Mielenosoituksen tarkoitus oli mielestäni ennen kaikkea vastustaa tehottomia toimia, samalla vaatien tehokkaita. Haluttiin osoittaa, että netin rikollisuus ei ole nopeasti korjattavissa oleva ongelma, vaan vaatii paneutumista ja pitkäjänteisyyttä. Nuoret, joiden oikeusministeri Brax pelkäsi jääneen demokratian pimentoon, ottivat esille vakavan asian ja antoivat trendipolitiikalle kylmää kyytiä. Rikolliset eivät sensuuria pelkää - sanomaa ei voinut olla kuulematta, mikäli korviaan viitsi auki pitää. Jos kuunteli pidemmälle, kuuli myös asialliset perusteet sekä äänensävyistä nuorten aidon huolen. Nuoret kysyivät valtiovallalta, miksi rikollisia pelätään eikä heitä vastaan toimita. Nuoret eivät saaneet asiallista vastausta kuin yhdeltä kansanedustajalta.
Olin positiivisesti yllättynyt kun huomasin ehdotukseni loppupuheeksi kelvanneen. Ryhdyin itsekin miettimään sanojani vielä tarkemmin. On vaikeaa, niin kovin vaikeaa vaatia tällaisen vakavan asian edessä asiallista ja kiihkotonta keskustelua. Erityisen vaikeaa on myöntää, että lainsäädännössäkin voidaan tehdä virheitä. Silti, sanoissani esittämät vaikeat kysymykset vaikeiden asioiden äärellä pitää kysyä ääneen yhä selvemmin, yhä useammin. Onko valittu keino paras keino ongelmaa vastaan? Onko se tehokas, toimiiko se? Voisiko samoin resurssein toimia tehokkaammin? Mitä lieveilmiöitä keinon käytöstä on? Onko valittu keino kestävällä pohjalla ja auttaako se ongelmaan pitkäjänteisesti?
Ratkaisuja on kaksi. Joko ministeri Linden, jonka vastuualueella asia on, myöntää edellisen hallituksen väsäämän lain tehottomaksi. Sitten hän ehdottaa siihen suunnattujen varojen suuntaamista kansainvälisen poliisiyhteistyön ja kansainvälisen ruohonjuuritason työn lisäämiseksi, todeten samalla että vain näillä toimin vakavalle ongelmalle voidaan todella tehdä jotain. Tai sitten suojellaan selustaa ja heitetään miljoonia lahoavan talon kasassa pitämiseen sinitarralla, jolloin virhettä ei tarvitse myöntää, mutta ei tuloksiakaan tarvitse odottaa. Ensimmäisen option valinta edellyttäisi ministeriltä voimaa ja aitoa poliittista tahtoa.
Surullisinta on, että ministeri Lindenillä on media hallussaan ja kansalaisia on äärimmäisen helppoa pelotella vaikeilla asioilla. Epäonnistunutta linjaa voi jatkaa ilman pelkoa laajasta kritiikistä median taholta. Toivottavasti ministeri kuitenkin tietää, että hän on syytämässä valtion rahoja maailman pahimpien rikollisten tukemiseksi - vain oman imagonsa suojelun nimissä. Jos ei muuta, toivottavasti hän edes häpeää.