IRC-Galleria

Mäni

Mäni

terve ja heipä hei

vitsi2Sunnuntai 25.11.2007 11:39

Vanha mies asui yksistään Juupajoella.
Hän olisi halunnut kääntää perunamaansa,
mutta se oli liian raskasta hommaa hänelle.
Hänen ainoa poikansa, oli vankilassa,
eikä häneltäkään siis apua ollut odotettavissa.
Vanha mies kirjoitti pojalleen tästä asiasta.
Pian hän sai vastauksen:
"Älä jumalauta käännä sitä perunamaata,
sinne minä hautasin ne aseet"
Seuraavana aamuna tusina poliiseja ilmestyi paikalle
ja kaivoi koko puutarhan ylösalaisin,
löytämättä kuitenkaan niitä aseita.
Hämillään vanha mies kirjoitti pojalleen tapahtuneesta
ja kysyi mitä hänen nyt pitäisi tehdä.
Poika vastasi:
"Istuta nyt ne perunasi. Parempaan en juuri nyt pystynyt"

vitsiLauantai 24.11.2007 22:30

Blondi oli vahvassa uskossa siitä, että aina jos on yhdynnässä, tulee raskaaksi ja kuvitteli kondomin olevan vain kiihotusväline.
Eräänä iltana hän vei miehen asuntoonsa ja he naivat käyttäen kondomia. Yhdynnän jälkeen blondi kysyi mieheltä, että mikäs annetaan lapselle nimeksi. Mies katsoi hölmönä, otti kondomin käteensä, sitoi sen ja heitti ulos parvekkeelta tokaisten:
"No, jos se tosta selviää, niin tulkoon nimeksi vaikka IIRO SEPPÄNEN."

lolSunnuntai 11.11.2007 22:04

Sinulla on luonnostaan hiukset jotka ovat...
[x (kai:D)] kiharat (200e)
[ ] suorat (100e)
[ ] laineikkaat (50e)
[ ] korkkiruuvikiharat (15e)
[ ] kalju (5e)
[ ] joku muu (75e)

Yhteensä: 200e

Silmien väri:
[x] ruskea (1e) vaa 1e? -.-
[ ] vihreä (75e)
[ ] sininen (50e)
[ ] tammenterhon väriset (100e)
[ ] joku muu (15e)

Yhteensä tähän saakka: 201e

Pituus:
[ ] Yli 210cm (200e)
[ ] 200-209cm (175e)
[x] 182-199cm (150e)
[ ] 165-181cm (75e)
[ ] 144-164cm (45e)
[ ] Alle 144cm (45e)

Yhteensä tähän saakka: 351e

Juotko alkoholia?
[ ] En (400e)
[ ] Vain lomilla/juhlissa (250e)
[x] Joskus (215e)
[ ] Kyllä (200e)
[ ] Vain viikonloppuisin (300e)
[ ] Joka toinen päivä (50e)
[ ] Kerran päivässä (15e)
[ ] Elän pulloni takia! (Menetit kaikki arvokkuutesi ja joudut aloittamaan 0 eurosta)

Yhteensä tähän asti: 566e

Näkö:
[x] Täydellinen näkö (300e)
[ ] Tarvitsen lasit/piilolinssit, mutta en käytä niitä (200e)
[ ] Likinäköinen (100e)
[ ] Lasit lukemista varten (75e)
[ ] Omistan lasit ja käytän niitä aina (50e)
[ ] Piilolinssit (25e)
[ ] Olen käynyt silmäleikkauksessa, näköni vuoksi (10e)

Yhteensä tähän asti: 866e

Autosi väri (tai perheesi auto):
[ ] pinkki (2000e)
[ ] tumman punainen (800e)
[ ] kulta (700e)
[x] harmaa (600e)
[ ] sininen (900e)
[ ] valkoinen (475e)
[ ] musta (450e)
[x] punainen (400e)
[ ] vihreä (350e)
[ ] hopea (300e)
[ ] purppura (250e)
[ ] metallinen (200e)
[ ] keltainen (100e)
[ ] ruskea (20e)
[ ] ruosteinen (15e)
[ ] ei autoa (0e)

Yhteensä tähän asti: 1866e

Kengänkoko:
[ ] 48+ (300e)
[x] 46-47 (650e)
[ ] 44-45 (400e)
[ ] 38-43 (500e)
[ ] Alle 38 (550e)

Yhteensä tähän asti: 2516e

Kolme lempiväriä:
[x] vihreä (750e)
[ ] punainen (600e)
[x] musta (100e)
[ ] keltainen (475e)
[ ] sininen (300e)
[ ] ruskea (50e)
[ ] purppura (225e)
[ ] valkoinen (400e)
[ ] turkoosi (350e)
[ ] oranssi (300e)
[x] pinkki (100e)
[ ] joku muu (50e)

Yhteensä tähän asti: 3466e

Käytitkö laskuria tähän?
[ ] Kyllä (0e)
[x] En (1000e)
[ ] Joihinkin kysymyksiin (750e)


omg 4466e :DD:D:D
Äidinkieli..................... 7
Englanti....................... 7
Ruotsi......................... 9
Matematiikka................... 6
Fysiikka ja kemia.............. 9
Biologia ja maantieto.......... 7
Historia ja yhteiskuntaoppi.... 7
Uskonto........................ 9
Liikunta ja terveystieto...... 10
Musiikki....................... 9
Kotitalous..................... 7
Käsityö: tekninen työ......... 10
Kuvataide...................... 9
Käytös ja huolellisuus......... 9

Keskiarvo.................... 8,2

[Ei aihetta]Perjantai 09.11.2007 00:26

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.11.2007 01:12

Iskä katteli tossa 30min sit ulos ikkunasta ja ihmetteli että mitä 2 henkilöä tekee meiän pihalla. No se sitte meni kattoo ja huomas, että jätkät oli bemaril ajanu meiän tontin ojaan :D... (ei ollu nastarenkaita) 5min sitten auto saatiin ojasta hinattua..

onpa turha merkintä mut :D ..

Testing..Perjantai 02.11.2007 15:47

testing.. 1 2, 1 2

[Ei aihetta]Torstai 18.10.2007 22:12

1. Muistatko, missä sait ensisuudelmasi?
- kyllä
2. Oletko koskaan luntannut kokeissa?
- olen
3. Nukutko alasti?
- en
4. Oletko koskaan kaatanut joulukuusta?
- jonku pienen vaan ;D
5. Onko sinua koskaan leikattu?
- ei
6. Luetko sanomalehdestä kuolinilmoitukset?
- en
7. Oletko koskaan lähtenyt ulos ilman alusvaatteita?
- joo :D?
8. Oletko pelannut räsypokkaa?
- en
9. Oletko ollut ammattilaisen hierottavana?
- en :(
10. Oletko tanssinut pöydällä tai baaritiskillä?
- en
11. Oletko ollut sokkotreffeillä?
- en
12. Pitäisikö aviopuolisoiden mielestäsi tietää toisistaan kaikki?
- suunnilleen
13. Oletko soittanut pilapuheluja?
- olen :D
14. Oletko hypännyt benji-hypyn?
- en ole
15. Pitäisikö miedot huumeet mielestäsi laillistaa?
- joo
16. Laulatko suihkussa?
- en
17. Haluaisitko olla mies vai nainen?
- mies
18. Uskotko ihmeisiin?
- en v***ssa!
19. Oletko koskaan joutunut hautaamaan lemmikkisi?
- en..
20. Kannatatko kuolemanrangaistusta?
- no en elinkautinen vankeus on pahempi kun kuolemanrangaistus :D
21. Suostuisitko olla peseytymättä 3 kuukautta, jos saisit 16000 euroa?
- kyllä! :D mut ei olis lähelläkään kivaa :D
22. Tykkäätkö juhlista?
- rippuu mitä juhlitaan
23. Jos voisit, haluaisitko aina pysyä tietyn ikäisenä?
- en
24. Oletko koskaan pudonnut puusta?
- olen kai kerran tai kaks
25. Uskotko horoskooppeihin?
- vitut.
26. Kutiatko helposti?
- joo jos oikeasta paikasta kutittaa :D
27. Oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä?
- itseasiassa olen, mutta jos en olisi niin joku muu olisi :D.. menikö liian sekavaksi?
28. Koska ärsyynnyit viimeksi?
- eilen! GRRR
29. Koska viimeksi löit jotakuta?
- läpäl, viime viikol
30. Oletko koskaan sytyttänyt tulipaloa?
- joo :D ja oli kiva työ sammuttaa :DDDD
31. Uskotko, että muilla planeetoilla on älyllistä elämää?
- uskon että on elämää, mutta älyllistä :D? no ei :D... USKON!
33. Oletko tehnyt testamentin?
- en..
34. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- saw 3
35. Oliko se hyvä?
- juoni hyvä, mutta ei tollaset kauhuleffat oo mun lemppareita :D vaik niillekki tuppaa nauramaan :D
36. Missä maissa haluaisit käydä?
- amerikassa, espanjassa, englannissa, italiassa, tanskassa, hollannissa, ranskassa. lyhyesti sanottuna kaikissa maissa :D
37. Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua?
- se taas riippuu :D mutta jos se on vahinko tai on todellakin pahoillaan ja jne niin ehkä joo.
38. Ketkä ovat tärkeimpiä ihmisiä elämässäsi?
- perhe, kaverit, sukulaiset
39. Missä tilanteessa oisit valmis tappamaan itsesi?
- kaikki tietää, en viitti vastata/ajatella asiaa
40. 10 kappaletta, jotka kuuntelit viimeksi?
- panteran biisei: becoming, etc
41. Surkein leffa, jonka olet katsonut?
- ku ei vaa muista -.-... olisko se ollu
42. Onko Titanic hyvä?
- hyvä muttei paras elokuva:D
43. Ovatko naiset heikompia kuin miehet?
- sanoisin, että eivät kaikki, mutta kyllä useimmiten :D dont heit mii görls
44. Viimeiset laulunsanat, jotka kuulit?
- pantera
45. Pelkäätkö karhuja?
- joo jos se yrittää mua tappaa :D
46. Miksi teit tämän kyselyn?
- huvinvuoksi

[Ei aihetta]Lauantai 22.09.2007 13:38

Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Kokeillut huumeita
YHTEENSÄ: 7

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 8

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 7

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 5

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 5

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 6

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 5

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnä ollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 7

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 7

YHTEENSÄ: 57 :p