IRC-Galleria

Niin, tässä sitä taas ollaan ja mennään, mutta jotain silti puuttuu koko kuviosta. Ai juu, rakkaus. Mitäs ikinä se sitten onkin. Olen kuullut sanottavan, että 'rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi'. Ok, sehän siis on aivan totta, niin sanoo jo järkikin. Mutta mitäs jos on onnistunut hukkaamaan sen rakkauden itseään kohtaan... tai jos sitä ei ole ollutkaan.

Olen tässä viime aikoina pariin otteeseen yrittänyt ruveta suhteeseen naisen kanssa. Jotenkin vain sitä on paennut kuitenkin paikalta, kun on tajunnut mitä on tekemässä ja että mitä voikaan tapahtua. Kyllähän sitä jokainen ihminen pystyy sen sanomaan, että 'rakastan sinua', mutta mitä puhuu teot asiasta. Itse en ole, tämä lähimmäis-fraasi, takaraivossa uskaltanut enään edetä niin pitkälle, jotta olsis jotain kerrottavaa. Johan se homma voi mennä pahus vie vakavaksi ja sitten kuitenkin sattuu lujaa... Ei ei ei, ei pysty.

Mutta nyt kun tässä olen itsekseni jälleen ollut, niin olen huomannut kuitenkin kaipaavani sitä jotakin tärkeää ja spesiaalia ihmistä elämääni, omaa prinsessaa, jolle voisi tuoda kuun taivaalta jne. Mutta mikä siitä sitten tekee niin vaikeaa?

Itselleni siinä ainakin tällä hetkellä vaikeinta tuntuu olevan se, että oma identiteetti tuntuu hukkuneen tän elämän varrella. Tuntuu, että en enään oikein tiedä, kuka minä oikeasti olen. Pelkään, että en tiedä, keneen minussa se joku rakastuu.

Saman ongelman kanssa olen paininut ystävyys-suhteideni kanssa. En luota muihin, kun en luota itseeni. Olen aina epäluuloinen, jos saan ystävällisen sanan joltakin. Pelkään, että se on vain joku peiterooli, muuri minun ja toisen välillä, joka kostautuu jossakin mutkassa jos siihen luotan. Ja tämä siis kaikki siitä syystä, että en itse tunne itseäni.

Mutta siis, päivän kysymykset kuuluvat seuraavasti: Kuka minä oikeasti olen? ja Voiko sitä rakastaa itseään, niin että voi oikeasti rakastaa toisen ihmisen onnelliseksi?

....jatkuu