IRC-Galleria

Kyaarmi

Kyaarmi

www.seitti.fi | Saa toki kommentoida ja tutustua :)

Blogi

- Vanhemmat »

Töitä??:)Maanantai 30.06.2008 15:45

Joops, tuossa sitten tuli pikaisesti soitettua tuohon Kuninkaantien tulevalle ABC:lle - tapahtuman kulku meni jokseenkin näin;

- Käynti työkkärissa, paikan bomgaaminen.
- Tiistaina soitto paikkaan.
- Keskiviikkona haastattelu.
- Torstaina alkoi työt.

.. on se vaan niin hienoa kun on taas töissä. Ei sitä millään voi jaksaa olla aina vaan kotona kun ei oikein ole mitään tekemistä. Opin tosin pelaamaan XBoXia - Narutoon ja Blue Dragoniin syyllistyn, ja tietenkin Guitar Herouhin. Koneella tullut hakattua mitä ihmeellisempiä minigameja, sekä NFSiä tietenkin.

Mitäs sitä muuta sitten? *miettii* .. joulukuussa taas Saksan suunnalle. Taidetaan jäädä ihan vaan siihen Diffeliin, viimeksi kun oltiin tuolla.. tuolla.. Essenissä.. Essen Motor Show on melkeinpä se suurin syy matkustella tuohon suuntaan ellei Rottamus sitten ole keksinyt vielä muuta ohjelmaa reissulle. Pitäisi melkeinpä tuon pomon kanssa puhua asiasta ajoissa, kun olin unohtanut koko reissun. Sanoin ettei mtn isompia matkoja ole, siis kahden viikon etelänmatkoja ainakaan ei ole. Saksassa menisi ma-to, perjantaina voisi taas ihan hyvin tulla töihin. En vain muista miten tuo lento sieltä pois on. Sen näkee sitten kun kyselee..:p Matka on kuitenkin jo tilattu ja maksettu joten pakko se on jotenkin järjestää.

Mitähän sitä muuta sitten vielä keksisi.. Tälle kesälle puuttuu vielä uiminen, lintsi, särkkis, Kukulin kierto.. mitähän muuta.. pitää miettiä. Tuossa Simon kanssa mietittiin, että jossain vaiheessa pitäisi mennä miun kummitytön kanssa vaikka Tykkikseen jos ei muuta keksi. Se kun on kuuden vanha ja harmittelee kovasti kun pääsee niin vähän minnekään, isommat kun pääsevät jo kavereiden kanssa menemään mökeille, koulun kanssa erilaisille retkille jne. Mutta joo..

Ei kai sitä tässä sitten muuta.. moikkis xD

Tekemisen puutetta.. Lauantai 14.06.2008 19:55

Johan tässä alkaa oikeasti pikku hiljaa turhautumaan kun ei noista työpaikoista oikein tunnu kuuluvan mitään vaikka kuinka odottelee. Yhdestäkin paikasta luvattiin niin kovin soitella ja ilmotella - kuitenkaan niiltä ei sitten kuulunut ja asiasta sai kuulla välikäsien kautta..

PLÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH!!

Miten jotkut oikeasti voi jaksaa vain olla kotona tekemättä yhtään mitään? Ei voi ymmärtää..:/

Noh, mutta noin muuten kaikki ihan jees, suurinpiirtein. Hienoa! Kesä on ihan hanurista..


Mjoh. Moiks..

Kesä?!!! ...Lauantai 07.06.2008 01:07

.. no voisin ankeus, mie en vain pidä kesästä jotenkin. Lienkö koskaan pitäneenikään. Onneksi se loppuu jossain vaiheessa ja sitten alkaa se hieno valkoinen aikakausi!:) Talvi kunniaan!!

Töitä jos saisi niin olisi vielä kivempaa. Loppui tuossa vika päivä kahden ja puolen kuukauden sairasloma, vihdoinkin. Liian kauan kotona oleminenkaan ei ole kovin kivaa. Ja kaikenlisäksi suurin ongelma siinäkin lienee tuo rahapuoli. Tuollainen sairasloma tappaa tilin aika lahjakkaasti! No, katsoo mitä kyselyt ja haastattelu tuovat tullessaan. Porvoossa ois ainakin yksi mahdollinen paikka. Kiva.

No joo.. ei jaksa. Nukkumaan!

No niin no.. Tiistai 15.04.2008 10:18

.. ei kai siinä sitten oikein muuta sanottavaa ole. Se nyt vain on niin eikä siitä pääse yli eikä ympäri.

Son minun, ja on.. varmasti on.. en epäile hetkeäkään xD

Elämä on.. kuka uskoo ja kuka ei - ei ole minun ongelmani.


Olettaisin näin..

Ainakin se sanoo niin..

.. sen näkee sitten myöhemmin kuinka siinä käy.

.. no niin.. hei hei..

Porvoo.. Sunnuntai 13.04.2008 20:27

.. on se vaan niin kiva paikka - suosittelen melkein kaikille!:)


BodyPaint harrastuksena kunniaan?x)

Ei aina voi ymmärtää..Lauantai 12.04.2008 20:39

.. ei todellakaan. Mutta hei, ollaanko kavereita siitä huolimatta?

...... jätän polulle violetin värisiä ruusuja joista jokainen laulaa sinulle pienen osan
siitä ihaisuudesta minkä minä olen jo nähnyt sekä kuullut.

Odotan.

Odotatko sinäkin, saavuthan luokseni?




.. toivon.. rakastan..

Tunnustus..Perjantai 11.04.2008 19:12

Sairaslomaa.. Torstai 10.04.2008 15:57

.. edelleen siis. Mitäs tässä kotosalla tehdessä, jopa siivottua sai jonkin verran.

Kuinka moneen ihmiseen te muuten luotatte, kuinka monen jokaisen sanan otatte todesta? Minä otan vain muutaman ihmisen - ovat harvinaisia helmiä - sanoisinko vain niin. Hyvä hyvä.. :p

Mutta joo.. jtn asiaakin taisi olla, mutta se nyt pääsi unohtumaan - YLLÄTTÄEN kun on mun päästä kyse. .. No niin no, sitten on yksi melkein vakava ongelma - Multa loppuu TAAS tila elokuvien suhteen. Pitää varmaan hommata kohta ihan oma huone niille :D Se voisi olla ihan jees..

Mutta joo.. bye bye..

Jotain uutta.. Tiistai 08.04.2008 17:30

.. no siis, johan nyt sitten tännekin pitää jossain vaiheessa ilmaantua ihan kirjattuna sisälle. En kyllä tiedä miksi, mutta niin tässä nyt sitten kävikin.

Hienoa - se niin vaarallista ole. En kyllä kirjoittamisesta sitten niin tiedä, tonne MySpacen puolelle pulee kirjoitettua jonkun verran enemmän - vaikka nyt viime aikoina ei ole tullut oikein mtn laitettua sinnekään. Elämä on.. mitä on.. kaikilla on kivaa jne jne.

Porvoota ja Helsinkiä, Loviisan kaupunkia - johan tässä saa oikeasti juosta laaja-alaisesti ties minkälaisilla lääkäreillä :D Joku onnekas varmaan haluisi vaihtaa paikkaa miun kanssa?:)
- Vanhemmat »