
Noora = Haluaa olla Nora. Todennäköisesti punapää joka on aina myöhässä.
Oona = Niitä pehmoporno typyjä.
Outi = Outista ei saa selvää. Vähän poikatyttö.
Paula = Saa jo tarhassa hölmöjä lempinimiä paukusta poulaan. Tuleva emo.
Pauliina = Vähän kuin Katariina.
Pinja = Yhtä imelä kuin nimensä!
Raija = Sitäpaitsi, kuka antaa lapselleen nimen Raija?
Riikka = Riikka on luotettava ja meikkaa paljon.
Riina = Jos seurustelet Riinan kanssa, varaudu siihen, että kaverisi dissaavat tyttöystävääsi!
Roosa = Tottunut saamaan kaiken. Roosa on yök.
Saara = Suosittelen. Äiti suosittelee. Saara on kymppi!
Saija = Tapasitko Saijan seurakunnassa? Vai trance -reiveissä? Ota siitä nyt selvää...
Salla = Kympin oppilas, mutta kukaan ei ymmärrä miksi. Aina kujalla.
Sanna = Sanna on rankka teini, mutta 3-kymppisenä naimisissa ja kahden lapsen äiti.
Sanni = Oletko nähnyt joskus tyytyväisen Sannin?? Kyseessä on harvinaisuus.
Sara = Pissis !!1
Satu = Älä edes yritä ymmärtää!
Sini = Ihan kiva. Vähän pissismäinen.
Susanna = Täysi kymppi!
Taija = Älä usko sanaakaan !
Tanja = Viillellyt teininä kätensä, kuuntelee Metallicaa ja käyttää yhä 501 leviksiä.
Terhi = Joku aktivistihörhö.
Tuija = Topakka täti! Älä ajaudu Tuijan kanssa riitaan, jollet halua setviä sitä kolmea tuntia putkeen teepöydässä.
Tytti = Esittää viatonta, mutta on aivan kaikkea muuta.
Veera = Wanna be Vera. Saattaa tulla tunnetuksi Miss Lauttasaarena, tai muuna tosi turhana.
Vilma = Piikikäs kuin siili, ja sikamainen kuin sika!

[Ei aihetta]Perjantai 26.06.2009 18:29

Aloitetaan isästäsi.

1. Onko hän sinua tummempi vai vaaleampi iholtaan? : en oo kattonu. :D
2. Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? : oikee nimi P:llä, kutsumanimi J:llä.
3. Minkä maalainen hän on? : suomalainen.
4. Onko hän sinua yli 35 vuotta vanhempi? : ei.
5. Mitä muuta kieltä kuin suomea hän puhuu? : kai se osaa jotenki englantii tai ruotsii.. im not sure.
6. Mikä on hänen lempimaansa? : salee suomi?
7. Riiteletkö hänen kanssaan usein? : en.
8. Rakastaako hän sinua? : kai se nyt, ku oon nii ihana. :D
9. Minkä väriset silmät hänellä on? : vihreet.
10. Seuraako hän urheilua? : formuloit ja lätkää mm-kisojen aikaa. :D
11. Onko hän hyvä kokki? : khyl.
12. Mikä on hänen bravuuriruokansa? : siis vakkari vai? ööh, jotai kastiket ja sit spagettii.
13. Käykö hän töissä? : juu.
14. Mikä oli hänen lempiaineensa koulussa? : en tiedä. :o
15. Minkä väriset hiukset hänellä on? : ruskeet sil joskus oli, ei sil oo enää hiuksii melkei ollenkaa. :D

Seuraavaksi äiti.
1. Millä kirjaimella äitisi nimi alkaa? : M
2. Onko hän naimisissa? : ei.
3. Oliko hänen tyttönimensä -nen päätteinen? : sil on se tyttönimi vielki ja kyl on -nen päätteinen.
4. Onko se nykyään? : on.
5. Minkä väriset silmät hänellä on? : vihreet.
6. Harrastaako hän mitään? : joo.
7. Onko hän hyvä kokki? : osaa se makaroonilaatikkoo tehä. :)
8. Millä kirjaimella hänen toinen nimensä alkaa? : K
9. Minkä väriset hiukset hänellä on? : ruskeet.
10. Ovatko ne pitkät? : ei.
11. Onko hän läheinen oman äitinsä kanssa? : kai se on?
12. Käykö hän töissä? : joo.
13. Minkä maalainen hän on? : suomalainen.
14. Onko hän sinua lyhyempi? : ei.
15. Mitä kieliä hän osaa puhua? : kai se ruotsii ja enkkuu osaa puhuu jotenkute.

Sitten veljesi/siskosi.

1. Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? : K
2. Montako nimeä hänellä on? : kaks.
3. Seurusteleeko hän? : ei mun tietääkseni.
4. Onko hän sinua nuorempi? : on.
5. Minä vuonna hän on syntynyt? : 1991
6. Käykö hän vielä koulua vai onko jo töissä? : alottaa koulun syksyl.
7. Missä hän on syntynyt? : kättäril?
8. Minkä väriset silmät hänellä on? : vihreet.
9. Mitä kieliä hän osaa puhua? : suomee, tosi hyvin englantii jne.
10. Riiteletkö koskaan hänen kanssaan? : joka aamu melkei. :D
11. Oletko tärkeä hänelle? : kai?
12. Onko hän pitkä? : joo.
13. Pitääkö hän heavy-musiikista? : ei oikein.
14. Onko hänellä oma huone? : fiftyfifty.
15. Onko hän usein kotona? : ei.

No, kerro vielä itsestäsi muutama asia.

1. Millä kirjaimella nimesi alkaa? : K
2. Käytkö koulussa vai töissä? : en tälhetkel.
3. Minkä väriset silmät sinulla on? : sinivihreet.
4. Oletko pitkä? : en, mut enmä pätkäkää oo.
5. No minkä pituinen? : 162?
6. Mitä harrastat? : kirjottamista, pyöräilyy.
7. Minkä väriset hiukset sinulla on? : ruskeet mis jotain ihmeraitoi tullu itekseen..
8. Mikä on/oli lempiaineesi koulussa? : äikkä, ilmaisutaito.
9. Missä olet syntynyt? : kättäril.
10. Mitä kieliä osaat puhua?: suomee, ja paskaa enkkuu. :D
11. Oletko suomalainen? : juuh.
12. Oletko läheinen perheesi kanssa? : juuh.
13. Kuka on paras ystäväsi? : ei oo parast frendii.
14. Millä kirjaimella toinen nimesi alkaa? : E

MICHAEL JACKSON, REST IN PEACEPerjantai 26.06.2009 18:20



=(

[Ei aihetta]Maanantai 22.06.2009 00:37

Tämä kysely on tarkoitettu tytöille. Nyt saamme hyvällä omallatunnolla tuoda esille kaikki turhamaisimmat piirteemme ja jakaa vielä ne keskenämme. Lopuksi merkitse kyselyyn kaikki ihanat tyttökaverisi.

1. Kuinka kauan tarvitset aamulla aikaa laittautumiseen?
- vaihtelee.. 5-45 min.

2. Tyttömäisin tapasi?
- meikkaan, shoppailen (ku o rahaa) jne.

3. Lempihajuvesi?
- vähän niiku kaikki.

4. Monetko kengät omistat?
- oisko jotkut 10? en oo varma..

5. Käytkö kirpputoreilla?
- sillo ku o aikaa jne. :)

6. Ajatko isin ostamalla autolla?
- en.

7. Nauhoitatko Salatut Elämät?
- pitäis alkaa ku ei vaa ehi kattoo jne.

8. Päivittäiset kauneus -rutiinisi?
- iha joka päivä hiusten laitto ja hampaiten pesu jne.Yleensä meikkaus jne. se perus.

9. Kuinka usein ostat uusia vaatteita?
- ku on massii ja sillon ku tartten oikeestikki jotain.

10. Hesari, Seiska vai Cosmopolitan?
- kaikki menee.

11. Onko seinälläsi yhtään miespuolisen henkilön kuvaa?
- ei enää. :< pitäis kyl laittaa toi nirvanan juliste kyl.

12. Millainen on vaatekaappisi?
- täys.

13. Entä karkkihyllysi?
- ei oo täl hetkel.

14. Panostatko sisustukseen?
- en täl hetkel ku tota huonet o vähä vaikee sisustaa.

15. Oletko porukassa yksi pojista vai kikattava huomionhakuinen tyttö?
- jotain silt välilt?

16. Alusvaatemakusi?
- sellaset kivat.

17. Onko mätsäys tärkeää?
- ?!

18. Lukeeko Facebook -tiedoissasi harrastuksena shoppailu?
- en oo varma. :D

19. Entä lempiohjelmana Sinkkuelämää?
- tais olla, en oo varma. :D

20. Millainen on ystäväpiirisi?
- kaikenlaisii tyyppei. :)

21. Vietättekö tyttöjen iltoja?
- harvoin.

22. Mikä biisi soi tällä hetkellä?
- Yeah Yeah Yeahs - Yeah! New York

23. Otatko aurinkoa, käytkö solariumissa, tyydytkö itseruskettaviin vai menetkö valkoisena kesät talvet?
- otan arskaa jos jaksan.

24. Penkkiurheilu on asia mitä et yksinkertaisesti pysty käsittämään?
- joissai lajeis ymmärrän sen. :D

25. Unelmasi olisi työskennellä vaate- tai kenkäkaupassa, sisustussuunnittelijana, muotisuunnittelijana, lentoemäntänä tai pr-hommissa?
- noist ehk joku suunittelija..

26. Hiustuote mitä ilman et pystyisi elämään?
- lakka.

27. Käytätkö samoja vaatteita arkena ja viihteelle lähtiessä?
- se vähän riippuu. jos se on perus puskajuopotteluu nii sit joo, mut jos on ihan bileet/baarireissu nii en sit.

28. Tykkäätkö timanttikorvaisista näteistä pojista, epäsiisteistä rokkareista vai maailmaa mielenosoituksilla parantavista hipeistä?
- rokkareihin päin oon kyl enemmän joo, mut muutamii poikkeuksii on. :D

29. Kuinka paljon omistat vaatteita?
- jonki verran.

30. Käytkö manikyyrissä/pedikyyrissä?
- en.

31. Käytätkö koruja?
- harvoin.

32. Onko suklaa apu ongelmaan kuin ongelmaan?
- ehk jonku sekunnin, mut sit alkaa vituttaa myös se ku tunkee sitä vitun rasvaa suuhun. :<

33. Jutteletko parhaalle ystävällesi päivittäin?
- ei oo best friendii.

34. Teetkö heräteostoksia?
- en enää nii usein ku ennen.

35. Oletko koskaan ollut seksikutsuilla?
- en. :<

[Ei aihetta]Perjantai 19.06.2009 15:03

herätys tänää vähä ennen seitsämää ja nyt ollaaki sit pieksämäel. :)
ps. HYVÄÄ JUHANNUSTA :)

[Ei aihetta]Tiistai 16.06.2009 20:58

Eli laita musiikkisoitin päälle, ei shufflelle tällä kertaa. Seuraavassa on joitakin melko yleisesti biisien nimissä esiintyviä sanoja. Kirjoita sana aina ylös hakukenttään ja sitten valitse hakutuloksista suosikkisi ja kirjoita se vastaukseksi.

Huom! Kun haet biisejä, voi sana löytyä myös artistin tai albumin nimestä, mutta laske vain ne, joissa se sana esiintyy oikeasti BIISIN nimessä.

Ja jos ei löydy yhtään biisiä niin jätä kohta tyhjäksi ja siirry seuraavaan.


love:
Enrique Igelias - Not in love
Marilyn Manson - Tainted love
Mötley crüe - Too young to fall in love

life:
Evanescence - Bring me to life
The Fray - How to save a life
In Flames - Take this life


heart:
DHT - Listen to your heart
Nirvana - Heart-shaped box
Phil Collins - You'll be in my heart

music:
Dj dean - Music is my life
Bass Bumbers - Music's Got Me (Re-Con Remix)
Mötley crüe - Power to The Music

time:
Ja Rule ft. Ashanti - Always On Time
Leona Lewis - Better in time
4 Clubbers Feat Silvy - Time (The Hitmen Remix Edit)

laugh:
Cypress Hill - Last laugh

cry:
Devildriver - Cry for Me Sky (Eulogy of the Scorned)
Guns N Roses - Dont Cry
Rihanna - Cry

home:
Mötley Crüe - Home sweet home
Blink 182 - Please Take Me Home
DMX - Don't Gotta Go Home

world:
The Rasmus - Livin' In A World Without You
Mike Bailey - Wild World
Colin Hay - Beautiful World

call:
Eric Prydz - Call on me
Kanye West - Last Call
Chezidek - Call Pon Dem

black:
Alannah Myles - Black Velvet
Mötley Crüe - Black Widow
Metallica - Fade to Black

blue:
Brian Eno - Deep Blue Day
Armin Van Buuren - Blue Fear 2003
Limp Bizkit - Behind Blue Eyes

red:
Cypress Hill - Red Light Visions
In Flames - Touch Of Red
Slayer - Blood red

song:
Placebo - Song to say goodbye
Fall Out Boy - Our Lawyer Made Us Change The Name Of This Song So We Wouldn't Get Sued
System of a down - This Cocaine Makes Me Feel Like I'm On This Song

tonight:
Elton John - Can you feel the love tonight
Manian - Hold me tonight
Nas - You Won't See Me Tonight

nobody:
Avril Lavigne - Nobodys home
Christina Aguilera & Ricky Martin - Nobody Wants to Be Lonely (Feat. Ricky Martin)
Fall Out Boy - Nobody Puts Baby In The Corner

everybody:
Rem - Everybody Hurts
Cypress Hill - Everybody Must Get Stoned
Churchills - Everybody Gets What They Deserve

star:
Maverick - Lonely star
t.a.t.u - stars
t.i. - porn star

eye:
Ultrabeat - Pretty green eyes
The Killers - Daddy's Eyes
Kelly Clarkson - Behind These Hazel Eyes

moon:
Devildriver - Bound By The Moon
Guano Apes - Cream Over Moon
Mötley Crüe - 1st Band on the Moon

dream:
Dj dean - Its a dream
The Game - Dreams
Cypress Hill - Ultraviolet Dreams

rakastuin. :)Tiistai 16.06.2009 12:12

voehan taevas ku elvis on ihanan lutunen. <3 ihan pieni vielä jne.<3

(broidin ja näitten uus koira siis:D)

sellaset 34 tuntii joo..Lauantai 13.06.2009 22:23

maailman mahtavin yö takana..Lauantai 13.06.2009 15:17

mitä nyt en oo nukkunut yli vuorokauteen ja yön aikana yleissivistin itteeni ja katoin muutaman leffan (Jackie Brown, Hot Fuzz vai mikä olikaa, 40 päivää ja 40 yötä, pelkoa ja inhoa las vegasissa). Ja siin samal pitää sit kattoo ett broidi hengittää viel. Ja kaiken lisäks tuli ihan ihme kuumotustiloja ties mist syist..


Yritin mä aamul nukkuu ja onnistuhan se ehk jonku minuutin ajan. Ja nyt mennää taas samaa rataa. Ja kahvin juonti auttaa asiaa viel jee!!

ps. Asan & Toverien Via Karelia on helvetin hyvä levy!!
ps2: ja nyt tekee mieli kaljaa. :o