IRC-Galleria

It's that simple. Lauantai 14.03.2009 20:37

Mä en tiennytkään että Suomessakin on oikeen keskusteltu tästä asiasta. The thing is, että jos oikeasti näin moni ihminen muuttaa asenteensa, elämänsä, itsensä, niin minkähänlainen vaikutus sillä on koko maailmaan?

Joku tuolla samaisella sivustolla sanoi, että hän halveksii kovasti "amerikasta tullutta periaatetta, että ihmisen pitäisi saada kaikki mitä haluaa". Kaikki, mitä ihminen pohjimmiltaan haluaa, on olla onnellinen. Onko se paha asia? Ei minusta. Ja toinen juttu tuon saman henkilön sanomana oli jotain että hänen mielestään on törkeää, miten "tämän periaatteen mukaan täytyy pysyä kaukana ihmisistä joilla menee huonosti ettei se huono fiilis vaan tartu itseen". Ei se nyt ihan niin mene. Eikä kukaan ole vastuussa kenestäkään muusta, jokainen on itse vastuussa itsestään ja omista ongelmistaan. Okei, niistä voi jutella, ja sitä jolla menee huonosti voi auttaa kertomalla mitä asialle kannattaa tehdä. Mutta itsesäälissä kieriskely ja kaiken paskan vatvominen, asenne "voi vittu että menee huonosti" on täysin hyödytöntä, etenkin jos on jatkuvasti sitä mieltä ettei mikään voi muuttua paremmaksi. Ei se voikaan, jos uskoo niin. Jos ei edes halua, että se muuttuu.

Olen miettinyt viime aikoina, että kun mä uskon tähän, niin kai mä periaatteessa uskon samaan jumalaan kuin kristityt. Erona lähinnä se, että en oleta siihen liittyvän mitään varsinaista henkilöä, vaan että se on henki joka on kaikkialla ja jota jokainen voi positiivisten tunteidensa kautta käyttää hyväksi. Rukoilemistahan on se, kun minä istun illalla kynttilöideni edessä ja kiitän kaikesta mitä mulla on. Tarkemmin ajatellen mä en tiedä onko tämän ja sen toisen uskon välillä mitään ristiriitaa. Kyse on kiitollisuudesta. Onnellisuudesta. Siitä, että tehdään muille se mitä halutaan muiden tekevän itselle. Ja tietenkin siitä, että uskotaan unelmiin, luotetaan siihen että kaikki menee hyvin. Tiedetään, että tässä voi käydä ainoastaan hyvin.

Hassua, miten tämä asia on sopusoinnussa sekä tieteen että useimpien uskontojen pääpiirteiden kanssa. Sitähän mä olen aina ajatellut: että kaikki uskoo kuitenkin samaan asiaan.



(Lainaukset mtv3.fi:stä.)


"Vetovoiman laki toimii joka tapauksessa, uskoi siihen tai ei. Sitä on pystytty tutkimaan kvanttifysiikan avulla. Se tarkoittaa, että kaikki asiat, kuten ihmiset, esineet, tapahtumat, ovat energiaa – ja niin on ajatuskin. Ajattelemalla oikein virittäydyt oikealle taajuudelle ja vedät magneetin lailla haluamaasi asiaa puoleesi."

"Ne, jotka ovat sitä kokeilleet, tietävät sen toimivan. Itse asiassa sillä, miten vetovoiman laki toimii, ei ole merkitystä. "

Ähähä, tää oli hyvä. Maanantai 02.03.2009 17:49

You Scored as Lesbian



Lesbian 90%


Gay 55%

Bisexual 50%

Straight 40%
Hyvää huomenta. Ilmoitan kissanraksupussin kadonneeksi. Minnan mukaan sen pitäisi olla meillä, Villen mukaan se voisi olla Minnalla ja minä tiedän ainoastaan sen, että se ei ole täällä. Ellei se sitten ole naamioitunut hyvin.

Hassua muuten, kun laitoin kissat viime yöksi nukkumaan keittiön puolelle (nukkumaan, joo, ihan varmasti), niin Minda olisi varmaan vieläkin nukkumassa jos en olisi herättänyt sitä aamulenkille. Kissat sen siis aina kiskoo ylös niin aikaisin. No nyt se kävi kääkkimässä vessan lattialle. Hoaaaah. Johtunee siitä, että aamulenkillä käydessä ulkona oli ihan vitusti lenkkeilijöitä ja tuo ei oikeen jaksanut keskittyä olennaiseen. Eli tortun vääntämiseen.

Suffeli muuttaa äitin luo. Ainakin siksi aikaa että se aikuistuu eikä ole tuollainen hirviö. Vittuku ne oli taas tyhjänneet vessapaperirullan yöllä lattialle. Ja tehneet kaikkea muuta oikein hauskaa.

Corrsin In One Day soi päässä. Lauantai 28.02.2009 22:49

Voi luoja että ihmiset on ihania. Olin äsken Mindan kanssa lenkillä ja sitten kun se hepulissa juoksenteli ympäriinsä, sen panta katkesi. Ja se juoksi ihan hillitöntä vauhtia E-talolle päin, eli sinne missä menee eniten autoja tässä pihapiirissä. Kyykistyin sitten maahan kutsumaan Mindaa takaisin ja onneksi se tuli. Ei vaan ollut paljon mitään mistä pitää kiinni, ja koska rutistin varmaan aika kipeästi sen nahkaa, se yritti purra mua vähän väliä. Mun takana oli kävellyt ulkomaalaiskolmikko, joka seurasi tuota tilannetta koko ajan, ja sitten yksi tyttö siitä tuli kysymään että "do you need help" ja sitten se auttoi mua kantamaan hajonneen pannan ja taluttimen, mulla oli siis Minda sylissä, ja piti kiinni koirasta kun avasin oven sitten tänne ylös päästyämme. Kiittelin sitä varmaan tauotta koko sen matkan kun käveltiin tuolta meidän kämpälle. Mutta hitto että säikähdin kun Minda pääsi irti. Jotenkin vaan kykenin rauhoittamaan itseni ja olemaan menemättä paniikkiin sitten kun kutsuin sitä. Pitää nyt varmaan tämä viikko käyttää niitä autovaljaita tuon kanssa, ja se on aika epäkäytännöllistä. Kun talutin menee koko ajan ihan vintturaan. Muttah mä ostan sitten uuden pannan perjantaina, jos joku kustantaa sen mulle. Jotain vähän vahvempaa tekoa. Tai no, ei sen tarvi paljon vahvempi olla, koska tuo mikä katkesi oli Simpan vanha ja halkeillut panta.

Sen mua auttaneen tytön kanssa oli muuten jotenkin kauhean luontevaa puhua. Englantia. Nyt kaduttaa, etten kutsunut koko kolmikkoa vaikka teelle tai jotain. Ne kyllä oli sen näköisiä, että ne oli menossa johonkin, mutta silti. Taisi olla kaksi valkoista tyttöä ja yksi musta mies. Ne puhui jotain ärräisää kieltä. Siis paljon ärriä. :D

Nyt mä soitan Villelle että saan itseni rauhoittumaan. Paniikki iski nimittäin heti kun olin hyvästellyt auttajani.

Jooootaaakiii soinee päässä. Lauantai 28.02.2009 14:28

Työssäoppimispaikkahakemusjokusellanen meni äsken. Pyysin niiltä pikaista vastausta, so we'll seeee. Pitäis kai mennä käväsemään tänään täs pian kaupungilla. Joos mä nyyyt siiiis jaaksaaaan. Parin paskapäivän jälkeen tuntuu siltä, että oon ehkä taas elossa. Tuntuu tosin myös siltä, että mun pitää ruveta joko meditoimaan tai joogaamaan tai molempia. Jotain mielenrauhaharjoituksia joka tapauksessa, koska mä oon ihan jumissa ja jotenki tukossa. Lisäämme siis hikiliikunnan yhtälöön. Rupean vittu hölkkäämään Mindan kans. No, viimeistään sitte ku se on iso. Mutniin tää olo on kait jotenkin sidoksissa siihen, että oon ollu kaks päivää periaatteessa yksin (no eilen vaan iltapäivästä lähtien) ja tänään laittauduin properly. Meikkasin ja kaikkea. Pinkki kauluspaita ja musta liivi päällä. Liituraitahousut. Hiukset ponnarilla. Näin tosin unta että mä värjäsin ne violetiksi, mutta ehkä ei. Toisaalta ois kiva. Toisaalta taas ei. Emmätiedä.

Katoin muuten eilen jonkun videon, jossa kaks likkaa keskusteli huorausbisneksestä. Tai en mä tiedä oliko se ihan huorausta, mutta siis kai periaatteessa. Paitsi että ne kyllä harrasti seksiä toistensa kans. Mutta ne puhu koko ajan rahan tienaamisesta ja siitä, kuinka niitä ärsyttää naiset jotka harrastaa seksiä naisten kanssa pelkän rahan takia, eikä myös sen takia että ne tykkäis siitä. Jotenkin se oli ihan helvetin mielenkiintoista, miten ne jutteli niin avoimesti siitä. Siis se että se oli niille niin todellista, arkipäivää. "You're probably gonna make a lot more money than you think you are." Sitä paitsi se nuorempi likka oli ihan vitun hot.

Nyt mä tsekkaan tilin rahatilanteen ja päätän sitten, minne lähden vai lähdenkö minnekään. No kyllä mä lähden. Mä kaipaan ihmisiä. Tuntemattomia. Kauniita naisia, joille voi virnistellä merkitsevästi ja katsoa miten ne reagoi. Myyjiä, joille voi sanoa hymyillen hei. Miehiä jotka yrittää huomaamattomasti tuijottaa mun persettä. No, niitä mä en kyllä oikeastaan kaipaa. Mutta ne on osa kokonaisuutta.


Aijoo. Mä saan pikkusiskon. Siskopuolen, mutta siskohan se on.

Rain soi päässä. Perjantai 27.02.2009 22:39

Olis varmaan ihan kaikkien kannalta parempi, jos menisin sängyn pohjalle miettimään, miksi olen olemassa. Olen tosin tehnyt sitä tänään suunnilleen koko päivän, tosin en siellä sängyn pohjalla. Nöyryytys tapahtui viime yönä ja sen jälkeen olen tuntenut itseni lähinnä tahraksi jossain paskarätissä. Siltä varmaan näytänkin. No, itse asiassa näytin ihan hyvältä kun viimeksi peiliin tirkkuilin. Does not change the feeling. Yksin kotona ja huomenna suunnitelmissa siivousta, koska joku ei taaskaan tehnyt sitä mitä sen piti tehdä. Mutta ihan sama, koska ei mun sanoilla tule koskaan olemaan mitään väliä. Kuten sanalla "ei" ei ollut viime yönäkään yhtään mitään väliä. Mitäpä väliä. Ei mitään ilmeisesti.

Sitä paitsi kuolen varmaan tulevassa jaksossa. Neljänä iltana viikossa lukiolle. Niinä muina jään varmaan koululle ompelemaan, jaa-a.
No nyt mä osaan jo jopa käyttää sitä aika hyvin. Mutta koneeseen yhdistäminen ei oikeen onnaa, enkä ymmärrä miksi. Sei vaan löydä sitä. Eilen tosin onnistui kerran, muttah joo. Ei nyt oikeen taas jaksa kiinnostaa. Evillä tulee aina niin paskamainen olo. Tympeä olo. Pelkään sitä paitsi koko ajan, että vaari tulee tänne ja sanoo että ei me ikinä mitään asuntoa saada. Täällä ei ole mitään tekemistä. Vaikka en mä kyllä keksi mitään ratkaisevaa eroa tämän kodin ja Seinäjoen kodin välillä. Ehkäpä tämä on lakannut olemasta koti? Kai tässä ärsyttää se, että minä en määrää siitä mitä tapahtuu. Sitä paitsi on ikävä Villeä. Ja toisaalta yksinäisyyttä. Sitä tiettyä kontrollia ympäristöönsä. Täällä se puuttuu. Haluaisin saada jotain aikaiseksi. Mutta täällä kaikki hyvät ideat kuivuvat kokoon. Haluan pois. POIIIIIIIS. Argh.

En jaksa ympäristöä, jossa mua pidetään edelleen vastuuttomana kakarana, joka ei osaa itse tehdä yhtään mitään. Koska sellainenhan tämä on. Iskän eiliset kommentit kertoi kyllä ihan riittävästi. Outi ja äiti on vähän ymmärtäväisempiä, tosin tuskin äitikään kovin paljon. Ehkä mä palaan jo huomenna Seinäjoelle.

Jotaki jälleen. Maanantai 23.02.2009 22:37

Mulla on uus puhelin ja mä en todellakaan osaa käyttää sitä. Okei joo, osaan soittaa ja kirjottaa viestin ja sain mä sillä kuvankin otettua, mutta siis joku että miten vaihdan toisen kameran? Ööööm. Jaa-a. Kun siinä on niitä selvästi kaksi kappaletta, vaan en löydä mistään asetuksista sellaista tietoa. Vittu. Ja kun oletuksena se kuvaa mun pärstää niin se ei ole kauhean kiva.

Mutta on tuo nyt kivaa vaihtelua typerään Nokiaan. Motorola siis tuo. Ja se on hieno. Yritän seuraavaksi laittaa siihen koneelta musiikkia. Jos osaisin vaikka vaihtaa soittoäänen. Mä kyllä vähän luulen, että ne musiikit katoaa tuonne puhelimeen enkä mä ikinä löydä niitä. Se nimittäin vissiin tallentaa lähetetyt viestit, mutta niitä ei löydy viesteistä. Älytöntä kö?


Aijoo, muutetaan ehkä uuteen kämppään YEAH. Siinä on sauna. YEAH. Iskä ja vaari on negatiivisia ja äiti innoissaan. Oletan, että Villen porukat on samoilla linjoilla vaarin kanssa.

Jotaki hei. Lauantai 21.02.2009 19:52

Kamera parempi kiitos.

The Mars Voltaa soi päässä. Torstai 05.02.2009 18:43

Kun etsin tänään koulussa soittimelta sopivaa musiikkia senhetkiseen tilanteeseen, meinasin tulla hulluksi. Mutta onneksi on The Mars Volta. Se sopii kaikkiin mielialoihin. Niihin omituisiin varsinkin. Mun mielialat on tänään menneet aikamoista vuoristorataa, niin kamalasti kuin inhoankin tuota sanontaa. Muttah. Niin. Aamulla olin äkäinen koska sain valituksia hiuslakan käytöstäni ja siitä, että taidan haluta muuttaa omaan kämppään. Kuitenkin noin viisi minuuttia tuon episodin jälkeen tuntui ihan ihmeelliseltä. Kuin olisin jotenkin aivan vitun vapaa. Hymyilin koulumatkalla ja linkan viereen päästyäni olin ihan fiiliksissä. Enkä vähiten siksi, että vieressäni oli kaksi suloista tyttöä. Cedric vähän otti osaa. Koulussa olin vähän sekaisin kaikkea. Välillä huolissani, välillä angstaava ja välillä taas ihan taivaissa. Kotimatkalla olin surullinen. Nyt olen rauhallinen.

Mulla on niin ihana kutina siitä, että jotain ihanaa on tapahtumassa. Ja mä taidan jopa tietää, mitä se on. Mutta haluan pitää sen itselläni mahdollisimman pitkään.