IRC-Galleria

Kelmityttö

Kelmityttö

Love me do.

Because...Lauantai 13.03.2010 18:10

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.

Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.

Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.

Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.

Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.

Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.

Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.

Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.

Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.

Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.

Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.

Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.

Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.

Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.

Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.

Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.

Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja kopioi tämä edelleen omaan päiväkirjaasi, jos olet sitä mieltä, että homofobia on väärin

[Ei aihetta]Maanantai 08.03.2010 16:24

Älä katso allaolevia kysymyksiä ennen kuin olet valinnut bändit! Eli: valitse viisi lempibändiäsi.

Kun olet valinnut bändit, vastaa kysymyksiin.
1. The Beatles
2. Bee Gees
3. The Baseballs
4. Queen
5. CCR
Kuka on hyvännäköisin bändistä 2?
- Ööh, Barry Gibb
Lempialbumisi bändiltä 1?
- 1 st kokoelma levy
Kirjoita pätkä jostain bändin 5 lyriikoista.
- This is the way we do "proud mary" / And we're rolling, rolling, rolling on the river
Miten tutustuit bändiin 3?
- Veli soitti niiden levyn ja olin myyty
Milloin kuuntelit viimeksi bändiä 4?
- Viime viikolla konsertin muodossa
Onko sinulla lempijäsentä bändistä 5? Kuka?
- No eipä ole.
Omistatko jotain bändin 1 oheistuotteita?
- Hmm.. riippuu mikä lasketaan, jos nuotti kirja lasketaan nii kyllä
Kumman näkisit mieluummin livenä, bändin 2 vai bändin 4?
- No 4. Queen, mutta tarkkaan ottaen kumpaakaan ei o mahdollista...
Lempibiisisi bändiltä 5 (max 3)?
- Proud mary
Sano joku surullinen biisi bändiltä 3
- Ööö... ei niillä oo..
Onko bändin 4 laulaja hyvännäköinen?
- Miten sen nyt ottaa ^^
Omistatko albumeita bändiltä 2?
- Joo <3
Kumpaa olet kuunnellut kauemmin, bändiä 5 vai bändiä 1?
- Ykköstä <3
Onko bändi 4 ollut koskaan Suomessa?
- En ole ihan varma ^^
Mikä on parasta bändissä 3?
- 50's
Omistatko dvd:itä bändiltä 5?
- en.
Miten tutustuit bändiin 1?
- en tiiä <3
Kuinka monta jäsentä bändissä 2 on?
- 3
Lempibiisisi bändiltä 1 (max 3)?
- Hey Jude, I wanna hold your hand ja Help!
Omistatko bändin 3 julisteita yms.?
- Joo kai yhden.

Simon Baker <3


Peter Facinelli<3


Hugh Grant<3


Gary Oldman<3


Alan Rickman<3

Ihmetelkää rauhassa mun miesmakuani ^^ se voi olla outo teidän mielestä, miks en osaa koota näitä viestejä sillee fiksusti:''D

K

Tälläsen bongasin myös :DPerjantai 15.01.2010 17:24

• Tavallinen poika sanoisi: “Rakastan sinua kulta!”
♥ Edward Cullen sanoisi: “Emme voi olla ystäviä.”
• Jos kuolisit, tavallinen poika etsisi toisen tytön.
♥ Jos kuolisit, Edward matkustaisi ulkomaille vilauttelemaan.
• Kun syötte yhdessä ulkona, tavallinen poika ei voi olla katsomatta seksikästä tarjolijaa.
♥ Edward Cullen ei edes huomaisi, että tajoilija on nainen. (Syytä tähän sopii miettiä.)
• Tavallinen poika tekisi sen kenen kanssa vain.
♥ Edward Cullen ei tekisi sitä sinunkaan kanssasi.
• Tavallinen poika saattaa sinut kotiin ja nukkuu vieressäsi.
♥ Edward Cullen ilmestyy huoneeseesi yöllä ja kyylää nurkasta nukkumistasi.
• Tavallinen poika veisi sinut kahvilaan tai ravintolaan.
♥ Edward Cullen veisi sinut puuhun.
• Tavallisen pojan sisar olisi iloinen puolestanne.
♥ Edward Cullenin sisar heittelee astioita lattialle sinut nähdessään.
• Tavallisen pojan kanssa sinun ei tarvitse pelätä.
♥ Edward Cullenin kanssa tapaat hulluja vampyyreja, jotka haluavat syödä sinut.
• Tavallinen poika kertoo sinulle päivästään ja puhuu mukavia.
♥ Edward Cullen puhuu veresi imemisestä.
• Tavallisen pojan kanssa elämäsi on suhteellisen kivutonta.
♥ Edward Cullenin kanssa sinua joudutaan yhtenään kursimaan kasaan milloin mistäkin.
• Tavallinen poika treenaisi itselleen hienot vatsalihakset, jos sanoisit pitäväsi sellaisista.
♥ Edward Cullen maalaisi itselleen sixpackin.
• Tavallinen poika katsoisi sinua mielenkiinnolla, kun tulet ensimmäisenä päivänä uuteen kouluun.
♥ Edward Cullen pitelee nenästään kiinni ja syöksyy ulos luokasta.

Ai minäkö fani? Ei kai :DPerjantai 15.01.2010 17:23

Testaa kuinka Twilight-omistautunut olet!
[x] olet nähnyt Houkutus- elokuvan
[x] olet nähny Houkutus- elokuvan yli kolme kertaa
[ ] olet nähnyt Houkutus-elokuvan yli viisi kertaa
[x] olet lukenut kirjan Houkutus
[x] olet lukenut kirjan Houkutus kolme tai yli kolme kertaa
[x] omistat Houkutus-kirjan
[x] olet lukenut Houkutuksen lisäksi kirjat Uusikuu ja Epäilys
[ ] sekä Breaking Dawnin englanniksi
[x] et fanita pelkästään leffaa vaan myös kirjoja
[x] tiedät kuka on Stephenie Meyer
[x] ja tiedät miten hän liittyy ko.kirjasarjaan
[x] tiedät mikä on tekeillä olevan ko. kirjojen "jatko-osan" nimi
[x] sinulla on Houkutus-elokuvan soundtrack
11/13
[x] tiedät kuka on kristen stewart
[x] tiedät kuka on robert pattinson
[x ] tiedät kuka on taylor lautner
[x] tiedät kuka näyttelee Carlisle Cullenia elokuvassa
[x] tiedät kuka näyttelee Esme Cullenia elokuvassa
[x] tiedät kenen kanssa Rosalie Hale seurustelee elokuvassa
6/6
[x] tiedät miksi Edward ei syö eikä juo koulussa koskaan
[x] tiedät kolmen "vihollisvampyyrien" nimet jotka esiintyvät Houkutus- elokuvassa
[x] tiedät kuka kuolee Houkutuksen lopussa
3/3
[x] sinulla on Twilightiin liittyvä taustakuva tietokoneessa
[x] sinulla on twilightiin liittyvä taustakuva puhelimessa
[x] sinulla on ainakin yksi Twilightiin liittyvä juliste seinällä
[ ] sinulla on yli kolme Twilightiin liittyvää julistetta seinällä
[x] sinulla on huoneessasi tällä hetkellä joku Twilightiin liittyvä kuva
4/5
Laske vastauksesi ja kerro tulos neljällä, niin saat tietää, kuinka monta prosenttinen Twilight- fani/tietäjä olet !
= 96 %
Ehhehe… mitäs minä nyt tämän selitän :''D Mutta Eetu Kullia vihaan silti!

Joku random osa 65860Maanantai 04.01.2010 19:34

Onko sinulla kannettava tietokone?
- On :)

Keneltä on ensimmäinen saapunut viestisi?
- siis mikä viesti? galleriassa? - Riikalta.

Kenelle soitit viimeksi?
- Tealle.

Onko sinulla paljon vaatteita?
- Enpä osaa sanoa.

Monetko farkut omistat?
- seitsemät.

Missä olit viimeksi, ennenkuin tulit kotiin?
- ööö... parkkipaikalla.

Menetkö mielelläsi aikaisin nukkumaan ja heräät aikaisin?
- No en kyllä.

Monelta menit nukkumaan eilen illalla?
- Puol yks yöllä :''D

Milloin viimeksi söit mansikoita?
- Marjoina ties koska viimeks ja hillona viime viikolla.

Mitä tv ohjelmia seuraat?
- Sydämen asialla, Karjalan kunnailla, Dresden files, Mentalist, Journeyman <3

Ota käsiisi lähin kasetti/ dvd ja kirjoita tähän mitä siinä lukee?
- John Travolta-Staying Alive - Jatkoa elokuvalle Saturday night fever

Oletko lisännyt galleriassa kaveriksi tuntematonta ihmistä?
- En kai.

Ovatko varpaankyntesi lakatut?
- Joo, just eilen lakkasin.

Milloin viimeksi piirsit?
- Eilen.

Onko Suomen kieli kauniin kuulosta?
- Jotkut sanat.

Mitä mieltä olet kirjoihin perustuvista elokuvista?
- Riippuu vähän olenko lukenut kirjan vai en, mutta ihan hyviähän nuo mutta kirjat on parempia.

Oletko koskaan luullut ihmistä variksenpelättimeksi?
- Häh? No en.

Pidätkö ihmisistä yleensä?
- Pidän <3

Ovatko lihavat kilttejä ja laihat ilkeitä?
- Tiedän muutaman ilkeän lihavan ja kiltin laihan joten enpä usko.

Mille jutulle nauroit viimeksi vedet silmissä ja maha kippurassa?
- Tean kanssa jollekin ihan randomjutulle, mitä nyt voi olettaa puol neljältä yöllä?

Mitä sinun käskettiin viimeksi tehdä?
- Harjata hiukset (ei ne ees ollut takussa)

Käytätkö muita kuin pillifarkkuja?
- Kyllä vaan.

Milloin viimeksi sinulle lähetettiin postia? Kuka lähetti?
- Viime viikolla, rakas kummitätini laittoi söpön kortin.

Haukutaanko sinua usein tyhmäksi?
- Ei kai.

Mitä pidät värikkäistä farkuista, esim. vihreistä tai pinkeistä?
- Riippuu kyllä väristä, muusta vaatetuksesta ja kellä ne on päällä.

Vihaatko ketään?
- Valitettavasti kyllä...

Tunnetko, jos joku ihminen katsoo sinua?
- Riippuu vähän tilanteesta.

Mikä tavara on aarteesi?
- Kitara. Kirjoitustaito <3

Oletko koskaan lukenut jotain sika hyvää kirjaa koko päivän?
- Olen :D

Oletko ikinä ollut mukana koulun näytelmässä?
- Valitettavasti ;)

Kävelette kaverisi kanssa, ja hän kaatuu. Mitä teet?
- Vahingonilo paras ilo, nauran ja yritän auttaa pystyyn. Tod.näk kaadun itse sitten myös :''D

Oletko koskaan ruvennut nauramaan kun kaikki muut ovat olleet hiljaa? Miksi?
- Köhköh, liian usein, jotenkin nauran vähän eri jutuille kuin muut.

Millaisen tatuoinnin haluaisit?
-En tiedä, mun pitäs jaksaa katsoa sitä, joten ehkäpä nimen ensimmäinen kirjain tosi hienolla fontilla. En tiä.

Minkä mukaan sinut on nimetty?
- Kun tietäs :D

Vihaan E.Cullenia ry.Perjantai 27.11.2009 21:35

Näin tyhmää unta vähän aika sitte...

Siinä meidän laatoitus oli kesken, Edward Cullen katseli se tyypillinen minäpäsosaan hymy-ilme päällä.. sit se sano että saako se koittaa, no me annettiin, ja sit se vaa tyhmä virne naamalla veti sellasta vauhtia ne laatat paikoilleen että viiuuuuuhhh vaan, ja täydellinen tuli..
voi vittu xD

Masentavaa ei voi muuta sanoa!

K

Onpas hauska :DTiistai 13.10.2009 00:58

Kolme nimeä, joilla minua kutsutaan:
1. Tane
2. Terhi
3. Tansku
Kolme paikkaa, jossa olen asunut:
1. Sahalahti
2. Annala
3. Turtola
Kolme telkkariohjelmaa, joita katson:
1. Karjalan Kunnailla
2. Muodin Huipulla
3. Mentalist
Kolme asiaa, joiden tekemisestä nautin:
1. Kirjoittaminen
2. Tanssiminen
3. Lukeminen
Kolme maata, jossa olen käynyt:
1. Ruotsi
2. Portugali
3. Espanja
Kolme väriä, joista pidän:
1. Vihreä
2. Ruskea
3. Valkoinen
Kolme nettisivua, joilla käyn usein:
1. Finfanfun.net
2. Gmail.com
3. Facebook.com
Kolme asiaa, joita odotan:
1. Ajokortti
2. Folklandia risteily
3. Valmistujaiset

Twilight <3Torstai 02.04.2009 14:28

Edward Cullen
[x] Olet hieman ylihuolehtivainen kumppanistasi.
[ ] Olet vampyyri
[ ] Olet kalpea.
[ ] silmänvärini vaihtelee, mutta yleensä ne ovat kellertävän ruskeat
[ ] Adoptoitu
[ ] punaruskeat hiukset
[ kohta ] 17-vuotias
[ ] Olet nopea juoksemaan ja vahva.
[ ] Osaat lukea ihmisten ajatuksia.
[x ] Seurustelu kanssasi on vaarallista.
2/10

Bella Swan
[x] Sinulla on ruskeat, melko pitkät hiukset.
[x] Olet uhkarohkea.
[ ] Vanhempasi ovat eronneet.
[x] Et osaa kävellä kompastelematta
[ ] Rakastunut
[ ] Asut isäsi luona
[kohta ] Olet 17-vuotias
[ ] Vedät ongelmia puoleensa kuin magneetti
[x ] Sinulla on surkea suuntavaisto.
4½/10

Jacob Black
[ ] Olet lihaksikas ja kookas.
[ ] Koitat saada ihmiset/tietyn ihmisen tajuamaan että he/hän rakastavat/rakastaa sinua.
[ ] Pidät ajoneuvojen korjaamisesta.
[ ] Omistat mustat hiukset
[ ] Olet sukua intiaaneille
[ ] Olet 15-vuotias
[ ] olet poika
[ ] Isäsi on pyörätuolissa
[ ] Vihastut helposti, josta seuraa räjähdys.
[x] Joissain tilanteissa olet vaarallinen.
1/10

Charlie Swan
[ ] Katsot paljon urheilua.
[ ] Joku muu tekee kotiaskareet puolestasi.
[ ] Rakastat kalastusta
[ ] Käyt vieraillakin katsomassa urheilua.
[ ] Kannatat pippurisumutetta
[ ] Muut pitävät sinusta huolta.
[ ] Olet eronnut
[ ] Sinulla on lapsi
[ ] Et erota valhetta totuudesta
[x ] Lähimmäisilläsi on asioita joista sinä et tiedä mitään.
1/10

Alice Cullen
[x] Tykkäät järjestää juhlia/ olla juhlissa.
[ ] Näet vilauksia tulevaisuudesta.
[ ] Sinulla on kynitty tukka
[ ] Olet pienikokoinen
[ ] Sinulla on kalpea iho
[ ] Ruskeat silmät
[ ] Asut kaupungin ulkopuolella
[ ] Olet hyvä kiristämään/ kerjäämään.
[x] Olet kova puhumaan.
[x ] Pidät autoista.
3/10

Esme Cullen
[x] Olet lämmin
[x] Olet avoin.
[ ] Olet kaunis.
[ ] Olet vampyyri
[x] Asut isossa talossa
[ ] Et nuku koskaan
[x] Otat hyvin vastaan uusia ihmisiä
[x] Olet ystävällinen
[x] ... Sekä äidillisen näköinen.
[ ] Miehesi on lääkäri.
6/10

Carlisle Cullen
[ ] Haluat lääkäriksi/ olet lääkäri.
[ ] Sinulla on seurustelukumppani.
[x] Haluat suojella muita
[x isona] Ja lasta/ lapsia.
[x] Sinuun luotetaan
[x] Pystyt hyvin sietämään veren hajua
[ ] Olet vampyyrilääkäri
[ ] Ihmiset eivät tiedä mikä oikeasti olet
[x] Et haluaisi ihmisten kuolevan.
[x] Huolehdit paljon muista ihmisistä.
6/10

Emmett Cullen
[ ] Rakastuit pelastajaasi.
[ ] Olet poika
[ ] Olet bodari.
[ ] Olet isokokoinen
[ ] Sinulla on kasvattivanhemmat
[ ] Olet lihaksikas
[ ] Olet 17-vuotias
[/riippuu] Vanhemman näköinen, kuin oikeasti olet
[..x] Olet vitsikäs.
[ ] Sinulla on seurustelukumppani.
1½/10

Jasper Hale
[ ] Tykkäät taisteluista.
[ ] Pidät sodista.
[x] Olet pitkä
[ ] Olet 18-vuotias
[ ] Seurustelet
[x ] Olet hoikka
[ ] Omistat hunajanvaaleat hiukset
[ ] Olet vahva.
[x] Keksit välillä hulluja ideoita.
[x] ... Jotka päätyvät joidenkin mielestä hyviksi.
4/10

Rosalie Hale
[ ] Haluat ihmisten ajattelevan, että olet kauneinta mitä he ovat nähneet.
[ ] Haluat isot ja prameat häät.
[ ] Sinulla on kaunis vartalo
[ ] Olet epäystävällinen
[ ] Omistat kullankeltaiset hiukset
[ ] Olet pinnallinen ja joskus tyhmä.
[ x] Olet pitkä
[ ] Muut kadehtivat sinua
[x] Perheesi on/oli keskiluokkainen.
[x] Haluat elämäsi olevan täydellistä.
3/10


Carlisle <3 ja melki Esme :)

Jotain shittiäTorstai 02.04.2009 14:23

KAUNA:
[ ] Olen NIIN rakastunut..
[ ] ..sitä voisi oikeastaan kutsua pakkomielteeksi..
[/] ..enkä edes saa vastarakkautta.
[ ] Olen asunut/opiskellut/ollut töissä ulkomailla.
[ ] Tiedän kummitustalon.
[ ] Haluaisin matkustaa Japaniin.
[ ] Olen erittäin mustasukkainen.

Total: 0

TITANIC:
[ ] Olen ollut osa vuosisadan rakkaustarinaa..
[ ] ..ja se päättyi huonosti.
[ ] Minua on yritetty "naittaa" henkilölle, josta en ollut tippaakaan kiinnostunut.
[x] Olen vapaa sielu..
[x] ..ja suht köyhä.
[/] Äitini yrittää määräillä miten elän elämääni.
[ ] Olen ollut kauheassa onnettomuudessa.

Total: 2½

Disneyn NOTRE DAMEN KELLONSOITTAJA:
[ ] Minulla ei ole paljoa kavereita.
[ x] Rakastan kirkkoja.
[x] Olen jäänyt paljosta paitsi.
[ ] Ulkoinen olemukseni saa monet järkyttymään..
[ ] ..ja minua on myös kiusattu sen takia.
[/] Minulla on hyvä sydän ja lempeä luonne.
[ ] Olen tavattoman ujo.

Total: 2½

THELMA & LOUISE:
[ ] Olen/olin puolisoni/seurustelukumppanini tossun alla.
[ ] Kaverini ja minä olemme kokeneet hurjan seikkailun.
[ ] Minua on pidetty aikamoisena arkajalkana ja yllätinkin kaikki tekemällä jotain tosi repäisevää.
[ ] Olen kokenut seksuaalista väkivaltaa tai sen yrityksen.
[x] Olisi hienoa matkustaa vailla päämäärää.
[ ] Olen tehnyt rikoksen..
[ ] ..ja paennut poliiseja.

Total: 1

MANAAJA:
[ ] Olen menettänyt uskoni Jumalaan..
[ ] ..mutta löytänyt sen uudelleen.
[ ] Joskus minusta tuntuu, kuin sisälläni olisi jokin vieras olento.
[/] Paholainen on kiehtova.
[x] Olen herännyt yöllä outoihin ääniin ja/tai sänkyni tärinään.
[ ] Minulla on/oli jokin outo sairaus, joka sai jopa lääkärit ymmälleen.
[ ] Tuntuu, että elän todeksi tullutta painajaista.

Total: 1

LARA CROFT - TOMB RAIDER:
[x] Janoan koko ajan uusia ja huimia seikkailuja.
[ ] Olen joskus jopa liian uhkarohkea.
[ ] Arkeologia kiinnostaa.
[x] Viihdyn loistavasti yksin.
[x] Olisi upeaa tutkia vanhoja hautakammioita tai linnojen raunioita.
[x] Matkustan/haluaisin matkustaa mahdollisimman paljon.
[ ] Osaan käsitellä aseita.

Total: 4

GILBERT GRAPE:
[ ] Minulle on sysätty aivan liikaa vastuuta..
[ ] ..hoidan silti kaikki asiat mukisematta.
[x] Olen ihan liian kiltti.
[ ] Asun pikkukaupungissa.
[/] Haluaisin jonnekin, missä kukaan ei tuntisi minua.
[x ] Joudun usein vahtimaan sisaruksiani
[ ] Joku läheiseni on tehnyt itsemurhan.

Total: 2½

GREASE:
[x ] Rakastan laulamista ja/tai tanssimista..
[ /] ..ja olen siinä hyvä.
[ ] Kuulun johonkin jengiin.
[ ] Käytän hiuksissani paljon geeliä.
[x] 50-luku kiehtoo.
[x] Koulussa/töissä on pidettävä yllä tietynlaista mainetta.
[ ] Olen kokenut paha poika hyvä tyttö (tai toisinpäin)-rakkauden

Total: 3½

HARRY POTTER-elokuvat:
[x] Olisi upeaa olla noita tai velho.
[x] Haluaisin nähdä yksisarvisen tai kentaurin.
[x] Elämäni on tai haluaisin sen olevan hyvin taianomaista.
[x!] Kunpa koulussa opiskeltaisiin magiaa!
[ ] En ole kasvanut biologisten vanhempieni luona.
[x] Minulla on vilkas mielikuvitus.
[/] Rakastan fantasiaa.

Total: 5½

UNETON SEATTLESSA:
[/] Olen parantumaton romantikko.
[ ] Olen ihastunut henkilöön, jota en ole koskaan tavannut.
[ ] En ole enää varma, onko seurustelukumppanini sittenkään ihan sopiva minulle.
[ ] Joku läheiseni on kuollut..
[ ] ..ja yritän edelleen toipua siitä.
[ ] Olen soittanut radio-ohjelmaan.
[x] Rakastan romanttisia elokuvia.

Total: 1½

TARU SORMUSTEN HERRASTA:
[x] Haluaisin olla osa jotakin elämää suurempaa seikkailua.
[x] Rakastan taruolentoja.
[/] Minulla on loistava mielikuvitus.
[x] Nautin luonnossa liikkumisesta.
[x] Omistan/tahtoisin omistaa miekan ja/tai jousipyssyn.
[ ] Pärjäisin mainiosti ilman kännykkää, televisiota tai tietokonetta.

Total: 4½

KILL BILL-elokuvat:
[ ] Japani on lähellä sydäntäni.
[ ] Omistan/haluaisin omistaa katanan (japanilainen miekka).
[ ] Olen hyvin peräänantamaton ja peloton.
[ ] Jos minua kohdellaan väärin, oikeuteni on kostaa.
[ ] Minulla on tulehtuneet välit entiseen työpaikkaani.
[x] Olisin valmis taistelemaan kuolemaani asti minulle tärkeän asian puolesta.

Total: 1

MOULIN ROUGE:
[ ] Olen korviani myöten rakastunut..
[ ] ..ihmiseen, johon en todellakaan saisi rakastua.
[] Minulla on hyvä lauluääni.
[x] Tanssiminen on ihanaa.
[x] Rakastan supernaisellisia vaatteita, kuten korsetteja.
[x] Tahdon Pariisiin!

Total: 3

SAKSIKÄSI EDWARD:
[/?] Ihmisillä on typeriä ennakkoluuloja minusta ulkonäköni takia.
[ ] Olen rakastunut, mutta en edes uskalla toivoa vastarakkautta.
[ ] Tunnen itseni usein yksinäiseksi ja/tai ulkopuoliseksi.
[ ] Olen tavattoman ujo..
[x] ..ja hyväsydäminen.
[x] Olen aika taiteellinen.

Total: 2½

SIN CITY:
[ ] Tässä kaupungissa on jotain mätää.
[x] Vain vahvimmat selviävät, heikot sortuvat.
[/] Ei kannata luottaa kehenkään.
[ ] Ihmiset ovat niin välinpitämättömiä..
[ ] ..kuten minäkin.
[x] Kaikesta huolimatta yritän tehdä oikein.

Total: 2½

RING-elokuvat:
[ ] Minulla on erittäin huonot välit vanhempiini.
[ ] Kärsin univaikeuksista.
[ ] Olen ikuinen ulkopuolinen.
[x ] En pidä hevosista.
[ ] Pelkään vettä.
[: D] Olin jo lapsena hyvin erikoinen.

Total: 1½

STAND BY ME:
[ ] Asun pikkukylässä..
[ ] ..jossa kaikki tuntevat toisensa.
[/] Minulla on tiivis kaveriporukka.
[ ] Meillä on/oli puumaja.
[x] Minulla on hyvä mielikuvitus.
[ ] Vanhempani välittävät enemmän sisaruksistani kuin minusta.

Total: 1½

VUOSI NUORUUDESTANI:
[ ] Minulla on/oli mielenterveysongelmia..
[ ] ja olen/olin laitoshoidossa niiden vuoksi.
[ ] Tunnen itseni usein masentuneeksi.
[ ] En tiedä, mitä elämälläni tekisin.
[ ] Vanhempani ovat niin pihalla kaikesta.
[ ] Minulla oli suuria ennakkoluuloja eräitä nykyään minulle hyvin rakkaita ihmisiä kohtaan.

Total: 0

HOHTO:
[ ] Eräs perheeni jäsen pelottaa minua.
[ ] Minulla on jokin hyvin epätavallinen lahja.
[x] Haluaisin olla kirjailija.
[x ... OLI] Minulla on/oli mielikuvituskaveri.
[ ] Välillä näen/luulen näkeväni outoja ja pelottaviakin näkyjä.
[ ] Työ ilman huvia tylsistyttää minut.

Total: 2

LEIJONAKUNGAS:
[ ] Eräs sukulaiseni on pettänyt minut.
[ ] hakuna matata !] Mottoni voisi olla "Ei huolia!"
[ ] Olen menettänyt minulle rakkaan henkilön.
[ ] Rakastan vaaroja.
[x] Minulla on velvollisuuksia jotka haluaisin vain unohtaa.
[ ] Perheeni on hyvin arvostettu.

Total: 1

POTTERI <3