IRC-Galleria

Näinkös se sitten menee... Keskiviikko 19.03.2008 11:45

Miehenkasvatusohjeet:

1. Ennen kuin hankit miehen on sinun pohdittava tarkoin jaksatko pitää
siitä huolta monta vuotta eteenpäin, sillä miehet eivät selviä luonnossa ilman
omistajaansa.

2. Keskustele myös perheesi kanssa. Vaikka miehet ovat suloisia, kaikki
eivät kuitenkaan pidä niistä, jotkut voivat olla allergisia niille.

3. Ennen miehen hankkimista mieti tarkoin minkä rotuisen miehen haluat.
Karvan pituudessa, värissä ja luonteessa on huomattavia eroja rodusta riippuen.
Yleisesti ottaen erilaiset suomenhörökorvat ja lapinseisojat on helpoin
hankkia, mutta hieman vaikeampi kouluttaa kuin eurooppalaiset rodut.

4. Mieti myös mihin käyttötarkoitukseen miehesi haluat. Jos haluat vain
tavallisen kotimiehen makaamaan sohvallesi, kerjäämään ruokaa ja haukkumaan
vieraita, kelpaa siihen parhaiten tavallinen suomalainen perusmies. Jos taas
tarvitset näyttelymiehen, on myös ulkonäölle asetettava vaatimuksia.
Miesnäyttelyissä menestyvät parhaiten jäntevät, ruskeat ja suhteellisen lyhytkarvaiset
miehet. Näyttelymiehen pitoon liittyy muutamia ongelmia, niillä on mm.
taipumusta karkailla. Harrastuskäyttöön on myös erilaisia miehiä. Metsästykseen
tarkoitetut miehet vaativat paljon liikuntaa ja ulkoilutusta. Siksi
suosittelemme erilaisia nk. seisojia, jotka eivät vaadi niin paljon liikuntaa ja sitä
voi harjoittaa myös sisätiloissa.

5. Kun olet tehnyt päätöksen miehen hankkimisesta, sinun on otettava selvää
mistä saat haluamasi miehen. Ota yhteyttä perheisiin joissa tiedät olevan
vapaita miehiä ja tee varaus. Käy tapaamassa miestä ja hänen perhettään ennen
lopullista päätöstä, sillä perheolosuhteet vaikuttavat myöhempään koulutukseen.

6. Varmista että mies on vieroitettu emostaan.

7. Kysy miehen kasvattajilta miehen ruokintaohjeita ja muita tärkeitä sinua
kiinnostavia seikkoja.

8. Voit hankkia myös hylätyn miehen, mutta sillä voi olla edellisten
omistajien jäljiltä pahoja tapoja.

9. Kun olet löytänyt sopivan miehen, vie se lääkärille tarkastukseen ja
rokotettavaksi.

10. Vie mies kotiisi. Varmista että sillä on tarpeeksi juomaa ja ruokaa,
jotta se pysyy tyytyväisenä.

11. Useimmat antavat miehen nukkua sängyssään ja se onkin usein mukavaa.
Varmista kuitenkin ettei miehelläsi ole syöpäläisiä, jotka voivat tarttua
sinuun.

12. Koulutus on parasta aloittaa yksinkertaisista asioista, kuten
sisäsiisteydestä. Ankarasta koulutuksesta huolimatta kaikki miehet eivät kuitenkaan opi
sisäsiisteiksi. Oven avaaminen ja kukkien tuominen ovat hankalia temppuja,
jotka onnistuvat vain valioyksilöiltä.

13. Vaikka miehet näyttävätkin kuuntelevan sinua, ne eivät kuitenkaan
ymmärrä puhettasi.

14. Jos mies karkailee, kokeile aidata piha tai käyttää talutushihnaa.
Useimmat eivät kuitenkaan suostu jälkimmäiseen. Jos karkailu jatkuu, hanki uusi
mies.

15. Huomaa, ettei kaikkia miehiä kannata käyttää siitokseen. Siihen
kelpaavat vain rekisteröidyt miehet. Jos kuitenkin haluat pentuja eikä miehesi ole
rekisterissä, varaudu ongelmiin

Pitiki mennä lukee :| Torstai 13.03.2008 17:15


Tyttö: Mikä on vialla?

Poika: Pidän hänestä niin paljon...

Tyttö: Puhu hänelle!

Poika: Enpä tiedä, hän ei edes pidä minusta.

Tyttö: Älä sano noin. Olet uskomaton.

Poika: Haluan vain hänen tietävän kuinka tunnen.

Tyttö: Sitten kerro hänelle.

Poika: Minäkö?

Tyttö: Odotas, kenestä sinä pidät?

Poika: Hän ei pidä minusta...

Tyttö: Kuinka sinä voit tietää sen?

Poika: Minä vain voin.

Tyttö: No kerro hänelle.

Poika: Mitä minun pitäisi sanoa?

Tyttö: Kerro hänelle miten paljon hänestä tykkäät!

Poika: Minä kerron sen päivittäin.

Tyttö: Mitä sinä tarkoitat?

Poika: Olen aina hänen kanssaan. Rakastan häntä.

Tyttö: Tiedän mitä tunnet. Minulla on sama ongelma. Mutta hän ei ikinä tykkäisi minusta.

Poika: Voi, hänkään ei tykkää minusta.

Tyttö: Kyllä tykkää.

Poika: Mistä sinä tiedät...?

Tyttö: Kuka sinusta nyt ei tykkäisi?

Poika: Sinä.

Tyttö: Olet väärässä, rakastan sinua.

Poika: Rakastan sinua myös.

Tyttö: Joten aiotko mennä puhumaan hänelle?

Poika: Juurihan minä puhuin.

Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantainan sudelman elämäsi rakkaudelta.

ÄLÄ RIKO KETJUA!!

Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsi paras päivä.
Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta.

Nyt hajottaa..Keskiviikko 12.03.2008 01:21

kaikki tuntuu vaan kaatuvan sujuvasti päälle.. missään ei ole hyvä olla, ja joka paikassa tuntuu, että olen vain yksi ylimääräinen...


MÄ HALUUN OMAN KODIN... :-/
Ja kotihan on siellä missä on hyvä olla...

Miks en voi päästä sen ihmisen viereen, jonka vieressä on hyvä olla, nyt kun eniten sitä tarvitsen... ( ehkä siks et välissä sattuu täl hetkellä olemaan yks 45km...)

ehkä tässä jotenkin kestää torstaihin saakka... <sydän> <itku>

Elämänohjeita...Maanantai 10.03.2008 19:46

* Jos haluat jotain kallista, pyydä isoäidiltä. - Matti, 12v.-

* Pidä aina hatusta kiinni, kun ruokit kalalokkeja. - Riku, 9v.-

* Älä ärsytä äitiäsi, jos hänellä on vauva mahassa. - Niklas, 11v.-

* Älä koskaan syö niin paljon, ettet jaksa enää jälkiruokaa. - Elli, 10v.-

* Vanheneminen ei ole vaikeaa. Kulje vain virran mukana. - Aki, 7v.-

* Varo sylkemästä vuoristoradassa. - Samuli, 11v.-

* Älä koskaan kerro pikkuveljelle, ettet aio tehdö niinkuin äiti sanoo. - Henri, 12v.-

* Kun joskus menet naimisiin, älä naura kirkossa. Äläkä missään nimessä sano ei. - Sini, 6v.-

* Väistä putoavia luumuja. - Rami, 9v.-

Lasten suusta se totuus tulee... Maanantai 10.03.2008 16:06

- Miksi kaksi ihmistä rakastuu toisiinsa?
* "Yhdellä on pisamia, ja sitten hän etsii toisenkin, jolla on. " Antero, 6v.
* "Kukaan ei tiedä, miksi se tapahtuu, mutta minä olen kuullut, että sillä on jotain tekemistä tuoksun kanssa... Siksi niin monet käyttävät hajuvettä ja deodoranttia." Maija, 9v.
* "Joku kai ampuu sinua ensin nuolella tai jotain, mutta se loppu ei sitten satu niin paljon." Mauno, 8v.


- Miltä tuntuu olla rakastunut?
* " Vähän niinkun lumivyöryssä, kun sinun on paettava henkesi edestä." Johannes, 9v.
* " Jos on yhtä vaikeaa rakastua kuin oppia lukemaan, niin minä en halua rakastua ollenkaan. Minulla ei yksinkertaisesti ole siihen tarpeeksi aikaa." Kalle, 7v.


- Onko ulkonäöllä merkitystä?
* " Jos aikoo rakastua johonkuhun, joka ei ole perheenjäsen, kauneus on kyllä eduksi." Anita, 8v.


- Miten rakastuneet käyttäytyvät?
* " Kun ihminen saa ensimmäisen suudelmansa, hän kaatuu maahan, eikä nouse siitä ainakaan tuntiin." Venla, 8v.
* " Äkkiä niistä tulee elokuvahulluja, jotta ne saavat istua yhdessä pimeässä." Sami, 8v.


- Voiko vanhana olla rakastunut?
* " Vanhat ihmiset eivät enää sano, että he rakastavat tosiaan. He vain kysyvät, että otatko kahvin kanssa pikkuleipää." Niina, 5v


- Ajatuksia rakkaudesta..
* " Rakkaus on ihan kivaa, jos telkkarista ei tule mitään hyvää." Jenna, 6v.
* " Rakkaus on maailman tärkein asia, mutta jääkiekkokin on aika kivaa." Jarkko, 8v.
* " Rakkaus on naurettavaa... Mutta kaipa sitä voisi joskus kokeilla." Ville, 9v.
* " Rakkaus löytää sinut, vaikka yrittäisit mennä piiloon. Olen piilotellut siitä asti, kun olin viisi, mutta tytöt löytävät minut aina." Tero, 8 v.


- Miten saa toisen rakastumaan itseensä?
* " Sano, että omistat koko joukon karkkikauppoja." Timo, 6v.
* " Keinuta lanteitasi ja toivo parasta." Milla, 9v.
* " Kiljaise kurkku suorana, että rakastat häntä. Älä välitä, vaikka vanhemmat seisoisivat ihan vieressä." Marko, 8v.
* " Älä käytä vihreitä lenkkareita, jotka haisevat. Voit saada niillä huomioita, mutta se ei ole sama asia kuin rakkaus." Aleksi, 9v.


- Miten ravintolassa istuvasta pariskunnasta huomaa, että he ovat rakastuneet?
* " Katso, maksaako mies laskun. Siitä näkee, onko hän rakastunut vai ei." Pasi, 9v.
* " Rakastunut pari saattaa vain istua ja tuijottaa toisansa ja antaa ruokansa jäähtyä... Muut välittävät enemmän ruoasta." Arto, 9v.
* " Tarkkaile, onko miehellä huulipunaa naamassa." Sanna, 7v.
* " Ne rakastavat toisiaan ja tilaavat sellaisen jälkiruoan, joka on sytytetty palamaan. Ne ajattelevat, että niiden pitää syödä sellaista, kun niiden sydämetkin ovat tulessa." Krista 9v.


- Mitä useimmat ajattelevat, kun he sanovat " minä rakastan sinua"?
* " Sitä ajettelee: Joo, rakastan häntä tosi paljon. Mutta toivottavasti hän käy suihkussa ainakin kerran päivässä." Michelle, 9v.
* " Joitakin se jännittää tosi paljon, joten ne ovat vain helpottuneita kun ovat saanet sen kakaistua ulos ja voivat aloittaa syömisen." Ilkka, 7v.

- Miten opitaan suutelemaan?
* " Sitä voi harjoitella Barbie- ja Ken- nukeilla." Julia, 7v
* " Sen oppii, kun katsoo Kauniita ja Rohkeita joka päivä." Karoliina, 9v.


- Milloin saa suudella toista?
* " Jos toinen on oikein rikas." Paula, 7v.
* " Äitiä saa suudella koska vain. Mutta jos haluaa suudella jotakuta muuta, pitää kysyä ensin." Roope, 6v.
* " Minä näkisin sen näin: Suuteleminen on hauskaa, jos siitä tykkää, mutta tämä on vapa maa, eikä ketään voi pakottaa pussaamaan." Tony, 8v.

Tohtori kirjoitti...Maanantai 10.03.2008 15:50

lainauksia aidoista potilaskansioista... ( Mitenköhän ihmeessä potilaat on oikeesti sevinny hengissä??!? <O_o>

* Muutoksia taaemmassa hajuaistissa. ( onks niitä useampia?)
* Potilaalla on katetri, ja hänen kanssaan on hankala saada aikaan keskustelua. ( Miten se katetri tähän vaikuttaa?)
* Eronnut, kaksi aikuista lasta. Nyt puskee läpi avioeroprosessia.
* Elää sinkkuna - ei partneria ( No shit, Sherlock...)
* Potilas kieltäytyy seisomasta lonkkiensa varassa.
* Ei ole harrastanut liikuntaa eikä saanut muita traumoja.
* Allerginen heinänuhalle. ( Wtf?)
* Sydän sykkii tasaisesti ja saa luvan lähteä kotiin. ( Sydänkö vain?)
* Pojalla putki oikeassa silmässä.
* Potilaalla proteesi ylösalaisin.
* Potiasta ei voida hoitaa hänen sairautensa edellyttämällä tavalla. ( Apua..)
* Käyttää keppiä ja pysyy tiellä.
* Leski vuodesta 1980, jolloin potilas kuoli sydäninfarktiin.
* Putket molemmissa muovikorvissa. (<O_o>)
* Potilaan nukuttava korkealla tyynyn alla. ( okei..)
* Opiskelee insinööriksi, muuten terve. (<-- Niin totta...)
* Potilas painoi 78 kiloa kotona, ennen kuin tuli tänne ilman vaatteita.
* Leukanahka jäänyt vetoketjun väliin, irroitettiin katkaisupihdeillä.
* Naimisissa, ei muuta vikaa. ( Pikku vika...)
* Nykyisiä sairauksia: on juuri muuttanut Martinlaaksoon.
* Potilas itse oli huolissaan syövästä kärsiessään siitä.
* Ortopediltä: Potilas saa selkänsä kipeäksi lumenluonnista, erityisesti talvisaikaan. ( Ei kai niin lumisia kesiä vielä olekaan...)
* Vasen jalka tänään hyvin jäykkä. Muuten hyvällä tuulella.
* Potilaan pääkivut tuntuvat alkavan vasemmasta jalka-nivelestä. ( Niin mistä)
*Silmä-, korva-, nenä-, ja kurkkulääkäriltä: Ärtynyt, jos herää aamuisin vasemmalta silmältään ( Miten oli?)
* Kurkku tulee ja menee.
* Eilisestä lähtien korvasärkyä; epäselvää, kummalla puolella.
* Potilas itki käytännöllisesti katsoen koko keskustelun ajan, tosin ilman kyyneleitä.
* Sai eilen lihapataa kurkkuunsa. Käytännössä täysin tukossa.
* Kärsii erilaisista virtsanpidätysongemistäa. Ongelmat eivät kuitenkaan ole normaaleja.
* Potilaan on vaikea saada selkä suoraksi ja niin on kyllä minunkin.
* Hoitokeinona unettomuuten käytetty nukkumista.
* Potilas ei ole koskaan masentunut tohtori Johanssonin luona käydessään, mutta minun luonani kyllä kaksi kertaa.
* Monivuotinen kukkuja. ( Että mikä oli?)
* Yksityissektorilla työskentelevä gynekologi, aiemmin terve.
* Lähete kirurgille, jonka luona toivoo tulevansa raskaaksi. ( ei paha..)
* Aivan vakuuttunut siitä, että hänen täytyy jatkaa itsensä syömistä hengiltä ( kirjattu kohtaan " lääkärin määräys")
* Perun varaamani ajan kirurgille. Minut on jo leikattu pois. (potilaan ilmoitus)
* Leikkaus tapahtuu seuraavana päivänä paikallispuudutuksen antamisen jälkeen.
* Kipuja ruumiinavauksen yhteydessä. ( Eläväinen ruumis?)
* Tulee ulos WC:stä ja näyttää iloiselta.
* Aamiaisella potilas oksensi kokonaisen kulhon.
* Potilas voi hyvin. Suu toimii jo hienosti ja syö jopa aivan itsenäisesti.
* Silta kiinnitetty hampaisiin 1991. Suunnilleen samoihin aikoihin alkoi puutumisen tunne huulissa ja kielessä.
* Aikaisemmin potilas joi silloin tällöin lasillisin viiniä kuolleen puolisonsa kanssa. Nykyään harvemmin.
* Insinööri ei lapsena kiinnittänyt huomiota päänsärkyyn.
* Kalpea punakirjava jalka tulee ja menee.
* Lääkäri miettii potilaan toiveita.
* Tavoittelee äkkikuolleisuutta.
* Oksensi koska voi pahoin. Vaikuttanut lievästi peräaukkoon.
* Sen jälkeen, kun potilaalle määrättiin masennuslääkkeitä, häntä on vaivannut hilpeys.
* Potilas ei vastaa puhutteluun. Kuollut.
* Ei jaksa valmistella joulua kuten tavallisesti. Sijoitetaan osasto 4 A:lle tarkkailuun.
* Tuntee itsensä hieman poikkeavaksi uudessa maassa ja toivoo saavansa asian korjatuksi.
* Potilas kaatunut ja lyönyt vasemman päänsä. Veri ollut punaista jo pari päivää.
* Lisäkustannuksia aiheutuu siitä, että hänen on nautittava useita kalliita ruoka- aineita ja jopa erikois- pesuaineita.
* Mahdollisesti kuuroutunut nivustyrä.
* Selvitys tohtorille joka leikkaa faksitse.
* Potilas ei ole kyennyt tyhjentämään virtsarakkoa siiten vuoden -90. ( kirjoitettu húhtikuussa 1999)
* Sosiaalinen; syksyisin tapana muuttaa Ranskaan. Ei tosin ranskalaisten vaan miellyttävän ilmaston vuoksi.
* 93- vuotias nainen, huimausta ja yleistä heikentymistä kotona, joka nyt tulee vastaanotolle kunnostusta varten.
* Potilas sai lohikeittoa, tervehtyi ja on edelleen terveenä.
* Turvonnut, mahtipontinen käsivarsi.
* Potilas kärsii lääkärikammosta. Hän on välillä käynyt erään hoitajamme luona, tämä ohessa liitteenä.
* On hukannut polven kahdesti huomaamatta edes, että jokin on vialla.
* Tuntee itsensä heikoksi ja väsyneeksi kaikkien ripulien jälkeen, ei jaksa syödä enempää tätä lajia, haluaa muuta ruokaa.
* Potilas ollut hyvin masentunut siitä asti, kun alkoi käydä luonani vuonna 1989.
* Kärsii niin kovasta kivusta että itkee ranteeseensa.
* Rullatuoliin sidottu mies, hoitajana hänen vaimonsa.
* Potilas levitetään varustelua varten.
* 75- vuotias eturauhassyövästä kärsivä nainen.
* Hyvä ystävä kävi vierailulla, minkä jälkeen potilaan napa ärtyi.
* Sähköasentajana maan alla 18 vuoden ajan.
* Särkyä vyötärön seudulla, alkoi suunnilleen joulun aikaan.
* Oireista: Potilas tuntenut kipua verisuonissa.
01. Ainakin 2 henkilöä maailmassa rakastaa sinua niin paljon,
että olisi valmis kuolemaan puolestasi.

02. Ainakin 15 henkilöä rakastaa sinua jollakin tavoin.

03. Ainoa syy siihen, että joku vihaa sinua on, että hän haluaisi
olla juuri sellainen kuin sinä.

04. Hymy sinulta voi antaa onnen kenelle tahansa, vaikka hän
ei tuntisi sinua.

05. Joka ilta joku ajattelee sinua ennen nukahtamistaan.

06. Sinä merkitset kaikkea jollekin.

07. Sinä olet erikoinen ja ainutlaatuinen.

08. Joku, jonka olemassaoloa et edes tiedä, rakastaa sinua.

09. Kun teet elämäsi pahimman virheen, tuo se jotain hyvää tullessaan.

10. Kun luulet koko maailman kääntäneen selkänsä
sinulle, katso vielä kerran: se oletkin luultavasti sinä, joka olet
kääntänyt selkäsi maailmalle.

11. Kun luulet, ettei sinulla ole pienintäkään mahdollisuutta saada
haluamaasi, et saakaan. Mutta jos uskot itseesi, ennemmin tai
myöhemmin, saat haluamasi.

12. Muista kaikki saamasi kohteliaisuudet, älä inhottavia vihjailuja.

13. Kerro aina ihmisille, mistä heistä pidät. Voit itse paljon paremmin, kun he tietävät.

14. Jos sinulla on aivan ihmeellinen ystävä, anna hänen tietää se.

Laita tämä omaan päiväkirjaasi.
Kun teet sen, valaiset näiden henkilöiden päivää ja ehkä muutat
hänen katsomustaan parempaan elämään.
Ja muista:
Ystävät ovat niitä enkeleitä, jotka muistuttavat,
miten lennetään silloin, kun omat siipemme eivät sitä muista!!

Joskus on hyvä ottaa kiinni elämänsä tilkkutäkin reunasta,
ravistaa rajusti ja katsoa mitä jää jäljelle

Janikalta copytty...Lauantai 01.03.2008 21:39

Jäähyväiskirje

Rakas Janne.
En tiedä miten sanoisin tämän, mutta vihaan sinua. Luulen että ymmärsin sen viime vuonna kaapissasi, kun näin sinut vittuilemassa parhaalle ystävälleni.
Olen varma, että olet tarpeeksi arpinen ymmärtämään kuinka paljon oikeasti painan.
Lähetän sinulle takaisin armeijamuistosi, mutta pidän itsemurhakirjeesi muistona.
Haluan, että tiedät, että minä tulen aina muistamaan vuokra- asuntoni.

Haluan rahani takaisin,

Niina

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

TEE SINÄKIN!

Jäähyväiskirje

Rakas _hyvän ystäväsi/rakkaasi nimi_.
En tiedä miten sanoisin tämän, mutta __1__ luulen että ymmärsin sen __2__ __3__,kun näin sinut __4__ __5__.
Olen varma että olet tarpeeksi __6__ ymmärtämään __7__.
Lähetän sinulle takaisin __8__, mutta pidän __9__ muistona.
Haluan että tiedät että minä __10__ __11__.

_12_,

-nimesi-


1. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON?
sininen – romanssimme on ohi
punainen – suhteemme on kuollut
valkoinen – aijon käydä kirkossa
musta – vihaan sinua
vihreä – horoskooppimme eivät sovi yhteen
harmaa – olet pervo
keltainen – kävelen kadulla
vaaleanpunainen – sieraimesi ovat kuin loukkaus
ruskea – poliisi etsii sinua
ei paitaa – olet nolla
muu – olen rakastunut siskoosi

2. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammi – sinä yönä
helmi – viime vuonna
maalis – kun kääpiösi puri minua
huhti – kun kompastuin seesamin siemeneen
touko – viimein ensimmäinen toukokuuta
kesä – kun löit minua lankulla
heinä – kun oksensin
elo – kun näin sen kutistetun pään
syys – kun uimme alasti
loka – kun esitin joulupukkia
marras – kun koirasi juoksi pihalla
joulu - kun vaihdoin lenkkareita

3. MITÄ RUOKAA SYÖT MIELUITEN?
taco – kämpässäsi
pizza – asuntovaunussasi
pasta – lähikaupan nurkalla
hampurilainen – bussin alla
salaatti – sillä aikaa kun söit
kana – kaapissasi
kebab – pastorin kanssa
kala – naisten vaatteissa
leipä – joulujuhlissa
lasagne – lentokoneessa
makkara – transsissa
muu – naapureittesi kanssa

4. MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON?
keltainen – iskemässä
punainen – loukkaamassa
musta – ärsyttämässä
sininen – koputtamassa
lila – kaatamassa siirappia - päälle
valkoinen – vittuilemassa
harmaa – repimässä vaatteita irti - päältä
ruskea – asettamassa iilimatoja - päälle
oranssi – nipistämässä
vaaleanpunainen – repimässä peruukkia - päästä
ei sukkia – istumassa - päällä
muu – suutelemassa

5. MINKÄ VÄRISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
musta – paras ystäväni
valkoinen – isäni
harmaa – presidentti
ruskea – pierutyynyni
lila – paahtoleipäni
punainen – Kerttu
sininen – avokaadoviljelmäni
keltainen – kirjeystäväni Zimbabwesta
oranssi – minun Matti ja Teppo levykokoelmani
vaaleanpunainen – koirani
ei alusvaatteita - patsas
muu – hullu pastori

6. MITÄ KATSOT MIELUITEN TV:STÄ?
Scrubs - miehekäs
O.C. - tunteellinen
One Tree Hill - avoin
Heroes - jälkeenjäänyt
Lost - kiihottunut
House - arpinen
Simpsons - luuseri
Idols – masokistinen
Family Guy - seniili
muu - hävettävä

7. MIELENTILA JUURI NYT?
iloinen – kuinka huonosti olen voinut
surullinen – kuinka tympeä olet
tylsistynyt – että joulupukkia ei ole
vihainen – että inhoan ruokiasi
masentunut – että olemme serkuksia
ylipirteä – että tähän ei ole ratkaisua
hermostunut – kuinka vähän maksoin sinusta
huolestunut – että autosi on säälittävä
apaattinen – että olen käynyt sukupuolileikkauksessa
häpeävä – että olen allerginen hamsterillesi
hellyydenkipeä – että kiihotun roskakuskeista
iloisempi kuin koskaan – että en ikinä aikonut soittaa sinulle vaikka toisin sanoin
muu – kuinka paljon oikeasti painan

8. MINKÄ VÄRINEN TAPETTI SINULLA ON MAKUUHUONEESSASI?
valkoinen – sormuksesi
keltainen – rakkauskirjeesi
punainen – Darth Vader - julisteesi
musta – ajokorttisi
sininen - sohvatyynyt
vihreä – puhelinluettelon
oranssi – tekohampaasi
ruskea – osoitekirjasi
harmaa – hammasharjani
lila – latino - CD:si
vaaleanpunainen – leikatut varpaankynnet
muu – armeijamuistosi

9. ENSIMMÄINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – kuvasi
C/D - öljykanisterin
E/F – naapurisi Orvokin
G/H – neitsyyteni
I/J – verikokeen tulokset
K/L – vasemman korvasi
M/N – itsemurhakirjeesi
O/P – puhelinnumerosi
Q/R – äitisi
S/T – postimerkkikokoelmasi
U/V/W – rikosrekisterisi
X/Y/Z – tennissukkasi
Å/Ä/Ö – todistuksesi

10.VIIMEINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – tulen aina muistamaan
C/D – en tule ikinä unohtamaan
E/F – olen aina halunnut rikkoa
G/H – sain AIDS:in
I/J – tulen aina vihaamaan
K/L – aijon kouluttaa
M/N – tuhopoltin
O/P – haastattelin
Q/R – ilmoitin psykiatrille
S/T – voin pahoin kun mietin
U/V/W – yritän unohtaa
X/Y/Z – pärjään paremmin ilman
Å/Ä/Ö –en ikinä pitänyt

11. MITÄ JUOT MIELUITEN?
vesi – ystävyytemme
kalja - vanhuus
limsa – elämäni kloonina
tiivistemehu - eskimoreinkarnaatio
maito - vuokra-asuntoni
viini - viinakaupan myyjä
siideri – intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan
tuoremehu – munakoisofetissisi
mineraalivesi – nolo ihottuma
Oboy – Gollum - imitaatiot
viski – pilata toinen maailman sota
muu – vihata isääsi

12. MINNE MATKUSTAISIT MIELUITEN?
Thaimaa – lämpimin terveisin
USA – ystävällisin terveisin
Englanti – onnea oikeudenkäyntiin
Espanja – hukuta itsesi
Kiina – unohdin ruokkia kalasi
Saksa – helpottuneesti
Japani – pala helvetissä
Kreikka – ikuinen vihollisesi
Austraalia – lähetä terveisiä isoäidillesi
Egypti – häivy nyt
Ranska – kivuissa
muu - haluan rahani takaisin
Kuka voisi kellot seisauttaa
kun turhan nopeaan
aika tänä yönä raksuttaa

Mistä aikaa lisää sais
yö kun juoksee aamuun päin
kai saan sua vielä koskettaa

Aika on niin julma
se matelee
juuri silloin kun se saisi kiiruhtaa
nyt kun olet siinä
aika suinpäin ryntäilee

CHORUS:
Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan
Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun maailma antaa kaikkein parastaan

Olen pieni ihminen
enkä sille mitään voi
parhaat hetket juoksee nopeaan
Maailma kulkee radallaan
se vähät välittää
mutta eikö voitais hidastaa

Aika on niin julma
se matelee
juuri silloin kun se saisi kiiruhtaa
nyt kun olet siinä
aika suinpäin ryntäilee

CHORUS:
Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan
Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun maailma antaa kaikkein parastaan

Kohta aamun koi
sut pesee vierestä pois
itsekseni vaivun uusintaan
ja mä rukoilen
että aika vois
saada sinut pian palaamaan

CHORUS (x2):
Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan
Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun maailma antaa kaikkein parastaan

...kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan...

bored??Tiistai 26.02.2008 23:09

OLEN

[x] mustasukkainen
[x] temperamenttinen
[] hiljainen
[/] laiska
[x] helposti innostuva
[x] itsepäinen
[x] hyvä kielissä
[x] huonosti ruskettuva
[] tuhlaajatyyppiä
[] muodinmukainen
[] elokuvafriikki
[] äidinkieliperfektionisti
[x] riippuvainen jostain

TÄLLÄ HETKELLÄ
[] minulla on nälkä
[] haluaisin kuolla
[x] olen onnellinen
[] minulla on liikaa energiaa
[] tahtoisin tappaa jonkun henkilön
[x] minulla on poikaystävä
[] itkettää
[] olen meikannut
[x] olen tylsistynyt
[] ulkona paistaa aurinko
[] haluaisin lähteä shoppailemaan
[x] odotan jotain tiettyä päivää

MINULLA ON
[x] ihana perhe
[] paljon valokuvia
[] aina karkkia jemmassa
[x] kuvat irc-galleriassa
[] ihan uusi kännykkä
[] paljon dvd-elokuvia
[x] yli 5 farkut
[] todella paljon vöitä
[x] pitkät hiukset
[] papukaija tai undulaatti
[] rakennekynnet
[] "alistajalasit"
[] lakatut varpaankynnet
[] farkkuminihame
[] vähintään 3 tätiä
[] reikiä hampaissa

PELKÄÄN
[x] kuolemaa
[] valehtelua
[] jotain tiettyä ihmistä
[] koiria
[] väkivaltaa
[x] hämähäkkejä
[] ukkosta
[] ufoja
[] verta

EN KOSKAAN TEKISI TÄTÄ
[x] poseeraisi alasti
[x] myisi itseäni
[x] kokeilisi huumeita
[x] viiltelisi itseäni
[] pahoinpitelisi ketään
[] ostaisi vaatteita kirpputorilta
[x] pettäisi seurustelukumppaniani
[] laulaisi karaokea julkisella paikalla
[] joisi itseäni umpihumalaan
[] lukisi Raamattua
[] näyttäisi keskisormea vanhuksille
[x] varastaisi mitään
[x] veisi jonkun muun seurustelukumppania

OLEN TEHNYT JOTAIN SEURAAVISTA
[x] leikannut itse hiuksiani
[x] syönyt mustekalaa
[] yrittänyt itsemurhaa
[x] ollut vähintään 2 päivää syömättä mitään
[] tehnyt abortin
[]..voisi tehdä?
[x] muuttanut pois kotoa
[] tehnyt itse toffeeta
[x] soitellut pilapuheluita
[] saanut 10 historiankokeesta
[] unohtanut lempipaidan jonnekin
[] käyttänyt Playboypupu -vaatteita

TULEVAISUUDESSA HALUAISIN
[] suurperheen
[] olla menestyvä artisti
[x] olla itsevarmempi
[] valmistua lääkäriksi
[/] isot satuhäät
[] asua ulkomailla
[/] lähteä vaihto-oppilaaksi tai au-pairiksi
[] uskaltautua kuntosalille
[] opiskella
[] työskennellä kaupan kassalla
[] rohkeutta olla oma itseni
[] silikonit
[] viettää vauhdikkaita sinkkuvuosia, joita voi hieman häpeissään muistella vanhempana
[] hypätä laskuvarjolla

Tiedän, mistä sanoista tulee lyhenne:

[x] lol
[x] cya
[x] rofl
[] afk
[x] brb
[x] IRC
[x] GSM
[x] GPRS
[x] TV
[x] MSN
[x] WWW
[x] HTTP
[x] GPS

Olen nyt:

[] alasti
[] mustissa
[] kännissä
[] kotona
[] matematiikkakilpailussa
[] näyttämöllä

Uskon:

[] Jumalaan
[] jumaliin
[] keijuihin
[] joulupukkiin
[] luonnonhenkiin
[] itseeni
[] en mihinkään
[x] kaikkeen minkä näen
[] Saatanaan
[] sielunvaellukseen

Minä olen:

[] alle 15
[] gootti
[] liian lyhyt
[] liian pitkä
[] liian ruma
[] kadehdittu
[x] lapsirakas

Mielestäni olen:

[] kaunis
[] ruma
[] viisas
[] älykäs
[x] utelias
[/] salaperäinen
[x] avoin
[x] hiljainen
[x] äänekäs
[x] puhelias
[x] raivostuttava
[] täydellinen

Pidän:

[] sitruunoista
[x] siileistä
[x] juustosta
[] piimästä
[x] siisteydestä
[x] sotkusta
[x] hiljaisuudesta
[x] melusta
[] tungoksesta
[/] lumesta
[] lokeista
[] hatuista
[] itsestäni
[x] eläimistä
[] mudasta
[] oranssista väristä
[x] mökkireissuista
[x] bilettämisestä
[x] takkatulesta
[x] rokkaripojista
[x] orvokeista
[] vaaleanpunaisista seinistä
[x] silkkilakanoista
[] O.C:stä
[] 24:stä
[x] C.S.I :stä
[x] Huippumalli haussa -ohjelmasta
[] Salkkareista
[] Diilistä
[] Selviytyjistä
[] Everwoodista
[] Mean Girlsistä
[] Titanicista
[] Kaunasta
[x] Nemoa etsimässä -elokuvasta
[] Notting Hillistä
[x] kissoista
[x] koirista
[x] hevosista
[] liskoista
[x] papukaijoista
[x] kaloista
[x] marsuista
[x] hamstereista
[x] hiiristä
[] rotista
[] käärmeistä
[x] lähes kaikista eläimistä
[x] lapsista
[x] keväästä
[x] talvesta
[x] syksystä
[x] kesästä
[] hiihtämisestä
[] lentopallosta
[x] luistelusta
[] jalkapallosta
[x] laulamisesta
[x] tanssimisesta
[x] lukemisesta
[x] pianonsoitosta
[x] kirjoittamisesta
[] piirtämisestä

Tätä mieltä minä olen:

[] homous on sairaus
[] homous on syntiä
[] koulu on perseestä
[] maailman söpöin on Orlando Bloom
[] Michael Jackson on syytön
[] Bush on hyvä jätkä
[] ulkomaalaiset ovat pelottavia
[x] iloiset ihmiset ovat rasittavia jos on itse pahalla päällä
[] Jumalaa ei ole
[] Jeesus elää
[x] mandariinit on hyviä

Maailman kolme suurinta epäkohtaa:

[x] Aids
[x] naisten sortaminen
[x] uskonsodat
[] saldo on kiinni
[x] nälänhätä
[x] vanhusten yksinäisyys

Koulusta/töistä tultuani (tai jos olen kotona, niin lähiaikoina)

[x] menen nettiin
[x] syön
[ ] teen läksyt
[x] en tule kotiin
[x] leikin lemmikin kanssa
[x] kuuntelen musiikkia
[x] nukun
[x] jotain aivan muuta

Keräilen tai olen keräillyt:

[] korkkeja
[] postimerkkejä
[] valokuvia
[] kukkia
[] Pokémon-kortteja
[] gogoja
[] Digimon-kortteja
[]Pokémon-palloja
[] jotain muita kortteja
[] My little pony -sarjan tuotteita
[] kirjoja
[] jotain cd-levyjä
[] eri maiden eurokolikoita
[] eri maiden valuuttaa
[] vessapaperirullia
[] pelejä
[] laskimia
[] käpyjä
[] kiviä
[] paperia
[] kirjekuoria
[] jotain ötököitä, mitä?
[] lamppuja
[] soittimia
[] leluautoja
[] McDonald'sin leluja
[] Kinder-suklaamunien leluja
[] prinsessa-krääsää
[] prinssi-krääsää
[] aseita
[] tarroja
[x] krääsää vuosien varrelta
[x] muistoja

Omistan:

[] Siemensin kännykän
[x] Nokian kännykän
[] LG:n kännykän
[] Samsungin kännykän
[x] SonyEricssonin kännykän
[] Motorolan kännykän
[] Panasonicin kännykän
[] jonkun muun kännykän
[x] elämän
[] meikkejä
[x] oman huoneen
[x] television
[x] tietokoneen
[x] peilin
[x] lompakon
[x] pankkikortin
[] mopon
[x] pyörän
[] skootterin
[] moottoripyörän
[] kevytmoottoripyörän
[] potkulaudan
[] frisbeen
[] hulahula-vanteen
[] johonkin autopeliin kuuluvan ratin ja polkimet
[] Bratz-nukkeja
[x] Barbie-nukkeja
[] digimoneja
[] beyblade-kamaa
[] tanssimaton esim. stepmanian
[] diabolon
[x] jotain tavaraa, jota en tiedä mitä se on
[] skeittilaudan
[] pop/rock-koulukalenterin
[] Demin kalenterin
[] Witch-kalenterin
[x] jonkun muun kalenterin
[] pornolehtiä
[] Demi-lehtiä
[] Suosikki-lehtiä
[] Mix:in lehtiä
[] Miss Mix lehtiä
[] Witch-lehtiä
[] Sinä&minä-lehtiä
[] Girls-lehtiä
[] Regina-lehtiä
[] Vogue-lehtiä
[] Apu-lehtiä
[] Seiska-lehtiä
[] Katso!-lehtiä
[] animelehtiä
[x] jotain muita lehtiä
[x] koulukirjoja
[x] koulurepun
[x] lemmikin