IRC-Galleria

Kijsi

Kijsi

pienen pojan äiti <3

:'(Keskiviikko 30.09.2009 18:53

Lue loppuun niin ehkä opit jotain...

"Kun olin vielä pentu, sain sinut leikeilläni nauramaan ja sanoit
minua omaksi
lapseksesi.
Vaikka purin riekaleiksi monet kengät ja revin monet tyynyt, olin
sinun Paras
Ystäväsi.
Kun olin tehnyt jotakin pahaa, heristit minulle sormellasi ja kysyit:
Miten sä voit?
Mutta sitten rauhoituit ja rapsutit vatsaani kun makasin selälläni
edessäsi.

Vaikka sinulla oli aina kiire, oli sinulla kuitenkin aina aikaa olla
kanssani. Muistan niitä iltoja kun lepäsin sängyssäsi ja kuuntelin
haaveiluasi. Uskoin, että elämä ei voi olla tämän parempaa. Kävimme
yhdessä pitkillä lenkeillä puistossa ja autoajeluilla. Kävimme syömässä
jäätelöä ja minä sain vain vohvelin, kun väitit, että jäätelö ei ole
koiralle terveellistä. Nukuin auringossa odottaen sinua kotiin.

Sitten aloit olla yhä enemmän ja enemmän töissä, aloit tehdä uraa.
Sinulla oli yhä enemmän ja enemmän ihmisystäviä. Silti odotin sinua
innolla ja tuin sinua aina kun sinulla oli sydänsuruja tai pettymyksiä.
En koskaan sanonut sinulle, että olit tehnyt väärän päätöksen ja
riemuissani riehuin oma kun tulit kotiin. Ja sitten yhtenä päivänä sinä
rakastuit.

Hän, sinun nykyinen vaimosi, ei ole koiraihminen, mutta silti
tervehdin häntä kodissamme, näytin kiintymystä ja tottelin häntä. Olin
onnellinen, kun sinäkin olit onnellinen. Kun lapset syntyivät,
ihmettelin heidän tuoksuaan ja halusin auttaa huolehtimaan heistä.
Mutta te pelkäsitte että vahingoittaisin heitä ja sen vuoksi vietin
suurimman osan ajasta toisessa huoneessa tai ulkona kopissa.

Oi, miten halusin rakastaa heitä, mutta olin vankina. Kun lapset
kasvoivat, olin heidän Iso Ystävänsä. Sormet sattuivat joskus silmiini,
kun ne tutkivat korviani ja pusuttelivat kuonoani. Rakastin lasten
rapsutuksia, kun sinä enää vain harvoin rapsutit minua. Olisin antanut
elämäni lasten puolesta jos sihen olisi ollut tarvetta. Menin salaa
heidän sänkyynsä ja kuuntelin heidän salaisuuksiaan. Odotin yhdessä
lasten kanssa autosi ääntä kadulta, kun palasit töistä kotiin.

Joskus oli aika, kun ihmiset kysyivät: "Onko sinulla koira?" otit aina
lompakosta
kuvani, näytit sitä ja kerroit pitkiä tarinoita minusta.
Viimeiset vuodet vastasit kysymykseen
"Kyllä" ja vaihdoit aihetta.

En ollut enää Sinun koirasi, olin vain koira ja hermostuit aina, kun
aiheutin
rahanmenoa sinulle.
Sinulla oli nyt työ ja mahdollisuus muuttaa toiseen kaupunkiin
asumaan, mutta
kerrostaloon,
johon ei saa tuoda eläimiä. Teit oikean päätöksen.
Sinulla on nyt perhe, mutta oli aika,
jolloin Minä olin Sinun ainoa perheesi.

Jännitin sitä autoajelua, kunnes saavuimme koirien löytökotiin.
Ilmassa oli koirien,
kissojen,
tuskan ja epätoivon haju.Täytit pari paperia ja sanoit: "Tiedän, että
löydätte
hänelle hyvän kodin."
Ihmiset siellä kohottivat olkapäitää ja katsoivat sinua surullisena.
He tiesivät totuuden. Miten vaikea on löytää uutta kotia keski-
ikäiselle
sekarotuiselle nartulle.
Sinun piti repiä oman poikasi kädet kaulastani, kun poika kirkui:
"Isä, älä anna
heidän ottaa
koiraani!" Olin huolissani pojasta ja mietin opettamiasi asioita:
ystävyys,
lojaalisuus, rakkaus
ja ihmisen vastuu kaikista elävistä olennoista.

Rapsutit päätäni, et katsonut minua enää silmiin etkä suostunut
ottamaan
kaulapantaani ja hihnaani.
Sinulla oli aina töissä määräaika, nyt oli minullakin määräaika.

Kun olit lähtenyt, kaksi kilttiä naista tuli ja sanoi, että kyllä sinä
tiesit
muutosta etukäteen
mutta et yrittänytkään itse löytää minulle uutta hyvää kotia. Naiset
rapsuttivat
minua hellästi
ja kysyivät: "Miten sä voit?"

Nämä ihmiset täällä löytöeläintalossa huolehtivat meistä niin hyvin,
kun näillä
aikaa kiireiltään riittää.
Tietysti meidät ruokitaan, mutta ruokahaluni katosi jo pari päivää
sitten.

Ensimmäisinä päivinä, kun joku kulki häkkini ohi, juoksin heti hänen
vierelleen.
Luotin aina, että Sinä tulet ja haet minut takaisin. Että olet
muuttanut mielesi
ja tämä on vain pahaa unta.
Luotin, että tulee ainakin joku, joka välittäisi minusta ja haluaa
pelastaa minut.

Ymmärsin että minun on mahdotonta taistella ihmisten huomiosta
pentujen kanssa.
Niillä ei ole vielä
hyviä ja huonoja muistoja. Ne ovat leikkisiä ja riemuitsevat. Menin
häkin
takanurkkaan. Istuin ja odotin.

Kuulin askelia, kun ihminen tuli työpäivän päätteeksi luokseni ja vei
minut
hiljaiseen huoneeseen.
Hän nosti minut hellästi pöydälle, rapsutti korvaani ja sanoi, ettei
minun nyt
tarvitsee enää murehtia. Sydämeni hakkasi ,
kun en tiennyt mitä oli tapahtumassa. Jotenkin vaistosin, että
vankeuspäiväni
olivat nyt ohi.

Surin, kun tiesin, että hän oli nääntymässä työtaakkansa alle.Tiesin
hänen
liikkeensä etukäteen:
hellävaraisesti hän laittoi kiristyssiteen tassujeni ympärille. Samaan
aikaan
kyyneleet valuivat hänen poskilleen.
Nuolin hänen kättään, kuten olin vuosia nuollut Sinun kättäsi. Hän
pisti ruiskeen
suoneeni ja tunsin miten
kylmä liuos valui sisääni..Menin makuulle, katsoin häntä silmiin ja
sanoin hiljaa:
"Miten Sä voit?"
Hän ymmärsi sittenkin minua ja tunteeni ja sanoi : "Olen tosi
pahoillani"
Hän halasi minua ja selitti; se on hänen työtään, menen nyt parempaan
paikkaan missä
minua ei koskaan hylätä, missä on paljon rakkautta ja valoa, missä ei
enää tarvitse
huolehtia mistään.
Se on todella erilainen paikka.
Sitten heilutin viimeisillä voimillani häntääni ja näytin, että "Miten
Sä voit?" ei
ollut tarkoitettu hänelle.


SE OLI TARKOITETTU SINULLE, RAKASTETTU ISÄNTÄNI, KUN MIETIN
VIIMEISILLÄ HETKILLÄNI
SINUA, JA VAIN SINUA. ODOTAN SINUA IKUISESTI. VOI OLLA ETTÄ JOKU
TOINENKIN
OSOITTAA SINULLE
TÄLLÄISTA USKOLLISUUTTA ELÄMÄSSÄ."

- Jim Willis 2001

"Jos tämä tarina liikutti sinua, sai palan kurkkuun ja ehkä
kyyleleenkin silmään,
niin muista että tämä tarina on tosi..
Näin tapahtuu joka vuosi tuhansille eläimille, joita on joskus
rakastettu, mutta
jotka hylättyinä lopetetaan eläinklinikalla ja löytöeläintaloissa
omistajiensa
välinpitämättömuuden takia.

Haluamme tarinan kautta muistuttaa että jokaisella lopetattavalla
lemmikkillä on
joskus ollut koti ja perhe johon se on luottanut ja rakastanut.

Emme halua järkyttää emmekä tuottaa surua.
Mutta, jos tarina jättää jäljen sinun tai jonkun toisen sydämeen niin,
että sen
ansiosta yksikin tälläinen tarina saa onnellisen lopun , olemme
onnistuneet.

Kanna vastuusi ja osoita uskollisuutesi myös lemmikkillesi ja kehoita
kaikkea
muitakin tekemään niin.

On tärkeää, että ei-toivottujen, hylättyjen eläinten tappaminen
loppuu.
Tämä tarina voi pelastaa edes yhden eläimen."


Kaikki koiranomistajat HUOM!!!

Itse otan koiran heti/vasta kun tiedän että ei tarvitse koskaan hylätä sitä...

:'(Keskiviikko 30.09.2009 15:46

Voi ei...Muru rakas lähtee kasvattajalle yökyläilemään...mitenhän se rassukka pärjää siellä :(

osaantaas.comTiistai 22.09.2009 03:36

Vittu pilasin itteni!ja kaadoin makkarakeittoa kissan päälle!viimeks tiputin puhelimen makkarakeittoo ja nyt tiputin makkarakeiton kissaan!

HEI!Torstai 17.09.2009 18:00

Oliskos joku kiinnostunu koiran pennuista?Pennut on puhdas rotuisia rekisteröity kennelliiton EJ-rekisteriin.Sit olis vielä kissan pentuja ehkäpä tuloillaan??jos kiinnostaa ni voip ottaa yhteyttä!

<3Tiistai 15.09.2009 16:58

Löysin eilen kotimatkalla pentin <3 oli kovin laiha ja nälkäinen.

ARVATKAA MITÄ?Torstai 20.08.2009 17:00

Eilen menin käymään Heinolassa ja kävin sitte tommolassa Murun kanssa kävelemässä ja menin anjalankadulla käymään niin KISSA tuli kotiin!kaamee nälkä sillä oli ja annoin matolääkkeen.Nyt on Kissa onnellisesti kotona.Vähän se on ihmeissään kun uuteen kotiin pääsi mutta hyvä että löyty.Pentujahan sieltä tietenkin tulee mutta pääasia että Kissa on elossa ja onnellisesti kotona.

huoh.Torstai 13.08.2009 18:59

ja taas remppaa....eilen viel työpäivän jälkee olin 4 ja ½ tuntii...huh!tänää loppu lattiat ja listat sit redi!

siis joo!perjantai ja viimenen vartti----Perjantai 07.08.2009 18:46

Tollo Peloton iltaa! Lääkäri määräsi hyvää iltaa!
Ja sinä et kerro kelleen mun patenttiasioista!
Tollo Peloton iltaa! Sairaalloisen hyvää iltaa!
Aivoni varastaa ideoita pistorasioista!

Mullon muurahaisten kiusauskone
itestään soiva saksofoni
ientulehduksen lisäksi mullon pullaa pyllyssä
kolikoilla särkyvä peililaite
hevosilla vedettävä partakone
kauko-ohjattavat tekohampaat ja aikaa ajatella

(kerto)

Mullon näkymättömiä ihmissuhteita
ihanan ovelia iltapuhteita
laittoman oloista lasagneruokaa ja kissankuivaaja
hirvien hyväksymä kivääripussi
pontikalla pomppiva pupujussi
päällään seisova seinäkello ja IRTOKIVEKSET !!

Tollo Peloton iltaa! Sairaalloisen hyvää iltaa!
Lääkäri määräsi vaikka mitä muttei sekasin.
Ei se haittaa iltaa! Oikein sairasta iltaa kaikille!
Minä oon aina ollut hieman sekaisin! Itekkin!

On muusilla toimiva moottorikelkka ja tuulella kaatuva ulkovessa
ja sinne on Aarne Raniselta pääsy kielletty!
putkaksi muuttuva baaritiski
sakkoja antava automaatti
kaksipuolinen polvilumpio vaahtomuovista

Minä oon ollut televissiinkin suunnistajana kauan aikaa...
Ei mun oo tarttenu koskaan rupuihin koskea!
Mä oon aina pyrkiny pyllyn pyyhkimään aamuyöstä - kintaat kädessä!
Huihaipeli! sano

Mullon näkymättömiä ihmissuhteita
ihanan ovelia iltapuhteita
laittoman puoleista lasagneruokaa ja kissankuivaaja
hirvien hyväksymä kivääripussi
pontikalla pomppiva pupujussi
päällään seisova seinäkello ja IRTOKIVEKSET !!

Kaikkea mullon sulla ei oo
mulla on ihan mitä vaan tarvitkaan
saattaa olla että ovelta ovelle käy Matti Nykänen
sillä on aivan loistava olo
kun minä tiiän kyllä mistä johtuu
minä olen keksinyt sellaisen pillerin että höpistä ei

jippika jee!Torstai 06.08.2009 17:43

HUOMENNA POSTIIN HUOMENNA POSTIIN HUOMENNA POSTIIN!!!!diki diki diii diii!!!mitähän sieltä ylläri pylläri paketti puketista oikeen tulee!!oliskohan semmonen kiva juttu!!!dik dik!!!pääsee piirrustelemaan! =)