IRC-Galleria

Mainari

Mainari

nakertaa näkkäriä!

Löysin tommosen.Perjantai 19.01.2007 19:43

Teinix eli katu-uskottava nuori

Teinix eli katu-uskottava nuori on valitettavan yleinen näky kaduilla.
Jokainen on varmasti heitä nähnyt, ainakin tietämättään. Karu totuus
nimittäin on, että valtaosa nuorisosta on teinixejä.

Teinix on tasa-arvoinen nimitys siinä mielessä, että teinix voi olla joko
tyttö tai poika. Vaikka erisukupuolisilla teinixeillä on omat eronsa
esimerkiksi pukeutumisessa, heidät voidaan tunnistaa puhetyylinsä ja
kirjoitustyylinsä perusteella.

Miespuoliset teinixit tunnistaa jo kaukaa lippalakista ja löysistä housuista
(Käytännössä farkuista tai tuulihousuista) ja isoista huppareista, usein myös
skeittilaudasta tai korvalappustereoista. Korvalapputapauksessa teinixiä ei
kuitenkaan saa sekoittaa normaaliin ihmiseen, joka vain kuuntelee musiikkia.

Naispuoliset teinixit suosivat aivan päinvastaista pukeutumistyyliä kuin
miespuoliset vastineensa: siinä missä miespuolisella teinixillä housuihin
mahtuu kaksi ihmistä, naispuolisella teinixillä housuihin mahtuu hädin tuskin
puoli. Housut ovat siis mahdollisimman tiukat, ja ne ovat tehty yleensä
farkkukankaasta (Varsinkin Micmac on suosittu merkki), mutta nyt myös nahka
on yleistymässä. Paita naispuolisella teinixillä on yleensä väljempi, mutta
tarpeeksi korea ja paljastava kiinnittääkseen miespuolisten teinixien huomion.
Naispuoliset teinix-muijat, kuten heitä joskus kutsutaan, ovat myös peittäneet
naamansa paksulla tai vielä paksummalla ihovoide-/meikkikerroksella.

Kommunikoinnissa sekä miespuoliset että naispuoliset teinixit ovat
samanlaisia, eroa on vain käsialan kauneudessa. Kummankin sukupuolen edustajat
täyttävät puheensa ja tekstinsä kielellistä taitoa ja ymmärrystä vaativilla
ilmauksilla, kuten "hei niinku" ja "tota niinku". Kestosuosikki tuntuu myös
olevan sana "vittu", vaikka muitakin kirosanoja käytetään. Haukkumiskäytössä
miespuolisilla teinixeillä on "homo", ja naispuolisilla "huora". Vaikka
teinixit osaavat puhua (täyttäen puheensa edellämainituilla ilmauksilla),
kirjoittaminen tuottaa vaikeuksia. Teksti onkin yleensä täynnä erilaisia yhdys
sana ja iso Kirjain -tyylisiä virheitä, ja siinä esiintyy usein puhekielen
muotoja, kuten "mä". Teinixiyden tunnusmerkki on myös se, että
kirjoituksessa ks-kohdat korvataan x-kirjaimilla. Tästä koko teinix-luokitus
saa nimensä.

On kuitenkin tärkeä huomata, että vaikka yllämainitut ominaisuudet ovat
teinixeiden tunnuksia, teinixiys muuttuu koko ajan ja on dynaamista.
Etupäässä sitä säätelevät muoti ja musiikkimaku. Teinixiys muuttuu myös
itsestään: nykyään ei tarvitse kirjoittaa x-kirjaimia ks-äänteisiin
ollakseen teinix.

Eräs muuttumaton asia on kuitenkin teinixeiden asenne, joka on hostiili ja
anarkistinen, koska sitä pidetään aikuisuuden merkkinä (myös kiroilu on
teinixeillä merkki aikuisuudesta). Jos teinixin vanhempi tai joku muu aikuinen
koittaa rajoittaa tämän menemisiä, on tämä aikuinen "vitun tyhmä mulkku, joka
haluu vaa vittuilla, vittu". Myös poliisit ovat teinixin mielestä "vitun
runkkuja, jotka on vaan siks ettei sais pitää hauskaa". Yleisesti teinix vihaa
kaikkia auktoriteetteja.

Jos satut edustamaan aatetta, jota teinix pitää huonona, valmistaudu
kohtaamaan älyllisesti ylivertainen teinix, joka varmasti hakkaa sinut
verbaalisesti maahan sanoilla "vitun homo runkkari vittu". Mitkään perusteet
eivät teinixin päätä käännytä, jos hän on käsittänyt, että jokin asia on
huono. Sattuessa teinixin ajatuksia vastustavalle puolelle, olet huonossa
jamassa, koska teinixiä on vaikea nöyryyttää älyllisesti. Tämä johtuu siitä,
että teinixit ovat liian tyhmiä tajuamaan useimpia piilotettuja loukkauksia.

Koko teinixin arvo perustuu hänen kunnioitukseensa kaveripiirissä ja muiden
teinixien keskuudessa. Jos niin ikävästi sattuu, että saa teinixin
vihamiehekseen, ainoa kunnollinen voittotapa väittely- tai riitatilanteessa
on teinixin saattaminen naurunalaiseksi osoittamalla, että tämä pitää itse
samasta asiasta kuin mitä pilkkaa kavereidensa nähden. Tässä onkin koko
teinixiyden ydinidea: kavereiden ja muiden teinixien antama arvostus on
kaikki. Jos se menetetään, koko teinixin katu-uskottavuus on mennyttä, ja
siitähän teinixiydessä on kyse.

-Jussi Kari 00A

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.