IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 11.04.2008 16:06

Paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä(paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Iltaisin pestessäni hampaita, minulla on tapana lukea samalla kirjaa ja pesu venähtää aina enemmän tai vähemmän. Tapa tuli siitä, kun nukuin pienenä siskon kanssa samassa huoneessa, enkä voinut koskaan pitää valoja päällä ja lukea sängyssä.
2. Juodessani kotona jotain hyvänmakuista, kuten mehua tai limsaa, latkin juotavani lasin reunan yli tai kaadan sitä pienen määrän kerrallaan kielen päälle niin että maku tulee ensin kielen takaosaan. Yritän tehdä tätä mahdollisimman huomaamattomasti ja meinaan tukehtua joka toinen kerta
3. Laulan suihkussa (kuulostan hyvältä ainoastaan silloin, kun kukaan ei kuule)
4. Pääsen suorilta jaloilta silta-asentoon ja takaisin
5.Ihnoan istua tavallisella tavalla (jalat maassa, perse penkissä)

Haastan:
BabyPunk
Basch
DoPeHaT
PunkBarbie
RockBarbie

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.