IRC-Galleria

Käytiin katsomassa PS:n kanssa Myrsky. Se oli ihana, kaunis, surullinen, koskettava. Mä itkin melkein koko elokuvan ajan. Myrsky näytti pentuna samalta kuin meidän Taika pentuna. Mulla on niin hirveä ikävä Taikaa ja mä pelkään koko ajan että Taikalle tapahtuu jotain pahaa koska se on kohtuleikkauksen ja nivelsideleikkausten takia lihonut niin paljon että se alkaa olla sille vaaraksi :( Ja äiti on niin itsepäinen ettei se suostu kuuntelemaan järkipuhetta ja aloittamaan Taikalle laihdutuskuuria :( Ja mä en voi muuten vaikuttaa asiaan koska asun näin kaukana..

Elokuvan jälkeen mentiin kahville ja luin siellä Iltalehden sekä Iltasanomat. Molemmissa oli isot jutut Ville Pusan keskiviikkona 26-vuotiaana vaikeaan sairauteen kuolleesta vaimosta. Itkin niitäkin juttuja lukiessani. Mä en yksinkertaisesti pysty hyväksymään sitä miten raaka, sairas ja kohtuuton tää maailma on. Siinä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä että noin nuori ihminen ja pienen lapsen äiti kuolee!

Mä olen aina uskonut että on Jumala, mutta mä en ole koskaan pystynyt ymmärtämään Jumalaa. Tai mitään mitä tässä maailmassa tapahtuu. Mä haluan uskoa hyvään ja rakastavaan Jumalaan, enkä sellaiseen pelottavaan, rankaisevaan ja ankaraan Jumalaan mihin ihmiset kai yleensä(?) uskovat. Kaikista eniten mä toivon sitä että on olemassa Taivas minne mä pääsen ja minne pääsee myös mun kaikki rakkaat ja läheiset ja jossa me saadaan olla yhdessä ja kaikki paha ja ahdistava on poissa. Ei ole alkoholismia, ei huumeita, ei ahdistusta, pahaa oloa eikä masennusta. Enkä mä edes tiedä että onko sellainen mahdollista. Tai että mikä on totta. Tällä hetkellä olen kaiken suhteen ihan sekaisin.

En tiedä enää mistään mitään. Maailma tuntuu sairaalta ja ahdistavalta. Ihmiset on niin helvetin ilkeitä ja rasistisia ja musta tuntuu etten kestä elää tässä maailmassa. Jos vaan vois elää jossain pienessä yhteisössä jossa asuisi sun lisäksi vaan ne ihmiset joista sä pidät. Ja jotka ei satuta sua. Mut ei maailma voi olla sellainen. Ja siksi mä vihaan maailmaa. Herkät ei vaan yksinkertaisesti pärjää tässä maailmassa.

Ja mulla on ikävä Wienaa ja Jaanaa ja Anttia.
Ja mä en edelleenkään voi tajuta sitä että ne ei ole enää olemassa tässä maailmankaikkeudessa.
Ja mua sattuu niin helvetin lujaa.
Ja mä vaan haluan uskoa siihen että mä vielä tapaan heidät, sitten kun mä kuolen.

Mä vihaan maailmaa ja suurinta osaa ihmisistä mutta mä rakastan mun läheisiä ja ystäviä ja noita pieniä karvapalloja niin tajuttoman paljon että mä en voi tehdä itselleni mitään. Mä olen kärsinyt mun ystävien itsemurhista niin paljon että mä en halua että kukaan joutuu kärsimään mun takia. Vaikka masennuksen syövereissä onkin vaikea uskoa että kukaan kärsis mun kuoleman takia :(

Mä menen keskiviikkona osastolle. Siellä ne kai yrittää hoitaa mun masennuksen kuntoon. Eki lähtee huomenna Pekingiin. Ja Milla menee hoitoon mun ystävän luo.

Ja tänään mä juon siideriä. Oon itseasiassa juonut jo kaksi. Siitä varmaan johtuu ylläoleva kirjoitus. Huomenna mua varmaan hävettää ja poistan koko paskan mut olkoot nyt täällä siihen saakka.

Tsau!

Mitä tekee ei-niin-fiksusti-rahojaan-käyttävä ihminen silloin kun maailma on harmaa ja seinät kaatuu päälle ja kaikki ahdistaa ja tahtoisi vähän piristystä arkeen?

Se ajelee ratikalla keskustaan ja ostaa 50 euron edestä alusvaatteita, body shopin tuoksusaippuoita, punamustat polvisukat, monta pakkausta teetä (ei mitään kauheeta pussiteetä!) sekä pinkit glittersäärystimet. Oivoi.

Ja sitten koittaa seuraava päivä jolloin tämä samainen ihminen tarjoaa 22-vuotta täyttäneelle avomiehelleen myöhäisen synttäripäivällisen nepalilaisessa ravintolassa (ja syö samalla itsekin) hintaan 30 euroa.

Illan koittaessa on pakko maksaa rästiin jääneet laskut, joiden maksamisen jälkeen tämä neitokainen huomaa köyhtyneensä kahden päivän aikana 200 euroa.

Ja miksi minä kerron tämän? En tiedä, ehkä haluan kaikkien tietävän etten osaa käyttää rahaa fiksusti. Oisko semmoisia rahankäyttökursseja olemassa? Haluisko joku takavarikoida miun Visa Electronin? ;<

http://www.pohjolansanomat.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=PSA_newssite%2FAMLayout&cid=1194602899382&p=1194597106912&pagename=PSAWrapper

<3

Wii, Eki lähtee Pekingiin 30.8 ja virallisesti kisat alkaa 6.9. Jänskättää!!

http://www.paralympialaiset.fi/index.php?id=52

Hauskat pelaajaprofiilit, kukaan ei erityisemmin näyttänyt itseltään ;)

jos ottaa oxepamin ja sit juo päälle 5 kuppia kahvia niin kumoutuuko oxepamin vaikutus?!
nyt ainakin TÄRISYTTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!! :D
tule tänne joku ja vieroita miut kahvista :'<

Keskittymiskyky oli pitkään poissa mutta nyt se on tullut takaisin! Viime aikoina luetut:

Lemmy Kilmister&Janis Garza: Lemmy - Omaelämäkerta
Deborah Curtis: Etäinen Kosketus (Joy Divisionin laulajan Ian Curtisin elämänkerta)
Deborah Spungen: Nancy
Raili Mikkanen: Koukussa
Leena Vähäkylä: Mieli Keinussa - Tarinoita masennuksesta ja maniasta
Josefina Adolfsson: Ketä Kiinnostaa?
Torey Hayden: Häkkipoika
Gini Sikes: 8 Ball Chicks - Vuosi tyttöjengien väkivaltaisessa maailmassa

Ja yöpöydällä on vielä 6 mielenkiintoiselta kuulostavaa kirjaa <3
Ja yksi alepokkari pitäisi käydä ostamassa KiasmaShopista..

syömishäiriöt on perseestä. syömishäiriöt tappaa, tuhoaa, hajottaa, sekä fyysisesti että psyykkisesti. mä vihaan mun vartaloa varmaan ikuisesti, mä mietin päivittäin että tahtoisin taas painaa 39-40 kiloa ja mahtua taas mun ah-niin-ihaniin 32 ja xs-kokoisiin vaatteisiin jota mulla on edelleen vaatekaappi ja varasto täynnä vaikka oonkin jo pari vuotta sitten levinnyt ulos niistä vaatteista. mut paljon enemmän kuin olla luukasa mä tahdon ELÄÄ! elää ja syödä ja saada joskus lapsen ja suunnitella tulevaisuutta ja miljoona muuta asiaa mielummin kuin oksentaa kaikki syömänsä ruoka ulos tai kituuttaa 1000 kalorilla päivässä. ihminen VOI TEHDÄ VALINNAN jos vaan oikeasti haluaa! voi parantua jos vaan oikeasti haluaa. valitettavasti kovin moni vaan ei tahdo. I'd rather be dead than fat. And so you are.

ja mulla keittää NIIN pahasti kaikki nää galleriassa olevat miljoonat 'thinspiration' ja "pro-ana" ja "anoreksia elämäntapana" jnejnejne yhteisöt! ja kaikki nää ihmiset jotka ottavat itsestään kymmenittäin 'thinspis' kuvia jossa esittelevät luitaan muille ja vastaanottavat muilta syömishäiriöisiltä kommentteja tyyliin "voi kun sä oot ihanan laiha! oisinpa mäkin mut kun mä oon tämmöinen hirvee läski! angst angst viil viil". siis ARGH! ihmisen täytyy haluta elämältään jotain muutakin kuin tuota! tekis vaan mieli tarttua ihmiseen kiinni ja ravistella tosi lujaa.

eikö ihmiset tunne mitään vastuuta asioista kun ne tunkee noita luukuviaan nettiin? tuntuuko jotenkin hienolta ajatella että joku mahdollisesti ihailee sun bmi 16 vartaloa niin paljon että haluaa itsensä samaan kuntoon? musta on ihan järkyttävää että ihmiset kannustaa toisiaan yhä syvemmälle syömishäiriöön jakelemalla noita kuviaan sekä thinspisvinkkejään. mä olen ihan varma et silloin kun mä sairastin paljon aktiivisemmin ja pyörin kaikilla ihme sivuistoilla niin meininki oli paranemiseen kannustava eikä sairastamiseen kannustava niin kuin nykyään. mikä ihme juttu tää nykymeininki on?

joskus harvoin mä erehdyn kommentoimaan jonkun häirikön kuvaa ja yleensä vastaus on jotain tyyliin 'vittu sä et tajuu mitään syömishäiriöstä kun sä et oo ite sairastanut. jos mä saan hyvän olon siitä et mun laihuutta ihastellaan niin se ei kuulu sulle pätkääkään joten pidä turpas kiinni ja painu saunan taakse' :> mut siis äh, kun mä nimenomaan tajuan. ja mä nimenomaan tahtoisin sanoa et elämä on ihan kivaa vaikkei painakaan 39 kiloa. mut miksi mä oikeastaan edes välitän siitä että joku haluaa tuhlata elämänsä tuohon paskaan ja tuhota vartalonsa täydellisesti? en mä ees tiedä. mut silti mua sattuu katsella ihmisiä jotka vaan vuodesta toiseen on siinä samassa pisteessä eikä edisty yhtään.

toisaalta mä myös ymmärrän. joskus mun paskan elämän viikon kohokohta saattoi olla se et joku tuli sanomaan kauhistuneen näköisenä et mä näytän ihan järkyttävältä ja oon mennyt ihan liian pitkälle. viel 2 ja 1/2 vuotta sitten harkitsin lukittautuvani asuntooni koska olen niin hirveä läski ja tulevani ihmisten ilmoille vasta kunhan oon laihtunut siedettävän näköiseksi. painoin tuolloin 44 kiloa :)

nykyään kukaan ei enää sano mua laihaksi mut saan kyllä suurimmat mielihyvän tunteeni ihan muista asioista. kuten vaikka noista kahdesta karvapallosta joiden kanssa elän. tai vaikka siitä et nykyään kuukautiset tulevat säännöllisesti joka kuukausi. eikä tartte enää pelätä et sydän pettää yöllä kun se ei oikein enää jaksaisi lyödä.

et näin.

"jos voitamme kuoleman arpajaisissa,
jos kohtalo suvaitsee huomata meidät,
olemme päässeet taivaaseen.
sillä helvetissä olemme olleet eläessämme."

"lääkäri määrännyt vaivoihin lääkettä, jota potilas ei kuitenkaan ole ottanut, vaan lääkinnyt itse itseään päivittäin oluella"

jep! reseptilääkkeet helvettiin ja siideripullot kehiin!

Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, ei turhaan tartun ma hetkehen kiinni;
riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.
Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.
Tiedän ma: rauha on mullassa suotu.
Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova; kauneuden voimaton kaipuu.
Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat mun mieleni murheella maksoin.
Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.
Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,
katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?
Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?
Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan.
Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.
Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.