IRC-Galleria

Lihaaja

Lihaaja

Vinyylilevyt pauhaa soittimessa ja istun pimeässä kämpässä.
Oli ilta. Pöydällä lojuivat makkarapaketit ja grillipihvit odottaen tirisevinä, valmiina hypätä sähkögrillialtaaseen jonka lämpö pitäisi herkut pinnalla. Herkkusuut odottelivat grillin lämpenemistä suusta jo kuola valuen. Nälkä ja jano helpottaisivat aivan piakkoin. Avattiin ensimmäiset kumipukuun (muovipaketit HUOM.) sonnustautuneet herkullisen erittävät seksimakkarat.. Iskimme ne grilliin... Vain hetki löi ja saimme maistiaiset tulevaisuudesta. Se oli suuri visio, mikä tulisi mullistamaan illan ja kenties myös humalan. Pedot ottivat ylivallan ja liha litisi, kun saimme pihviä ja makkaraa.. Olimme tyydyttyneitä. Grilli oli tehnyt kaikkensa meidän eteemme. Joimme muutaman oluen ja huomattiin pienen humalatilan laskeutuneen yllemme salakavalasti kuin varjo auringonlaskun jälkeen. Otimme pienet sille. Maksimoimme saunomisen riemun ottamalla vaatteet pois ja tilalle käsiin kaljit. Olimme ekstaasissa. Istuimme ja heitimme kauhallista hieman.

(jatkuu ensi numerossa)
"kyllä, se oli kaunis päivä.." Hippi tulkitsee tunteikkaasti kun häntä haastatellaan erään lauantain BBQ-partyja. "valitettavan usein tosin huomataan, että alkoholi loppuu illalla kesken".
Lauantai käynnistyi Hipin osalta noin kello 11:00 herätessään epämääräiseen älämölöön, jonka todettiin aiheuttavan kolme pientä nulikkaa ihmisen muodossa. Määrätietoisesti Hippi suunnisti ulos ulko-ovesta. Sytyttimen nasahtaessa metallisesti, hän tunsi kuinka myrkylliset mutta herkulliset usvaiset ilmat tulvivat keuhkoihin... "Aamu oli auki, kaikki oli käsillä."
Syntitikun imutellessaan loppuun, oli aika tarkistaa illan vierasmäärät BBQ-partyihin. Varsin hyvin asiaan soveltui tietokone, joka linjojen päässä sai yhteyden Kumppariin. "Ihmisiäkin tuli, minä tulin housuihin" kertoo Hippi hieman ylpeillen, mutta silti hehkeä puna kasvoillaan.
Kello neljä Hippi havahtui virtuaalimaailmastaan auton ääniin. Lähes paholaismainen Pervokin oli tarttunut matkaan. "Kaikkien pippelit värisivät ja olivat pelosta kankeina" tarinoi Hippi hieman purskahtelevasti jännittävää kertomustaan... Alkumuodollisuudet käsittivät alkoholin kylmän varastoimisen.. Istahdimme hieman.

(jatkoa seuraavassa jaksossa)
mitä ihmettä?? KOLME?!?!?!
tänään pitäisi pitää semmoset illanistujaiset.. saunan kuumia höyryjä hyväilemään alastomia vartaloitamme, grilliherkkujen marinaadit valuen pitkin reisiä ja kylmän oluen huurut sekoittaen hajuaistimme sekä turruttaen nuppimme taivaisiin..
en ymmärrä miten tähän on päädytty. ehkä tapaus juontaa viime viikkoon... oli perin hiljaista ihmisten järjestämistä illanistujaisista.. ja kuten toveri kaveri hemmohemmot tietää, tässä porukassa olut maistuu kuin ranskalaiselle baskeripäätekotaiteilijalle viini ja kaviaari. oli siis aika tehdä päätöksiä. missä, milloin ja kuka? nuo kysymykset pyöriskelivät tovereiden mielissä. vertauksena voisi pitää pesukoneen rumpua toiminnassa. katseet kohdistuivat minuun...

(jatkoa numerossa 777...)

Me- lehti ja totuuden kalpeat kasvotPerjantai 29.06.2007 00:18

Himorakastaja katsasti sillivehkeet

SihijuomaSunnuntai 24.06.2007 17:26

taas on takana yksi alkoholin huuruinen ja ehkä hieman karmaisevan usvainenkin viikonloppu takana. humalaisten ihmisten paskaiset naurut kummittelevat mielen sopukoissa, ajaen viimeisetkin aivosolut hulluuden partaalle. kasvonsa syöpyivät muistiin ikuisiksi ajoiksi. jäljellä on enää vain tyhjä kori, missä ei säilytetä omenoita. notta semmone ol juhannus.

Puhuva koiraSunnuntai 10.06.2007 16:57

elämme mystisiä aikoja, toverit..

okei. nyt on näemmä sunnuntai. ja miula ei oo yhtikäs mitään asiaa kerrottavana.

VuosijuhlatLauantai 26.05.2007 22:44

Nuin. Eilen oli 18v ikään siirtymisrituaalit. Huusimme kirouksia, joimme mystisiä juomia ja poltimme rauhanpiippuja. Nyt se miun ikä tuli täyteen. Eli pakko hakea kaapista kalja.
wou. tsekkailin juuri netistä linkkejä ja tietoa mangan piirtämiseen.. tänään sitten opiskelen aihetta. jeh! jospa vaikka joskus keksis jotain käyttöökin taidolle...

jep ja niskohin särkee iha vitisti. on helvetin kuuma ja viti tylsä. valivalivalivali.

Aku tykkää IineksestäSunnuntai 06.05.2007 01:21

tänään mie herkistelin/herkistelen.

Milla Magia vaanii synkkinä iltoinaSunnuntai 22.04.2007 18:31

se ol siinä.

kuuntelenpa juuri Opeth nimisen ruotsalaisen humppa-pumpun veisua nimeltä In my time of need... ja fiilistelen. onpa jännää. vois kohta polttaa tosiäkkää. vituttaa. jes. ja toisaalta taas on tosi tunteeton olo. vitti ei tästä mitään tuu..