IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Tiistai 16.01.2007 13:11

ja taas pitkästä aikaa....
huh huh, onpas aika paljon tenttejä edessä. ei niinkään montaa takana =) Eestissä ollaan takaisin, kaksi viikkoa rollossa oli varsin ihanaa. Helmi on nyt astutettu ja meillä tulee siis näillä näkymin perheenlisäystä maaliskuussa. jepaa! Hani puolestaan on lomaillut ja on palaillut viime viikkoina töihin. se on ihan riiviö, riekkuu kuin mikäkin. Viime viikon lauantaina käytiin Pärnusssa bileistään, huhhuh, aikamoinen reissu.
No mut mie lähden nyt kirjastoon...

[Ei aihetta]Torstai 16.11.2006 18:11

joulupukki tulee kohta kylään =) niin, enää 5 viikkoa joululomaan. wippii!
Käväisinpäs hollannissa viikonloppua viettämässä, hienoja hepoja ja kivat puitteet.
Helmi debytoi samaisena viikonloppuna Tartun koiranäyttelyssä, tuloksena 2. palkinto. Ei huonosti Hemulta. Nyt onkin tiedossa sit astutus, eli Helmi lähtee riiuulle joulukuun alussa. Sulhoksi on valittu Felix poika. Hyvässä lykyssä helmikuun alussa on odotettavissa perheenlisäystä. Ihanaa <3
Hani puolestaan debytoi koulukisoissa, ja ei huonolla menestyksellä, 6. sija 5 v. FEI luokka. Ja viime lauantaina oli "joulutourin" eka osakilpailu, Hani sai 110 cm:ssa 3. sijan. Täna lauantaina sama kaava.
Inke kävi kyläileen Tartossa n. 3 viikkoa sitten... Meno oli jälleen hulvatonta, ei mitään uutta meille =) oli yyber-kivaa <3

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.10.2006 20:03

koulua, koulua... syksy on siis vierähtänyt aika kivasti koulussa istuskellen... rankka työ vaatii myös raskaat huvit, eli onhan sitä Tarton yössä tullu viipotettua ihan urakalla kuitenkin =)
Tallinna Horse show on takana ja Hani teki siellä ihan kohtuullisen suorituksen, sika hauska viikonloppu!!
Huomenna suuntaan perheen kanssa New Yorkiin, ihanaa! Viikko lomailua, ja sit takaisin arkeen.

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.08.2006 00:25

kaksi viikkoa lomailua takana. oli ihanaa. Sass lähti tänään takaisin hollantiin, lomaili kaksi viikkoa mun luona <3. Hani oli siis koko 2 viikkoa kovassa höykytyksessä, tai oikeastaan ratsastaja... on tullut vissiin vähän laiskoteltua. Juhlittu ollaan noin joka toinen päivä, rentoa todellakin!
Gigi muutti maalle. Uusi osoite on Raplassa Sassin äipän tallilla. Rakkari käyttäytyi yllättävän mallikelpoisesti trailerissa,propsit siitä. Hallakko on Moon oli kaksi viikkoa sitten nuiamäellä kisoissa ja oli 110cm 5s.. puri mukavasti kuolaimeen kiinni toisen esteen jälkeen ja sitten mentiin seuraavat sata metriä herran tahdissa. Nyt viikonloppuna oli hiiumaalla Palladium cup, Hani hyppäsi la 105, 0vp ja 115cm 0-0vp, ja sijoittui 9s. Molemmat luokat oli nuorille hevosille. Sunnuntaina 110cm oli aikaluokka ja Hani hyppäsi puhtaasti.

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.07.2006 02:16

tallinna nations cup ja riga world cup takana. Hani hyppäs tallinnassa ja oli hienosti nuorten hevosten 120cm luokassa 7s. Rigan reissu meni "pienessä sievässä" turistina, eli biletyksen merkeissä. Aloitin kesätyöt viime viikon maanantaina paikallisessa sikalassa, se on aika eksoottinen pleissi. Onneksi pienen pienet porsaat on sydämensärkijöitä, niin suloisia!! Tosin tää pesti ei kestä kuin kaksi viikkoa joten eiköhän sitä hajuakin siedä sen verran...
Tänään oli Ummin synttärit, olimme jälleen veneilemässä ja harrastamassa vesiurheilua, I like it a lot... Tota univelkaa on vaan tullut hieman kerryttyä joten biletys loppui hyvin lyhyeen, tietenkin jos haluaa puklailla sikalassa seuraavan päivän niin olisi voinut jatkaa myöhempäänkin. Helmille on suunnitteilla pennut: yleisön pyyntönä joudumme ehkä valitsemaan Hugon, Hannon jack russelin.. tosin ei mitään käsitystä minkälaisia turrakoita sieltä tulis. no katellaan.

[Ei aihetta]Perjantai 30.06.2006 23:01

hallo. Kotona ollaan, jännittävät 3 viikkoa saksassa on ohi. Klinikka oli super ja ihmiset Mühlenissä vailla vertaansa... oli ihanaa!
Tämä viikko on mennyt lomaillessa ja tallilla puuhastellessa. Aamulla tallille ja illalla kotiin, tuo mieleen lapsuusvuodet pöykkölässä. Ja kyllähän sitä auringonpalvontaakin on tullu harrastettua.
Huomenna starttaamme jälleen palladium-cupissa Hanin kaa, minä hyppään 4-5 v. luokan ja Ummi 5-6 v. luokan. Kisat pidetään jossain Venäjän rajan pinnassa, creepy. Sunnuntaina varsaa katsomaan Viljandiin, se on niin söps. Kisojen kunniaksi illaksi on suunniteltu grillausta ja dokausta jokisaunalla, siellä on hauskaa!
Maanantaina suunta kohti Rolloa. Viikko lomailua ja Helmin kaa sitten takaisin Eestiin. Topi jää toistaiseksi ukkoilemaan Rovaniemelle. Ihan mielettömän mukava päästä käymään kotona, home sweet home.

[Ei aihetta]Torstai 18.05.2006 21:21

Hani selvisi kisoista hienosti. sijottui molemmissa luokissa: 105cm 0-0 ja 11.sija, 115 0-4 7.sija (Urmas Raag ratsasti). Jätkä oli ihan yliväsynyt pitkästä päivästä ja tuntui vielä tiistainakin olevan hieman nuupallaan. No nyt on vapaa viikonloppu ja sitten ensi viikonloppuna Hani suuntaa Pärnuun...
Järjestöaktiivisuuteni on jälleen huipussaan, ensi vuonnakin istun Suolet ry:n(Suomalaiset eläinlääketieteen opiskelijat Tartossa) hallituksessa... nörtti minä!! Huomenna olis fysiologian lopputentti ja tuntuu tää datailu kiinnostavan enemmän. Lasken päiviä odottaen niin innolla harjoitteluun pääsemistä, täältä tullaan deutchland!

ensimmäinenTorstai 11.05.2006 22:10

Tartossa on leppoisaa. terassit on avattu ja bisse maistuis. Viimeiset kouluviikot enää jäljellä, jee! Kesäkuun alussa suntaan Saksaan, kolmen viikon harjoittelu edessä. Rai rai.
Maastonakit on "sijoitushoidossa" mummilassa, täällä on siis älyttömän rauhallista, jopa oudon hiljaista. Hallakko On Moon alias Hani näyttää taas kykyjään lauantaina kisoissa... nuorten hepojen luokat 105 ja 115cm ois tiedossa, katsotaan miten vauva selviytyy =)
- Vanhemmat »