IRC-Galleria

Kätchä

Kätchä

hihhuliheei vittu

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

awwPerjantai 11.09.2009 01:58

Pojista tietoa:

- he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.


Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys

:DDKeskiviikko 09.09.2009 15:19

10. päivä

Isä, olen alle millin pitkä, mutta minulla on pää ja häntä. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen häntääni. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

20. päivä

Isä, tänään opin uimaan. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi elävä olento. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

30. päivä

Arvaa mitä Isä! Minä olen sukupuoleton! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

40. päivä

Isä, häntäni on alkanut kasvaa. Se on melko lyhyt, mutta kasvaa vielä. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella häntääni ja uida. Olen myöskin aika hyvä siinä.

50. päivä

Kävit taas psykiatrilla. Isä, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Isä, mitä on masturbointi?

60. päivä

Kuulen taas sen viisipäisen olennon äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Hän puristaa ja heiluttaa kotiani. Psykiatri kutsui sitä Kädeksi. Isä, mikä se on? Se oksettaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Isä! Auta minua!!

75. päivä

Isä, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle masturboinnista. Mikset sinä halunnut minua isä?

Jokainen runkku on Miljoonia pysäytettyjä sydämiä enemmän. Miljoonia silmäpareja lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Miljoonia käsiä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Miljoonia jalkoja lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Miljoonia suita lisää jotka eivät tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos <3

[Ei aihetta]Maanantai 07.09.2009 14:47

vittu mikä ilma. :S ja just ku kelasin mennä "kuntouttaa" itteni. :D no kai se tuo ilma viel paranee tost. :)
vitsi ku tekis mieli lähtee leffaa mutku ei tiedä mitä menis kattoo. :D vaihtoehtoi kun on mont..

-Inglourious Basterds
-L.A. Gigolo
-Public Enemies
-Year One
-Harry Potter & puoliverinen prinssi
-Brüno
-The Hangover
-Ice Age 3 :D (jos meen kattoo, meen kattoo ton veljentytön kaa ku se tykkää noist ice ageist. :D)

ja kaikkihan tietää etten osaa ikinä valita minuutis tai paris. :D

ps. Slumdog Millionaire on parhaimpii leffoi, mitä oon nähnyt, suosittelen!! :)

jeshMaanantai 07.09.2009 01:19

taitaa taas alkaa se kausi ku ei huvita/jaksa tehä tai nähä ketää. siis sellanen vaihe, ett haluun olla vaa yksin..
ei muuten, mut näit alkanu tulla ihan liikaa, enkä tiedä ottaako sen hyväl vai huonol.
TILANNE: JUHANI PARKKEERAA AUTON KOULUN PIHALLE JA TAKAPENKILLÄ ON
KIVÄÄRI KAUNIISTI KOTELOSSAAN.

1970 - Rehtori tulee paikalle, tutkiskelee Juhanin asetta ja näyttää sitten omansa.

2009 - Koulussa tapahtuu yleishälytys. Oppilaat lukitaan luokkiinsa. Rehtori
soittaa paikalla ATARI-ryhmän, joka vie Juhanin pois. Tunnin kuluttua paikalla on Punaisen Ristin, kirkon, lasten ja nuortenpsykiatrian kriisiryhmät antamassa kriisiapua oppilaille ja opettajille.


TILANNE: JORMA JA MATTI TAPPELEVAT OIKEIN KUNNOLLA KOULUN JÄLKEEN.

1970 - Porukkaa saapuu paikalle katsomaan. Matti voittaa ja Jorma myöntää
asian. Pojat kättelevät ja ovat tästedes parhaita kavereita. Ketään ei syytetä, ei tuomita eikä eroteta koulusta.

2009 - Soitetaan poliisille, joka saapuu paikalle koirien kanssa. Molemmat
pidätetään ja erotetaan koulusta määräajaksi. Molemmat saavat syytteen, vaikka Jorma aloitti koko tappelun.


TILANNE: PIKKU VILLE EI PYSY PAIKALLAAN LUOKASSA, VAAN HÄIRITSEE KOKO AJAN.

1970 - Ville lähetetään rehtorin kansliaan, missä rehtori soittaa vanhemmille. Isä hakee Villen kotiin ja antaa Villelle selkäsaunan. Seuraavasta päivästä lähtien Ville istuu kiltisti luokassa eikä häiritse muita. Villestä tulee isona menestyvä lääkäri.

2009 - Oppilashuolto on huolissaan Villen käyttäytymisestä ja selvittää asiaa kolme vuotta. Villellä todetaan ADHD ja opettajat ihmettelevät miksei Villelle saatu koko peruskoulun aikana henkilökohtaista avustajaa. Onneksi Villelle muistettiin tehdä siirto erityisopetukseen, joten kunta sai Villestä enemmän rahaa valtiolta. Villestä tulee isona sosiaalitukienkäytön ammattilainen


TILANNE: PEKKA RIKKOO TAHALLAAN IKKUNAN JA ISÄ ANTAA PEKALLE SELKÄSAUNAN KAIKKIEN NÄHDEN.

1970 - Pekka oppii olemaan tahallaan rikkomatta ikkunoita. Isona Pekasta tulee yrittäjä.

2009 - Pekan isä pidätetään ja saa rangaistuksen lapseen kohdistuvasta väkivallasta. Pekka otetaan huostaan. Kuulusteluissa Pekan sisko hätääntyy ja sanoo haluavansa isän takaisin, koska rakastaa tätä. Kuulustelua suorittava sosiaalityöntekijä tulkitsee tämän hyväksikäytöksi ja Pekan isä joutuu vankilaan. Pekan sisko otetaan huostaan. Pekan äidillä on suhde naapurin kansanedustajan kanssa josta 7 päivää saa hyvät lööpit.


TILANNE: MAIJA KÄRSII PÄÄNSÄRYSTÄ JA OTTAA KOULUUN OMAT LÄÄKKEET JA OTTAA NE VÄLITUNNILLA

1970 - Maija pystyy olemaan koko koulupäivän koulussa ja oppii uusia asioita.

2009 - Rehtori soittaa paikalle poliisin ja huumekoiran. Maijalle tehdään huumetesti, joka tuloksia ei kerrota kenellekään. Maija ja vanhemmat velvoitetaan käymään huostaanoton uhalla perheterapiassa. Maijan äidin määräaikainen työsuhde jätetään uusimatta, koska perheneuvolasta saa aikoja vain silloin, kun Maijan äidin pitäisi olla töissä.

TILANNE: 8-LUOKKALAINEN JENNI HUOMAA OLEVANSA RASKAANA.

1970 - 5 poikaluokkatoveria samoista bileistä ovat hiljaa ja huomaamattomia koko kevään ja muuttavat lopulta toiselle paikkakunnalle.

2009 - Kouluterveydenhoitaja ja sosiaalityöntekijä keskustelevat Jennin kanssa. Koska keskustelut ovat luottamuksellisia, asiasta ei kerrota Jennin vanhemmille. Kouluterveydenhoitaja aloittaa Jennin kanssa sukupuolivalistuksen, joka opettajakokouksen jälkeen kohdennetaan kaikkiin 7. ja 8. luokkalaisiin. Jenniä opetetaan käyttämään kondomia. Vanhemmat soittavat huolestuneena kouluterveydenhoitajalle Jennin jatkuvasta pahoinvoinnista ja lihomisesta. Kouluterveydenhoitaja ei kerro asiasta mitään vanhemmille, vaan sosiaalityöntekijä tekee lastensuojeluilmoituksen ja Jenni otetaan huostaan, josta hän siirtyy Ensikotiin hoitamaan lastaan. 31-vuotiaana isoäitinä Jenni saa peruskoulun päästötodistuksen Kristillisenopiston 10.luokan jälkeen.

TILANNE: VALDE SAA EHDOT ENGLANNISTA.

1970: Valde lähtee isänsä mukana Ruotsiin, jossa alkaa kasvattaa ravihevosia..

2009: Eduskunnan vähemmistöasiamies syyttää koululaitosta vähemmistöjä syrjiväksi. Englanninopettaja joutuu burnout-lomalle, jolta ei enää palaa töihin. Sijainen antaa oppilashuoltotyöryhmän pyynnöstä Valdelle englannista 6, jotta Valde pääsisi haluamalleen linjalle amikseen. Kun ammattikoulua on käyty viikko Valde lähtee isänsä kanssa Ruotsiin, jossa alkaa kasvattaa ravihevosia.


TILANNE: PETTERI OSTAA LENTOKONEEN PIENOISMALLIN JA PAPATTIMATTOJA. KOOTTUAAN KONEEN PETTERI LATAA SEN PAPATEILLA JA HEITTÄÄ KONEEN RÄISKYVÄNÄ KATOLTA

1970 - Kone särkyy ja kaverit hurraavat ja menevät tekemään samaa.

2009 - Naapuri ilmoittaa asiasta sosiaalityöntekijälle, joka ilmoittaa asiasta myös SUPO:lle, joka puolestaan ilmoittaa asiasta Finnairille. Perheen lomamatka Kalifornian Disneylandiin peruuntuu, koska Petterin luokalla on myös Ahmed ja Mohammed nimiset pojat, joiden kanssa Petteri on lentokoneleikkejään leikkinyt. Perheelle, eikä heidän muillekaan sukulaisilleen enää myönnetä viisumia USA:han


TILANNE: 1. LUOKKALAINEN SOHVI KAATUU KOULUN PIHALLA, NAARMUTTAA POLVENSA JA JÄÄ PAIKALLEEN ITKEMÄÄN. VÄLITUNTIA VALVOA OPETTAJA ANTTI HUOMAA ASIAN JA MENEE LOHDUTTAMAAN ITKEVÄÄ SOHVIA PUHALTAMALLA NAARMUUN JA KANTAMALLA SOHVIN LUOKKAAN.

1970 - Minuutin kuluttua Sohvi on unohtanut kipeän polven ja pitää Antti-opettajaa maailman parhaana, kilteimpänä ja mukavimpana opettajana. Isona Sohvista tulee ortopedian erikoissairaanhoitaja.

2009 - Sohvin äiti näkee tapahtuman. Keskusteltuaan luokan muiden lasten vanhempien kanssa ja kuultuaan Antin tehneen moista ennenkin, päättää nostaa jutun opettajasta, joka käyttää hyväkseen oppilaitaan. Antin tuomitsemiseen ei riitä näyttöä ja Antti vapautetaan kaikista syytteistä kaikissa oikeusasteissa. TV:ssä esiintyy lasten seksuaalisesta ahdistelusta väitellyt psykologi, joka kertoo vain 1% todellisista tapauksista tulevan esille ja valittavan sitä, kuinka vaikeaa on selvissäkään tapauksissa saada tuomiota aikaan. Pikkujouluista palaava vanhempainyhdistyksen miesjoukko pahoinpitelee Antin. Antti ei saa mitään töitä mistään ja hänen vaimonsa ottaa hänestä eron. Antti päättää elämänsä istumalla junanraiteille. 18 vuotta myöhemmin 25-vuotias Sohvi käy vieläkin terapiassa ja hoitavan psykologin mukaan menee vielä vuosia, ennen kuin Sohvista tulee työkykyinen.

puhelin tallel. :)Keskiviikko 02.09.2009 00:14

puhelin hukasMaanantai 31.08.2009 14:16

mut saa sit nyt vaa "kotipuhelimest" kii.. ett soittakaa siihe jos jotain asiaa tulee. Ja ainii, heittäkää numeroitanne, nii pistän ne ylös jonnekki. :D
näköjään nyrjähti tai venähti nyt sit toinenkin nilkka ja nyt siin o tollanen sukkahousu-sukka side minkä ite väänsin. eilen pystyin viel kävelee jotenki joten kelasin ett sille ei käynyt mitää vakavaa, mut nyt tää o samanlaist nilkutust ku tos muutama kuukaus sit. -.-

ainii polviki aukes sit siin samal eilen..
ett joo, onnistuin taas. :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.08.2009 22:35

"Ja mä en haluu rauhaa, jos se tarkoittaa et sisäistä ääntä joutuu demppaa.
Mua ei kiinnosta rakkaus jos se meinaa, et vaan toinen saa mitä haluaa"

rakastuin.<3Keskiviikko 26.08.2009 04:57

en tajuu oikeesti miks löydän kaikki tv-sarjat myöhempää ku muut ja alan sit tykkää tai jopa rakastaa niit vaik olis menny kui mont kaut. :D tulee sellanen "jälkeenjäännyt" olo. :DD

no tapansa kullaki. :D ettjoo, vois kyl alkaa käymää läpi noit boxei mitä meil onkaan. :)

ps. Dexter.<3