IRC-Galleria

Elämäni taival on ollut kivinen, täynnä särmiä ja piikkejä.
Muistan ne monet petokset, monet hylkäämiset ja elämän polun hopealangat, jotka katkesivat liian aikaisin. Mulla oli joskus ystäviä. Ihan oikeita, aitoja ystäviä.
Roberto, Taina ja Helinen. Katja, Anu ja Pauliina. Ja tietysti Miina, unohtamatta Johannaa.
Sitten tapahtui joitakin asioita, jotka muuttivat asiat täydellisesti.
Taina kuoli pois, Roberto muutti takaisin Espanjaan, Helinen hävisi johonkin tuntemattomaan.
Mä kaipasin Tainaa pitkään ja tänäkin päivänä muistelen, kuinka näin 39 asteen kuumeessa viruessani P-polun ikkunasta Tainan istuvan tienpenkereellä pahoittelevan näköisenä.
Taina oli huutanut mulle, kun olin käynyt kysymässä paria videota lainaksi aikani ratoksi.
Mä singahdin pihalle kaulaliina kaulassa ja takki päällä keskikesän kuumuudessa.
Ja meistä tuli kuin siskot.
Yksi joulukuinen ilta, kun olin tullut suihkusta.
Äiti käveli edes takaisin ja selitti jotakin Leenan kanssa vakavalla äänellä.
Ja sitten saan viestin "Tainaa ei enää ole."
Miten suunnattoman pahalta tuntui lapsen uskolla ymmärtää, että paras ystävä on poissa.
Sitten Jeni meni taivaan lampaita paimentamaan..
Kaikki ne kuolemat ja henkiset menetykset.
En osaa edes arvioida, onko pahempaa menettää ihminen niin että hän on olemassa, muttei halua olla olemassa sinulle.. kuin se, että ihminen ei ole enää lainkaan olemassa.

Runo poistuneille:

Kun sateen ropina soittaa peltikattoja
Kun hiljaisuus syvenee pimeyteen
Kun taivaan tähtikatto kumartaa kysyvälle
sä vaivut ajatuksiisi syvälle

Tuuli ulvoo hylätyissä puissa
se käy läpi vireellään tyhjät pihat
ja naristaa autiotalojen ullakoita

On yhtäkkiä edessäsi kuvajaisena
vain himmeä muisto jostakin ajan takaa
sä muistat iloisen naurun, pehmeät halaukset ja tuntien kestävät keskustelut
värikuvina ne näkyvät mielesi monitoreissa
Näet ne rakkaat kasvot jälleen usvan takana
ja heräät muistoissasi tupakka kädessäsi

istuen yksin pimeyden ympäröimänä
vaikka vasta juuri äsken
ympärilläsi oli lauma rakkaita ihmisiä ajan takaa
ja jotka ovat palanneet ajan taakse
lämmittämään sydäntäsi kauniilla muistoilla
värikuvina elämäsi kuvakirjassa

heijastukset haihtuvat kätesi edestä
kun koitat kurottaa niillä menneeseen aikaan
saadaksesi takaisin sitä rakkautta joka sinulla joskus oli
ja saadaksesi takaisin ne tunteet joista et halunnut luopua
kätesi kiertyvät halaukseen
johon kukaan ei vastaa

huurrutat sydämeesi kuurankukkasia
ja seuraat elämäsi talventörröttäjiä
rakennat hitaasti uutta elämää
toivoen että joku uskoisi sinuun
sellaisena, joka haluaisit olla.