IRC-Galleria

menen huoneeseeni,
istun ikkunan eteen.
katson ulos,
itken ja hymyilen.
en itke surua,
vaan onnea.
ikkunan edessä istun aamuin,illoin ja öin.
se on oma ulottuvuuteni.

Olehan nätisti ystävä
sillä minä omistan juuri sinulle sopivan sydämen.

Olehan nätisti vanhus
sillä minä omistan juuri sinulle sopivan muistin.

Olehan nätisti tupakoitsija
sillä minä omistan juuri sinulle sopivat keuhkot.

Olehan nätisti tyttö
sillä minä omistan juuri sinulle sopivat hiukset.

Olehan nätisti ihminen,
sillä kaikilla on sinulle jotain annettavaa.

♥ Seisotko rinnallani
vaikka itken verta ja räin kiviä?
Vaikka huudan kirosanoja
ja hakkaan maata nyrkeillä?

Aina olen ollut tässä huono,
käsittelemään asioita,
jotka minua niin satuttavat.

Tuntuu tyhmältä niistä puhua,

tyhmältä niitä kenellekään kertoa...

Tuntuu niin tyhmältä itkeä suruunsa,
kun kukaan ei edes katso,
kuinka vuodatan kyyneliä.

Ihmisten kiire pyörii ympärilläni,
sekoittaa päätäni,

antaa vauhtia elämään,

ja minä jatkan eteenpäin.

Aina yksinäni suruuni hukun,
kukaan ei edes tiedä minun merelle lähteneen,
nyt laivani uppoaa,

haudatkaa minut mereen.

Ujo katse
arka hymy

Katso syvälle silmiin, katso!
Hymyile hurmaavasti.

Saata äänesi kuuluviin.
Kysy häneltä jotain.

Tee se nyt, älä viivyttele.
Uskallat kyllä!

Sovittiin että meistä ei tuu mitään ja
kavereina pysytään.
Kyllä se käy mulle mutta mulla ois
paljon asioita joita voisin sanoo sulle.

Mut uskon ettei sua kiinnosta.
Ja hei, en mä uskalla..

Elämä on kuin lankakerä.
Se voi olla yksivärinen tai värikäs
tumma tai räikeä
karhea tai pehmoinen.
Voit itse päättää,
mitä siitä teet, millä keinoin.
Saat valita,
jaatko sen, annatko toiselle,
vai pidätkö omanasi.
Joskus siihen voi tulla solmuja,
tietäen tai tahtomattaan.
Aikanaan lanka loppuu,
tai jopa katkeaa,
joskus vieläpä kesken työn.

Peilikuvani, tuo nuori tyttö.
Surulliset ja utuiset,
kuin salaisuuksien kätkemät,
vihreään samettipeitteeseen kadonneet silmät,
vailla iloa.
Täyteläiset huulet,
suklaan makuiset,
persikan väriset,
talven kuivattamat.
Hiukset silkin sileät,
paksut ja ruskeat.
Kätkevät alleen kasvot haavoittuneet,
mielen saastuneen,
elämän särkyneen.
Kyynelet yhtyvät sateeseen,
kukaan ei näe tyttöä kärsivää.

Älä astu puutarhaani toiveikkain mielin:
siellä ei ole mitään kaunista.
Kadonneet unelmat kukkivat varsissaan kuolleina,
vanhoina ja rumina.
Puut kannattelevat särkyneitä sydämiä:
hoivaten tuhansia haavoja.
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.

Linnu lentävät pois. Niinkuin sinä luotani, kauas pois.


Lähdit sen toisen perään,

hylkäsit minut tyhjyyteen.

En jaksanut enään,

sitä kipua pistävää.

Elämä tuntui ikuisuudelta,

tunsin lopun jo lähenevän.

Viikkojen, tuntien, sekunttien

ajan jo vähenevän.



lensin taivaaseen, tiesin tapaavani sinut uudelleen. vaikkakin myöhemmin...



myöhemmin kun saavuit taivaaseen

tunsin koston himon jännittävän,

sen tunteen hyytävän.

Päätin tehdä sen

hylätä sinut TYHJYYTEEN.