IRC-Galleria

Leen_

Leen_

Liisa, Leila, Leena vai mikä se oli?!

horoskooppien juhannuskännit Maanantai 24.11.2008 19:31

OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä,kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ makailee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olutpullo ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta sisuksiinsa, sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidan helmat oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo, juo ja juo, itkee, juo, juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee, juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhkaa ilman paitaa,rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun. Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi, loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat ronskimmiksi. Juhannus yö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon, polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa puhumaan, lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä. Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää sauna vitsat ja vastat, grillaa herkkuaterian, huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän koko yön kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti humalassa,hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa. Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon.

=DMaanantai 24.11.2008 11:23

Vaimokullalleni/Rakkaalle aviomiehelleni

VAIMOKULLALLENI:

Viimeisen vuoden aikana olen yrittänyt rakastella kanssasi 365 kertaa.
Minua on onnistanut 36 kertaa, eli keskiarvolla yksi yli kymmenestä.
Ohessa seuraa lista syistä, miksi en ole onnistunut useammin:

-54 kertaa lakanat oli juuri pesty
-17 kertaa oli liian myöhä
-49 kertaa olit liian väsynyt
-27 kertaa oli liian kuuma
-15 kertaa teeskentelit nukkuvasi
-22 kertaa päätäsi särki
-17 kertaa pelkäsit, että herätämme vauvan
-16 kertaa sanoit olevasi liian kipeä
-12 kertaa oli väärä aika kuukaudesta
-19 kertaa sinun piti herätä aikaisin seuraavana aamuna
-7 kertaa olit palanut auringossa
-6 kertaa katselit iltaohjelmia
-5 kertaa et halunnut sotkea kampaustasi
-3 kertaa pelkäsit naapureiden kuulevan
-9 kertaa sanoit äitisi heräävän

36 kerrasta, joina onnistuin, toimitus ei ollut miellyttävä, koska 6 kertaa
vain makasit paikallasi, 4 kertaa käskit minun pitää vauhtia ja hoitaa homma,
7 kertaa minun täytyi herättää sinut ja kertoa, että olen lopettanut ja kerran
pelkäsin satuttaneeni sinua, koska tunsin sinun liikahtavan.

RAKKAALLE AVIOMIEHELLENI,

Mielestäni olet hieman sekoittanut asioita. Tässä syyt, mikset ole
saanut useammin:

-5 kertaa tulit kotiin humalassa ja yritit naida kissaa
-36 kertaa et tullut kotiin ollenkaan
-21 kertaa SE ei toiminut
-33 kertaa SE toimi liian nopeasti
-19 kertaa SE pehmeni liian nopeasti
-38 kerta olit liian myöhään töissä
-10 kertaa varpaasi kramppasivat
-29 kertaa sinun piti nousta aikaisin pelaamaan golfia
-2 kertaa olit ollut tappelussa ja joku oli potkaissut sinua munille
-4 kertaa SE juuttui vetoketjuusi
-3 kertaa sinulla oli nuha, ja nenäsi vuoti
-2 kertaa sinulla oli rakko sormessasi
-20 kertaa menetit vireesi ajateltuasi sitä koko päivän
-6 kertaa tulit huoneeseen pyjamassasi lukien likaista lehteä
-98 kertaa sinulla oli liian kiire katsoa futista, pesistä, jääkiekkoa tms.
televisiosta.

Syy siihen, että niinä kertoina, kun pääsimme asiaan, makasin liikkumatta
paikoillani oli se, että et osunut ja itse asiassa nait lakanoita. Silloin,
kun tunsit minun liikahtavan olit PIERAISSUT ja minä yritin saada ilmaa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.11.2008 22:32

.....................................tytöt.......................................
.........................ovat kuin omenoita............................
....................Parhaimmat ovat puun ylä......................
..................osassa. Pojat eivät meinaa ylet-...............
...............tää hyviin omeniin, sillä he pelkäävät...........
.............putoavansa ja satuttavansa. Sen sijaan........
.........he ottavat huonoja omenoita, jotka eivät ole.....
..........niin hyviä, mutta helppoja. Joten omenat..........
.............puun ylä osassa luulevat, että heissä ...........
............on jotain vikaa, vaikka todellisuudessa...........
..................he ovat ihmeellisiä. Heidän vain ...............
......................täytyy odottaa oikeaa poikaa,..............
.............................joka on tarpeeksi...........................
.....................................rohkea ...................................
......................................kiipeä- ..................................
.......................................mään ...................................
.....................................ylös asti..................................
...............Kaikki tytöt kopioikaa omalle sivulle .............

ttttttylssssssäääPerjantai 07.11.2008 18:41

10 totuutta nykyhetkestä:

Minkä värinen on hammasharjasi?: pinkki ;P
Mitä koulua käyt?: tuota yhtä
Seurusteletko?: khyllävain =)
Mitä sinulla on päällä?: farkut, poolopaita ja neule nii ja kaikki sukat ja tämmöset :D
Oletko tyytyväinen elämääsi?: no jooo :D
Minkälainen olo sinulla on nyt?: aika nälkänen =D
Onko koruja päällä nyt?:korvikset, kaulakoru ja sormus
Onko sänkysi pedattu?: ei taijja olla

10 totuutta eilisestä:

Mitä teit eilen?: olin koulussa ja teemulla
Oliko kiva päivä?: aamulla meinas olla vähän huono olo keskiviikosta. mutta illalla oli toosi mukavaa :)<3
Tapasitko uusia ihmisiä?: eenkai
Olitko tietokoneella?: jonku aikaa joo
Tajusitko jotain uutta?: joo!
Monelta menit kouluun?: 9
Teitkö jotain mitä et tee yleensä?: enkai

10 totuutta menneisyydestä:

Ketkä olivat kaksi parasta ystävääsi lapsuudestasi?: Riikka ja Taika
Missä synnyit? sairaalassa :D
Kaipaatko menneisyyttäsi?: nooo, en minä oikeen tiiä
Entiset koulusi?: tuo ala-aste tuolla kaukana
Entiset opettajasi?: monia
Oletko vaihtanut koulua?: jooo
Jos olet, mistä minne?: ala-asteelta yläateelle :D
Haluaisitko elää päivän samana, kun olit kuusi vuotias?: joooo =P
Jouduitko pettymään usein? noo en tiiä

10 Satunnaista:

Kengän koko?: 37 tai 38
Lempiväri?: varmaan ruskia tai valkonen
Nimesi?: Leena
Lempinumero?: hmm
Lempikouluaine?: liikunta
Kännykän merkki?: nokia
Oletko ihastunut/rakastunut? : joo =))
Monta kirjainta on ihastuksesi/rakkaasi etunimessä?: 5
Lempinimesi?: ei oleee
Lempibändi?: en tiiiä

Avaa saapuneet viestit -kansio:

10 totuutta viimeisen viestin lähettäjästä::

Oletko nähnyt hänet tänään?: olen
Oletko puhunut hänelle tänään?: joo
Oletko ihastunut häneen?: no tottakai mä kirsiin oon ihastunu ;D
Ketä voit kiittää että tutustuitte?: ööö elllua ja hennaa ja koulua
Milloin tapasitte ensimmäisen kerran?: koulussa 7lla
Oletko ollut ihastunut häneen?: no koko ajan
Oletko seurustellut hänen kanssaan?: noen ihan :D
Onko hän ollut luonasi?:onse
Oletteko nukkuneet samassa sängyssä?: monestikki ;))
Oletteko pussanneet?: no tottahan toki :D


Avaa vastatut puhelut:

5 totuutta ensimmäisestä soittajasta:

Kuka hän on?: Jimmy
Mistä tunnet hänet?: alaasteelta
Minkä ikäinen hän on?: 15
Missä hän asuu?: naapurissa
Mitä hän merkitsee sinulle?: hyvä kaveri !

Haluaisitko:

Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet?: en kirsin luona on hyvä olla :)
Haluaisitko olla päivän julkkis?: een
Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan?: jooo =)
Haluaisitko nähdä jonkun tietyn?: jooo
Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle?: nooo en tiiä :D
Haluaisitko halata jotain tiettyä?: no joo =)
Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa?: joo mutta ei me tänää enää nähä ;<
Haluaisitko että olisi kesä?: joo!
Haluaisitko nukkua ikuista unta?: enpäs tierä=D
Haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi?: enpä ole oikeen käyny missään ulkomailla;S
Haluaisitko matkustaa ulkomaille?: todellaki! teneriffalle helmikuussa ;PP
Haluaisitko uuden ystävän?: jooo se olis kans kivaa !

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 19:21

♥ Kun tyttö kävelee pois luotasi vihaisena -> seuraa häntä
♥ Kun tyttö tuijottaa suutasi -> suutele häntä
♥ Kun tyttö tönäisee tai lyö sinua -> halaa tiukasti, äläkä päästä irti
♥ Kun tyttö alkaa kirota sinua -> suutele ja kerro rakastavasi häntä
♥ Kun tyttö on hiljainen -> kysy häneltä, mikä on hätänä
♥ Kun tyttö ei ole huomaavinaan sinua -> anna hänelle huomiota
♥ Kun tyttö lähtee luotasi -> vedä hänet takaisin viereesi
♥ Kun näet tytön pahimmillaan -> kerro hänelle, että hän on kaunis
♥ Kun näet tytön alkavan itkemään ->pidä häntä vain sylissäsi ja älä sano sanaakaan
♥ Kun näet tytön kävelevän -> hiivi hänen taaksensa ja halaa tiukasti takaapäin
♥ Kun tyttö on peloissaan -> suojele häntä
♥ Kun tyttö nojaa päänsä olkapäitäsi vasten -> nosta hänen päänsä ja suutele häntä
♥ Kun tyttö on ottanut lempipaitasi -> anna hänen pitää se ja pidä sitä itse öisin
♥ Kun tyttö kiusoittelee sinulle -> kiusaa takaisin ja laita hänet nauramaan
♥ Kun tyttö ei vastaa puheluihisi pitkiin aikoihin -> vakuuttele hänelle, että kaikki on kunnossa
♥ Kun tyttö katsoo sinua epäillen -> seiso suorassa
♥ Kun tyttö sanoo rakastavansa sinua -> hän todella rakastaa sinua, enemmän kuin voit uskoakaan
♥ Kun tyttö tarttuu kiinni käteesi -> pidä siitä kiinni ja leiki hänen sormillaan
♥ Kun tyttö tönäisee sinua -> tönäise takaisin ja laita hänet nauramaan
♥ Kun tyttö kertoo sinulle salaisuuden -> pidä asia omana tietonasi
♥ Kun tyttö katsoo suoraan silmiisi -> älä käännä katsettasi, ennen kuin hän kääntää omansa
♥ Kun tyttö kaipaa sinua -> häneen sattuu
♥ Kun särjet tytön sydämen -> tuska ei koskaan katoa

[Ei aihetta]Maanantai 03.11.2008 19:06

TUTKI PUHELINTASI JA TUO JULKI SEN SALAT

1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti? - Tommi A
2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti? -vittu
3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää? - joo <3
4. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti? - sulle mää nämä sanon :D
5. Montako saapunutta viestiä sinulla on? - 70

Listaa tähän 5 henkilöä joilta olet saanut viestin viimeksi ja vastaa kysymyksiin.

1. Aki
2. Tommi
3. Teemu
4. Kirsi
5. Anniina

1:
Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - mukava!
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? - rovaniemellä joo
Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - en :D
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - en kai mitään :D
Onko hänellä kuvia galleriassa? - on
Oletteko kommentoineet toisillenne? - Joo


2:
Milloin tutustuit häneen? - kasin alussa
Kerro tasan yksi muisto hänestä ja sinusta? - en jaksa
Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti? - eii
Miksi tunnette toisenne? - mä en tierä :D
Mikä on hänen syntymävuotensa? -öö
Veikkaa syy, miksi hän vielä joskus kuolee? - keuhkosyöpä :D
Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - joo

3.
Oletko itkenyt hänen takia monesti? - ehkä pari kertaa :D
Entä nauranut hänen kanssaan? - oholen ;P
Voisitko kuvitella menettäväsi häntä? - en tiiä, toivottavasti en menetä.
Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit? - oli asiaa :D
Tai onko hän koskaan pelastanut sinua pulasta? - eei kai
Mikä muistuttaa sinua hänestä? - nooo

4:
Missä tapasit hänet ensi kerran? - koulussa
Millaista silloin oli? - en minä muista :D
Oletko koskaan keskustellut henkeviä hänen kanssaan? - oon
Millainen musiikkimaku hänellä on? - semmonen hyvä
Missä hän asuu? - rovaniemellä
Oletko pussanut häntä? - no tottakai :D:D:D

5:
Milloin tapasitte ensi kerran? - joskus kaks vuotiaana :)
Riitelettekö usein? - noo ei olla ainakaan viime aikoina kovin tapeltu
Onko hänellä kuvia internetissä? - on
Oletteko saman ikäisiä? - juu
Onko hän tärkeä sinulle? - joo

[Ei aihetta]Perjantai 31.10.2008 19:57

HENKILÖ JOKA ON PARAS YSTÄVÄSI


1) Kauan olette tunteneet? :: vissiin jotaki kaks vuotta =)
2) Kuinka tutustuitte? :: parin kaverin kautta yläasteen alussa
3) Oletko nukkunut hänen vieressään? :: enkait minä muuta teekkään =DD
4) Tuleeko hän toimeen vanhempiesi kanssa? :: kai
5) Koska olet viimeksi halannut häntä? :: en minä muista
6) Pystyttekö puhua kaikesta keskenänne? :: KYLLÄ !!<3

..HENKILÖ JOTA RAKASTAT/TYKKÄÄT


1) Tietääkö rakkautesi/ihastuksesi kohde tunteistasi? :: tietää :))
2) Entä rakastaako/tykkääkö tunteitesi kohde sinua? :: jooo kai =D <3
3) Mahdatteko seurustella? :: khyllävain =)
4) Mitä tapahtuisi jos teille tulisi ero? :: en tiiä, toivottavasti ei erota :)
5) Ajatteletko/ikävöitkä häntä juuri nyt? :: todellakin!!
6) Hävettääkö sinua pussata tai olla lähekkäin hänen kanssaan julkisesti? :: ei<3

..HENKILÖ JONKA KANSSA OLET VIIMEKSI TAPELLUT


1) Onko hän tyttö vai poika? :: tyttö
2) Vihaatko häntä? :: en
3) Tappeletteko usein sanallisesti vai nyrkkejä käyttäen? :: sanallisesti
4) Asutteko samalla paikkakunnalla? :: joo
5) Haluaistko/pystyisitkö antamaan anteeksi hänelle? :: joo tai riippuuu asiasta
6) Miksi hän tappelee kanssasi? :: nooo

..HENKILÖ JOTA PUSSASIT VIIMEKSI


1) Onko hän perheenjäsenesi? :: ei
2) Oletko ihastunut häneen? :: khyl
3) Mitä hän tuntee sinua kohtaan? ::toivottavasti jotai kivaa :)
4) Miksi pussasit häntä? :: noko se on nii ihana ja hömppä ja... :) <3
5) Olitko selvinpäin kun pussasit häntä viimeksi? :: olin
6) Onko hän ollut huolissaan sinusta? :: entiiä

..HENKILÖ JOTA LÖIT VIIMEKSI


1) Kun löit, koska se tapahtui? :: justiin äskön
2) Löitkö häntä leikilläsi vai tarkoituksella? :: leikillä ;)
3) Tuliko verta? :: ei
4) Oletko joskus ollut tämän henkilön ystävä? :: joo ja olen vieläki :D
5) Miksi aloitte riidellä? :: kirsin takia :D
6) Tunteeko ystäväsi hänet? :: joo jotku

..HENKILÖ JOKA ON YSTÄVÄSI, JA ASUU ERIPAIKKAKUNNALLA KUIN SINÄ.


1) Oletteko ystäviä? :: joo =)
2) Asuuko hän yli 100km päässä sinusta? :: ei
3) Asuuko hän ulkomailla? :: no ei !
4) Oletteko joskus asuneet samalla paikkakunnalla? :: ei
5) Miksi hän muutti? ::
6) Onko teistä yhteistä valokuvaa? :: onn :))
7) Kuka tämä henkilö on? :: sandra :) <3

..HENKILÖ JONKA VIERESSÄ NUKUIT VIIMEKSI


1) Nukuitteko sängyssä vai patjalla(lattialla)? :: sängyllä :DD
2) Nukuitteko saman peiton alla? :: ei
3) Olitko selvinpäin? :: khyl :D
4) Tapahtuiko jotain mitä ei olisi pitänyt? :: ei :D
5) Onko hän samaa sukupuolta kuin sinä? :: jjooo
6) Moneltako menitte nukkumaan? :: joskus kahentoista jälkeen

9bTorstai 23.10.2008 18:05

Kirjoita tähän 17 luokkalaisesi nimet. ÄLÄ KATSO ALLA OLEVIA KYSYMYKSIÄ ETUKÄTEEN! kun olet täyttänyt nimet, vastaa kysymyksiin numeroiden perusteella.

1. Niko
2. Anniina
3. Sanna
4. Meri
5. Mammu
6. Henna
7. Pasi
8. Aki
9. Tero
10. Jussi R
11. Emilia
12. Jussi M
13. Viljami
14. Lassi
15. Mikko
16. Tuuli
17. Elina

Nyt vastaa kysymyksiin niin, että vastaukset koskevat aina kyseistä numeroa vastaavaa ihmistä.
Kysymykset:

Missä ja milloin tapasit ensimmäisen kerran 10?
- seiskan alus

Mitä tekisit, jos et olisi koskaan tavannut 16?
- Sitte ei olis varmaan hyviä ala-aste muistoja

Oletko koskaan nähnyt 4 itkevän?:
- en oo

Olisivatko 13 ja 14 hyvä yhdistelmä/pari?:
- no tottahan toki :D

Mikä tekee 7 erityisen?:
- ei mikään ... :D

Voisitko asua 17 kannssa samassa kämpässä? :
- en usko

Onko 15 vapaa vai varattu?:
- vapaa vissiin

Mitä 17 ajattelee sinusta?:
- ei varmaan kovin tykkää minusta :D

Oletko koskaan halunnut vakavaa suhdetta 6 kanssa?:
- JOOO!!! :D:D

Missä 3 asuu?:
- saarenkylässä

Mikä on parasta 14?:
- se on mukava

Voisitko kuvitella riiteleväsi verisesti numero 8 kanssa?:
- voisin! ennen tapeltiin aina ihan hulluna :D

Miten tapasitte 11 kanssa viimeksi?:
- koulussa

Onko sinulla sisarellinen suhde 2 kanssa?:
- no eei

Mitä tekisit jos 1 sattuisi jotain?:
- ainaki itkisin :(

Kuinka hyvin tunnet 12?:
- aika huonosti

Minkälaiset välit ovat 5 kanssa?
- tositositois hyvät <33

Pärjääkö 10 koulussa hyvin?:
- ei vissiin kovin hyvin.. ainaki se sai keskiviikkona jälki-istunto lapun :D

:DKeskiviikko 22.10.2008 21:09

"Seukkaaminen on sitä, että on toisen kanssa yhdessä, pussaillaan ja toinen antaa toiselle rahaa."
poika 11v.

"Olen seukannut yhden kanssa normaalisti, yhden kaa säälistä ja yhden kaa vahingossa."
tyttö 11v.

"Seurustelu on sitä, kun tyttö ja poika ovat yhdessä. Ne viettävät yhdessä aikaa ja roikkuu toistensa kauloista."
poika 12v.

"Ajattelin aloittavani seukkaamisen varmaan lähiaikoina."
tyttö 10v.

"Unelmieni tyttö on huumorintajuinen, hänellä on hyvä peppu, isot rinnat, vähän pienenpi kuin minä, ymmärtäväinen."
poika 11v.

"Kun seukataan, niin toista saa koskea, mutta ei uimapuvun alle jäävälle alueelle. Jos se koskisi mua eikä tuntusi hyvältä, vetäisin nyrkillä ja lähtisin."
tyttö 10v.

"Lopetetaan haukkumalla toista."
poika 11v.

"Se loppuu kun, sanoo että enää ei sytytä."
tyttö 10v.

"Hiukan olen puhunut vanhempien kanssa. Siitä vaan, että kuinka monen kaa on jo ollu."
tyttö 12v.

"Se aloitetaan, kun tutustutaan ja kysytään, että alaks olee. Ja lopetetaan niin, et sanotaan, et mä en haluu tätä."
poika 10v.

"Kaveriporukassa ei paljon puhuta seukkaamisesta, koska jotkut pelkäävät tyttöbakteereja."
poika 10v.

"Seukkaaminen aloitetaan viattomalla flirtillä ja menemällä yhdessä leffaann."
poika 12v.

"Seurustelun lopetus on helppoa. Sanotaan vaan, että se on ohi eikä välitetä toisesta."
poika 10v.

"Kun seukataan, niin silloin saa koskea toiseen. Olen seukannut ja olimme kahdestaan."
poika 11v.

"Koskea saa toista sinne, minne se toinen antaa."
poika 12v.

"Toista saa halia ja sellaista, mutta ei vielä koskea SELLAISIIN paikkoihin."
poika 12v.

"Aloitan seurustelun heti, kun joku näde tyttö kävelee sisään."
poika 12v.

:)Tiistai 21.10.2008 22:30

tarina pojasta:

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

> 'Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin
jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään.'<