IRC-Galleria

Loretta-

Loretta-

Mä oon matkustanu junalla kuuhun ja takasin. Joka kerta rankemmin taivaasta alas palasin.

WTF?!?!Torstai 01.10.2009 23:31

"mua yksinkertaisesti ällöttää lihavat ihmiset. en voi sille piirteelle itsessäni mitään. mua inhottaa ja suorastaan tekis mieli mennä kysymään niiltä päin naamaa miten ne on saattaneet päästää itsensä sellaseen kuntoon. ja kaikista ällöttävintä on se kun näkee lihavan ihmisen syömässä. sillon vaan ajattelee että älä nyt herranjumala syö enää yhtään lisää !

suurin osa mun kaverista on normaalipainoisia/hoikkia. tosin nyt oon huomannut miten moni heistä on viimeisen vuoden aikana alkanut selvästi lihoa ! se saa oman olon tuntumaan erittäin onnistuneelta kun itse on vain laihtunut mutta toisaalta en haluais läskejä kavereita. koska vaikka lihavempien ihmisten seurassa oma olo tuntuu kerrankin siedettävältä, en kuitenkaan tuntis oloa mukavaksi liikkuessa pulleiden/ylipainoisten ihmisten kanssa. niin ulkonäkökeskeinen vain olen ja myönnän sen.

mitä seurusteluun tulee, näin kauan sinkkuna viihtyneenä voin sanoa että en iki maailmassa voisi seurustella ylipainoisen kanssa. jo pelkkä ajatus ällöttää. mutta tiedän kyllä että sisin vaikuttaa eikä sitä koskaan tiedä milloin sydän menee sekaisin ja miten, mutta suoraan sanottuna kaikki puheet siitä kuinka loppupeleissä ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä ja blaablaablaa saa mut vain vittuuuntuneeksi. laiha on kaunista, niin itsessä kuin mahdollisissa seurustelukumppaneissakin. oma unelmani olisi itse olla täydellisen laiha ja seurustella täydellisen laihan ihmisen kanssa. olen turhamainen."

Siis herrajumala, onko tällaisia ihmisiä oikeasti olemassa?!

Ps. Väärinkäsitysten välttämiseksi: ei siis ole minun kirjoittamani teksi, löysin (valitettavasti) netistä eräältä keskustelupalstalta ja olen lähinnä helevetin ihmeissäni siitä että mitä ihmisten päässä liikkuu.

Opetusvideoita lapsille:Tiistai 29.09.2009 16:27

http://www.youtube.com/watch?v=tx2Y8rJZnEA

Eihän tuosta edes osaa sanoa että onko tuo kuvattu Röllimetsässä vaiko Kalliossa Helsinginkadulla, samanlaisia taapertajia tulee ainakin Hesarilla vastaan päivittäin :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.09.2009 21:43

Ote eräästä kolumnista:

"Ihminen on vanha/kuolettavan tylsä siinä vaiheessa kun hänen viikon kohokohtansa on tv-ohjelma Hauskat kotivideot".

No hei daa, voiko kukaan oikeasti väittää, että elämässä on jotain hauskempaa kuin stringit jalassa tepsuttelevat mummot tahi isot ötökät, jotka hyppelevät poliitikon kaljulla päälaella hänen pitäessään tärkeää puhetta isolle yleisölle?

<3Sunnuntai 20.09.2009 17:20

Iik, ei ole todellista, miksi mä en ole ennen tajunnut että tälläisia paitoja on olemassa? :D

http://www.mentalwear.fi/web/index.php?shop_show_product=1&tuote_id=332&id=42

Itä-Helsingin metro <3

Ei mun rahat kyllä riitä maksamaan tuollaista hintaa paidasta, mutta ehkä mä tyydyn naureskelemaan näin netin välityksellä taikka sitten pyydän Joulupukilta %)

PS: http://mentalwear.fi/web/index.php?shop_show_product=1&tuote_id=478&id=42

Miksen mä koskaan muista et noita sivuja ei kannata selailla..

[Ei aihetta]Lauantai 19.09.2009 18:03

Tahtoisin siilipehmolelun.
Ja tahtoisin pelata jonkun kanssa sitä ihanaa sanapeliä, scrabblea.
Tai ylipäätänsä pelata lautapelejä ison kaveriporukan kanssa.

Mut oikeasti tämänkin viikonloppu menee kotona istuessa kisun kanssa. En uskalla lähteä minnekään kun pyörryin eilen kaupassa ja pelkään että pyörryn taas. Enkä oikein voi olla yhteydessä ihmisiin kun kännykässä ei ole saldoa kuin 0,20 euroa eikä ole rahaa ladata sitä lisää.

Kyrsii koko elämä. Kyrsii tämä ainainen rahattomuus. Sain maksettua tässä kuussa viimeisen erän toukokuun sairaalalaskuista ja hypin jo ilosta ajatellessani, että ensi kuussa ei tarvitse laskea pennejä niin tarkkaan ja että laskujen ja ruuan lisäksi pitäisi jäädä vähän ylimääräistäkin. No, eilisestä ambulanssikyydistä tuli 10 euron lasku ja sairaalareissusta tulee kotiin 27 euron lasku. Että siinä meni sit nekin ylimääräiset mitä mulle olisi ensi kuussa jäänyt.

.......Lauantai 05.09.2009 01:57

http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/154483.shtml

Katsottuani tuon videon olen jälleen kerran sanaton nähdessäni pisaroita ihmisten suunnattomasta julmuudesta. Hajottaa ja itkettää, häpeän olla ihminen.

Onneksi en ole koskenut pitkällä tikullakaan lihaan/kalaan/kanaan 13 vuoteen. Helpottaa mun omantunnontuskia. En tietenkään vaadi että kaikki ihmiset olisivat kasvissyöjiä, mutta toivon kyllä usein että ihmiset miettisivät enemmän syömistottumuksiaan.

Voi vitsi kun angstittaa!

Ja argh, BB:ssa joku teinipissis kiljuu ettei hän halua syödä parsaa, sipulia, porkkanaa, herneitä jnejne..Pliis, heittäkää se penska vaikka Afrikkaan muutamaksi kuukaudeksi, kiitos..

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.08.2009 19:49

Voi ällötys, otin eilen illalla vahingossa tupla-annoksen tainnuttavia lääkkeitä ja nukuin 16 tunnin yöunet. Oli ihan himskutin pöpperöinen ja paha olo kun heräsin tänään 15 maissa.

Näin ihan saakelin ahdistavaa unta et olin raskaana ja synnytin. Puolet mun suvusta oli seuraamassa synnytystä mutta lapsen isä (en tosin enää muista että kuka hän oli) ei ollut paikalla ja kyseinen asia ahdisti mua aika syvästi kyseisessä unessa. Ugh. Heräsin just kun rupesin ponnistamaan :D

Wasp tulee Suomeen lokakuussa ja päätin lähteä katsomaan keikkaa Hgin kulttuuritalolle kun liput on niin halvat. Blackie, grauh! :)

Tänään on mun viimeinen päivä Lahdessa. Outoa palata takaisin Helsinkiin. Mun helvetisti pahentuneet astmaoireet ovat helpottaneet täällä Lahdessa ollessani. Eli mun jatkuva hengenahdistus on johtunut mun naapurin ketjupolttamisesta (äijä polttaa 15 minuutin välein ikkunansa kautta, myös yöllä eli siis ihan oikeasti 24/7 ja tuuli kuljettaa ne savut mun ikkunan kautta mun asuntoon), aivan kuten arvelinkin. Aion marssia tiistaina uudestaan asuntoviihtyvyydestä vastaavan paskiaisen luo ja käyttäytyä hysteerisesti. Viimeksi mulle sanottiin että mulla ei ole mitään oikeutta vaatia mun naapuria olemaan polttamatta ikkunansa kautta, kyse on kuulemma hänen oikeudet vastaan minun oikeudet jäkäjäkä hölöpölö. Ihan vitun mahtavaa että äijä saa toteuttaa oikeuksiaan miun terveyden kustannuksella! Sen ei tartteis kävellä kuin muutama helvetin askel tupakkaparvekkeelle, mut ei, onhan se nyt helvetti soikoon liikaa vaadittu kun yhyy hän on tupakanpolttaja ja yhyy kun tupakanpolttajia vainotaan ja yhyy kun heidän oikeuksia poljetaan kun yhyy eihän heidän polttaminen kuulu kenellekään muille kuin heille itselleen!! Joka helvetin kerta kun kuulen tupakoitsijan valittavan 'tupakoitsijoiden vainoamisesta' tahtoisin nähdä miltä 'vainotusta tupakoitsijasta' tuntuu kun kurkku menee täysin tukkoon eikä henkeä saa vedettyä, paniikki nousee pintaan ja astmalääke rupeaa vaikuttamaan vasta kymmenien minuuttien päästä. Argh, vitutus maximus.

Ja täh, hehkulamppujen myyminen lopetetaan kokonaan? Miksei tuosta ole kerrottu aiemmin? Mun pikkuruinen kattolamppu näyttääkin tosi upealta kun siitä tököttää sellainen viidentoista sentin energiansäästölamppu :D Siis hyvä juttu muuten mut olisin halunnut tietää tosta aiemmin, olisin valinnut mun asuntoon hieman toisenlaiset lamput kuin mitä siellä tällä hetkellä on..

.....Perjantai 28.08.2009 21:54

16 asiaa josta pidät:
1. Tajunnan räjäyttävät kirjat
2. Tajunnan räjäyttävä musiikki
3. Tajunnan räjäyttävät elokuvat
4. Eläimet
5. Täydellinen yhteisymmärrys
6. Täydellisyyshetket
7. Tähtitaivas, tähdenlennot
8. Revontulet
9. Auringonlasku
10. Hyvä kasvisruoka
11. Ystävyys
12. Läheisyys
13. Nousuhumalan hysteeriset hetket
14. Menettämisen hyväksyminen
15. Hysteerisyys
16. Uskoutuminen, luottaminen, sanat

14 asiaa jota inhoat:
1. Ihmisten suunnaton tyhmyys
2. Suvaitsemattomuus
3. Rasismi, syrjintä
4. Ihmiset jotka ajattelevat aina negatiivisesti kaikesta ja käyttävät suunnattomasti aikaa toisten ihmisten mollaamiseen ja haukkumiseen
5. Eläinkokeet, eläinten hyväksikäyttö
6. Sovinismi, täysin överiksi menevä feminismi
7. Sodat
8. Luonnon tuhoaminen, överiksi menevä shoppailu ja käsittämätön luonnon hyväksikäyttö
9. Itsekkyys, itserakkaus
10. Kyvyttömyys ymmärtää toisten ihmisten tunteita, mielipiteitä, ajatuksia
11. Järkyttävät teot, joita tehdään esim. uskonnon tai politiikan nimissä
12. Tupakansavu
13. Kipu, tuska, nälkä, kylmä
14. Mielenterveyden häiriöt, paniikkipelkoahdistus..

15 asiaa luonteestasi:
1. Muodostan aivan liian herkästi mielipiteeni ihmisestä ensimmäisen 10 minuutin perusteella. Usein mielipiteeni itse asiassa osuukin oikeaan, mutta tietenkin tapahtuu myös yllätyksiä, joiden myötä ääliöksi teilaamani ihminen osoittautuukin erittäin mahtavaksi persoonaksi tai päinvastoin.
2. Minulla on jossain määrin hyvin huono itsetunto ja loukkaannun hyvin herkästi. En kuitenkaan halua näyttää loukkaantumistani vaan nuoleskelen haavojani kotona.
3. En yksinkertaisesti osaa pitää välillä turpaani kiinni. Jos eteeni tulee asia, josta olen täysin eri mieltä tai joka ärsyttää minua niin saatan sanoa todella, todella pahasti. Tästä on aiheutunut paljon konflikteja elämäni aikana ja nykyään osaan onneksi hillitä itseni useimmiten.
4. Osaan ärsyttää ihmisiä erittäin lahjakkaasti vain olemalla oma itseni. Erittäin moni tuttavistani on kertonut minulle inhonneensa minua ensivaikutelman perusteella. Tähän mahtavaan suoritukseen vaaditaan kova ääni, erittäin ärsyttävä nauru, vahvat mielipiteet sekä typerä ja yleinen häslääminen.
5. Tunteista puhuminen on minulle hyvin vaikeaa. Syvimpien tunteitteni paljastamiseen vaaditaan yleensä annos alkoholia, säälittävää mutta totta.
6. Liikutun helposti fiktiivisistä elämäntarinoista.
7. Itken usein ja liikutun todella herkästi.
8. Rakastan todellisuuspakoa ja harrastan sitä liian usein. En vain kestä todellisuutta.
9. Menetän hermoni todella usein ja aivan mitättömistä asioista. Pitkä kassajono tai typeräksi luokittelemani mielipide, se on menoa!
10. En osaa enkä halua olla pitkään riidoissa kenenkään kanssa, en halua loukata ketään josta välitä edes hitusen verran vaikka haluankin sanoa mielipiteeni asioista. Jos olen riidoissa jonkun kanssa niin se olen yleensä minä joka pyytää anteeksi.
11. En kestä pintaliitosuhteita joiden ainoa sisältö on turhuuksien jauhamien. Tästä syystä olen erittäin lahjakas liukenemaan pois ihmissuhteista.
12. Jatkaen edellistä: minulla on ollut useampi ihmissuhde joka on päättynyt liiallisen avoimuuden tähden, puolin tai toisin. Rakastan heitä ikuisesti mutta emme ilmeisesti pysty enää katsomaan toisiamme silmiin.
13. Olen hyvin taipuvainen mt-ongelmiin ja niitä onkin diagnosoitu minulla useampi kappale. Inhoan luokittelua ja koetan elää diagnooseistani huolimatta mutta lääkärit tykkäävät valitettavasti tuijottaa niihin.
14. Kaipaan hyväksyntää, ihan helvetisti.
15. Uskon kuolemanjälkeiseen elämään. Minun uskoni tai minun Jumalani ei kuitenkaan ole täysin samanlainen kuin pyhissä kirjoissa, minun Jumalani on suvaitseva ja käsitykseni synnistä on erilainen. Uskon että ME tapaamme vielä kuoleman jälkeen.

12 asiaa ulkonäöstäsi:
1. Mustat hiukset
2. Lyhyys, 156 cm
3. Kapeat ranteet ja nilkat, esiinpullottavat luut missä tahansa painossa
4. Lävistys huulessa ja navassa
5. Silmälasit, yhyy..
6. Muutama hassu luomi, niskassa ja lantiossa
7. Iso arpi oikeassa nilkassa, nilkka murtui keväällä 2009, leikattiin ja tungettiin täyteen rautaa..
8. Huulet, jotka tykkäävät taipua alaspäin. Näytän aina siltä että mua vituttaa, jopa silloin kun yritän hymyillä! Löysin kohtalotoverini tämän vuoden Big Brotherista, kyseessä on heebo jolla on pitkät hiukset ja silmälasit. Sen perusilme on täysin samanlainen kuin mulla!
9. Heikot luut. Sairastin nuorempana liian monta vuotta syömishäiriötä, tuloksena osteopenia/osteoporoosi. Ei ole kivaa, en suosittele kenellekään!
10. 2 vinoa hammasta. En suostunut penskana hammasrautoihin ja nyt sitten pelkään että mulle tungetaan raudat tässä iässä. Olin monta vuotta hymyilemättä noiden hampaiden takia ja tunnen edelleenkin näyttäväni ääliöltä kun hymyilen.
11. Ryppy otsassa. Mulla on ihan oikeasti ryppy, luulen sen johtuvan siitä että rypistän otsaani jos luen tai kuulen jotain, mikä on mielestäni hämmentävää. Eli toisin sanoen tämä tapahtuu noin 200 kertaa päivässä!
12. Mulla on yliliikkuvat nivelet ja saan tietyt osat vartalostani väännettyä todella omituisiin asentoihin. Tämän upean kykyni ansioista olen onnistunut mm. keskeyttämään oppitunnin silloin kun opiskelin Oulussa.

10 asiaa jota toivot nyt:
1. Tekstiviestiä
2. Puhelua
3. Rahaa
4. Mielenrauhaa
5. Tyyneyttä
6. Kykyä kestää kaikki paska
7. Tähdenlentoja
8. Selkeyttä asioihin
9. Terveyttä
10. Milla takaisin kotiin! <3 <3

05 asiaa jotka risteilevät mielessäsi usein:
1. Kuka olen?
2. Mitä teen?
3. Millainen tulevaisuuteni on?
4. Rakastaako kukaan minua?
5. Mistä saan rahaa, miten saan rahat riittämään?

04 vaatekappaletta jotka sinulla on päälläsi nyt:
1. Alusvaatteet
2. Sukat
3. Ruskeat samettihousut
4. Punainen pitkähihainen paita, jossa on valkoisia palloja

03 asiaa mitä pelkäät :
1. Kuolema
2. Elämä
3. Menettäminen

Ja ainiin!Lauantai 22.08.2009 14:25

20:s päivä ilman kahvia! :)
Paniikkikohtaukset vähentyneet huomattavasti!

On tää kyl saakelin vaikeaa, koska mä rakastan kahvia ja tee maistuu aika kuralta mutta en kyl halua niitä karseita paniikkikohtauksia takaisin..

Meinasin tosin sortua pari päivää sitten jonkun torin ohi kävellessäni; auringonpaiste, ihmisvilinä, tuoretta pullaa ja kahvia, minä kahvikuppi kädessä.. ;) Piti juosta sieltä torilta pois kun olin jo melkein ostamassa sitä saakelin kahvia :D Jos mä juon yhdenkin kupin niin mä olen taas pian kulauttelemassa kurkkuuni paria pannullista päivässä..On tää naurettavaa, jotkut pelkää sortuvansa alkoholiin, minä pelkään sortuvani kahviin..

[Ei aihetta]Lauantai 22.08.2009 14:03

Saakelin ilmainen alkoholi..Join sit pienet gänät sekä keskiviikkona että perjantaina. En sentään niin paljon että olisi ollut krapulaa seuraavana päivänä mut jotenkin valju olo silti. Ynh. ja sit polilla ne jaksaa aina muistuttaa että ei pitäis juoda alkoholia kun syö lääkkeitä, joo joo, tiedän tiedän, oon tyhmä.

J raahasi siis mulle Tallinnasta 24 tölkkiä kuivaa omppusiideriä vaik sanoin sille et älä tee sitä ;) Osa mun vahtimispalkkaa siis. Ja senhän kyllä tietää että mä todellakin sit juon ne alkoholit jos kerran olen samassa tilassa niiden kanssa, siksi koetinkin estellä J:tä. Noh, tekis mieli heittää noi loput tölkit menemään ettei tule kiusausta juoda niitäkin pois..

Menetin sit Taiteiden Yön ja vähän harmittaa..Oletin että Lahden Taiteiden Yö olisi jotakuinkin samaan aikaan kuin Hgissä ja suunnittelin meneväni sinne mut plaah, se onkin täällä joskus myöhemmin syksyllä. Noh, olisin kuitenkin vain normaaliin tapaan vittuuntunut ihmisruuhkassa joten jäipähän sit yksi suuri vittuuntuminen väliin, näin positiivisesti ajatellen ;)

Koira jatkaa edelleen ravaamista olohuoneen ja parvekkeen väliä. Jos en heti jaksa nostaa takalistoani tuolilta ja avata sille ovea, se järjestää ihan kauhean metakan. Ekana yönä se oli onnistunut avaamaan itse parvekkeen oven ja mä heräsin karseaan metakkaan ja säikähdin ihan älyttömästi kun näin parvekkeen ovet selällään ja koiran parvekkeella. Luulin et joku oli tullut parvekkeen kautta sisälle asuntoon ja kiersin veitsen kanssa ja sydän pamppaillen kaikki asunnon huoneet tarkastaen ettei missään majaile ylimääräistä, asuntoon kuulumatonta heeboa ;) No, koirahan se oli itse ovet avannut. Oiskohan koirille jotain rauhoittavia pillereitä? :D

Mun silmä on nykinyt kohta vuorokauden. Ööh? :D