IRC-Galleria

IsänpäiväSunnuntai 11.11.2007 20:10

Pyry oli taas aamupäivän hirvimetsällä. Me teimme kotona Matiaksen, Viken ja Eetun kanssa kakkupohjat ja paistoimme perunalaatikon. Matias lähti puolilta päivin kotiinsa.

Ajattelin sitten tehdä perunalaatikon lisäksi vielä lasagnea (josta en viitsinyt ottaa kuvaa, kun se vähän kuohui uunissa yli), joten ei kun lihamylly esille ja jauhamaan hirveä.

Lasagnen paistuessa käytin lapset suihkussa, ja imuroin. Tiskikone on ollut koko päivän päällä, samoin uuni.

Lapset söivät ennen kuin päivällisvieraat tulivat. Naapurin tytöllekin kelpasi lasagne hyvin.

Ruokaa jäi ihan hyvin huomisellekin, vaikka meitä oli 4 aikuista ja 4 lasta syömässä. Tarjolla oli aikuisille ruuan kanssa myös puna- ja valkoviiniä maidon, mehun ja veden lisäksi, mutta kaikki juomat olivat pöydässä, eivätkä siten näy kuvassa. Valkoviiniä meni puolen pulloa, punaviiniä ei juuri yhtään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.