IRC-Galleria

On kaunis päivä. Virtahevot ovat laumaeläimiä. Aurinko paistaa ja nurmi on vihreimmillään. Virtahepolaumassa voi olla jopa 40 yksilöä. Lintujen viserrys kuuluu puista, joiden latvat erottuvat hyvin taivaan sinen keskeltä horisontista. Ne suojaavat ihoaan myös erittämällä luonnollista punaväristä aurinkovoidetta. Kukat ovat aiemmin keväällä puhjenneet väreihinsä, jotka kuitenkin nyt vasta näkyvät parhaimillaan. Niiden silmät, korvat ja sieraimet sijaitsevat ylhäällä pään päällä. Olisi kuitenkin väärin olettaa, että päivästä tulee hyvä. Ne ovat myös hyviä uimareita. Oma mieleni ei pysty iloitsemaan kaikesta tästä luonnon tarjonnasta. Virtahevot oleskelevat maalla lähinnä öisin. Olen vain yksi sulkeutunut riippulukko elämän ovenkahvassa. Ne voivat syödä vuorokaudessa jopa 50 kiloa kasviksia. Ehkä ontuva metafora, mutta kuulostaa silti paremmalta muihin kaunokirjallisuuden hienouksiin verrattuna. Virtahepourokset puolustavat reviiriään hyvin tarkasti. Mutta asiaan: Sen vuoksi ne ovat leppoisasta ulkonäöstään huolimatta vaarallisia myös ihmisille ja ne tappavat Afrikassa vuosittain enemmän ihmisiä kuin mikään muu nisäkäs. Aloin kirjoittamaan tätä tarinaa vain siksi, jotta maailman kertomakirjallisuus saisi jotain uutta ja hienoa kansiensa väliin. Virtahevon kulmahampaat ovat jopa 50 cm pitkät ja ne puskevat päällään tunkeutujia. Ja koska olet päässyt jo näin pitkälle luku-urakassasi, on aika paljastaa tarinan ennalta-arvaamattomin juonen käänne: Virtahevot ovat 1,5 metriä korkeita ja painavat 1 500–3 200 kg. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Ne ovat siis yhtä suuria kuin sarvikuonot. Jokaisella asialla on aina kaksi merkitsevää seikkaa, jotta voisimme tehdä niistä omat tulkintamme. Maalla ne pystyvät juoksemaan ainakin 30 km/h ja vedessä niiden nopeus on 8 km/h. Tälläkin tarinalla on oma kaksoismerkityksensä, vaikket sitä heti huomaisi. Virtahepoja elää Keski-Afrikassa Sudanista Zimbabween. Mutta tavallisesta tulkinnanvaraisesta novellista poiketen, tämä kirjoitus sisältää säästösyistä kaksi eri aihetta samojen kansien välissä. Virtahepojen nimi kertoo siitä, että antiikin Kreikassa niitä pidettiin hevosten lähisukulaisina. Kiitokset siitä siis kustantajallemme! Vuoteen 1985 asti tieteilijät pitivät virtahepoa sian läheisenä sukulaisena. Mutta koska haluan, että todella nauttisit ja oppisit lukemastasi jotakin, päätin sekoittaa tarinat keskenään. Proteiinien, DNA:n, RNA:n ja uusien fossiililöytöjen perusteella nyt tiedetään kuitenkin, että virtahevot ovat lähintä sukua valaille. Ovelaa, eikö vain? Länsi-Afrikassa elää toinen virtahepolaji kääpiövirtahepo. Toivottavasti viisastut vielä elämässäsi sen verran, ettet enää jatkossa lue huonoja juttujani. Rooman valtakunnan aikana virtahepoja esiintyi myös Egyptissä ja 180 000 vuotta vanhoja luita on löydetty Maltalta asti. Turha julkisuus on aina turhaa. Virtahepo on toinen kahdesta elossaolevasta Hippopotamidae-heimon lajista. Ottia tuota!