IRC-Galleria

Kummitusbussiajo - After PartyKeskiviikko 16.09.2009 02:53

Juhlista lähtö aikaisin. Olin värjötellyt bussipysäkillä ties kuinka kauan, kunnes puol kymmenen maissa viittasin voitonriemuisesti risteyksestä saapuvaa linja-autoa, kunnes tajusin sen olevan ”Ei Linjalla”. Sain jo sihautettua kiroukset huulien läpi kun bussin vauhti hidastui ja kokonaan pysähtyi.

Kuski paljastui ovenavausvalossa 20-jotain-vuotiaaksi-ja-hyvännäköiseksi-miehenaluksi. Kysyi minne olin matkalla ja tarjoutui sitten antamaan kyydin näin matkallaan varikolle.

Epäröin neljättä kertaa, niin kuin tällainen murehtija tekee. Kännykän akku oli heittänyt veivin juhlien alussa, joten minulla ei olisi mitään kontaktia ulkomaailmaan ja mahdollisesti tarvittaviin apujoukkoihin, jos tuntemattoman avuntarjous osoittautuisi hullun ansaksi. Mielikuvitus alkoi jyllätä ja kauhuskenaariot puskivat ajatuksiin. Vainoharhaisuuttani ei auttanut ollenkaan se, että Kauniainen oli ja on minulle tuiki tuntematonta seutua, josta tiesin hämärästi vain tuon kyseisen raitin. Toisaalta matkaa olisi vain 1,5-2 km yhtenäistä tietä haluamalleni pysäkille… Enkä tiennyt monelta seuraava bussi tulisi…





Astuin sisään, ovi kahahti takana kiinni ja uloskäynti valot sammuivat. Olin jo kohottanut bussilippuani leimaa varten, kun kuski ilmoitti ajon olevan ilmainen. Loppuosa bussista oli haukkovaa pimeyttä takanamme, sillä ainoat valot illassa olivat kellertävät katulamput sekä kuskin valaistut hallintolaitteet silmäkulmassani. Kummitustarina huokui hämärässä ilmapiirissä.

Huristeltiin pitkin katuja, minä seisomassa kuskin vieressä, kosketusetäisyydellä valtavasta tuulilasista edessäni, josta iltaiset, autiot kadut avautuivat ja syöksyivät ohi, autotien hyppiessä jalkapohjien alla. Jokainen pomppu otti vatsan pohjasta, ote tangosta ja piikkikoroilla tasapainottelu tuntuivat huterilta vauhdissa.

Smalltalk oli piristävää hiljaisen odottelun jälkeen tienposkessa. Söpö poika, joka oli mukavan kohtelias. Kuulemma ”kauniille tytölle antaa mieluusti ilmaisen kyydin.” :D Lucky me. Olisinko jäänyt värjöttelemään, jos olisin jo hieman iäkkäämpi? Pitää kai ottaa vanhempien naisten neuvosta vaari ja ottaa kaikki ilo irti nuoruudesta.
Noh, nuorin ja söpöin bussikuski, jonka olin vuosien varrella nähnyt. Pyysi puhelinnumeroa ja treffeille. :3









Kiitokset auttavalle kädelle. ^^
Siitä tuli hymy tytön suupieliin koko loppuillan ajaksi.

[Ei aihetta]Maanantai 14.09.2009 23:16

Whäääh!

Olen tällä hetkel alottamas opiskeluja Kauniaisten Akatemian Historia -linjalla -

Tajusin just, et huomenillal on opinahjon Alkajais/Tutustumisjuhlat... ("skumppa?")

Keskiviikko tulee olemaan hubaa-aikaa kursseilla nuokkuessa.
Taitaa Poliittinen - ja Kulttuuri historia mennä vähän ohi. >DDDD
Kun minulta kysytään malliesimerkkiä 1700-luvun hatuista, mieleeni tulee heti kaksi taulua:

Young Woman in a White Hat by Jean Baptiste Greauze, 1780. - (kuva)
sekä
Georgiana, Duchess of Devonshire by Thomas Gainsborough, 1787. - (linkki)




Olen tällä viikolla kaavoittamassa saman tyyppistä päähinettä kuin oheissessa kuvassa – mutta en kuitenkaan samanlaista! <3 Oma visioni on kypsentynyt mielessäni jo pitkän aikaa, joten nyt sitten päätin rullata silkkipaperirullan auki ja alkaa heilutella viivaimia…




Kuvanlailla, 1700-luvulla oli erittäin muodikasta käyttää melkein tasaisen vaakasuoria, lautasmaisia hattuja (tietysti runsaasti koristeltuina), jotka ulkona suojasivat rouvien ja neitien kauniin vaaleaa hipiää porottavan auringon tuhoilta.

Valkoisen Hatun silkkisifonkikoristeet luovat samalla keveän, mutta runsaan ja muhkean ilmeen. Koristeena löytyy vielä yksi rokokoo naisten suosituimmista asusteista: Valkoinen strutsin sulka. Aatelissäädyn haluttu ja himoittu yleellisyystuote, joka hehkuu rokokoon henkeä: Korea kuin mikä, sekä tuulen käydessä että daamin liikkeissä sulka mukailee sulokkaan kepeällä liikehdinnällä.

Huomatkaa, kuinka tuon ajan maalaustaiteessa oli tyypillistä korostaa paljastettua ihoa mm. huivein ja kaulapannoin…




Toinen ajan mallihattu on tietysti sekä taatusti Devonshiren herttuattaren, Georgianan ”The Picture Hat”!

(Jos ette ole kuulleet niin teidän velvollisuutenne on sivistää itseänne ja painaa linkkiä!)

Muoti-ikoni Georgianan itsensä suunnittelema hattu sai valoa julkisuudessa hänen poseeratessa luomuksensa kanssa Britannian Royal Academyn näyttelyn maalauksessa. Tuolloin säätyläisnaiset hullaantuivat näkemäänsä ja kiiruhtivat tilaamaan hatuntekijöiltään tätä uusinta villitystä.

Erilaisia versioita tästä päähineestä alkoi ilmestyä kuin sieniä sateella (ei vitsi). Kaikkien piti saada sellainen!

Hatun suosion voi nähdä vaikka 1780 - 90-luvun muotokuvamaalauksia sekä muotikuvia (fashion plates) tarkasteltaessa.

Hatussa oli ominaista sen valtava lieri, kuvun ympärille kiedottu nauha, sekä (yllätys, yllätys) strutsin sulka. Yksinkertaisuudessaan nerokas kokonaisuus, jossa ilmenee 80-luvun muodin maanläheistyminen sekä vaatetuksessa haettu vaivattomuus.

Tämä samainen hattu teki comebackin muotimaailmaan Edwardiaanisena aikana (n. 1901-10).
Esimerkiksi, muistatteko Titanic –leffan? Kuinka sen alussa Kate Winslet astui ulos autosta Picture Hatin serkkua kantaen?
Muistatteko Leveän Lierihatun Rusetilla?.. Nyt lipsun aiheesta!...
1900-luvun serkkua nimitettiin Gainsborough Hatuksi…




Linkki!

The Picture Hat: http://en.wikipedia.org/wiki/File:Thomas_Gainsborough_Lady_Georgiana_Cavendish.jpg

Sulkia! <3Sunnuntai 23.08.2009 06:30

Sulkia, sulkia! Niitä on kaikkialla! Ja nyt ne esiintyvät Gossip Girl -tvsarjassa, lumoavan Blair Waldorfin päällä.

Silkkiä, tylliä ja käsinkirjontaa.

Tämä Marchesan kevään 2008 kokoelmasta. Samainen asu on nähty mm Dita von Teesen päällä (joka oli myöskin upea näky).

Dita von Teese ja Penelope Cruz: http://obsessed-hoopla.blogspot.com/2007/12/who-wore-marchesa-best.html

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.08.2009 18:10

Nyt alan ymmärtämään, miksi teinejä ei niin helposti oteta töihin. -__-'
Saan varmasti syövän heidän ohjastamisesta...

[Ei aihetta]Lauantai 15.08.2009 01:59

Whuuh! Pussiskumpat ei sitten onnistunutkaan, kiitos sadesään. (Ja kun olin jo huolellisesti pakannut pulloni matkasamppanjacooleriin.)

Päädyin sitten D:n kanssa Kämp Cafeseen suunnittelemaan marraskuista Pariisin-matkaamme. >D
Viikon irtiotto harmaasta lama-Suomesta ja pakeneminen kaupunkiin täynnä taidetta ja kulttuuria! <3 *matkakuume jyskyttää*

Olemme vielä "kaksi marjaa", jotka odottavat matkalta samanlaisia asioita - solkenaan silmänruokaa, arkkitehtuuria, historiaa, designia, kahviloita ja iltaremuamisia ym, ym.
Lököistuin-Rantalomalaisia emme kyllä kumpikaan ole, god forbid! >DDD *huitoo solkenaan ristinmerkkejä*

---

Ai niin! Opastimme tänään kahta ihanaa brittituristitätiä. Kyselivät olinko oikeasti suomalainen, kun minulla oli niin hyvä aksentti. >] <3 <3 <3 *happy-happy dance* (Olen kyllä ihan hiton ruosteessa, mutta hyvä kun heille kelpas! ^_^)

2500 €, anyone? Tiistai 11.08.2009 18:46

Olen törmännyt tähän ihanuuteen niin monta kertaa näiden kuukausien aikana niin tv:ssä, lehdissä ja netissä, että se pistää tytön ulvomaan...


Chanelin Russian Doll Bag - maatuska laukku, joka suunniteltiin Venäjän Vogue -lehden 10-vuotis synttärien kunniaksi. Kultaa ja mustaa metallia. <3 <3 <3 <3

Se onnellinen, joka saa tuon käsiinsä joutuu kyllä pullittamaan siitä n. kaksi ja puoli tonnia. ^^

[Ei aihetta]Perjantai 31.07.2009 18:45

*sigh* Ja kaikki alkaa alusasusta.

Leipäkorit ja korsetit kaavoituspöydällä.
Palvelusneidon nuttu on saamassa myöskin muotoaan. ^^
Kirjaulujen alustavat vedoksen on tehty.

Pistän jossai vaiheessa kuvia sitä mukaan kun puvun osia valmistuu.



Tiesittekö, että nyt on vuosi ja kaksi viikkoa Rococo -projektin kuvauksista?
Aika kuluu niin nopsaan. ^^'

[Ei aihetta]Maanantai 27.07.2009 20:09

Hih! Rococo Act 2 sai tänään lisää materiaalia. ^^
Pukujenteko voi taas lähteä käyntiin.

Rokokoo - läpivalaisu Lolita-tyyliinLauantai 25.07.2009 22:41

http://www.youtube.com/watch?v=P5iRzB4fCQE

(Filmi ajalta 1:30 - 4:00.)

Tämä on hupaisin Rokokoo -kuvaelma mitä olen pitkään aikaan nähnyt!
(*köh* ...heti French and Saundersin jälkeen!)

En tiedä kuinka moni ymmärtää tämän koomisuutta, mutta kannattaa katsoa! Tikahduin nauruun kun näin tuon.
- Pätkä on elokuvasta nimeltä Kamikaze Girls.



Ehkä seuraavissa Rokokoo -kuvauksissa joku leideistä voisi pyörtyä noin ihanasti. :DDDD