25. The Knife - Silent Shout
24. Ultra Bra - Vesireittejä
23. Viikate - Unholan Urut
22. Diablo - Icaros
21. The Haunted - Versus
20. Tehosekoitin - Varoittava Esimerkki
19. Depeche Mode - Violator
18. System Of a Down - Mezmerize
17. Swallow The Sun - Hope
16. Pantera - Vulgar Display of Power (1992)
Pikkupoikana Cowboys From Helliä kuunnelleena kävelin levykauppaan ja ostin yhtyeen toisenkin levyn. Olin ehkä noin 9-vuotias kun tämän levyn hankin ja pääni sekoittui lopullisesti, levy iski samanlaiset fiilikset kuin aikaisempikin ja tämä pikkupoika sortui lopullisesti metallin ihmeelliseen maailmaan, mitään uutta albumi ei edelliseen tuotokseen varsinaisesti tuonut, mutta Vulgar Display Of Power iski kyllä lopullisen tyrmäyksen. Vulgar Display Of Power jatkoi sitä mihin Pantera jäi edellisellä albumillaan, levyn ensimmäinen puolisko on niin tappavan hienoa meininkiä, että huhhu, eikä toinenkaan puolisko paljoa jää jälkeen, varsinkaan levyn päätösbiisinä upeasti toimiva herkistely Hollow.
15. Scandinavian Music Group - Missä olet Laila? (2007)
Ultra Bran raunioille koottu Scandinavian Music Group aloitti soittamalla perustylsää poprockia, mutta muuttui levy levyltä rauhallisempaan tyyliin, kolmas levy Hölmö Rakkaus & Ylpeä Sydän oli jo oikein hieno, mutta potti räjähti yhtyeen neljännellä levyllä. Sähkökitarat heivattiin osittain pois ja tilalle tuli banjoa, hammondia, lap steelia ym. "countrysoittimia" sekä akustisen kitaran osuus lisääntyi huomattavasti. Muutos toimi niin hienosti, että rakastuin bändiin heti aivan totaalisesti. Joel Melasniemen country/folkmaiset sävellykset ja Terhi Kokkosen laulu luovat todella hienon tunnelman levylle, mitä tuli taas lauantaina Lutakossa todistettua.
14. YUP - Keppijumppaa (2005)
Listalle olisi voinut ottaa melkein kaikki YUP:n levyt, mutta tämä jäi nyt ainokaiseksi. Mietin kovasti Toppatakkeja ja toledon terästä-levyn ja Keppijumppaa-levyn kanssa kumman lopulta laitan, noh päädyin Keppijumppaan, koska se vain on itselleni loppujen lopuksi se "rakkain" YUP-albumi. YUP on bändi, joka ei ole varsinaisesti tehnyt urallaan yhtään huonoa levyä. Keppijumppaa muutti YUP:n soundia takaisin 90-luvun puolivälille jättäen popvivahteet hieman vähemmälle, vaikeammin sulateltavaan suuntaan. Levyllä on vauhtia, mutta välillä osataan myös hieman rauhoittua, molemmat toimivat, itselleni hieman vauhdikkaammat enemmän, mutta toisaalta taas Kaksi lähtee, yksi palaa on yksi levyn hienoimmista biiseistä, tosin kaikkihan ne oikeastaan ovat, 12 kappaletta silkkaa täydellisyyttä. Martikaisen sanoitukset jokainen varmasti tuntee(ja jos ei tunne, niin tutustuu), toimivat tälläkin levyllä hienosti ja luovat taas oman maailmansa levyyn.
13. Muse - Origin Of Symmetry (2001)
Muse petti minut jo toistamiseen viime vuoden Resistance-albumillaan, Absolutionin jälkeen olen odottanut sitä täysosumaa, täydellistä levyä mihin Musella todellakin olisi aineksia, mutta ei. Ei ollut Black Holes & Revelationsista siihen, vaikka kova levy onkin, mutta pohjanoteerauksen Muse teki viime vuoden Resistancella, levy on yksinkertaisesti huono.
Loistavia biisejähän Muse on aina osannut tehdä, mutta ne täydelliset kokonaisuudet puuttuvat, lähimmäksi Muse pääsi mielestäni 2001 julkaistulla Origin of Symmetryllä. Levy on rankkaa tykitystä alusta loppuun, tiukkaa avaruusmausteista rokkia, juuri sitä mihin Musessa rakastuin. Levy alkaa itselleni kovimmalla Muse biisillä, New Bornilla, joka yltyy Matthewn pianolirutusalun jälkeen lopulta huikean vauhdikkaaseen menoon, jota jatkuu albumin alkupuolisko, mutta sitten lopussa ruvetaan jo rauhoittelemaan ja fiilistelemään, ehkä vähän liikaakin, mutta toisaalta, Megalomania aivan uskomattoman hieno fiilistelybiisi, joka toimii levyn viimeisenä kappaleena paremmin kuin hyvin. Origin Of Symmetry on ehkä hieman turhankin korkealla listallani, mutta bändinä Muse merkitsee minulle niin paljon, että sen parasta levyä ei olisi voinut mitenkään jättää listan ulkopuolelle.
12. Pearl Jam - Ten (1991)
Kerran eräs ylä-asteelle mennyt poika oli kuullut Pearl Jam nimeä kantavan yhtyeen olevan jotenkin legendaarinen, noh tämä poika halusi tietenkin tutustua kyseiseen bändiin ja hankki käsiinsä yhtyeen kaksi arvostetuinta lättyä, jotka olivat myös kyseisen bändin 2 ensimmäistä levyä. Ten-nimeä kantava lätty pyörähti käyntiin ja pojalla aukesi suu, vitja mikä ääni kaverilla! "Empä ole ennen moista kuullut", totesi poika. Ja sitten se oli menoa, aluksi ymmärsin vain muutamien biisien päälle, Oncea, Even Flowta, Jeremya ja Releasea tuli luukutettua melko lailla, mutta ajan kuluessa aloin tajuamaan, miksi tätä albumia ylistetään niin paljon ja koko levyn olemus avautui.
11. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Rajaportti (2002)
Rajaportti on albumi, joka on ollut itselleni todella merkittävä. Sain sen lahjaksi levyn ilmestymisvuoden hieman synkissä merkeissä. Niissä tunnelmissa levy kosketti ja kovaa, Timo Rautiaisella oli sanottavaa, niin kuin levyn avausraitakin kertoo. Helposti ymmärrettävät, mutta todella iskevät sanoitukset pistivät miettimään muutenkin, mutta viimeisen biisin ja sen intron jälkeen itkin. Jäähyväiset kertoivat melkein täysin silloiset ajatukseni. Mutta niin, onhan levy muutenkin ehdotonta suomalaista metalliklassikkoa, yksinkertaiset riffit toimivat vain niin pirun hyvin, vielä nykypäivänäkin. Vaikka levy on pyörinyt soittimessani jo sen 7-vuotta, niin ei siihen kyllästy, levyn pariin tulee palailtua aina silloin tällöin ja se toimii vielä nykypäivänäkin terapiana.
10. Mokoma - Kuoleman Laulukunnaat (2006)
Top-10 avaa Suomen oma Reign In Blood, Mokoman viides pitkäsoitto, Kuoleman Laulukunnaat. Mokoma räjäytti potin tosiaan kolmannella albumillaan Kurimuksella ja jatkoi menestykestä nousuaan Tämän maailman ruhtinaan hovilla, mutta kolmas Sakara-aikainen levy, Kuoleman Laulukunnaat pisti lopulta luun kurkkuun. Mokoma on aggressiivisempi ja raskaampi kuin ennen. Levy iskee heti rankasti Valapatolla, joka jatkuu blast beattia tottelevalla Ärräpäällä. Todella aggressiivisen alun jälkeen Mokoma rauhoittelee uransa hienoimmalla "slovarilla" Kuu Saa Valtansa Auringolta, minkä jälkeen Annalla jatkaa karjumistaan ehkä raskaimmalla Mokoma biisillä, Pahaa Verta syljetään oikein urakalla. Jo levyn alun puolesta voisi albumin nostaa albumin jalustalle, mutta sama meno jatkuu levyn loppuun asti, tosin vähän perinteisemmällä rässikompilla, päättyen taas todella raskaaseen iskevään Lujaa Tekoa-veisuun, joka on ehkä oma lempparini livenä. Harmi, että yhtyeen nousu katkesi Luihin ja Ytimiin levyyn, joka ei todellakaan ollut huono, mutta kokonaisuus ei ollu yhtä kova kuin edellisissä tuotoksissa. Noh, maaliskuussa uutta lättyä ja toivotaan, että yhtye pystyy samanlaiseen menoon kuin Kurimuksella, TMRH:lla ja Kuoleman Laulukunnailla.