IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 10.07.2009 22:52

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

[Ei aihetta]Tiistai 02.06.2009 18:56

noni, nyt on koti kahvinkeitintä vaille valmis :P

JEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!Perjantai 29.05.2009 19:57

tänään alotetaan mutto :) mennään siivoilemaan ja maalaamaan, huomenna sitten kamat sinne ja sunnuntaina järjestelemään ja ottaa vähän muutto keppanaa :P <3

perkele!Perjantai 15.05.2009 23:21

no enhän voinu tohonkaa muuttaa ku ei ollu hissiä ja se oli ekassa kerroksessa eikä pohja kerroksessa niinku mulle sanottiin. noh, kolmas kerta toden sanoo.. toivottavasti

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.05.2009 18:05

Nonni, edellinen asunto oli aivan hirvee luukku ja naapurina ovia rikkova linnakundi. Tänään sitten soittivat ja tarjosivat uutta, huomenna sitä kattelemaan :) asukkaan mukaan rauhallinen alue missä paljon perheitä ja asunto hyvässä kunnossa. eli toivottavasti sit on ni päästäs muuttamaan =)

JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE! <3Maanantai 27.04.2009 03:34

ihanaa sain asunnon vihdoinkiiiin ;) lälllällääää ;) <3

[Ei aihetta]Torstai 23.04.2009 17:14

Vuonna 2002 amerikkaan muuttanut nuori suomalaistyttö murhattiin raa'asti hänen taloonsa tunkeutuneen murtovarkaan toimesta, kun tyttö oli menossa hakemaan jäätelöä pakastimesta. Murtovaras löi tyttöä muovisella joulupukilla, tunki croissantin tämän korvaan, raiskasi tytön ja laittoi lopulta kuolleeksi luulleensa tytön talon pakastimeen, mutisten hiljaa sanoja "holy *** santa claus".
Aamulla tytön vanhemmat löysivät kuolleeksi jäätyneen tyttärensä pakastimesta. Pakastimen kannen sisäpuolella oli raapimajälkiä tytön epätoivoisista yrityksistä päästä ulos pakastimesta. Hän oli myös kirjoittanut kanteen sanat "i *** santa claus"

Nyt kun olet nähnyt, ja toistanut mielessä tytön viimeiset sanat, tulet tapaaman tämän murhatun tytön. Ensi yönä, juuri kun olet nukahtanut, tulet herämään pakastimen hurinaan ja huomaat että huoneessasi oleva peili on täysin huurussa. Kun menet katsomaan peiliä lähempää (älä yritä, teet niin kuitenkin ) huomaat että siihen on kirjoitettu sanat "i *** holy santa claus" ja näet tytön peilissä. Tämän jälkeen huoneesi lämpötilä laskee miinuksen puolelle, ja kuolet hypotermiaan, kuten tämä pieni tyttö.

Jos kopioit tämän tarinan omaan päiväkirjaasi, tyttö jättää sinut rauhaan, ja pelastut.


Kannattaa ottaa tämä tarina tosissaan.
Tämä pieni tyttö on ollut todellinen uhka internetin käyttäjille jo vuodesta 2002!
Tuhannet meediot ovat ajan saatossa todenneet tämän viestin sisältävän yliluonnollisia voimia

[Ei aihetta]Perjantai 20.02.2009 03:18

Miehen korvike

Nyt se on sitten todistettu, mies on ihan turha kapistus! Tästä löytyy
jokanaiselle sopiva miehen korvike.

ROPELOOTTORI
On vuoteeseen asetettava laite, joka aina saatuasi unen päästä kiinni alkaa väkisin tunkeutua saman peiton alle takapuolesi kohdalta.

AUTOMAATTINEN KANAVANVAIHTAJA
Televisioon kytkettävä musta laatikko, joka katkaisee välittömästi katsomasi ohjelman, jos toiselta kanavalta tulee toimintaleffa, formulaa, jalkapalloa tai muuta urheilua. Ellei tule, se räpsäyttää säännöttömin väliajoin auki teksti-tv:n ja selaa joka kerta läpi kaikki urheilutulokset.

PYYKINVÄRJÄÄJÄ
Haaveiletko miehestä, joka auttaa kotitöissä? Tämä on sinun laitteesi. Kyseessä on väripatruuna, joka pesuainelokeroon asennettuna laukeaa ja värjää koko pyykin joko sinertäväksi tai vaaleanpunaiseksi. Patruuna ei laukea aivan joka kerta, mutta todennäköisimmin juuri silloin kun koneessa on lempipuserosi. Mainio naiselle, joka kaipaa jännitystä elämäänsä.

KARVAPÖLÄHDYS
Lavuaariin asennettava laite, joka 15 minuutin sisällä siitä kun olet pessyt pesualtaan, pöläyttää puhtaalle posliinille partakarvan pätkiä. Luxusmallissa on lisävarusteena hammastahnaläiskitin, joka ruiskii hammastahnaa oikein asennettuna jopa parin metrin päähän.

KAUPPAKESKUSVALITIN
Kännykkään kytkettävä toiminto, joka ryhtyy päästelemään epämiellyttäviä marisevia ääniä, jos viivyt liikkeessä yli 5 minuuttia. Lisälaitteena saatavissa myös rähisevä saldorajoitin.

OSTOSHÄLYTIN
Luotto- tai pankkikorttiin ohjelmoitava toiminto, joka saa kortin lukulaitteen ulvomaan, mikäli kortilla yritetään maksaa lasten- tai naistenvaatteita, meikkejä, kenkiä tai muuta ruokaa kuin makkaraa. Hälytin pysyy hiljaa, kun sillä maksetaan porakonetta, työkaluja, autotarvikkeita tai tietokoneen lisäherkkuja.

ESIKÄSITELTY SANOMALEHTI
Aamun lehden voi nyt tilata esikäsiteltynä siten, että etusivun tilalle on taitettu urheilusivut ja yksi sisäsivu on ylösalaisin ja väärässä paikassa. Lehti on myös esirutattu mahdollisimman paksuksi möykyksi.

VISKIBASSO-VIESTIPALVELU
Palvelu, joka toimittaa kännykkääsi päivän mittaan viestejä, kuten: "En ehdi syömään", "Piipahdan poikien kanssa kaljalla", "Hae auto korjaamosta", "Sori en ehtinyt kauppaan", "Hae sinä lapset tarhasta", "Miksi kaikki sukkani ovat pyykissä", "Olet unohtanut silittää paitani".

MURUSTIN
Laite, joka aamulla lähdettyäsi töihin levittää leivänmuruja pöydälle ja lattialle. Tämä huokea laite on jokaisen sinkkunaisen minimivaruste.

AJANSYÖJÄ
Luxus-paketti, joka sisältää kaikki yllämainitut toiminnot ja vielä paljon muuta yllättävää. Saat anoppipalvelun, joka käy vähintään kerran viikossa silmäilemässä kotiasi halveksivasti ja joka tekee ylivoimaisesti parempia lihapullia kuin sinä. Eikä tässäkään vielä kaikki: Juuri kun alat tottua Ajansyöjääsi, se rullaa ulos ovesta ja liimautuu magneetin lailla nuorempaan sinkkunaiseen. (Anoppipalvelu jatkaa siitä huolimatta käyntejään sinun kotonasi ja kertoo pyytämättä yhä uudestaan, miksi et alun perinkään ollut sopiva omistaja Ajansyöjälle).

[Ei aihetta]Torstai 12.02.2009 16:51



1. Mene neljänteen kansioon kuvatiedostoissasi
2. Valitse sieltä neljäs kuva
3. Selitä kuva
4. Haasta neljä ihmistä tekemään sama

Luna pallero köllötteli pesässä <3

Haastan kaikki jotka tän haluaa tehdä.

[Ei aihetta]Torstai 05.02.2009 01:41

Jeijeij! mama sai tänään uuden puhelimen ;)