IRC-Galleria

MILLLI

MILLLI

tsaijaijaijaijaijai ! 8[

Uusimmat blogimerkinnät

kertoo mun elämästä Sunnuntai 26.10.2008 23:53

Pissis eli pissaliisa, myös pissiliisi ja pissikka, on suomalainen puhekielen sana, joka on liitetty stereotyyppisesti erityisesti teini-ikäisiin tyttöihin, joiden elämäntapaan kuuluvat merkkivaatteet ja itsetietoinen käytös. Pissaliisa-sana on tunnettu jo 1960-luvulla. Nykyään pissis-sanan rinnalle on tullut myös sana lissu. Pojille vastaava nimitys on pissalauri tai pissalasse.

Kansanetymologian mukaan sana pissis viittaisi julkisella paikalla virtsaamiseen. Helsingin slangia tutkinut suomen kielen professori Heikki Paunonen kirjoittaa Virittäjässä, että yhteys saattaa kuitenkin olla näennäinen ja semanttiseksi paralleeliksi sopisi paremmin 'tyhmää' tarkoittava sana kusipää.


Pissismuoti
Pissiksiksi on sanottu yleensä 12–17-vuotiaita tyttöjä, jotka ovat kriittisiä ja trenditietoisia kuluttajia. Pissismuodin ulkoisiin tuntomerkkeihin kuuluvat vahva meikkaus, laitetut, blondatut hiuksetkireät merkkifarkut, joiden alta näkyvät stringit, ja muutenkin merkkivaatteiden käyttäminen. Erityiseksi muotitietoisen ryhmän tunnusmerkiksi ovat muodostuneet Miss Sixty -farkut.

Pissiksen stereotypiassa tunnusomaista on runsas alkoholin, erityisesti siiderin, juominen ja muu julkinen juopottelu, julkisille paikoille virtsaaminen sekä humalassa itkeminen. Tyypillistä on myös äänekäs matkapuhelimeen puhuminen tai suoranainen huutaminen. Tyyliin kuuluu myös toisten jatkuva väheksyminen ja heidän muistuttaminen tietämättömyydestään.

Sari Näreen mukaan pissikset pyrkivät pukeutumisellaan ja käyttäytymisellään korostamaan aikuismaisia piirteitään äärimmäisyyksiin asti ja vielä sen ylikin.[

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.