IRC-Galleria

Sano HEP, jos olen kaverilistallasi.
Tämä mittaa ihmisten rehellisyyttä.
Ja ujoutta.
Muistakaa kävijälista.
Sanottuasi HEP, kopioi tämä omaan päiväkirjaan ja katso kuinka moni uskaltaa olla SINULLE rehellinen.

Olin perjantaina estetunnilla Simpan kanssa ja muutaman verkkahypyn jälkeen rupes sattumaan alaselkään. Tuumin, et "nääh, sinnillä mennään kyl se viel loppuu". Nostin uudestaa laukan ja kipu yltyi, mut hyppäsin silti. Siinä sattunu niin hemmetisti et samantien hypyn jälkeen pysäytin Simonen ja alas selästä. Ei oikee ees jalat kantanu enää ja huimas. Marjo talutti Simonen talliin ja ite käpsin aika ajoin kyyristyen kerhikseen makaamaan lattialle jalat sohvalle ja soitin isälle et tulevat äitin kanssa noutamaan mut kotiin (äiti mukaan et saadaan molemmat autot kotosalle). Siitä maasta kun sitten yritin nousta niin hemmetti ku sattui. Tuhersin itseni kontalle ja tunsin kuinka kädet puutuili. Fiilis oli sitä luokkaa et 'mitvit mulle oikee tapahtuu??' Isä kannateli mun selän painon taluttaen mua kainaloista ja siten päästiin autolle asti.

Sairaalas sain rullatuolin minkä käsinojiin nojauduin et sain käsillä kannateltuu selältä painon pois. Hoitsut etsi vapaan sängyn ja sain sit sielä odotella nelisen tuntia, enne ku sain mitään hoitoa. Olin jo ensimmäisten puolentoista tunnin jälkeen valmis lähteen kotiin, mut isä ei suostunu hakeen rullatuolia eikä laittaan mulle kenkiä jalkaan, joten lähteminen jäi aina sille asteelle et uhosin ja kapusin istuutumaan kutakuinkin käsien varaan, jonka jälkeen totesin et en pääse mihinkään. Takaisin makuulle kampeaminen kesti melkeempä kauemmin ku ylös pääseminen.

Lopulta lääkäri tuli utelemaan et mitä mulle on sattunut ja testaili vähä jalkojen refleksiä ja muuta. Hetken päästä sain kipupiikin hoitajalta ja mun roudattiin röntgeniin lannerankaa kuvaamaan. Sain itseni ylös kuvaa varten, mutta ensimmäisen kuvan jälkeen silmissä musteni ja kompuroin vieressäni olevalle sängylle. Iholle nousi kylmä hiki ja hirvee vapina ja oksetus valtasi olotilan. Päässä pyöri vaikka makasin hievahtamatta paikoillani. Hetken kuluttua taistelin vapisevan ruhoni ylös, tartuin käsitangosta kiinni ja yritin olla tärisemättä ja hengittämättä, et tädit sai kuvansa. Lysähdin takaisin sängylle ja sain tärisevän kroppani päälle peiton. (Miten voi olla kylmä jos päällä on villapaita ja takki? plus tietty asianmukaiset housut meaning ratsastushousut??) mut vietii takas alakertaan odottamaan tuloksia.

Hetken kuluttua lääkäri tuli ilmoittamaan et ranka on kunnolla, pieni mutka siinä menee, mutta sen ei pitäisi haitata näin paljoa. Tässä vaiheessa rupesin jälleen valmistautumaan kotiinlähtöön. Olo oli mitä kamalin ja näkökenttä pääosin pelkkää mustaa. Lääkäri katseli mun toimintaa ja kysyi isältä et 'onko normaalia että hän näyttää noin kamalalta?' isä vstasi, ettei se normaalia ole ja lääkäri rupesi ehdottelemaan et jäisin sairaalaan yöksi. Totesin että en jää. Kovasti yritti setä sanoa, että oletko ihan varma jne. mutta olin niin varma kun voi asiasta olla. Ilmoitin vain, että olisin lähtenyt jo kolme tuntia sitten ensimmäisen kerran jos olisin päässyt. Lääkärisetä muistutteli, että he ovat paikalla 24h vuorokaudessa, että takaisin saa tulla koska vain. Hän kirjoitteli minulle reseptit ja isä auttoi kengät jalkaan ja haki rullatuolin, jotta päästiin autolle asti. Lopulta kotiin nukkumaan.

Diagnoosina siis oli et hermo puristuksissa, noidannuoli tai jos rupee varpaat puutumaan (tultava ehdottomasti viimeistään tuolloin takaisin) välilevyn pullistuma. Muutenkin meinasi et jos ei viikossa ole kunnossa niin pitää mennä uusiks lääkärille.

Nyt on sitten syöty kolmiolääkkeitä ja on nakertanut ihan urakalla. Mitään ei jaksa tehdä, mitään ei voi nostaa, kyykkyyn ei pääse, kenkiä ei saa jalkaan EIKÄ VOI RATSASTAA. Lauanataina isä liinasi Simonen, sunnuntaina Josefin ratsasti, mitäs seuraavaksi keksisi?? Turhauttavaa...

Loppuviikko on sujunu aika lailla liiankin nopeesti. Mietin et mihi mun kaikki aika on kadonnu :o
Perjantaina heräsin kuuden jälkeen, kävin hakees postin koiran kanssa; suihkuun, naamari kuntoon ja vaatteet niskaan, sit kouluun isän sijaiseksi opettaan lapsia. Pääosin kyl perjantain opetus oli kokeiden valvomista ja näytelmien seuraamista :] Sit kotiin siivoomaan, koiran kanssa lenkille ja sit tallille. Tallin jälkeen pieni lenkki taasen koiran kanssa ja suihkun kautta valmistautumaan vanhusten kanssa Rytmikselle lähtöön. Käytiin kattelees Herra Ylppöä ja Saraa. Oli hyvinkin viihdyttävää :) Kiitos Saijalle, Emilialle ja Hannalle :>

Lauantai aamulla kympiksi vaasaan parturiin ja sit kaupungilla kattelees. Tallilla meni aika iha hemmetin nopsaa ja siten katos koko lauantaipäivä. Oli tarkotus suoriutua illalla viel koiran kans lenkille ja juosten myös, mut se sitten jäi kun nukahdin sohvalle :o Tänää aamulla nousin taasen puol seittemän maissa ja suihkun kautta Sannan avuksi kisoihin. Vähä ennen yhtä suoriuduin kotiin takas ja yritin kattoo boksilta ohjelmia mut ei siitä mitään tullu ku nukahdin väkisten :D Nyt pitäs tästä lähteä taasen tallille ja josko tänään onnistuisin illalla viel vähä juoksentelemaan :)

Ärrinmurrin. Vaihdan lajia oikeesti iha just, ei pysty ny kirjottaa enempää. Huomenna viel kokeillaa yhtä juttuu ja sit oonki jo aika lailla neuvoton. Vittu.

Simone pääs Kurikkaan hyppimään vähäsen esteitä.

Aamulla startattiin isän kanssa koppi perässä tallia kohden jo ajoissa, mentiin Pauliinan avuksi viemään hevosia pihalle. Juotiin kahvia ja Simone pupelsi rauhassa ulkona heinänsä Tiltsun kanssa. Heidi ja Saija, innokkaat kanssajännittäjäni, saapuivat tallille siinä pari tuntia meidän jälkeen (joka ei sekään ole kovin myöhäinen aika :P).
Simppa suoriutui kivuttomasti ja sujuvasti koppiin ja matka sai alkaa. Sen lisäksi, että oltiin muutenkin aikatauluamme edellä, kisat venyivät ja Simonen vuoron odotteluaika oli kutakuinkin neljä tuntia. Onneksi tamma on ihana ja suloisen symppis, eli käyttäytyi rauhallisesti ja fiksusti alkujännityksen laannuttua.

Kun lopulta päästiin maneesiin pomppimaan muutama verkkahyppy, oli tuo silmien auringonlämmössä pilkkiminen ja rauhallisuus vain muisto; tamma esitti hienoa pää pystyssä keskiravia ja pieniä pukkipomppuja laukannostoissa. Tyylikkäästi myös vinkui yhdessä nostossa ja viihdytti katsomoa :> Mutta hyppäsi nätisti ja kuunteli ratsastajaa. Kaunis tamma. Niin ratsu kuin kuskikin oli jännityksestä niin pinkeänä ettei hengitys kulkenut -ainakaan kuskilla. Lähtöviivan ylitys meinasi osoittautua hyvinkin haasteelliseksi, kun pillin viheltäessä alkoi hyvin mielenkiintoinen poukkoilu, joska kuitenkin selvittiin kunnialla :). Simone tuntui olevan niin elementissään radalla, kun laukan tasaista rummutusta säesti korskunta, mitä tyttö piti yllä (<3). Radat menivät siis siististi ja puhtaasti, aikaa ei lähdetty edes kisaamaan. Tarkoituksena oli kuitenkin hakea hyvä kokemus, ei asenteella ruusuke tai henki.

Kotiin päin lähdettäessä piti koppiin menosta keskustella hieman kauemmin kun kotoa lähdettäessä, mutta puhutaan kuitenkin alle puolesta tunnista. Ei moitteensijaa siis tässäkään, aikoihin kun ei olla kuitenkaan missään oltu.

Ei voi sanoa muuta kuin ihana hevonen ja paras kisahoitaja (isä). Kuvan tästä parivaljakosta löytää kansiosta 'Simone ja muita'.
Ja kiitos myös Saijalle ja Heidille tuesta ja kannustuksesta. Ja Heidille vielä kuvistakin!


peeäs. Simppa on julkku :DDD Ekana kun päästiin kisapaikalle tuli yksi ihminen kysymään, et onko tää hevonen ollu Vepsän kurssilla 'opetushevosena' et on nii tutun näkönen.

Kuulet aina "säännöistä" naisten kannalta.
Tässä ovat nyt säännöt miesten kannalta.
Nämä ovat meidän sääntömme!
Huomaa, että ne on kaikki numeroitu 1:ksi.

1. Opettele toimimaan vessan istuinrenkaan kanssa. Olet jo iso tyttö.
Jos se on ylhäällä, laske se alas. Me tarvitsemme sitä ylhäällä, sinä alhaalla. Et kuule meidän valittavan, että olet jättänyt sen alas.

1. Lauantai = urheilua. Se on kuin täysikuu tai vuorovesi. Anna sen olla.

1. Shoppailu EI ole urheilua. Ja ei, me emme ikinä tule ajattelemaan niin.

1. Itkeminen on kiristämistä.

1. Pyydä, mitä haluat. Selvennetäänpä tätä:
Hienovaraiset vihjeet eivät toimi!
Voimakkaat vihjeet eivät toimi!
Ilmiselvät vihjeet eivät toimi!
Sano se suoraan!

1. Kyllä ja Ei ovat täysin hyväksyttäviä vastauksia lähes kaikkiin kysymyksiin.

1. Tule luoksemme ongelman kanssa, jos haluat apua sen ratkaisemisessa.Sitä me teemme. Sympatiaa varten ovat tyttökaverit.

1. 17 kuukauden päänsärky on ongelma. Mene lääkäriin.

1. Mikä tahansa, mitä sanoimme puoli vuotta sitten on kelpaamaton argumentti.
Itse asiassa kaikki kommenttimme mitätöityvät viikossa.

1. Jos et pukeudu kuin Charlien Enkeli, älä odota meidän reagoivan
saippuaoopperoiden kavereiden tapaan.

1. Jos olet mielestäsi lihava, niin todennäköisesti olet. Älä kysy meiltä.

1. Jos jokin, mitä sanoimme voidaan tulkita kahdella tavalla ja toinen niistä
saa sinut surulliseksi tai vihaiseksi, me tarkoitimme sitä toista.

1. Voit pyytää meitä tekemään jotain tai kertoa, miten haluat sen tehtävän.
Et molempia. Jos kerran jo parhaiten tiedät, miten tehdä se, tee se itse.

1. Milloin suinkin mahdollista, sano sanottavasi mainosten aikana.

1. Kristoffer Kolumbus ei tarvinnut ohjeita emmekä mekään tarvitse.

1. KAIKKI miehet näkevät vain 16 väriä, kuten Windowsin oletusasetukset.
Persikka esimerkiksi on hedelmä, ei väri. Kurpitsa on myös hedelmä.
Eikä meillä ole aavistustakaan, mikä malvanvärinen on.

1. Jos se kutiaa, sitä rapsutetaan. Me teemme sitä.

1. Jos kysymme, mikä on vialla ja vastaat "ei mikään", me käyttäydymme kuin mikään ei olisi vialla. Me tiedämme sinun valehtelevan, mutta se ei vain ole kaiken sen hässäkän arvoista.

1. Jos kysyt kysymyksen, johon et halua vastausta, odota vastausta, jota et
halua kuulla.

1. Kun menemme jonnekin, ehdottomasti kaikki, mitä päällesi pistät on hienoa. Oikeasti.

1. Älä kysy, mitä ajattelemme, ellet ole valmis keskustelemaan aiheista,kuten
jalkapallo, juominen, tai autot ja moottoripyörät.

1. Sinulla on riittävästi vaatteita.

1. Sinulla on liikaa kenkiä.

1. Olen hyvämuotoinen. Pyöreä on muoto.

1. Kiitos, että luit tämän. Kyllä, tiedän, joudun nukkumaan sohvalla tänä yönä, mutta tiesitkö, etteivät miehet todella piittaa siitä. Se on kuin retkeilyä.

nauroin :] ihana.
___________________________________________________________________

Käytii Simppiksen kanssa tänää vähä maastokävelees. Tosin kuskin korvat ja naama sekä sormet eivät niinkään nauttineet siitä pirun kylmästä viimasta, joten se käppäily jäi suht lyhykäiseksi. Tyytyväinen olin silti, pitää ottaa tavaksi taas tuo.
Sit maneesiin vähä vääntelemään ja lopuksi talliin sovittelemaan uutta fullneck-fleeceloimeä (ihana<333 ja väri kans ihanuus!) Menin laittaan Tamman ruokia valmiiks ja pilkkomaan porkkanaa (ystävänirakkaani osaavat kuvitella tuon tapahtuman :D) ja hetken päästä kuului kopinaa. Vilkaisin käytsin puolelle sieltä ruokintakämpästä ja pikkuinen poniseni seisoi keskellä käytävää katsellen minua. Hölmö. Lähtin sitä kohti ja se minua, eihän sillä reppanalla ollut riimua päässä joten vaan kävelin otuksen boksiin ja se fiksuna tyttönä tassutteli perässä. Joku maailman hölmöin ötökkä. Pääsee 'irti' ja olis mahdollisuus tehdä mitä vain ja tutkia kipittää mammaa karkuun kun tietää, etten saa kiinni mistään....Mutta ei. Hän kiltisti seuraa perässä. Joku suloisin, tykkääntykkään <3.

Vuosipäivä.

Onko siitä vain vuosi? Vai jo vuosi? ...Ajantaju ihan hukassa, maailma vaan jatkaa radallaan ja aika kulkuaan tapahtuipa mitä hyvänsä.
On tapahtunut paljon. Itselleni ja ihmisille ympärilläni. Hyviä ja huonoja asioita ja asioita, joilla on niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Ja nuo hemmetin eläimet... Niille on menettänyt sydämensä jo pikkulapsena ja muutamaan otukseen kiintynyt ihan hullunlailla. Päivääkään ei vaihtaisi ja joitakin päiviä katuu, että on ollut poissa otusten luota.

Mutta joskus se vain on kaukaa parempi nähdä lähelle.

Ja joskus sitä ymmärtää kuinka paljon välittää sitten vasta kun menettää. Voimia Tuulalle, uskon että sinä onneksi tiesit kuinka paljon todella välitit, ennen kuin menetit vaikka eivät kaikki ehkä sitä tiedostaneetkaan.

Päivä alkoi niinkin hienosti, että ollessani koirani kanssa lenkillä se teloi tassunsa. Huusi ku tapettava sika, joten piti hetkeksi jäädä koiruutta rauhoittelemaan. Ja hemmetti kerran kun jättää puhelimen kotiin niin....!
Noh eipä siinä auttanut kun käskyttää 'paikka' ja lähteä juosten kotiin hakemaan isää kantamaan Amalia kotiin.
Päivystävälle eläinlääkärille ajeltiin Ylistaroon ja saatiin koiralle kipulääkettä, katotaan ja toivotaan et vaan nivelsiteet taikka jotain muuta 'helposti' paranevaa.

Sitten jouluperinteitä kaikenlaista ja lopulta LAHJAT.
Sain kaikkea kivaa ^^
kattilaa, paistinpannua, astioita ja ruokailuvälineitä.
Marimekon kylpypyyheen, kalevalan koruja, mallia ranne ja kaulakoru.
Rahaa tietysti ü
karkkia ja yhen dvd:n, jei.
Oikeesti kaikki oli ihania, ei yhtään lahjaa mitä en olis halunnu tahi tarvinu <3

Huomenna saa sitten availla paketteja, muutaman oonkin jo avannut ja yks oli ainakin niiiin ihana :) (Tack för Samettienkeli ü)
Eilen Pauliina piti meille Simpan kanssa ja Heidille Rompun kanssa valmennuksen, tehtiin yksinkertaisia mutta niin hirmusen tärkeitä juttuja ja tuli hyvä fiilis. Kaikki neljä (toivon mukaan viisi) hyvin tyytyväisenä talliin. Ponimusparat naamasta takapuoleen asti ihan hikimärkiä, kuten kuskitkin.

Tänään sitten rento ilman satulaa ratsastelu ja muutama joulukuva Simppaliisasta ^^