Maailma pyöri. Musiikki pauhasi. Värit loistivat. Juoma virtasi. Huumeet vaikuttivat. Perhosia...
Tanssilattia oli tupaten täynnä. Monet vain liikkuivat ihmisvirran mukana, monet vain tanssivat. Kaikki tuntui olevan hyvin. Suljin silmäni ja liikuin ihmisvirran mukana monien muiden tavoin. Tunsin lämpimien käsien kietoutuvan turvallisesti ympärilleni ja ottavan minut suojaansa. Nojasin tuntemattomaan, joka oli lämmin ja turvallisen tuntuinen.
Pääni notkahteli elottomasti. Värit tanssivat suljetuissa silmissäni. Musiikki täytti korvani, enkä kuullut mitään muuta. Oloni oli utuinen ja tunsin olevani lapsi. Ei tarvinnut välittää mistään. Sain vain olla siinä turvallisessa sylissä.
Avasin silmäni varovasti ja katsoin lasisen harmaisiin silmiin. Pojan kasvot olivat kalpeat ja kapeat. Huulet olivat täyteläiset ja houkuttelevat. Hänen katseensa oli vangitseva, enkä osannut irrottaa katsettani pojan värittömistä silmistä. Hymyilin iloisesti pojalle ja haroin tämän mustia pitkiä hiuksia. Pojan musta huppari oli likainen, yltä päältä harmaassa pölyssä.
Hän painoi minut itseään vasten samalla kun suljin silmäni. Tunsin ihmisten liikkuvan ympärillämme musiikin tahdissa. Tanssien. Enää en liikkunut vain ihmisvirran mukana. Olin turvassa. Rakkaan syleilyssä. Tunsin oloni heikoksi ja utuiseksi. Musiikki pauhasi. Huomasin olevani väsynyt. Nostin katseeni ja katsoin uudelleen noita kauniita silmiä.
Nuo silmät ahmivat katseellaan minua. Ja oma katseeni ahmi tuota poikaa. Painoin huuleni pojan huulille ja suljin silmäni. Kaikki sulkeutui ympäriltämme. Suudelma oli hellä, rakastava ja samalla... intohimoinen. Juuri sellaista suudelmaa kaipasin. Olen jo pitkään kaivannut.
Suudelma muuttui. Se muuttui intohimoisemmaksi. Ahmimme toisiamme kaiken sen keskellä. Tunsin hänen ottavan minusta tiukemmin kiinni. Kuin hän ei olisi halunnut päästää irti.
Musiikki vaihtui. Nopeammaksi. Tanssittavammaksi. Tunsin kuinka lantioni alkoi liikkua musiikin tahdissa. Irrottauduin hiukan pojasta ja aloin tanssia pienin liikkein. Katseemme pysyi tiiviisti toistemme silmissä. Poika lähti tanssiin mukaan ja pian... Tanssimme intohimoisesti lähellä toisiamme... kuin olisimme tanssineet aina niin... kuin olisimme olleet aina yhdessä.
Musiikki vaihtui taas. Jäimme kiinni toisiimme. Emme erottaneet katsetta toisistamme. Liikahtelimme hiljalleen. Suljin silmäni ja annoin pääni notkahdella musiikin tahdissa. Hän sulki minut uudelleen lämpimään ja turvalliseen halaukseen.