IRC-Galleria

Voi helvetin saatana! :DMaanantai 22.05.2006 20:11

Aleksi syntyi jälleen maailmaan eräänä räntäisenä päivänä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli vaikutusvaltainen ja he söivät vain kerran päivässä. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häneen ihastuttiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan kirjekuoret, niinpä harrastukseksi tuli mormoonit.

Aleksi kehittyi kymmenennelläkymmenellä varsin aidoksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä ruskeat silmät.
Epäonnistumisista huolimatta hän oli hyvin juureton. Lempiruokaansa näkkileipää vihanneskastikkeessa hän sai työskennellen aerobikalustana.

Aleksi ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan kaupassa. Alkoholia hän juo tappaakseen aivosoluja.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.

Sen pituinen se.

VOI VITTU!Sunnuntai 21.05.2006 03:58

MIKÄ VITTU SIINÄ ON KU PITÄÄ JOSTAIN KARAOKEN MAAILMANMESTARUUSKISOISTA VAAHDOTA VITTU KOKOAJAN JOKA KANAVALLA JA JOKA MUODOSSA!? VITTU PAPERILLA JA NÄYTÖLLÄ!
EI SE SAATANAN LAARDI SITÄ VITUN PERSEENNUOLENTALAHJONTAPASKAA VOITA!

VITTU VOITTI SITTENKI!? VOI VITUN PERSEENREIKÄ SAATANA NYT SITÄ SIT VITTU HEHKUTETAA SAATANA MONTA VIIKKOO! IHAN VITUN TURHAA SAATANA.. MITÄ JÄNNÄÄ SIINÄ ON KU JOKU VITUN RUMA ÄIJÄ "LAULAA" "LAVALLA" JA VALOT VILKKUU!? EI HELVETTI..

RÄJÄHTÄ ÄPÄÄ TOLLASE VITUN PASKAN KANSSA. SITTEN KU ON LOPETETTU TOI LAARDIN VOITOLLA HEHKUTTAMINE (KAHEN VIIKON PÄÄSTÄ) NI SIT ALETAA JO JÄNNITTÄÄ NITÄ VITUN KARAOKEKISOJA MITÄ ON TAAS SIT VUODEN PÄÄSTÄ JA SINNE SIT TYÖNNETÄÄ VARMAA JOKU VITUN KIKKA NI EI SUOMI SAA TAAS YHTÄÄN VITUN PISTETTÄ? SUOMALAISET ON VAAN NIIN SAATANAN TYHMIÄ ET EI USKOIS ET OON SUOMALAINE! EI PAHALLA VITUN IDIOOTIT

Raptori on..Keskiviikko 17.05.2006 21:35

Raptori:

KYSYMYS:
Mistä tulee nimi Raptori?

VASTAUKSET:
IZMO: "Raptori on muinaista udmurttia ja tarkoittaa 'Hän joka seisoo vailla päätä" KAIVO: "Udtmurttihan on suomen sukuinen historiallinen kieli. Oikeastaan se ei tarkoita yhtään mitään"

joopa jooSunnuntai 14.05.2006 05:49

joo-o. :D kyl se on nyt pakko mennä nukkuu.. :S ei täst tuu yhtään mitää saakutarallaa.. :P muttani tota joo. öitä.

GELE on poistunut planeetalta. nauttikaa elämästänne ihmiset.

joopsSunnuntai 14.05.2006 02:14

Kylmä tuuli puhaltaa, kasvoja vasten/
On ollu liian rankka polku, tän ihmislapsen/
Ei ollu ketää joka ois, auttanu jaksamaan/
Yksin oli selvittävä, jaksaa jatkaa vaan/
Polkunsa pään löysi, jyrkänteen reunalta/
Ystäväni luuli että askeleensa seuraava/
Ois tuonu rauhan vapauden, ikuisen unen/
Mut se toikin pimeydes vietetyn ikuisuuden..

Siin teille vitun mulkut! Älykkäät tajuu, muut ei..

tää on taas näitä.. joopajoo. ;)Sunnuntai 14.05.2006 01:36

Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, painaa playta ja anna musiikin toimia profeettana.

Missä asut? The Prodigy - Firestarter

Kuvaile ensirakkauttasi: Wan C - Make Sum Noise

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi: DJ Skinhead - Extreme terror <-Mitä vittuu!?!? :D

Mikä on haasteesi: J Posse - Jano

Ketkä ovat ystäviäsi: Raptori - Kumitissit <-Tää on jo asiallista! :D

Kuvaile ulkonäköäsi: The Prodigy - Funky Shit

Mitä teit viime yönä: K-System - Don't Stop <-Asiallista! :D täähän alkaa jo avautumaan mulle! :D

Mikä on elämäsi tavoite: Timbaland ft. Magoo & Aaliyah - Love me

Milloin harrastat seksiä: K-System - Sound of arena <-Asiallista ja kinkyä jos oikein tän shaissen ymmärsin. ;)

Miten haluat kuolla: Raptori - Rattijuoppo <- Hyvinkin mahdollista :)

Mitä sanot vanhemmillesi: Suomi Seksiä 1 - Pasi vaan vemppaa <- HAHAHAHAHAHA

Missä vietät aikaasi: J Posse - Täydellinen Päivä

Mitä ajattelet yhteiskunnasta: K-System - Goanna

Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi: J Posse - Sodassa <- Tää osu tähän mennessä napeimpaan ;)

Mikä on selityksesi kaikelle: Warren G - Summertime in the LBC

Mitä ajattelet perjantaisin: Klamydia - puhallettava ja kuminen

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia: Larharyhmä ft. Klamydia - Härmäläinen perusjuntti

Mikä on lempivärisi: Martti Vainaa & sallitut aineet - Tshernobyl

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: Proteus - Psycho Trance <- Ai älä!?!?

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: Timbaland - Roll Out

Kuvaile parasta ystävääsi: Timbaland & Magoo - Indian Flute

Mitä on sänkysi alla: J Posse - Palapeli

Mikä on ollut suurin saavutuksesi: Tweet - Boogie 2 Nite

Mihin menet häämatkalle: Proteus - Ring of fire

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi: Prodigy - Breathe

Missä olisit mieluiten juuri nyt: K-System - I need your love <-tosi ku vesi






1. Sukupuoli? Prodigy - Smack my bitch up

2. Mikä on suurin unelmasi? Anssi Umpikela - Loppuu se vittuilu <-Nyt mä oon jo äimänä, tosta haaveillu koko elämäni! :D

3. Mitä inhoat? Martti Vainaa & sallitut aineet - Pakko piikittää

4. Millanen fiilis sinulla on nyt? Klamydia - Mä lähden himaan <-Totta taas, ne ketkä tajuu ni tietää mitä meinaa!

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään? Naughty by nature - HipHop Hooray

6. Mistä asioista pidät? Raptori - Oi Beibi II

7. Minne haluaisit matkustaa? K-System - Come to me

8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi? Stylah - Devil <-Nojaa, osittain totta. tai no oikeestaan täysin totta.. :) kai se sit tajuis. ;) taino, ei nää sanat oikeen sovi.. ihqboxis lukee kertsin sanat osittain. ;)

miten sen nyt ottaaLauantai 13.05.2006 17:32

Vastaan seuraaviin kysymyksiin laulujen sanoilla/nimillä. Vastattuani haastan myös muutaman ystäväni mukaan.

1. Sukupuoli?
2. Mikä on suurin unelmasi?
3. Mitä inhoat?
4. Millanen fiilis sinulla on nyt?
5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
6. Mistä asioista pidät?
7. Minne haluaisit matkustaa?
8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?

__________________________________________________

1. Martti vainaa & Sallitut aineet - He-Man
2. K-System - You gotta love
3. NWA - Fuck the police
4. The Beholder - Bigger, Better, Louder
5. Ozzy Osbourne - Dreamer
6. Coolio - I like girls
7. Ja Rule ft. Fat Joe & Jadakiss - New york
8. Timbaland ft. Magoo & Aaliyah - Love me

[Ei aihetta]Maanantai 01.05.2006 00:50

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.

1. Mikä minun nimeni on?
-Raili.

2. Missä asun?
-Suomenlinnassa.

3. Mikä olen?
-Sinäkö? Sinä olet tuollainen tavallinen pulliainen.

4. Millainen olen?
-Sun kanssa menee muuten hermot! Älä viitsi toistaa kysymyksiä ja oon aika kypsä homojuttuihin ja muuhun saastaan

5. Kuka olen?
-Olet juuri se mikä tunnet olevasi.

6. Mikä on ollut kaikista tärkeintä elämässäni?
-Tyhmyys, mutta minua kyllä kiinnostaa enemmän se, miksi kysyt nimenomaan tätä.

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
-Tuomintavimma.

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
-Äh. Olenko minä joku tietotoimisto?

9. Miltä näytän?
-Pohjaanpalaneelta, ja se on seurausta sinun omista valinnoistasi.

10. Miltä tunnun?
-Koipalloilta, vaikka varmaan luulit toisin.

11. Miltä maistun?
-Norsulta, mutta ota huomioon että tämä on pehmennetty versio todellisuudesta.

12. Miltä tuoksun?
-Pippurilta.

13. Missä minun kuuluisi olla?
-Siellä missä on parasta sellaiselle touhulle :)

14. Mikä minun kuuluisi olla?
-Voi, jotain kaunista ja ihanaa!

15. Mistä minut löytää?
-Afrikasta.

16. Miten minut tavoittaa?
-No parempi olisi vastailla oikeisiin kysymyksiin

17. Ikäni?
-Minä olen ollut aina olemassa. Mutta kun roomalaiset rikkoivat temppelini, tein hanttihommia kunnes avasin netissä tämän palvelun 1.7.2000. Hulluja nuo roomalaiset *tok tok*.

18. Olenko mies vai nainen?
-Vastakkaista, vaikkei uskoisi, vai mitä?
1. Kuka olet?
2. Olemmeko ystäviä?
3. Koska ja miten tapasimme?
4. Oletko ihastunut minuun?
5. Pussaisitko minua?
6. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
7. Kuvaile minua yhdellä sanalla
8. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
9. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

??Perjantai 17.03.2006 03:49

MIKÄ VITTU ON FÖGLÖ? MISSÄ SE ON MITÄ SIELLÄ ON? VOIKOHAN JOKU VASTATA KIITOS