IRC-Galleria

Latua_Perkele

Latua_Perkele

ace of spades

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »

Niksi-PirkkaSunnuntai 21.10.2007 06:42

Niksi-Pirkassa oli niksi, että siivoaminen tuntuu juhlalta kun pukeutuu juhlamekkoon ja korkokenkiin. No, aina olen inhonnut siivoamista, joten päätin kokeilla tätä niksiä. Lopputulokseksi sain kylillä epäilyttävän maineen, kun kävin ostamassa mekon ja korkkarit. Lisäksi vielä nilkka hajosi, kun en korkkareilla osannut kävellä. Eikä se siivoaminen tuntunut yhtään hauskemmalta. Että ei aina kannata uskoa niksi-Pirkkaan.

SurmaaminenSunnuntai 21.10.2007 06:10

Surmasin tänään, oli parsautta! Otin "keitot" talteen, jotta voisin nauttia ne aamulla, hieman sakeutuneena. Ei muuta kuin sepalus kiinni vesillä!
Lisäksin taistelin mureenoita ja haita vastaan, osaa ammuin tykillä vatsaan, osaa pistin miekallani suoraan sydämeen. Kohtasin lähes loppuni, sillä hait olivatkin ovelia ja pääsivät lähes yllättämään, onneksi robottiystäväni varoitti minua telepaattisesti ja onnistuin estämään noiden vesien kauhujen yritykset. Siitäs saitte senkin hait!
- Vanhemmat »