IRC-Galleria

En tiedä osaatteko arvatakaan kuinka vaikea on olla "Heme". Aina pitäis olla iloinen, ja kaikessa täysillä mukana. Mutta olenko minä pohjimmiltani sellainen kuin olen teille näyttänyt? Vastaan kysymykseen. En ole. Pohjimmiltani olen erittäin ujo,epätoivoinen, tunteellinen persoona. Se joka tuolla näkyy. Se en ole minä. Olen joutunut pärjäämään yksin jo vuosia. En tarkoita nyt fyysistä elämistä.
Vaan henkistä. Olen ollut henkisesti yksin. Playbackin keikka.. En muista biisin nimeä. Mutta tämä biisi oli kuin suoraan otettu kokemuksestani viime viikon lauantaina samoihin aikoihin. Olin juuri tutustunut Lindaan. Sanoituksethan meni jotenki näin"He istuivat portilla ja pitivät toisiaan kädestä". Aikanaan minä luovuin siitä ajatuksesta että rakkaus olisi olemassa.Uskoin että sitä ei olisi. Se oli vain ihmisten luoma illuusio. Mutta tuona viikonloppuna. Ajatus siitä että rakkautta ei olisi. Särkyi. Ja tuon kappaleen myötä se ajatus vahvistui. En ole enää niin pimeyteen peittynyt. Vaan näen tunnelin päässä jo valoa. Toivoa. Mutta se Heme joka en ole ei halua päästää irti heti. Mistään ei voi päästää irti heti. Mikään ei päästä irti heti.Kun tunsin että silmäni alkoivat kostua. Poistun heti. Koska se ei olisi normaalia Hemelle. Että hän itkee. Ja vielä julkisesti. Mutta tätä tekstiä kirjoittaessani olen vuodattanut useamman kyyneleen. Tämä olen minä. Toivottavasti kelpaan. Jos en. Niin unohtakaa minut. Loppuun vielä The Rainin biisistä Unelmat ja haavat pari kohtaa. Sopii juuri tämän hetkisiin tunteisiini. Tää teksti on omistettu Lindalle♥

Rakkaus puuttui päätin jo sen että välitä en Enkä itkisi elämää En koskaan Niin paljon muuttui luovutin kaiken sun käsiisi sen illan jälkeen sain hengittää Tää on helpompaa kun mun unissa Silmissä seisot mun vierellä noin Niinkuin salaa mä toivoin Mua helpottaa nään mun haavat sun haavoissas Täytyikö sen mennä niin Kun toisiimme kii tartuttiin