IRC-Galleria

”Nick?”
Kohotin katseeni korttipakasta, jota pyörittelin käsistäni. Kohtasin tumman katseen.
”Ai hei Tony. Olet päässyt ulos”, sanoin ja suoristauduin.
”Joo. Vau! Mitä sinulle on tapahtunut? En meinannut tunnistaa”, Tony kysyi istuutuessa viereeni rappusille.
”No, ajattelin kokeilla jotain uutta”, sanoin vain kohauttaen olkiani.
”Miten itse voit?” kysyin.
”Siedettävästi. Tässähän tämä menee. Ei huvittaisi ulkona liikkua, mutta psykiatrini käski”, Tony huokaisi ja vetäisi tummat hiukset silmiltään.

Tony on sairas. Hyvin sairas. Hänellä on kaikenmaailman lääkityksiä... mutta hän on todella mukava ja lahjakas rumpali. En muista, mistä olen oppinut hänet tuntemaan, mutta Tony on minulle kuin pikkuveli. Olen auttanut häntä usein ja hän on auttanut minua.
Hänellä on kauniit tummat silmät sekä tummat hiukset, eikä hänen vaatetuksensakaan kovin värikästä ole ja massasta erottuvaa ole. Tonysta on hankala sanoa mitään. Hän on hyvin sulkeutunut persoona, eikä hänestä ikinä osaa kertoa mitään, tunsi sitten kuinka hyvin tahansa.

”No, ihan hyvä, että uskaltauduit kuitenkin”, hymyilin vaisusti ja tartuin Tonya kädestä.
”Niin kai. Mitä sinulle muuten kuuluu?” Tony kysyi.
”Äh! Ei kummoista muodonmuutoksen lisäksi. Okei, Zackin uusi tyttöystävä vituttaa”, huokaisin.
”George kertoikin siitä, kun kävin treenikämpillä”, Tony sanoi.
”Ai olet sielläkin ehtinyt käydä?” katsahdin Tonyyn.
Poika nyökkäsi.

”Älä hiplaa sitä koko ajan!” George vetäisi käteni pois uudesta lävistyksestäni.
Kieleni tutkaili uutta lävistystä huulen sisäpinnasta. Olin ottanut labretin oikealle puolelle alahuulta.
”Mutta kun tuntuu jännältä”, sanoin.
”Ihan varmasti, mutta jätä se rauhaan”, George ärähti jo ties monennen kerran.
”Mutta...”
”Jätä se RAUHAAN!” George rääkäisi.
”Okei okei...” tuhahdin.
Olimme juuri lähteneet lävistäjältä ja kävelimme katua pitkin. Lävistys tuntui jännältä huulessa, eikä sen ottaminenkaan sattunut. Sitä yllätyin!
”Nyt näytät oikealta rockkarilta!” George ylisti.
”Niin kai. Halusin vain, etten näytä niin tavalliselta”, huokaisin.
”No, nyt et näytä”, George myönsi.
”Niin kai.”

Joo, oon taas vaihteeks Ruderin luona vkl xD enhän ollut kun juuri viime vkl täällä xD
no, mitäs tässä, todnäk ropetetaan jossain vaihees (ASAGI x HIDE-ZOU HOMOPORNOOOOOOOO! x33333)
Ja no jooo.... xDDD

”Vou! Mitä sinulle on tapahtunut?” George hätkähti avatessani ulko-oven.
”Leikkasin hiukset...ja meikkasin”, sanoin kohauttaen olkiani kevyesti samalla. Pää tuntui oudon kevyeltä hiuksien lyhennyttyä. Ne olivat ehkä 5cm pitkät ja nostettu sotkuisesti pystyyn. Olin myös meikannut. Laittanut hyvin tummat silmämeikit.
”Vou... Helvetti!” George astui sisään ja kierteli minua, kuin korppikotka.
”Siistit!” George henkäisi hetken kaartelun jälkeen.
”Missä välissä oikein olet kampaajalla ehtinyt käymään?”
”En missään välissä. Leikkasin hiukset itse”, naurahdin ja suljin lopulta ulko-oven.
”Tosi? Helvetti!” George henkäisi.
”Ihan tosi. Mutta oli minulla sinulle asiaakin”, keskeytin Georgen pällistelyn.
”Niin?”
”Missä on lähin lävistysliike?”
”Täh?! Aiotko vielä hankkia lävistyksen kaupan päälle?!” Georgen silmät laajenivat lautasen suuruisiksi.
Nyökkäsin.
”Milloin? Nyt heti, vai?”
”Siksihän minä sinulle soitinkin!” naurahdin.
”Hitto... Sä se osaat sitten yllättää,” George remahti nauruun, johon sitten itsekin yhdyin.

Tuijotin itseäni peilistä. Seisoin peilin edessä jo toista tuntia ja tuijotin itseäni. Zack oli teroittanut minulle, että pitää Annasta hyvin paljon ja, että joudun sietämään häntä, pidin siitä tai en. Mielestäni Anna oli vain teennäinen ja pinnallinen pilalle hemmoteltu isin tyttö. Vaaleine hiuksineen ja merkki laukkuineen!
En ymmärrä, mitä Zack näkee hänessä! Zack ei ole ikinä aikaisemmin edes vilkaissut kehenkään Annan näköiseen. Hän on aina seurustellut rockkareiden ja vastaavanlaisten kanssa.
Tuijotin olkapäilläni lepääviä ruskeita hiuksiani. Olen niin tavallisen näköinen. Pidin kädessäni saksia. Puristin niitä lujaa ja mietin. Hetken mietittyäni tartuin hiuksistani kiinni ja leikkasin ne.

Istuin kahvilassa ja tuijotin kahvikuppiani. Odotin Zackia ja Annaa. Olimme sopineet tapaavamme.
”Laita jotain mukavaa päällesi, vaikka se huppari, jonka annoin sinulle joskus. Se sopii sinulle”, oli Zack sanonut. Hän kai halusi, että Anna saa minusta hyvän ensivaikutelman. Olin sitten pukenut sen ruskean hupparin ylleni, Zackin mieliksi. Hiukset olin jättänyt auki ja ne peittivätkin suurimman osan kasvoistani.
Pyörittelin kahvikuppia edessäni ja katsahdin kelloon kärsimättömästi.
Missä he oikein ovat?
Olin oikeastaan tullut etuajassa... en halunnut myöhästyä ja olin istunut jo 15 minuuttia siinä. Oma vikani, että jouduin odottamaan. Huokaisin ja vilkuilin ympärilleni, jos kahvilassa sattuisi olemaan tuttuja. En ainakaan tunnistanut ketään kahvilassa olijaa.
”Nick!” havahduin mietteistäni huudahdukseen. Huomasin Zackin astuneen juuri kahvilaan mukanaan viehättävä nuori tyttö, jolla oli vaaleat kiharat hiukset ja tumman punainen pitkähihainen paita, joka paljasti tytön olevan täysin muodoton.
Tuhahdin hiljaa mielessäni ja ihmettelin, mitä Zack näki tuossa tytössä.
”Hei! Pääsitte tänne asti”, naurahdin nopeasti.
”Totta kai. Emme jättäisi mistään hinnasta tulemasta”, Zack naurahti kepeästi. Hän saattoi Annan pöydän, jossa istuin, luokse ja esitteli meidät;
”Anna, tämä on paras ystäväni Nick. Nick, tässä on Anna.”
”Tervehdys!” sanoin ja ojensin käteni, johon Anna tarttui, hyvien tapojen mukaan.
”Hei. Mukava vihdoin tavata.”
Annan ääni oli hyvin miellyttävä, ehkä vähän hiljainen.
”Samoin”, valehtelin päin naamaa. En olisi edes halunnut tavata Annaa.

”Nick? Huhuu?”
Havahduin Georgen heiluttaessa kättään silmieni edessä.
”Ai anteeksi. Mitä sanoitkaan?” katsahdin Georgeen.
”Mietin, että oletko vielä täällä maan pinnalla”, George naurahti ja vajosi takaisin oman piirustuslehtiönsä taakse.
”Olenhan minä, ainakin tällä hetkellä”, sanoin ja jatkoin oman kuvani luonnostelua.
”Tiesitkö, että Zack seurustelee?” töksäytin.
”Zack? Mistä asti?” George kohotti katseensa piirroksestaan.
”Kuulemma jo viikon”, sanoin.
”Niinkö? En tiennyt. Kenen kanssa hän on?” George palasi piirrokseensa.
”En ole varma. Joku Anna. En ole nähnyt”, myönsin ja jatkoin myös piirrostani.
George on ystäväpiirini rennoin. Hän on hauska ja viihdyn todella paljon hänen seurassaan. Etenkin silloin kun haluan ottaa rennosti. Piirrämme usein yhdessä ja juttelemme turhuuksia. George on myös basisti ja vokalisti samassa bändissä Tonyn ja Jonaksen kanssa. Käyn muuten usein heidän treeneissään kuuntelemassa. He ovat hyviä!
George on aika pitkä myös. Samoin hiukan lihaksikas. Hänellä on lyhyet vaaleanruskeat hiukset ja otsatukassa on leveähkö violetti raita. Se on aika hauskan näköinen, täytyy myöntää, mutta se on osa Georgen hassuttelua. George pukeutuu aika neutraalisti, ehkä hiukan rockahtavasti.

”Oletko kade?” George kysyi.
Katsahdin pojan tummiin silmiin ja huokaisin.
”Myönnetään, olen kade. Siis en ole varma haluaisinko itse seurustella Zackin kanssa, mutta ajatuskin hänestä toisen tytön kanssa... Se saa minut mustasukkaiseksi!” parahdin teatraalisesti. George naurahti.
”Hei! Kyllä se siitä! Olen varma, ettei tuo suhde kestä pitkään. Zack huomaa ennen pitkään, ettet siedä Annaa ja snaps!” – George napsautti sormiaan – ”Au revoir Anna!” George sanoi turhan hilpeästi.
”Hmm... ehkä olet oikeassa”, huokaisin.

Astun hämärään ja harmaaseen halliin. Korkeaan ja synkkään tilaan... joka on joskus loistanut arvokkuutta ja kauneutta. Nyt sen seinät huokuvat vain muistoja. Askeleeni kaikuvat tuossa valtaisassa eteisessä. Edessäni nousevat uljaat portaat, jotka johdattavat kartanon muihin osiin.
Seison kartanon eteishallissa, jonka aika on syövyttänyt.
Vienyt sen hohdokkuuden.
Silti...nuo seinät muistuttavat arvokkuudesta. Nuo valtaisat maalaukset, jotka aika on pölyttänyt. Nuo maalaukset, jotka esittävät kartanon herttuoita ja herttuattaria heidän perheineen. Perheitä, jotka ovat kohdanneet tragedioita...

Astelen hallin poikki, suurille oville. Toinen ovista irti saranoiltaan on ja on kaatunut. Ovien takaa paljastuu kaunis tanssisali. Suuret ikkunat ovat rikkoutuneet. Tunnen viileän tuulen ihollani.
Suuri kristallikruunu keskellä salia makaa. Kristalli narahtelee askelteni alla. Nostan yhden kristallin maasta.
Jäätävän kylmä.
Hyvin kaunis.
Se kuun kajossa välkehtii.
Sen nyrkkiin puristan. Katseeni kohotan.
Katson suurta salia.
Kuvitella voin...
Suuret tanssiaiset.
Kauniit värit.
Lumoavat asut.
Ihastuttavan musiikin.
Viima kulkee hiusteni läpi ja saa minut värähtämään.

Seison ylhäisen makuuhuoneen ovella. Katson vanhaa sänkyä...
Petivaatteet ovat edelleen paikoillaan. Astun huoneeseen varovasti. Pelkään tuota huonetta.
Huoneessa tässä... kamalia on aikojen saatossa tapahtunut. Pimeys ahdistaa.
Siihen sänkyyn moni kuollut on.
Moni vaimo on miehensä siihen tappanut...
Moni mies on vaimonsa siinä raiskannut...
Moni lapsi on siihen kuihtunut...
Katson ympärilleni. Huone on suuri ja hyvin kaunis. Se joskus uljas on ollut. Uhkunut arvokkuutta. Nyt...
Se vain kamalia muistoja viestittää...

Muistan jokaisen vierailuni tuossa kartanossa, jokaisen hetkeni siellä.
Joka kerta vannon, etten ikinä enää palaa tuohon kauheiden tapahtumien tyyssijaan...
mutta jonkin siellä vetää minua puoleensa... Joka kerta palaan aina.
En voi jättää palaamatta.
Tuo vanha kartano... on sieluni ottanut omakseen.
Monien muiden tavoin...

Makasin sängyssäni. Tuijotin jälleen kattoa. Kännykkä oli vatsani päällä. Odotin soittoa.
Odotin, että Zack soittaisi...
Chris oli luvannut käskeä Zackia soittamaan, kun näkee tämän. Ja he näkevät toisensa aika usein, naapuripihoissa kun asuvat.
Tuijotin valkoista kattoa. Alan jo muistaa katon uurteet ja kolot. Niin monta tuntia olen sitä tuijottanut.
Samassa kännykkäni pärähti soimaan! Nappasin sen ja painoin vihreää luuria.

”Nick? Zack täällä.” Kuulin Zackin äänen. Huokaisin syvään kuullessani hänet.
”Hei, et olekaan vastaillut minulle hetkeen”, totesin.
”Olen pahoillani. Minulla on ollut kiireitä...”
”Mitä kiireitä? Oletko todellakin ollut niin kiireinen, ettei sinulla ole aikaa parhaalle ystävällesi?” ihmettelin.
”Usko tai älä, mutta olen. Tapasin nimittäin jonkun.”
Pysähdyin täysin. En tiennyt mitä sanoa...
”Hänen nimensä on Anna. Todella ihana. Pidän hänestä paljon”, Zack kertoi.
”Missä tapasit hänet?”
”Sairaalassa... hän oli siellä veljensä tukena. Aloimme jutella ja no... Seurustelemme.”
Olin hiljaa.
Olin menettänyt Zackin...
”Toivottavasti teillä menee hyvin ja olet onnellinen hänen kanssaan”, esitin iloista.
”Siis haluan vain, että olet onnellinen”, lisäsin.
”Hyväksyt siis Annan?” Zack kysyi.
”Tietenkin! Olethan paras ystäväni! Haluan tavata Annan joskus”, jatkoin esittämistä.
”Tiedän! Ja haluankin, että tapaatte! Ajattelin, jos voisimme mennä kahville joku päivä”, Zack ehdotti.
”Totta kai! Soitellaan ja katsotaan mikä päivä”, sanoin.
”Juttelen Annan kanssa ja soitan sitten. Nähdään!”
*tuuttuuttuut*

Tuijotin kattoa. Olin menettänyt parhaan ystäväni... jollekin toiselle. Mustasukkaisuus nousi pintaan. Ei... Tuntui, kuin olisin menettänyt jotain. Kuin sydämeeni olisi ilmestynyt uusi tyhjä paikka...
Kyyneleet nousivat silmiini. Ne valuivat poskiani pitkin.
Itkin.
Itkin pitkään...

Kay sanoo:
moi
Muotokuva: The Encounter sanoo:
moi? :D
Kay sanoo:
moi :3
Kay sanoo:
mitä kuuluu? mul on tylsää. kuka sä oot? missä asut? mitä teet? mikä on sun lempiväri? mitä sul on päällä? mul on tylsää. moi :3
Muotokuva: The Encounter sanoo:
moi
Muotokuva: The Encounter sanoo:
teen Facebook testiä ja oon X ja asun paikassa Y
Muotokuva: The Encounter sanoo:
lempiväri on murasaki
Muotokuva: The Encounter sanoo:
päällä mulla on vaatteet
Kay sanoo:
okei, kiitos ja hyvää päivän jatkoa :3
Muotokuva: The Encounter sanoo :
samoin