IRC-Galleria

Katya83

Katya83

alkaa jo näyttää valoisemmalle

[Ei aihetta]Perjantai 11.05.2007 11:01

Eilen oli tähän astisista päivistä helpoin. Sain välteltyä kuuntelemasta surullista musiikkia. Monet laulut vain on niin kauniita.

Oon harkinnut tosissani, että menen sunnuntaina kirkkoon vaikka en kirkkoon ole ikinä kuulunutkaan. Jotenkin vain tuntuu, että tarvin sieltä rauhaa. Ja musiikkia. Kai. En tiedä.

Tänään olisi sairaanhoitajamerkkien jako päivä koululla. Ostin eilen uudet kengät ja hameen, piristi. Leikkautin tukan lyhyemmäksi. Jotenkin vain on vaikeaa lähtiä pitämään "hauskaa". Vaikka Juha olis varmasti sanonut, että menet ihmeessä. Hälle oli ollu iso asia, että olis päässy minun valmistujaisiin. Oli puhunu niistä.

Voi veli, mulla on kauhia ikävä sinua. :'(

Keskiviikkona kirjotettiin kuolinilmoitus. SE vasta oli kamala kirjoittaa, aivan kuin se olisi tuonut asiaa todemmaksi. Varsinkin nimen kirjoitus oli vaikea. Itkuhan siinä meillä kaikilla tuli. Samana iltana iski kauhea väsymys, en jaksanut edes lapseni kanssa leikkiä. Onneksi isä ja äiti otti Samun yöksi, mie en olis jaksanut millään. Huomaa sen lapsessakin, se vaistoaa että äiti ei ole ihan täysillä mukana.

Hautajaispäivä pelottaa. Miten sitä jaksaakaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.