IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

LOMAAA!!!Tiistai 17.10.2006 16:54

On se niin ihanaa ku alko loma, on meinaa ollu melko väsyny ja ahistunu olo. Ny lähtää kohta ajelee kotia/mummulaa kohti poikien kaa, toivottavasti matka menee hyvin ettei tarttee rueta Alexin kaa tappelee, vähä arveluttaa. :) Mukavaa päästä kotii, saa taas olla vaa nikku ei oiskaa ja naatiskella elämästä, vähä ajella ympäriisä moikkaamassa erilaisia tyyppejä erilaisissa paikoissa.

Leena Nieminen päätettiin synnyttää maailmaan eräänä tuulisena aamuna. Jo miltei heti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli suurituloinen ja he elivät rakkaudesta. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä häntä mulkoiltiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan baarit, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli sivuvaunulliset moottoripyörät.

Leena kehittyi viidennelläkymmenellä varsin rohkeaksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä vihreät silmät.
Maanittelusta päätellen hän oli erityisen pirullinen. Lempiruokaansa sianpääkeittoa hän sai työskennellen koodaajana.

Leena tupakoi pari toppaa tunnissa. Alkoholia hän juo parvekkeella.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa ei päässyt naimisiin.

Sen pituinen se.
Olet lämminhenkinen, ulospäin suuntautunut, iloinen ihminen, jolla on aina aikaa hauskanpidolle, ja joka välttelee tylsiä ihmisiä jotka ottavat itsensä liian vakavasti. Sinulle soveltuvat parhaiten ammatit, joissa voit olla tekemisissä ihmisten parissa, kuten myyntityö, neuvontatyö, asiakaspalvelu, hoitotyö, kriisiapu ja esiintyvä taiteilija. Ihmistyyppisi luonnostaan tarkkailee toisten käyttäytymistä ja pohtii, mitä toiset oikeastaan haluavat. Valitsitpa minkälaisen ammatin tahansa, siinä puhumisella on oltava tärkeä rooli. Olet parhaimmillasi toisten ihmisten seurassa, ja vältteletkin yksinäisyyttä ja eristymistä. Uskot että elämän, työn ja ihmissuhteiden pitää olla hauskaa ja palkitsevaa. Et viihdy synkissä oloissa. Kaltaisesi ihmiset ovat valloittavia, terävä-älyisiä ja mieleltään avoimia. Toisten mielestä saatat viihtyä liian usein juhlissa. Sinua saattaa ahdistaa se, jos sinulta odotetaan vakavamielisyyttä, muodollisuutta, logiikkaa, järjestelmällisyyttä ja täsmällisyyttä.

www.adressit.com/pedonkieltoTiistai 19.09.2006 13:49

Hollannissa on hyväksytty pedofiilipuolue, joka ajaa mm. lapsipornon sallimista, myös seksi-iän poistamista laista kokonaan, mikä mahdollistaa lain suomin siunauksin seksin myös vauvojen kanssa. Netissä on adressi, joka tullaan luovuttamaan syyskuun lopulla pidettävässä EU:n kokouksessa. Käy laittamassa nimesi adressiin www.adressit.com/pedonkielto. Pistä myös tämä viesti mahdollisimman monelle eteenpäin.

Hmm...Tiistai 12.09.2006 00:41

Täällä sitä ny sitte asustellaa Hämeenlinnassa, meinaa olla aika tylsää tuohon aikasempaan hälinään ja häslinkiin verrattuna istua yksinää kämpillä. Onneksi sain nyt sitte netin tänneni ei tarttee ihan tylsistyä telkkaria kattellessa. On aika masentavaa muutenki, kauhee ikävä takas jenkkilää tai ainaki sitä ukkoa. Mut ei kai tässä auta valittaa, pakko se on sopeutua asustelee tällä ny ainaki jouluun asti ja sitte voi taas kattella et miten jatkuu elämä. Mahaa kovasti kasvatellessa. :D

Ny alkaa uni painaa silmääni pakko mennä...

Tylsääkin tylsempää Perjantai 04.08.2006 01:35

1. Miten hiuksesi ovat juuri nyt? Tollanen syttyra tulla takan

2. Mitä taskuissasi on nyt? Ei oo ees taskuja

3. Onko kännykkäsi metrin säteellä sinusta? Ei oo ei

4. Mitä söit viimeksi? Nakkikeittoo...ihan itte tein.

5. Miten juhlit koulujen loppumista? Oli isot bileet ku ne viimeksi multa loppu.

6. Miltä luokalta pääsit, vai jäitkö luokallesi? Valmistuin

7. Oliko täpärällä? Ei ees ollu

8. Mikä ärsyttää juuri nyt? Damien

9. Mitä mieltä olet huippumalli haussa kisoista? En seurannu ni en oikee osaa sanoo mitaa

10. Onko tiikeri kaunis eläin? Nalle Puhin Tikru kyllaki

11. Milloin olet syntynyt? (vuodenaika/kuukausi) Talvi/Tammikuu

12. Onko sinulla kuvia netissä? Onhan nuita jokunen

13. Mitä numero 13 tuo sinulle mieleen? Epaonnea


Seuraavat kymmenen kohtaa; rasti mielestäsi paras joka riviltä!

[ ] coca-cola [ ] vesi [x] maito [ ] mehu [ ] alkoholi
[x] Kesä [ ] syksy [ ] kevät [ ] talvi
[x] sammakko [ ] rotta [ ] käärme [ ] hämähäkki
[ ] mansikka [x] mustikka [ ]vadelma
[x] salkkarit [ ] krisse [ ] O.C. [ ] shield
[ ] Gimmel [x] PMMP [ ] jane [ ] nylon beat
[x] salmiakki [ ] suklaa [ ] hedelmäkarkit
[x] banaani [ ] omena [ ] päärynä [ ] mandariini
[ ] v.punainen [ ] vihreä [x] sininen [ ] keltainen
[ ] polkupyörä [ ] bussi [ ] mopo [x] oma auto


Seuraavaksi rastita kaikki mitä sinulla on!

[x] pitkät hiukset
[ ] uudet bikinit / uikkarit
[ ] lemmikkieläin
[ ] trampoliini
[x] kesätöitä (tavallaan)
[x] oma huone (tai oma yksiö :D )
[x] "suuri suu"
[x ] paras ystävä
[x] Nokian kännykkä
[x] valkoiset seinät huoneessa
[x] jokin koru nyt
[ ] kaunis lauluääni-- pahpah ja pyh
[x] mese
[ ] jokin vakava sairaus


Taas kolmetoista sanallista kysymystä :)

1. Tykkäätkö saunomisesta? Tokkiisa, ootan ku kuuta nousevaa et paasee saunaa kotii

2. Kuunteletko nyt musiikkia? En

3. Oletko ikinä ollut kännissä? Pakko myontaa

4. Milloin viimeksi itkit? 4.7

5. Onko kesäloma liian lyhyt? No jaa ku ei oo sita lomaa

6. Minkä nimen antaisit poikavauvallesi? En kyllakaa kerro

7. Onko sinusta liikkunut ikäviä juoruja viime aikoina? Ei oo, ei oo ni pienet piirit taalla et niitte tartteis musta juoruilla

8. Mitä näppäimistösi vasemmassa yläkulmassa lukee? Esc

9. Osaatko kymmensormijärjestelmän? Todellakaan en

10. Onko puolillaan oleva lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi? se on puolillaa

11. Missä kuussa ovat nimipäiväsi? Heinakuussa molemmat

12. Oletko ikinä matkustanut lentokoneella? Joo

13. Uskotko perjantai 13. päivän epäonneen? Enpa kai mut epaonnenpaiva se on anyway


viisi pohdittavaa kysymystä!

1. Miksi kaikilla muumeilla ei ole vaatteita? Ei kai ne tarttee

2. Miksi mustikka ei ole sinikka vaikka on enemmän sinisen kuin mustan värinen? Paha sanoo

3. Miksi mies kuorsaa nukkuessaan selällään? Ei oo kaikki roorit ihan auki

4. Miksi jotkut inhoavat hevosia ylikaiken? Ne varmaa pelkaa niita

5. Miksi 18 c ilma on lämmintä mutta 18 c vesi tuntuu jääkylmältä? joo se on markaa ja ei tuo 18 ny ni lamponen ilmassakaa ole

Kymmensormijärjestelmä hallussa?Torstai 27.07.2006 06:49

Tämän jutun tarkoitus on osata kirjoittaa silmät kiinni. Joten ÄLÄ HUIJJAA!! Sinun pitää kirjoittaa se sana mikä on ekana tuossa, mutta silmät kiinni!!!!! Jos saat kaikki oikein olet haluan mäjkä sytmahtava.. Mutta jos saat kaikki oikein sinä huijaat! :D Haasta sen jälkeen kavereitasi. Kopio tämä omaan kansioosi HETI!!


1. Sä oot kaunis: sa ooy kaunid

2. Näytät aivan apinalta kuten siskosikin: nautat uhta aoinalta kuin siskosikin

3. Oon rakastunut suhun ihan kybäll: Oon takastyny syhyn ihan kycakka

4. Anna ruokaa, mulla on nälkä: anna ruikaa, mykka on nalka

6. Pissiksiä ei tueta: pissiksia ei tueta

7. Mä kutsun sut mun synttäreille: ma kyrsyn sut mun synttareilla

Haastan:
sade`
je`rahu
marmukka

Huhhei,Torstai 20.07.2006 08:40

Taalla ollaan ja voidaan paksusti. Viela vajaa 4 vkoa ni ois lahto kotii, oikeestaan oon aika innossani palaamassa Suomeen. On muutto omaan kamppaan edessa ja (huoh) sen koulun alotus edessa, mut vihdoin ja viimein ma saan asua yksikseni. Ei tarttee ajatella ketaa muuta siina ku itteeni (no ehka vaha naapureitaki). Mua vaa vaha huolettaa ettei mulla mahu kaikki tavarat mukaa. Tanaa jo heittelin sellasia vaatteita sun muita laukkuun mita en tarttee ja tuli yks matkalaukku taytee. Mulla pitaa vaa ekaksi selvitella valit ton D:n kaa ni sitte voi rauhallisin mielin lahtee kotii, oikeestaa talla hetkella menossa aika hyva kausi sen kaa mut nii paljo kaikkee keskenerasta kaihertamassa (ainaki mun) mielta.

Mutta ny nukkumatti kutsuu jo ni tarttee taas menna, et kk paasta kaikki sitte nahaa siella kotomaassa. HALEJA!!

HAASTE!! Keskiviikko 24.05.2006 00:27

97 kysymystä. täytä ja haasta viisi ystävää mukaan!

1. Miksi olet juuri täällä juuri nyt? No ei oo parempaakaan tekemista
2. Missä haluaisit oikeasti olla? Sanottasko et Manhattanilla
3. Auto vai julkinen liikenne? Auto
4. Pidätkö enemmän talvesta vai kesästä? Tietenki kesasta
5. Entä yöstä vai päivästä? Ilta/yo...Paivalla ku pitaa teha toita
6. Mitä rakastat kesässä, entä mitä vihaat siinä? Lampoo rakastan ja ihania myrskyja, vihaan kaiken maailman otokoita
7. Mitä syöt/juot juuri nyt? En ny mitaa mut just join kaffetta
8. Monelta heräsit tänään? 9.30
9. Pidätkö enemmän koirista vai kissoista? En kummistakaa
10. Kuinka monta tuntia päivässä katsot tv:tä? Riippuu paivasta, jos ei oo mitaa tekemista tai muuten vaa tylsaa ni kauanki
11. Kuinka kauan olet netissä päivässä? Riippuu myos paivasta, jos tylsaa ni istun kokopaivan
12. Olut, viini, siideri, konjakki vai mikä? Olut ja viini
13. Oletko hölöttäjä vai hiljaisempi? Ehka ma sitte oon se holottaja
14. Mitä näet kun katsot oikealle? Porrastasanteen ja kirjastihuoneen
15. Mitä näet kun katsot vasemmalle? Ulos ikkunasta
16. Mitä takanasi on? Sanky
17. Mitä suoraan edessäsi on? Tietokone
18. Mikä on suosikkileffasi? Ei oo suosikkia, Last holiday oli hyva kumminki
19. Paras näyttelijä? Ei suosikkia
20. Asutko omakoti-, kerros- vai rivitalossa? Omakotitalo
21. Onko kotonasi oma sauna? Ei oo ei, mut naapurissa kylla
22. Entä parveke/piha? Piha
23. Oletko tällä hetkellä rakastunut? No ehkapa ma oon...luulen niin :DDDD
24. Jos juot maitoa, niin juotko Valion vai Ingmanin maitoa? No ei oo ku Farm Landin
25. Juotko kahvia? Joo kokoajan ja paljo
26. Entä teetä? En tykkaa
27. Hoidatko asiat mieluiten puhelimessa vai kasvotuksen (virallisemmat asiat)? kasvotusten
28. Kuinka monta e-mailia saat päivässä? Riippuu paivasta
29. Entä kuinka monta puhelua? Ainaki yhen jokapaiva (Damien muistaa kysyy kui mulla menee)
30. Pidätkö kysymyksestä "miksi", eli pidätkö perustella asioitasi? Joskus, mut koulussa se ei oo kivaa
31. Onko sulla tällä hetkellä kylmä, kuuma, vai sopiva? Ihan sopiva
32. Kuinka monta kertaa syöt päivässä? No riippuu...Joskus 1, joskus sata
33. Kuinka paljon juot päivässä (vettä)? En tarpeeksi
34. Olet vasta kolmasosan täyttänyt kysymyksistä, kadutko jo, että edes alotit? En, edellee tylsaa
35. Kuinka monta kertaa olet elämäsi aikana seurustellut? :D
36. Mitä teet tän gallupin jälkeen? Meen rakentaa Einon kaa legoilla kai
37. Pystytkö helposti sanomaan ihmisille ei? Hmm...Riippuu mita asia koskee
38. Jos saisi jättipotin lotossa, muuttaisitko pois Suomesta? No ja ihan varmasti
39. Mikä on ihmisessä on kaunista (ulkoisesti)? no en ma tiia
40. Entä mikä ihmisessä on rumaa (ulkoisesti)? En tiia tatakaa
41. Luetko paljon kirjoja? En todellakaa
42. Mikä on paras kirja? Sita en tiia ku en oikee luekkaa
43. Osaatko soittaa jotain soitinta? En
44. Oletko mielestäsi ystävällinen vai jörö? Ystavallinen
45. Minkälainen oli viimeksi nähty painajaisesi? En oo nahny painajaisia vahaa aikaa
46. Mitä olet viimeksi kadottanut? Muistin
47. Onko sinulle vaikeaa kiittää? Ei
48. Entä ottaa vastaan kiitosta? Ei
49. Ketä näyttelijää et voi sietää? No ei oo mun asia olla sietamatta
50. Minkä kuukauden yli hyppäisit jos voisit, ja minkä kuukauden vastaavasti haluaisit elää kaksi kertaa? Hmm....Ehka ma ny meen kaikki jarjastyksessa kertaalleen
51. Minkälaisia kenkiä käytät? Riippuu...kotioloiss mullon vaa tollaset flipflopit ja vapaalla yleensa korkkarit
52. Minkä väriset hiukset sinulla on? Blondi
53. Mitä pelkäät? Elokuuta...tai en pelkaa mut inhottaa ku se tulee
54. Missä asiassa olet rohkeampi kuin keskivertoihminen? Kaikessa. :D No en ma tiia, ma oon ni keskivertoihminen
55. Jos saisit 500 euroa ylimääräistä, joka sun olisi pakko tuhlata kauppakeskuksessa tunnissa, mitä ostaisit? Voi ei ois ees vaikeeta...Kenkia, laukkuja, vaatteita ja sen sellasta
56. Osaatko piirtää? En oikeestaa...tikku-ukkoja
57. Mitä taidelajia arvostat eniten? :D
58. Pidätkö uimisesta? Joo
59. Mainitse kolme nettisivua, missä yleensä vietät aikaa. Galleria, Hotmail, Luukku
60. Mikä saa pinnasi kiristymään? valehtelu, kaksnaamasuus, välinpitämättömyys
61. Kuka on paras/parhaat ystäväsi? Mea tytot ja Marjukka ja Anastasia
62. Onko sinulla mielestäsi liian vähän vapaa-aikaa? Kylla
63. Asuisitko mielummin talossa, josta on merinäköala, vai järvimaisema? Merelle joo, mut se on toisaalta sitte kylmempaa asuukki...
64. Vihaatko tiskaamista? Jos ei oo pakko ni se on ihan kivaa
65. Onko musiikki sinulle tärkeää, vai ihan ilmaa? Tarkeeta, ois aika tylsaa ilman
66. Seuraatko tositv-sarjoja? En
67. Mitä pidät Paris Hiltonista? Sama se mita se touhuaa, ei vaikuta. Vaikkaki aika turha julkkis
68. Entä Tarja Halosesta? Kuka ny Tarjasta ei tykkais?
69. Käytätkö mielummin nitojaa vai klemmaria? nitojaa
70. Mitä sinulla on päällä juuri nyt? Farkut ja t-paita
71. Jos saisit poistaa maailmasta yhden hyönteislajin lopullisesti, mikä se olisi? itikat!!
72. Jos joskus tulevaisuudessa olisi mahdollista asua myös kuussa, niin haluaisitko asua siellä mielummin kuin maassa? Kylla taalla maassa on ihan hyva
73. Mustikkapiirakka vai pinaattiletut? Pinaattiletut puolukkahillolla talla hetkella, mut mustikkapiirakkaki on hyvaa
74. Suihku vai kylpyamme? Suihku
75. Minkä värisiä vaatteita sinulla pääasiassa on? Sinisia, punasia ja musia
76. Missä olet ja mitä teet 10 vuoden kuluttua? Toissa, ehka perheellinenki
77. Mitä väriä inhoat? En kai mitaa, harmaa on vaha tylsa
78. Uskotko yliluonnolliseen? En
79. Mistä omistamastasi jutusta et luopuisi mistään hinnasta? Puhelin
80. Kuinka monta kertaa olet elämäsi aikana muuttanut? hmm...ainaki 5.
81. Lumimyrsky vai 40 asteen helle? Helle
82. Mihin olet koukussa? Kahvi
83. Mitä lehtiä sinulle tulee? Ei kai muuta ku tehyn jasenlehti. :D
84. Osaatko lohduttaa itkevää ihmistä? Riippuu kuka se on, mut kai ma osaan
85. Mikä kanssaihmisten tapa ärsyttää sinua? Kaksnaamaisuus :(
86. Käytkö koulua, töissä vai mitäs? Toissa
88. Mitä ruokaa inhoot? Kalaa ja sienia
89. Minkälainen ihmistyyppi saa sinut raivon partaalle? Teennaiset
90. Mikä on maailman ärsyttävin ääni? no kaikki piippailut ja ininat
91. Missä et ikinä haluaisi asua? Korvessa
92. Pidätkö enemmän makeista vai suolaisista herkuista? Kummastakin :D
93. Syötkö paljon hedelmiä? Enemmanki vois syoda
94. Poltatko tupakkaa? Sillontallontoisinaan
95. Southpark vai Simpsonit? Ei ehottomasti kumpikaa
96. Miksi suomalaiset leffat on aina surkeita? Ei ees oo
97. Onnennumerosi? vaikka 11

haastan: Salla, Annukka, Sanna.T, Maria ja ja ja vaikkapa sitte Marjo

Sattuu ja kolottaa...Tiistai 23.05.2006 07:54

Juma etta sattuu joka paikkaa, ollaa taalla muuteltu huonekaluja paikasta a paikkaan b. Saatiin sellanen ainaki miljoona kiloo painava telkkariki kannettua alakertaa ja sen jalkee tarttiki sellasen pikkasen lepotauon ku jokapaikka vaa tarisi. Mut anyway moopelit on siirretty ny ja eipahan tarttee ainakaa punttikselle lahtee ku on taalla kotonaki sellanen, kadet ja jalat mustelmilla. Ollaa Damieninki kaa hengailtu jo 4kk, aika pitkaan oikeestaa ja vielaki tykkaan. ;) Ny pitas melkee lahtee koisailee ku on aika heikko olo, ei kattos vanha enaa jaksa.

Erittain aurinkoista kesan alkua kaikille, alkaa lomatki pian.