IRC-Galleria

Lihaaja

Lihaaja

Vinyylilevyt pauhaa soittimessa ja istun pimeässä kämpässä.
oli leiri, radiorinkka selässä ja prikaatin kovimmassa koulutuksessa. parasta aikaa opettelemassa aliupseerien saloihin. tavoitteet saavutettu. ja olenkin ylpeä (en ylpistynyt) omasta aselajistani. prikaatin kovinta. ja pidän paikasta. ehkä voisin jäädä töihin intin jälkeen tänne.

eilen tulimme leiriltä. tehtävänä oli tähystää ja laskea liikennettä metsän suojasta. kaikkein häiritsevintä oli tietenkin kylmyys, liian vähä ruoka (jota ei ollut oikeastaan aikaa syödä jos halusi levätä), puutteellinen varustus, se helvetin radiorinkka, unenpuute, märät sukat (vaihtosukat ois ollu aika jees), ja jatkuva metsään eksyminen pimeällä.
matkalla tähypaikalle eksyimme suolle ja matka kesti 1,5 tuntia kun päiväsaikaan se kestäisi noin 15min. samalla tähyvuorolla poislähtiessä eksyimme jälleen. muutamien kirosanojen ja harhailujen jälkeen löysimme tien leiriin. aikaa meni 4 tuntia. tässä vaiheessa olimme valvoneet noin vuorokauden. täytyy myös mainita että ennen tätä reissua astuin omaan miinaan mennessä pummimaan tupakkaa kaverilta. nollat taulussa ja vihanneksena.

leirin lopuksia oli marssi takaisin kasarmille. matka oli suhteellisen lyhyt n. 20-25km. pitkän tästä teki yön pimeys ja se perkeleen rinkka, mihin oli pakattuna radiolaitteistoa ja niinpä paino oli suurin piirtein saman verran kuin itselläni (55-60kg). itse en tästä matkasta muista juuri mitään, kun olin niin järjettömän vihanneksena. kuuleman mukaan alkumatkasta olin vielä jaksanut valittaa rinkan painoa, keskivaiheilla korisin kuolemaa ja lopussa kun majoittauduimme kasarmin lähistölle nukkumaan taivasalle, en kyennyt edes pukemaan. muut ryhmästä olivat siinä sitten pukeneet minut ja laittaneet makuupussiin nukkumaan.
aamu valkeni. sool ryssän helvetti. niin kylmä oli. vaikka oli kaikki mahdolliset vaatteet ja makuupussi. teltta olisi kyllä auttanut, mutta kun sitä ei ollut pystytetty.

sento! lepa! sento! JIHAD! over and out.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.