IRC-Galleria

Leijonamieli-93

Leijonamieli-93

Mixulii
Suuruudenhulluuden huippu: Muurahainen kiipeää ylös elefantin jalkaa raiskauksen kiilto silmissään.

HeheeKeskiviikko 18.02.2009 21:44

Blondi oli saanut asuntoonsa puhelimen, ja oli kovin tyytyväinen. Mutta kun hänen piti siivota, oli puhelimen johto tiellä ja takertui lattiaharjaan. Hetken tilannetta mietittyään hän soitti puhelinlaitokselle:
- Tänne on jätetty tuota löysää johtoa niin paljon, että se on ihan tiellä. Voisitteko vetää sitä sieltä päästä sisään noin metrin verran...

Poissaolosyitä:Keskiviikko 18.02.2009 15:25

1. Hissit olivat myöhässä.
2. Talo paloi.
3. Oli parempaa tekemistä kuin tulla tänne.
4. Stockalla oli 50% ale.
5. Edellinen torkka oli liian hyvä. Ei anneta vahingon uusiutua.
6. Ai mikä kesäaika?
7. Katsoin aamulla peiliin, enkä nähnyt mitään. Luulin, että olin jo mennyt.
8. Jäin katsomaan, kun junasta oli puhjennut rengas.
9. Nukutti.
10. Olin liian masentunut lähteäkseni kouluun.
11. Olin hyvällä tuulella enkä viitsinyt lähteä kouluun masentumaan.
12. Läksyt oli tekemättä.
13. Opet ovat rumia kuin maksalaatikko.
14. Olen liian ruma.
15. Muut ovat niin rumia.
16. En olisi kumminkaan ehtinyt bussiin.
17. Marsu karkasi.
18. Koira oli säätänyt herätyskelloa kaksi tuntia taaksepäin.
19. Herätyskellon takana lukee "Made In Hongkong".
20. Vitutti.
21. Sapetti.
22. Kyrsi jne.
23. Kolmelta meni vielä kovaa.
24. Luokanvalvojani mielestä edes tämän listan "laatiminen" ei ole KORREKTIA käytöstä.
25. Luokissa ei ole tarpeeksi nakukuvia.
26. Yhden miehen protesti.
27. Bussi hajosi. (klassikko)
28. Korvalappustereoista oli paristot lopussa. (MUST!)
29. Isä/äiti/mielikuvitusolento/joku muu kielsi.
30. Äiti ei ollut pakannut laukkua.
31. Lempiuneni oli juuri kesken.
32. Nousin väärällä jalalla sängystä, joten en uskaltanut riskeerata omaa tai toisten henkeä.
33. Oli perjantai.
34. Oli 13. päivä.
35. Oli perjantai 13.
36. Taksikuskille ei kelvannut raha.
37. Krapula.
38. Hammaslääkärissä käynti. [ehdoton klassikko (toimii aina)]
39. Piti ulkoiluttaa rotta.
40. Kuolin. (kai)
41. Oli hautajaiset.
42. Päänsärky. (ei suositeltava)
43. Minuun sattuu.
44. Luin juuri Douglas Adamsin kirjaa...
45. Puhelinluettelon luku oli kesken.
46. Puhelin soi jatkuvasti.
47. Pelkään homoja.
48. 8.00 - 17.00
49. En pidä homoista.
50. Uskontoni kieltää puhumasta alemmilleni.
51. Oli rukoilupäivä, ja olin juuri saamassa yhteyden Atmaniin.
52. Eksyin kotiini.
53. Teroitin kyniäni.
54. Juutuin.
55. Kauppaopiston tyttöjen kanssa oli ihan mukavaa.
56. Tämä vuosisata alkoi 1901.
57. En ole homo.
58. Vedin leukoja.
59. Laskin leukoja.
60. Sakset olivat keittiön pöydällä.
61. En saanut aamup*skaani poikki.
62. Koira pimahti.
63. Uroskoirani juuttui pakkasessa vesipostiin ja se piti lopettaa.
64. Poliisit/tinanapit/gestat/skoudet/kytät/kyylät/sinivuokot/
kissalanpojat/jeparit/kestat/G-miehet/mustikat keräs mut talteen.
65. Rehvastelin rahoilla ja sitten pimeni. PS. Heräsin köyhänä.
66. Menin kahville.
67. Sukset juuttuivat bussin oviin.
68. Piti katsoa Kauniit ja rohkeat videolta ettei juoni karkaisi.
69. Erehdyin katsomaan Kauniit ja rohkeat...
70...
71. Zzzz...zzz...zzz...
72. Paukahdin uskoon.
73. Ajoin sumussa koulun ohi.
74. Pieretti.
75. Putosin pöydältä.
76. Putosin kärryiltä.
77. LINTSASIN.
78. Oli pakko lopettaa naapurin kissa kun kerran sattui hollille.
79. Piti tankata polkupyörä.
80. En heti löytänyt lukitsematonta phillaria.
81. Silmät kiinni oli vaikea löytää koulua.
82. Naapurissa asutaan.
83. Naapurissa asuu alien.
84. Hukkasin itseni.
85. Minulla oli riitaa keskenäni.
86. En voi sietää minua.
87. Päätin olla hullu jotta pysyisin täysjärkisenä.
88. Hulluttelin keskenäni koko aamupäivän.
89. Poissaolokiintiöni ei ollut vielä täynnä.
90. Nuohooja/vesimittarinlukija/sähkömittarinlukija/poliisi/joku kävi.
91. Aurinko ei noussut.
92. Joku oli erottanut sen halvatun kukon päästään.
93. Venäjällä sattuu kummia.
94. En saanut yöllä nukutuksi, kun meillä kummittelee.
95. Kaikki vainoaa mua, ja lääkärit väittää että mä olen skitso.
96. Mä en ymmärrä mua.
97. Kukaan ei ymmärrä mua.
98. Mä en ymmärrä ketään.
99. Kukaan ei ymmärrä ketään.
100. Kiukaan vastus piti uusia.
101. Alkoholi oli loppunut ja alkoholistoret oli vielä silloin kiinni.
102. I Shit And Watch As Beers Go By.
103. En herännyt.
104. Taksivuorot olivat myöhässä.
105. Kävelykeppiin piti vaihtaa laakerit.
106. Toinen sandaali oli rikki.
107. Toinen skandaali samalla viikolla.
108. Yhden miehen suurlakko.
109. Olin sosialisoimassa myymälän hyllytavaraa.
110. Muahan ei tällaset junttikoulut kiinnosta.
111. Laskin itseäni.
112. "Tutustuin" itseeni.
113. Sanoin kättäpäivää jokaiselle vastaantulijalle.
114. Olen johtajaluonne.
115. Oli kiinnostavampaa seurata kellonviisareiden ripeää toimintaa kellotaululla.
116. Piti ruokkia äiti.
117. Pesin tiskikoneen sisältä.
118. Maailma on paha.
119. Mulla pettää pokka.
120. Pelkään ettei minusta pidetä.
121. Heräsin oudosta paikasta.
122. Vesisänky puhkesi.
123. Olen niin hidas soutamaan.
124. Vituttaa kun linnut on niin tyhmiä, mutta ne osaa silti lentää. Masennuin niin totaalisesti.
125. Menin väärään bussiin.
126. Ruotsin läksyt ei oikein luonnistuneet.
127. Meillä olis ollut atk:ta ja minä pelkäsin, että se hiton kone alkais taas soittaa suutaan.
128. Millään ei ole merkitystä. Kyllä minä kuitenkin joskus kuolen.
129. Kaikki taitaa kuolla joskus. Masentaa niin...
130. En saa opetusta oman äidin kielellä.
131. Kaikki eksakti etoo.
132. Ulkoasuni luokitellaan sopimattomaksi.
133. Nilkkani/aivoni/korvani/nenäni/leukani/kampaukseni/jokuni nyrjähti.
134. Eksyin dösään.
135. Minulla ei ollut rahaa/hynää/fyffee/taaloja/fyrkkaa/kassia/ kahisevaa/tuohta/riihikuivaa/valuuttaa/käyttöpääomaa/varoja/ käteistä/mania/kyhnyä linja-auto/bussi/dösä/nysse/onnikka/linjuri/ linjavaunulipun ostoon.
136. Piti keksiä syy poissaoloon.
137. Pyörrytti ja oli paha olla.
138. Särki päätä ja oksetti.
139. Puskin pääni loisteputkeen ja piti vaihtaa uusi.
140. En ehtinyt ajoissa kouluun.
141. Rasvasin stereoitani ja aika riensi kuin siivillä.
142. Huolsin meirän kylän telefoonit.
143. Olin tukkimetsällä.
144. Siivosin eilen huoneeni, enkä tahtonut tänään löytää kirjojani.
145. Oli kylmä ja poltin kirjani.
146. Jumalani oli ärtynyt ja minun täytyi uhrata äidinkielen kirjani.
147. Lapsetti.
148. Korsetti.
149. Kusetti.
150. Veljeni Jukka-Pekka paloi.
151. Mustangistani oli kauraryynit lopussa.
152. Eihän täällä voi löytää perille, kun joka paikassa on niin samanlaista.
153. Valkotakkiset sedät jahtas mua pitkin stadii.
154. Multa loppu liima eikä mun päivä oikein ottanut kierroksia.
155. Halvatun äiti oli mennyt sekoittaan mun kamani jauhoihin, eikä pelkällä tiikerikakun syönnillä oikein starttaa.
156. Sekoitin käynnistysnesteen sokeriin.
157. Sekoitin sormeni tehosekoittimessa.
158. Olin pilvessä ja lentolupakirjani oli päässyt vanhentumaan.
159. Sekosin koiraani.
160. Sekosin (suki)sukissani.
161. Sekosin.
162. Mun piti tappaa kärpänen kun se vittuili mulle.
163. Ajattelin kirjoitella tätä erinomaisen upean superia ja megavekkulinupeeta listan tapaista kirjoitelmaa.
164. Piti hiukka fundeerata/tuumailla/funtsia/miettiä/suunnitella/ koordinoida historian esseetä.
165. Ei me oltais kumminkaan katottu/tsiigattu/tiisailtu/tuijotettu/tuijattu/pällistelty/mulkoiltu/vilkuiltu/katsottu videotallenteita.
166. Mulla vilkutti pahasti.
167. Mun mielestä ainakin oli pääsiäinen.
168. Olin sappikiven poistoleikkauksessa.
169. Enolta nyrjähti isovarvas.
170. Mä soitin sähkökitaraa, kun tuli pahemmanlaatuinen virtapiikki.
171. Oli kamalan kamalaa.
172. Mulla oli ihan hirveetä.
173. Olin tässä poikien kanssa metsällä, ja kaadoin siellä ekan puuni. Piti "vähän" juhlia...
174. Mun kello jätättää rankasti.
175. Mun biologinen kelloni jätättää tosi rankasti.
176. Mä luulin että kaikki lintsais. Ja mähän en halua olla erilainen nuori.
177. Mä halusin olla erilainen.
178. Mä olin varannut manikyyrin just ruotsin tunnille.
179. Piti säätää keinutuoli.
180. Piti kalibroida mun tonari.
181. Piti ostaa Nicorettea. Kai opettaja sen ymmärtää...
182. Piti vähän opiskella saniteettitilojen arkkitehtuuria.
183. Kertasin painovoimateoriaa ja se oli niin nastaa etten malttanut herätä lopettamaan.
184. Hiosti.
185. Tälle päivälle osui tämän kuun sukanvaihto ja piti liuottaa sukat jalasta irti.
186. Näin Zeppelinin ja täytyi käydä vaihtamassa sen Ledit.
187. Keksin ikiliikkujan ja menin patentoimaan sitä, mutta se pahus petti ja lakkas ikiliikkumasta kesken osainventaarion.
188. Hiihdin kouluun, mutta kyllähän te tiedätte nämä syyskuun alun kelit. Suksetkin ihan paskana..tana.
189. Näin noidan.
190. Myötätuuli/vastatuuli oli liian kova.
191. Näin Chaplinin ja kävin tietty pyytämässä siltä nimmarin. Tosin tuskin te muut siitä mitään kuulette, koska se haluaa pysyä poissa julkisuudesta.
192. Joku kusetti mua.
193. Vituttaa kun kaikki opettajat on kanoja tai sitten vanhoja luuskia.
194. Otti niin hirmusti pannuun kun ei munakokkeli oikein toiminu.
195. Kehitin ihan oman aikayksikön...
196. Suurmiehet tulee silloin kun tahtoo.
197. Kunniavieras tulee aina vähän myöhässä.
198. Hey c'mon, etsä tosissas voi olla tollanen niuhottaja. Ihan kuin joku viis tuntii merkkais jotain mun poissaoloissani.
199. Kello oli jo paljon kun mä menin nukkuun.
200. Mulla juuttu klemmari nenään eikä lähtenyt irti, vaikka mä kaikkeni annoin.
201. Juutuin seinille.
202. Vessan ovi juuttui.
203. Liukastuin saippuaan.
204. Miten niin myöhässä?
205. Luin sarjakuvia.
206. Olen kirottu.
207. Sori, mutta MINUN piti käydä paamassa/monistamassa/duplikoimassa/kopioimassa/kopsimassa huomisen kokeen vastaukset.
208. Olin kuorimassa appelsiinia.
209. Olin hyppimässä trampoliinilla.
210. Colors, all those colors, all those fucking colors floating around me.
211. Juoksin kouluun pää kolmantena jalkana, ja pipo kului puhki.
212. Söin rusinoita.
213. Viilasin mummon linssit.
214. Tervehdin rehtoria.
215. Olin hevospoolojoukkeen kanssa harjoituksissa.
216. Haluan painua opettajien mieliin.
217. Kuuntelin radiosta venälaisiä lyhytaaltolähetyksiä.
218. Oli rankka joulu/juhannus/pääsiäinen/marianpäivä/Runebergintorttu.
219. Piti käydä viemässä tuntemattomille poron kylmäsavupaisteja.
220. Koirani alkoi vaahdota.
221. Johan mä tulin.
222. Mulla on nyt pyhä.
223. Hiireni hännässä oli hilsettä.
224. Piti valjastaa lehmä kärryjen eteen.
225. Juutuin Playboyn keskiaukeamalle.
226. Pappatuna ei tartannu. Peervkele.
227. Where R V?
228. Who R U?
229. Eilen oli tiistai.
230. Snellmankin myöhästeli alituisesti.
231. Onanoin.
232. Opettaja pakotti lukemaan tuntemattoman soltun.
233. Olin/olen ilmeisessä humalatilassa.
234. Sain sähkärin hiustenkuivaajasta, ja piti vetää letti uusiks.
235. Multa meni taju. Mä nääs erehdyin kuunteleen Nyykkareita.
236. Piti leipoo yhen molopään turpa uusiks, mutta meni jauhot suuhun.
237. Hiuksia nostattavan kammottava uni oli minulla yöllä. Nukutuksi saanut minä en millään. Tabut apua tuoneet ei. Täytyi vain syödä homeiset leivät, ja ne terveyteni veivät. Nyt sairas olen minä. Oksennustani tahdo nähdä et sinä. Pahalta se haisee, kamalalta maistuu, mutta sileän pinnan jättää mönjä tuo, vaikkei se minua sinne luo.
238. Oli niin hitsin vaikeaa valkata oikea raikastekemikaali tällaiseen juhlalliseen, ennennäkemättömään ja harvinaiseen tilaisuuteen kuin äidinkielentunti.
239. Poliisi suoritti minulle pamputuksen. (Se on mukavaa kun korkeasti koulutettu ammattimies tekee sen.)
240. Myöhästyin kun liukastuin kuoreen banaanin katalan, kurjan ulkomaalaisen, keltakuoreen karvaiseen, ah niin homeiseen. Äänen päästin hirveän, rääkäisyn korvia raastavan. Tuskan, rusahduksen, häntäluuni ainokaisen silloin tunsin murtuneen. Polille kun vietiin mua, silloin miettinyt en mä sua, saati hetkeä tätä, kun et sä mua rauhaan jätä. Sulle koetan mä vakuuttaa asiaani aitoa, ehkä riitä ei mulla taitoa. Taidat olla ikävä tapaus, auttaiskos suhun luodikon laukaus.
241. Mietin, miksi nolla se ei saa olla. Multa levis polla.
242. Oli joku halvatun KUIVAmustekyna, ja läksyjen raapimisessa tuhraantui useampi tunti arvokasta aamupäivää.
243. Maa on niin kaunis, että kyllähän sitä nyt jokunen hetki pitää ihailla.
244. Jäin kummastelemaan kuu-ukkoa.
245. Minua sanottiin pää-äälliköksi (huom. 4 ä:tä)
246. Kuulin kellojen soiton neljältä.
247. Runkku.
248. 18 reikää päivässä ottaa kunnon päälle.
249. Otin suuren askeleen tuntemattomaan.
250. Liimaannuin nenästäni Alkon muovipussukkaan.
251. MIKÄÄN EKSAKTI EI OLE KORREKTIA.
252. En pystynyt kykenemään.
253. TONTTUlakkini repesi.

Iällä ei ole merkitystä.Maanantai 16.02.2009 23:56

Ellei satu olemaan juusto.

Kuulutuksia lentoasemalla:Sunnuntai 15.02.2009 22:47


- Lufthansan lento numero 498 kello 11.48 Hampuriin, portti A5.
Ja:
- Pan Amin lento numero 231 kello 11.54 New Yorkiin, portti A3.
Ja:
- Lentokone lähtee Tukholmaan, kun kellon iso viisari on pystyssä ja pieni sen päällä. Se lähtee kahvilasta eteenpäin olevan sinisen valon alta.

HeheePerjantai 13.02.2009 14:05


1. Agenttinimi (toinen nimi ja nykyinen kadunnimi)
Eero Kasakka

2. Leffastaranimi (isovanhemman nimi isän puolelta ja lempikarkki)
Eino Täytelaku

3. Rap-nimi (Etunimen eka kirjain ja sukunimen 3-5 ekaa kirjainta):
M-Myy

4. Pelinimi (lempiväri, lempieläin)
Valkoinen Kissa

5. Saippuaoopperanimi (Toinen nimi, ja syntymäkaupunki)
Eero Lahti

6. STAR WARS nimi (Sukunimen kolme ekaa kirjainta, äidin tyttönimen kolme viimeistä kirjainta ja lemmikin nimen kolme ekaa kirjainta)
Myy Ski Sip

7. JEDI nimi (Toinen etunimi takaperin, äidin tyttönimi takaperin)
Oree Iksokirouk

8. Pornostaranimi (ekan lemmikin nimi, katu jolla vartuit):
Sippi Mäkirinne

9. Supersankarinimi: ("The", Lempiväri ja Isän auton merkki)
The White Mercedes

10. Toimintastaran nimi (Viimeksi katsomasi leffan päähenkilön etunimi, ruoka jota olet viimeksi syönyt)
Bruce Juustoleipä

Mistä tuli hullun lehmän tauti?Perjantai 13.02.2009 13:05

No lehmiä lypsetään neljästi päiväs ja astutaan kerran vuodes.

Kelaa ny iteki jos sun tissei räplättäs neljästi päiväs ja saisit vaan kerran vuodes:D

1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti? - Mennu
2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti? - EteläP3
3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää? - Kyllä
4. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti? - Porukoitten autol meen.
5. Montako viestiä sinulla on? - 470


Mene vastaamattomiin puheiluihin.
1. Onko vastaamaton 1. sinun paras ystäväsi? - Ei
2. Onko vastaamaton 10. sinulle sukua? -Per aattees

Listaa tähän 5 henkilöä jotka on soittanut sinulle viimeksi ja vastaa kysymyksiin.
1. Rööki Muurari Matti
2. Ipa
3. Jan
4. Mafu
5. Janne Virtanen


1:
Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? Muurari
Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? Kyllä
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? Just joo
Onko hänellä kuvia galleriassa? Ei tod
Oletteko kommentoineet toisillenne? Ei
Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? Juu en

2:
Milloin tutustuit häneen? Joku kolme vuot sit
Kerro tasan yksi muisto hänestä ja sinusta? Kolme lusikkaa ja yx sokeri
Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti? Jaa a
Miksi tunnette toisenne? Pari yhteistä kavelii
Minkä ikäinen hän on? 16
Veikkaa syy, miksi hän vielä joskus kuolee? Vanhuus?

3:
Oletko itkenyt hänen takia monesti? Jaa a
Entä nauranut hänen kanssaan? Juu u
Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit? Olit soittanu toissa päivän
Millainen musiikkimaku hänellä on? Tranceräp
Onko hän tärkeä sinulle? Jo

4:
Missä tapasit hänet ensi kerran? Varmaa piakkoin synnyttyäni
Millaista silloin oli? En muista
Oletko koskaan keskustellut henkeviä hänen kanssaan? Joskus
Tunnetko hänen vanhempiaan? Kyl
Tiedätkö hänestä paljon? Jotai

5:
Milloin tapasitte ensi kerran? Siskon seuras
Riitelettekö usein? Joskus
Onko hänellä kuvia internetissä? On
Mitä luulet pitääkö hän sinusta? Parempi ois aineki esittää
Oletteko saman ikäisiä? Pari vuot nuorempi
Mikä muistuttaa sinua hänestä? Jaa a

Ooon coooolll ! :DPerjantai 13.02.2009 12:46



MITEN SINÄ SANOT SEURAAVAT ASIAT?

koti = Hima
kaverit = Kusipäät
isä = Faija
äiti = Mutsi
sisko = Sisko
veli = Veli
ruoka = Suuhunpantava
bussi = Dösä
koulu = Koulu
eläin = Ötökkö
koira = Dogi
kissa = Kitumitu
työpaikka = Duunimesta
"En tiedä" = Emmä tiiä
"Mitä kuuluu?" = Mitäs tiiät?
auto = Opel
seurustelu = Seurustelu
joku tervehdys tähän = Mo
Läksyt = Mitkä?
suihku = Suihku
musiikki = Musa
anna = Pampa
kotitalous = Köksä
historia = Hissa
MSN Messenger = Mese
IRC-Galleria = Irkku-Galleria
meikki = Meikki
valokuvat = Foto

KETÄ KIINNOSTAA MITEN JOKU SANOO JOTKU ASIAT

Joo oPerjantai 13.02.2009 12:32

Laita musiikkisoittimesi sekoitukselle.
Joka kysymyksen kohdalla painat seuraavaa biisiä ja vastaat kysymykseen biisin nimellä.
____

1:
Mitä äitisi sanoo huudettuaan sinulle?
- Kalinka

Isäsi tökkää sinua päähän ja sanoo:
- Cars that go boom

Kulkuri kävelee luoksesi ja sanoo:
- Hukun

Paras ystäväsi tönäisee sinua käteen ja sanoo:
- Kokaiini

Törmäät pahimpaan viholliseesi ja hän sanoo:
- Perjantai 13

Yöllä vastaan tulee kadulla muukalainen ja sanoo:
- Juliet ja Joonatan

Juokset kotonasi, kun veljesi pysäyttää sinut ja sanoo:
- Paradise City

Näet lemmikkisi ja sanot:
- Angelique

2:
Mikä laulu kuvaa...

elämääsi:
- Flames of love

ystäviäsi:
- Peli seis

perhettäsi:
- SOS

ihastustasi/tyttö/poikaystävääsi:
- Kuume

vihollistasi:
- San Sebastian

uskontoasi:
- SHP 2

seksielämääsi:
- Kappale kauneinta suomiriimiä

persoonallisuuttasi:
- Onks se sulta pois

ulkonäköäsi:
- Rumat vs kauniit


3:
Elämäni soundtrack, eli mikä biisi soi taustalla, kun...

Elämäsi leffa alkaa:
- Vilho

Heräät:
- Hollaback Girl

Hengaat kaveriesi kanssa:
- Valtakunnan vihatuimmat

Sinä ja vihollisesi alatte taistella:
- Tule tyttö kyytiin

Menet treffeille ihastuksesi kanssa:
- Roihuvuori

Suutelet häntä ensimmäistä kertaa:
- Twist

Tulet kotiin ja sisaruksesi ovat pistäneet huoneesi päreiksi:
- Mä jäin kii

Menet nukkumaan:
- Rakkauslaulu

Masennut:
- Pelimannin penkillä

Yrität itsemurhaa:
- Satulinna

Hautajaistesi aikana:
- Raplaulajan vapaapäivä

Lopputekstien aikana:
- Eye of the tiger