IRC-Galleria

MarieLane

MarieLane

Kªmeleontti-Mªi

Aika hauska tarina :DDD lukekaa pois.Perjantai 26.05.2006 15:16

B A A R I H O R O S K O O P P I (tarina)

Oinas pyyhältää baariin niin lujaa vauhtia ettei ovimies tajua edes
mikä hänen
ohitseen viuhahti. Oinas suuntaa suoraan baaritiskille, tilaa kymmenen
vodkasnapsia jotka viskaa kurkkuunsa alta minuutin. Kyytipojaksi hän
kaataa
kannullisen sangriaa ja muutaman oluen ja sytyttää savukkeen; pakko
saada
toimintaa aikaiseksi.

Härkä saapuu autolla. Hän kävelee rauhallisesti baaritiskille, tilaa
Irish
coffeen ja etsii miellyttävän nurkkapöydän jossa nautiskelee pehmeästä
nojatuolista, sisuksia lämmittävästä juomasta ja sikarista; Muut
tanssikoon.

Kaksonen saapuu baariin tanssien. Hän flirttaa ensin ovimiehen
kanssa,
viilettää
sitten vessaan, törmää tuttuihin, ja löytää myöhemmin tiensä
baaritiskille.
Tilaa pirskahtelevan pirteän drinkin ja ryntää ketkuttamaan
tanssilattialle;
kukapa nyt paikallaan pysyisi?

Rapu ei olisi edes halunnut lähteä baariin. Hänellä oli niin ihanaa
sohvan
nurkassa mummon vanhan huovan alla. Rapu astuu sisään
verryttelyhousuissaan
varovasti pälyillen. Hän toivoo törmäävänsä johonkin tuttavaan jotta
tulisi
kotoisan turvallinen olo. Tiskiltä rapu tilaa oluen.

Leijona saapuu sisään suuri elkeisesti kimaltelevassa asussaan.
Toivottavasti
kaikki huomaavat. Hän kävelee ympäristöään tarkkaillen tiskille.
Leijona tilaa
kuohuviiniä ja jää istumaan baaritiskille mairea hymy naamallaan
jotta
kaikki
huomaavat hänet.

Väliaikatiedotus: Oinas on haastanut riitaa ja kolmen henkilön
kanssa.
Kaksonen
on käynyt jo oksentamassa sekä lähentelemässä puolta ravintolan
henkilökuntaa
ja jokaista asiakasta. Rapu jutustelee 85-vuotiaan sedän kanssa pula-
ajasta..
Härkä nauttii olostaan nurkkapöydässä.

Neitsyt saapuu sisään. Häntä inhottaa viettää iltaa rietastelijoiden
kanssa
ravintolassa. Mielummin hän olisi siivonnut kotiaan ja järjestellyt
postimerkkikokoelmaansa. Neitsyt siirtyy huomaamatta tiskille ja tilaa
tuoremehua; soittaisivat edes jotain klassista musiikkia..

Vaaka saapuu uudessa asussaan, hajusteilta tuoksuen. Hän flirttaa
ovimiehelle
leveästi hymyillen. Vaaka suunnistaa tiskille ja tilaa jonkun nätin,
makean ja
seksikkään juoman. Vaaka huomaa toisella puolellaan neitsyen; miten
kukaan voi
pukeutua noin tavallisesti?

Skorpioni saapuu moottoripyörällä. Hän täräyttää prätkänsä parkkiin
ja
astelee
sisään nahka-asussaan. Tänä iltana täytyy saada seksiä ja
rokkenrollia, hän
ajattelee. Skorpioni tilaa tiskiltä salmiakkikossua ja paukun jonka
nimi on
Terrible death. Skorpioni iskee silmää vaa'alle, joka poistuu
paikalta
liukkaasti.

Väliaikatiedotus: Oinas on heitetty jo kertaalleen pihalle
haastettuaan riitaa
ovimiehen kanssa (luikkinut salaa sisään uudestaan). Kaksonen katosi
wc:hen
kahden miehen ja naisen kanssa.
Rapu itkee ikävästä äitinsä helmoihin. Leijona kertoo
ihailijajoukolleen
tarinoita itsestään. Neitsyt murjottaa. Vaaka tanssii kuumaa tangoa
ihanan
adoniksen kanssa. Härkä juo edelleen samaa irish coffeeta.

Jousimies saapuu sisään ison kaveriporukan kanssa. Tilaa tiskiltä
tuplana Long
Drinkin ja ryntää tanssimaan 80-luvun discohittiä. Tanssilattia ei
riitä, hän
hyppää tanssimaan myös pöydälle... "säpinää tänne!!!"

Kauris tulee yksin. Hänellä on masennuskausi menossa, ja töistäkään
ei
olisi
huvittanut lähteä.. Hän ottaa kossucolan ja menee yksin pöytään.
Samallahan kun
humaltuu voi suunnitella uusia työasioita.

Vesimies saapuu iloisena. Mukava tavata uusia ihmisiä. Hän tilaa
tiskiltä
siideriä ja päätyykin pian väittelemään politiikasta.

Kalat saapuu juuri ennen valomerkkiä. Hän on juonut hyvät pohjat
kotona ja onkin
hilkulla päästääkö ovimies häntä sisäänkään. Kalat tilaa äkkiä juoman
tiskiltä
kun vielä saa ja menee tanssilattialle huojumaan yksinään viimeisten
hitaiden
tahdissa haaveillen että olisi joku jonka kanssa tanssia.

väsymystä ilmoilla...Perjantai 26.05.2006 02:10

jep. kuskina, hyvin väsyneenä sellaisena olin eilen kultakalalle<3.
lähdettiin täydestä rocktownista puol 11 aikaan makuunin ja mäkin kautta himaan. :)
kylläpä nukutti. Nyt vieraita talo täys, ja näin muutaman jälkeen päätin unten maille siirtyä. Jaksais sit paremmin huomenna.

Janskikin tulee ehkä<3

~ Sara - Tyyni ~

joo. inhoon kaikkia.Tiistai 23.05.2006 17:00

Hirmu ikävä ja kaikkee. Tänään on vähintäänkin valtakunnallinen yhyy päivä.. että haistakaa vaan paska kaikki.
Vitun pääsykokeetkin. ei paljon kiinnosta. ihan sama.

Hard Rock Hallelujah!!!!!Maanantai 22.05.2006 01:01

Olipa kerrassaan mahtava ilta eilen. :)
ja tää päivä oli kanssa kiva.

"mene sen eläimen sisään" :D voi hyvä jumala. :DD

ja joku tekee mut niin onnelliseks ja iloiseks. Tykkään<3

Nyt ihan uupunut vklopun jäljiltä.

silmät tekee ristiä.Lauantai 20.05.2006 21:34

Olihan ilta eilen. Olin hiukan humalaa hakemassa. Sen huomasi myös puhelimeni uusista numeroista :D olin saanut muutaman uuden numeron puhelimeen, ja olin nimennyt ne "naapuri ehkä" ja "kekun tyttö" :DDD ihmettelimme niitä sitten tossa aamulla.

Tulimme taksilla yöllä himaan.... yllättävää. :D

Olin istunut nurmikolla neljän aikaan yöllä ja ollut kuulemma hankala känniääliö. Niinpä tietenkin :D

Ainiin, rokkitaunis oli mahtava musiikki tarjonta: Rendez-Vous niminen hauskan näköinen bändi. :) diggailin.

Nyt väsyttää ihan helvetisti, ja pitäis taas uuteen iltaan ja yöhön heräillä. Rapsakkakin painaa päälle vielä..siisti olo!

No kyllä tämä tästä. paitsi et voisko joku hakee mut täältä paska landelta ihmisten ilmoille?


~ Blue Eyed Mary - Little Girl ~

plaa.Tiistai 16.05.2006 15:07

Vkloppu meni ja taas on kohta onneks uus. Kaikki asiat ihan vituillaan, paitsi ton yhen kanssa<3 hajoisin varmaan muuten. vitunvitunvittu.

Ilta taas.. yksinäistä..Perjantai 12.05.2006 00:49

Oltiin tampereella ja sain valkkaa housut. :) Ellaa ja mua harmittaa ne hameet.. :( olisin niin halunnut sellasen. Onneks Ella sai tyynyliinan :D ja sen lohduks MasamaBinLaden on huomenna iltalomilla, ja sit varmaan tapahtuu ihmeitä sillä suunnalla ;) vai mitä Elmeri?

Huomenna on ehkä paras päivä, voidaan nukkua ja kaikkee. On ollut kyllä rankka viikko. Isä parka vieläkin sairaalassa.. :´(
Kunpa se paranis..

Odotan jo huomista.. *viheltelyä* tiiät kyllä<3

ihanaa elämää.. :)Torstai 11.05.2006 13:37

Kunpa saisin äkkiä kaikki jutut tehtyä ja yks pääsis töistä niin tää sangen omituinen fiilis menis pois :)

Tahtoo kahlekuninkaan äkkiä kotiin<3

sinua<3

vitun perkele.Keskiviikko 10.05.2006 15:28

monta päivää mennyt tosi hienosti.<3
tänään vaan heräsin niin pirun pahalla päällä et oksat pois..ärrr. mulla on niin riidanhaluinen tuuli et varmasti kaikki saa osansa...

paitsi yks. toivottavasti.<3