IRC-Galleria

Leppari79

Leppari79

Inhimillinen komponentti

Blogi

« Uudemmat -

Portishead : ThirdKeskiviikko 28.05.2008 16:23

1990 -luvulla Bristolista alkunsa saanut trendikäs musiikkityyli trip-hop (tai Bristol sound) kuului myös allekirjoittaneen suosikkilistalle (ja kuuluu edelleen). Massiva Attack on varmasti kuuluisin genren edustaja ja muita ovat vaikkapa sellaiset nimet kuin Moloko, Tricky ja Björk. Itselleni tärkein bändi oli kuitenkin Portishead. Dummy (1994) ja Portishead (1997) : "music noir", levyt täynnä ahdistusta, Beth Gibbosin riipivä ääni... aivan omalaatuinen soundi. Suorastaan traumaattisen masentavaa. Kaksi ehdotonta klassikkoa. Trip-Hop hävisi kuvioista ja Portisheadille sitten tulikin 11 vuoden tauko...

...joka päättyi viimein kun sain levyn kannettua ulos Äxästä. Tietenkään se ei olisi trip-hoppia, ennakkoajatukseni. Mutta ensimmäinen kierros oli aikamoista nikottelua. Bethin ääni oli yhtä riipivän kaunis kuin ennenkin mutta muuten mitä ihmettä? Dummyn pehmeät biitit ovat saaneet kyytiä. Raaka krautrock jyrää! Tämä levy saataa olla monelle Portis-fanille kauhistuttava pettymys. Onneksi minä olen saanut tukevan annoksen yllättävää krautrokkia joten en tullut tyrmätyksi.

Ei tämä pelkkää krautrokkia ole, Silence toki aloittaa mukavan kraut-junnaavasti, äänivalli käy päälle joka suunnalta ja kuten kaikki painajaiset, loppuu juuri ennen loppuratkaisua kuin seinään. Hunter on varmasti kaikkien aikojen "music noir" -kipale ja akustinen kitara astuu Portisheadin äänimaisemaan. Nylon Smile juonittelee eteenpäin näennäisen vaivattomasti mutta taustalla tapahtuu koko ajan jotain. Ja se Bethin ääni... The Rip alkaa akustisella kitaralla mutta loppua kohden päästään elektoriseen tilutteluun. Arvaamatonta menoa. Plastic on ehkäpä "perinteisin" Portis-biisi viitaten aikaisempaan tuotantoon. Hassu tuuletinpropelli pyörii biisissä.

Loppu onkin sitten kunnon menoa! We Carry On krautjunnaa taas oikein kunnolla, ties mitä patarumpuja ja muuta siritystä ja säröä vaanii taustalla. Deep Water on ihan ihme seko folkkibiisi, pelottavaa kamaa. Machine Gun viimeistään paukauttaa pellolle kaikki vertailut aikasempiin levyihin. Bethin ääni tuo kontrastia armottomaan rumputykitykseen. Biisin loppupuolella ilmestyvä tiluttelu tuo Kraftwerkin mieleen eikä edes vähän. Ja Terminaattorin. Small on taas aivan ehdotonta psykedeliaa, Amon Düül anyone? Oma suosikkini joka tapauksessa. Magic Doors on tässä joukossa jopa pikkunätti biisi. Threads lopettaa levyn juuri niin epätoivoisiin tunnelmiin kuin pitääkin.

Third on ehdoton klassikkolevy joka yllättää samalla tavalla kuin edeltäjänsä viime vuosikymmenellä, silloin trip-topin ja nyt raaemman krautrokin avulla. Ei tämä levy kaikille sovi mutta haasteista pitäville tämä on ehdottomasti vaivan arvoinen. Jos aikaisempien levyjen liika elektronisuus karkoitti, niin nyt kannattaa kokeilla. Ehdotonta kummitusmusiikkia.

TuhlailuaTiistai 29.04.2008 15:32

Viikko sitten viikon aikana tuli vähän tuhlailtua. Jyväskylän Aironmusiikissa oli lopetusmyyjäiset eli levyjä sikahalvalla. Ja tämähän sika ostaa kun kerta halvalla saa! Eli seuraavaa:

Circle : Tulikoira
Circle : Earthworm
Zacharius Carls Group : Fields of Gold
Cosmo Jones Beat Machine : No Matter How You Pray
Wojciech : Ampiainen Ompeli
Team Yamaha : European Top Music Compilation
Snow Patrol : Eyes Open

Ja pitihän sitä vielä käydä samaisen kaupungin levykauppa Äxässä. Ihan vaan turistikierroksella. Mukaan tarttui:

Tuvalu : Viimeiset hetket ovat käsillä
Sufjan Stevens : A Sun Came!

Savvoon takaisin päästyäni piti tietenkin käydä vertailemassa Äxiä. Ja jotenkin nämä vain kulkeutuivat kassan kautta ulos:

No-Man : Flowermouth
No-Man : Speak
Sufjan Stevens : Enjoy Your Rabbit
Circle : Telescope
Elbow : The Seldom Seen Kid

Tarkempaa analyysia myöhemmin. Tai sitten ei. Sitä ei koskaan tiedä.

Top 10: MaaliskuuKeskiviikko 09.04.2008 00:07

Maaliskuu: 10 soitetuinta levyä

1. Meshuggah : ObZen (05.03.2008 klo 23:33:42) (6)
2. Tuvalu : Viimeiset hetket ovat käsillä! (11.03.2008 klo 00:16:09) (6)
3. Porcupine Tree : The Sky Moves Sideways (05.03.2008 klo 18:08:42) (4)
4. Porcupine Tree : Signify (06.03.2008 klo 12:08:27) (4)
5. Nine Inch Nails : Year Zero (06.03.2008 klo 13:10:11) (4)
6. The Mars Volta : The Bedlam In Goliath (02.03.2008 klo 14:36:58) (3)
7. Porcupine Tree : In Absentia (04.03.2008 klo 13:55:19) (2)
8. Wojciech : Sointula (01.03.2008 klo 13:52:39) (2)
9. Porcupine Tree : Nil Recurring (02.03.2008 klo 11:27:16) (2)
10. Radiohead : In Rainbows (02.03.2008 klo 18:13:11) (2)

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.03.2007 19:47

Sisäinen rokkipoliisini ei oikein tykkää kun tykkään Groove Armadasta.

[Ei aihetta]Maanantai 12.03.2007 02:30

Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
YHTEENSÄ: 6


1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
YHTEENSÄ: 7

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 6

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
YHTEENSÄ: 5

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
YHTEENSÄ: 4

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 2

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 3

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 3

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 5

yht: 41

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.08.2006 16:03

when we look back at it all as i know we will
you and me, wide eyed
i wonder...
will we really remember how it feels to be this alive?

and i know we have to go
i realize we only get to stay so long
always have to go back to real lives
where we belong
where we belong
where we belong

when we think back to all this and i'm sure we will
me and you, here and now
will we forget the way it really is
why it feels like this and how?

and we always have to go i realize
we always have to say goodbye
always have to go back to real lives

but real lives are the reason why
we want to live another life
we want to feel another time
another time...

yeah another time

to feel another time...

when we look back at it all as i know we will
you and me, wide eyed
i wonder...
will we really remember how it feels to be this alive?

and i know we have to go
i realize we always have to turn away
always have to go back to real lives

but real lives are why we stay
for another dream
another day
for another world
another way
for another way...

one last time before it's over
one last time before the end
one last time before it's time to go again...

SyntymäTorstai 20.07.2006 19:51

Käytiin eilen katsomassa Pirates of Caribian. Hyvä leffa, viihdearvot kohdillaan. Johnny Deppi sekoili Keith Richardsina... siis Kapteeni Jackina. Jatko-osaa pukkaa, mikäs siinä, kyllähän tuota vielä yhden osan katsoo. Kaima lähetti tekstarin että jos pidettäisiin luokkakokous meillä. En innostunut asiasta, katsotaan nyt.

Tänään täytän 27.

Eltzu lähetti minulle tällaisen kortin. Kiitoksia :D
http://www.kortti.net/kortit/Jul190622147pm28019.php3

Suvi leipoi minulle ihan kakun (kuvassa siinä sydänlapussa lukee "27"). Oikein hyvää. Lahjaksi sain söpön kortin lisäksi kaksi kirjaa: Terry Pratchettin "Kiintoisia aikoja" ja "Suuri ajomatka". Sekä Wagner -boxerit. ^^

Ja *puuh* niin. 27 vuotta. Pitäisi kai alkaa taivastelemaan "kuinka vanha sitä jo on" mutta en minä ainakaan tunne itseäni mitenkään vanhaksi. Henkinen ikä taitaa olla nippa nappa 20. :P Alkossakin kysytään vielä papereita että jos sitä pitää minkäänlaisena mittarina niin. Noh, toisaalta minulla on ollut jo 20 vuotiaasta lähtien kolmenkympin kriisi...

PoikamiesboxiKeskiviikko 12.07.2006 03:21

Kulti lähti siskonsa luo Poriin. Me kollit jäätiin kotiin. Mitähän sitä keksis? ;-)

Mukavan raikas ilma, ei yhtään tunkkainen kuten on ollut tässä viime aikoina. >_< Äksästä kävin ostamassa liput Kuopiorockiin, lauantaiksi, kaksi kappaletta. Kirjastosta löytyi levyjä (tietenkin).


Cradle of Filth : Live Bait for the Dead
Kreator : Extreme Aggression
Led Zeppelin : II
Mudhoney : Under a Billion Suns
Radiopuhelimet : Varmaa Hapuilua 1987 - 2002

Kaupasta piti saada Frezzaa, olen ihan koukussa siihen, varsinkin Latteen. Se maistuu kahville. Miksi Frezza Javaa ei löydy enää mistään? Onko sen valmistus lopetettu? Onko Latte uusi Java? Miksi kaikki hyvät jutut lopetetaan? Vaikkapa se keltainen Solero jäämehu? Se Exotic on ihan bakaa. Miksi kaikki mistä minä pidän lopetetaan? :(

Levyä.Torstai 01.06.2006 14:47

Top 10 kuunneltua levyä Toukokuu:

1. Mew : And The Glass Handed Kites (14)
2. Tool : 10,000 Days (11)
3. Von Hertzen Brothers : Approach (8)
4. The Flaming Lips : At War with the Mystics (5)
5. Porcupine Tree : Up The Downstair (5)
6. Röyksopp : The Understanding (5)
7. Van Der Graaf Generator : Present (3)
8. Hedningarna : Hippjokk (2)
9. v/a : Uncut - The Playlist May 2006 (2)
10. Sufjan Stevens : Seven Swans (2)

HaasteLauantai 27.05.2006 22:35

Kerron mitkä viisi tavaraa (ei asiat,eikä ihmiset) minulle on tärkeimpiä kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Ilmoitan ne viisi henkilöä haasteen lopuksi ja käyn ilmoittamassa haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa.

1. Tietokone.
2. CD -levyni.
3. MP3 -soittimeni (korvasi tänään kannettavan CD -soittimen).
4. Televisio.
5. Terry Pratchett -kirjani.

Olen jatkokirjeiden tappaja enkä haasta ketään!

Buahahahahaaa!!!
« Uudemmat -