IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Tiesitkö tämän?Maanantai 19.01.2009 17:57

Eläinkokeista


Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV,
huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu
epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua
toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin
teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut
mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin
kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo
pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa
selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuista, kaneista, koirista, kissoista ja muista koe-eläimistä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testausmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Eläinkokeilla testatut tuotteet :

• Ariel
• Lóreal
• Pantene
• Oral-B
• Tide
• Palmolive
• Head and Shoulders
• Fairy
• Ajax
• Rimmel
• Mennen
• Gillette Company
• Hill’s Pet Nutrition
• Calvin Klein
• MaxFactor
• Cover Girl
• Dove

Kopioi tämä päiväkirjaasi jos olet eläinkokeita vastaan !!!

Minä ainakin olen !!!

tylsäää...Torstai 16.10.2008 12:12

Hei Äiti! Olen nyt täällä Strippiklubilla Soittamassa pilapuheluita Kylän ainoan homon kanssa. Meillä on tosi hauskaa, seuraavaksi aloitamme kapakkatappelun ja Menemme sänkyyn. Älä ole huolissasi, terveisin Katja P.S. Olen raskaana



Hei Äiti! Olen nyt täällä 1.______ 2.______ 3._______ kanssa. Meillä on tosi hauskaa, seuraavaksi 4._____ ja 5.______. Älä ole huolissasi, terveisin (nimesi) P.S. 6._______

1. LEMPI TV-OHJELMASI? (vain yksi!)
Huippumalli haussa- Strippiklubilla
Simpsonit- Puuhamaassa
Muumit- Hullujen huoneella
O.C.- Pornokaupassa
Gossip Girl- Keijo Koon keikalla
Serranon perhe- Baarissa
Idols (Suomen) - Kirkossa
American Idol- Hollywoodissa
Ruma Betty- Ulkohuussissa
Salatut Elämät- Kaverin kämpillä
Jokin muu- Rehtorin kansliassa
En katso telkkaria- Kaatopaikalla

2. MILLAISTA MUSAA RAKASTAT?
Rockia- Panemassa
Hiphoppia/rappia- Vetämässä pilveä
Poppia- Kännäämässä
Iskelmää- Yrittämässä itsemurhaa
Klassista- Lapioimassa paskaa
J-poppia tai J-rockia- Suunnittelemassa murtoa
Lastenlauluja- Vonkaamassa seksiä
Heviä- Maalaamassa pinkkejä pupuja
Jotakin muuta- Soittamassa pilapuheluita

3.ENTÄ MITÄ MUSAA ET VOI SIETÄÄ?
Rockia- Mummosi
Hiphoppia/rappia- Poika/Tyttöystäväsi
Poppia- Presidentin
Iskelmää- Kylän ainoan homon
Klassista- Kylähullun
J-poppia tai J-rockia- Koulun pahimman nörtin
Lastenlauluja- Sen paskanhajuisen luuserin
Heviä- Ihastuksesi
Jotakin muuta

4.Nimesi alkukirjain?
A-E- Raiskaamme tuon juopon
F-J- Vedämme kunnon kännit
K-O- aloitamme kapakkatappelun
P-T- Viillämme ranteet auki
U-Z- Menemme pelottelemaan ihmisiä
Å-Ö- Myyme hasista

5.MIKÄ LEMMIKKI SINULLA ON/JOS SINULLA EI OLE,NIIN MINKÄ TAHTOISIT?
Koira-Menemme sänkyyn
Kissa-Nukahdamme katuojaan
Hevonen-Varastamme viinaa
Papukaija tai undulaatti- Huutelemme typeryyksiä
Jyrsijä-Kiusaamme pikkulapsia
Kala-Pakenemme FBI:ta
Matelija- Juoksentelemme ympäriinsä alasti
Joku muu- Yrjöämme poliisin syliin

6.MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON NYT?
Valkoinen- Tuon kyllä ekstaasia sinullekin
Musta- Olen raskaana
Punainen- Sillä on isot pallit
Sininen- Järjestin sinulle treffit erään pummin kanssa
Vihreä- Onko rikos lähennellä 70-vuotiasta vaaria?
Pinkki- Mun stringit hiertää persvakoa
Ruskea- Haista vittu
Joku muu- Olen liittynyt outoon uskonto ryhmään

(:Torstai 31.07.2008 13:44

Hei ystäväni!

tässä tällänen pikku tarina.. lue tai et..

"Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle. Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny." Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä. Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.

Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset. Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen." Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi. Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui. Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme. Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.

Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi. Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit. Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan. Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!" Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa: "Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties... Mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."

Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa." Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan. Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä."

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.

Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2) tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

"Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään."

:DTorstai 31.01.2008 14:45

`````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````` ````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````_IKqqqX``````````````````` `````````````````KqqdqdqqqE_````````````````````````````````````````````````````FHqqqqqqqqqqK````````````````` ````````````````NqqqqqqqqqqqqqX_`````````````````__i__TT____`````````````````FNqqqqqqqqqqqqqqi```````````````` ```````````````dqqqqqHBBqqqqqqqqqX````````iYHqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqBFi``````_BqqqqqqqNA___KqqqdE```````````````` ```````````````NqqqN______iRqqqqqqqqi`IqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqTYqqqqqqqBT_______HqqqN```````````````` ```````````````NdqqI__________HqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB__________RqqqR```````````````` ```````````````NqqqI____________Fqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqc____________qqqqB```````````````` ```````````````_qqqd___________cqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqA__________Fqqqq_```````````````` ````````````````Nqqqc_________qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqY________BqqqH````````````````` ````````````````Iqqqq_______Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqd______Xqqqq_````````````````` `````````````````dqqqd_____NqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqI____qqqdK`````````````````` `````````````````_qqqqh___BqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqF__qqqqq``````````````````` ``````````````````cqqqqF_KqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqYNqqqqX``````````````````` ```````````````````dqqqqNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqH```````````````````` ```````````````````_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq````````````````````` ````````````````````iqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_````````````````````` `````````````````````iqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB`````````````````````` `````````````````````Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_````````````````````` `````````````````````qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdc````````````````````` ````````````````````Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdddqqqqqqqqqqqqqqqqq````````````````````` ````````````````````KqqqqqqqqqqqqqqqdBFYXdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE``````_qqqqqqqqqqqqqqT```````````````````` ````````````````````Nqqqqqqqqqqqdq``````````Bqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_```````````NqqqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqqqT`````````````qqqqqqqqqqqqqqqqqq``````````````cqqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqqi```````````````qqqqqqqqqqqqqqqq_``BRKi`````````NqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqB````````Tqqqqq``AqqqqqqqqqqqqqqB`EqqqqqK`````````qqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqF````````dqqqqqB`FqqqqqqqqqqqqqqE`qqqqqqd`````````qqqqqqqqq_```````````````````` ````````````````````KqqqqqqqqqF````````qqqqqqB`cqqqqqqqqqqqqqqd`EqqqqqR````````_qqqqqqqqqBBqqqqqBEci`````````` ````````_HNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqd````````iqqqqN``ddqqqqqqqqqqqqqq_`TENHF`````````dqqqqqqqqNFT____iiFXhNB```````` ````````__```````````BqqqqqqqqqK``````````````cqqqqqqqqqqqqqqqqq``````````````Bqqqqqqqqq`````````````````````` ``````````````````````qqqqqqqqqqH````````````IqqqqqqqNcRhqqqqqqqdX``````````Fqqqqqqqqqq_`````````````````````` ``````````````````````_qqqqqqqqqqdNi``````_XqqqqqqqqAccccAqqqqqqqqdqYi__iFNqqqqqqqqqqqB``````````````````````` ```````````````````````IqqqqqqqqqqqqdqqqqqqqqqqqqqqdcccccXqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB```````````````````````` ````````````````````````RqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqNcABRdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqA```````````````````````` ```````````````````````Fdqdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_YqqdY````````````````````` ````````````````````INqqN_`YqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqT`````FqqqHI````````````````` ````````````````_BqqNE_``````_dqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdqN_``````````_RqqqdH````````````` `````````````NqqqK_`````````````FhqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE```````````````````iF````````````` ```````````````````````````````````_cqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqddqHi````````````````````````````````````` ````````````````````````````````````````TBNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdNH_````````````````````````````````````````` ``````````````````````````````````````````HdTiiiccRREhhEKEcYFiiTTBqq_````````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````````qqqqqXTTTTTTTTTTTTTTTYqqqqqqB```````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````TqqqqqqqqqqqhRRRRRRhqqqqqqqqqqqq_`````````````````````````````````````` ``````````````````````````````````````XqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqNqqqi````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````TqqqYddqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqBRqqqA```````````````dqh`````````````````` `````````````````````````````````````qqqq`qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdTqqqqB`````````````qqqd`````````````````` ````````````````````````````````````dqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqidqqqqY```````````dqqqT`````````````````` ```````````````````````````````````Bqqqqq`qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`NqqqqN``````````BqqqK``````````````````` ``````````````````````````````````iqqqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`qqqqqq`````````NqqqK```````````````````` ``````````````````````````````````iqqqqqqKRqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqRFqqqqqq````````dqqdF````````````````````` ```````````````````````````````````qqqqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqIdqqqqqT``````iqqqq``````````````````````` ````````````````````````````````````IdqqdF`FdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE_ii_``````iqqqdh```````````````````````` ````````````````````````````````````````````AqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqAF__iIKqqqqqF````````````````````````` ````````````````````````````````````````````TqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdK`FdqqqqqqqqqqqdT``````````````````````````` ````````````````````````````````````````````Yqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`````_XNdNhT``````````````````````````````` ````````````````````````````````````````````qqqqqqqqqqqIKqqqqqqqqqqd`````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````BdqqqqqqqqqqEKqqqqqqqqqqqK````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````qqqqqqqqqqqqBHqqqqqqqqqqqd````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````NqqqqqqqqqqqiHqqqqqqqqqqd`````````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````````````FKqqqqqqXi``TcAKHcXF_```````````````````````````````````````````` ``````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````

:DLauantai 17.02.2007 16:36

Katja päätti pamahtaa eloon maailmaan eräänä myrskyisenä iltana. Savun haihduttua näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli äveriäs ja he elivät rikkaudessa. Koulussa hän oli hyvä, siellä häntä ei ihailtu.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään deekut, niinpä viihteeksi tuli pinsetit.

Katja kehittyi toisellakymmenellä varsin lupsakaksi. Päähänsä hän sai vaaleat hiukset, sekä vihreät silmät.
Vihasta seuraten hän oli erikoisen teinimäinen. Lempiruokaansa ranskalaisia ja kanapullia hän sai työskennellen huvipuistotyöntekijänä.

Katja tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan sukulaisissa. Alkoholia hän juo hyvässä seurassa.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa oli vähällä mennä naimisiin.

Sen pituinen se. http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm

onpas taas tylsää..Torstai 18.05.2006 13:44

Tee näin:
* Nimesi (2. nimesi ja lähimmän naapurisi sukunimi)
* Asuinpaikkasi (kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla)
* Ikäsi (lisää oikeaan ikääsi lohjenneiden sormikynsiesi lukumäärä)
* Ammattisi (naiskäyttäjä kirjoittaa äitinsä ammatin, mieskäyttäjä isänsä)
* Harrastuksesi (harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/sietää)
* Lapsiesi lukumäärä (montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät)
* Hiustenvärisi (tämän hetkinen paidanväri)
* Silmienvärisi (tämän hetkinen housujen väri)
* Musiikkimakusi (genre, jota et siedä)
* Lempiartistisi (tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi)
* Itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi (se adjektiivi, mikä lukee ensimmäisenä, kun kirjoitat googleen 2. nimesi ja "adjektiivi")

*~*~*~*~*~

* Nimi: Marie Niemi
* Asuinpaikka: Petäjävesi... mut eihän se oo kyl ees kaupunki.. :D:D
* Ikä: 22
* Ammatti: Lähihoitaja
* Harrastukset: opettaja.. :D oho se olikin harrastus.. :D no en mä nyt balettia haluis harrastaa.. :D
* Lapsien lukumäärä: 5
* Hiustenväri: Tumman harmaa.. :D
* Silmienväri: Tumman siniset
* Musiikkimaku: ??? siis wtf!?! :D
* Lempiartisti: ATB
* Adjektiivi: Tuntematon

:D jeah..Keskiviikko 17.05.2006 15:53

Kopioi kysymykset päiväkirjaasi ja kysy oraakkelilta%u2026
( http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php )




Mikä minun nimeni on?
Jasmin. :D

Minkä ikäinen olen?
Vanha kuin mikä, 14 v se täytti pari v sitten. just... :D

Missä asun?
kyllä sinä sen tiedät.. no khyl.. :)

Mitä minulla on päälläni?
Sukkahousut, lapikkaat, pyöräilyhousut, rintaliviit, lättähattu, fritsurykelmä kaulassa.
haha.. :D

Mistä asioista pidän?
Helvetistä.. aha.. :D

Olenko tyhmä?
Olet ehdottomasti! niinpä niin.. x)

Mikä on lempiruokani?
Liekitetty häränpaisti. joo vois olla.. :D

Onko minulla ystäviä?
Ei vielä mutta ensi viikolla asia on toisin. heha.. jeps.. :D

Olenko hauska?
Aina täydenkuun aikaan, kuten varmaan salaa toivoitkin. :)

Olenko rakastunut?
Sinä päätät itse mikä olet! no niinhän se on.. :D

Osaanko runoilla?
No sehän on selvä että et ainakaan tässä tapauksessa. heheheh.. :D

Olenko itsepäinen?
Jos olisit, et kysyisi sitä minulta, mutta muista etten voi paljastaa kaikkea etten joudu työttömäksi. xD

Olenko kaunis vai ruma?
Ottaisin selvää jos jaksaisin. niin ei oo pakko jos ei taho.. :D

Onko minulla pakkomielteitä?
Mahdollisesti, mutta vain lauantaisin. jeppistä.. :D

Mikä sana kuvailee minua parhaiten?
Pommiin nukkuminen, jos annat asioiden jatkua näin. :D

Miksi?
Joskus menneisyyden pyörät koskettavat nykyisyyden kiitorataa. just just.. :DD

Miten?
Saman verran kuin normaalistikin. :D

Milloin?
2090, onnellista odottelua! hehah.. :D

Kuka on paras ystäväni?
Epäilen vahvasti, että joku nainen, tarkemmin en osaa sanoa. no niinhän se on.. :D

Minkä ikäiseltä näytän?
Liian vanha sulle. vainiin..!?! :D

Olenko tunteellinen?
Olet, mutta et kauaa... just..?! :D

Mikä olisi kiva nimi lapselle?
Anssi.. noo käy tuokin..

Missä on elämäni rakkaus?
Pariisissa tietty!! no sinne siis.. :D

Miten minulla menee?
Et sinä oikeasti halua tietää mitä sille kuuluu.

Montako ihmistä minun pitäisi pyytää tekemään tämä?
Sanoisin että tiun verran. no ookoo.. :D

no kaikki saa tehä ketkä vaan haluu.. :P
« Uudemmat - Vanhemmat »