IRC-Galleria

Hetki vain aikaa.Torstai 01.06.2006 17:04

Kaikki alkaa niin, hän sanoo "Rakkaani, jos en aina mä sinun olla saakkaan, niin
tiedä, että vaikka mä lähtisin luotasi, en haluu, että sulle huolta siin' tuottaisin."
Hiljaa poika katseensa nostaa, silmänsä tytön silmät kohtaa.
Sinistä lämpöä katse hohtaa, kun käden käteensä poika ottaa.
Ihollaan tytön lämmön tuntee, suudellessaan silmänsä sulkee.
Hetken syleilevät hiljaa toisiaan. Pois pian lähtee tyttö, siksi oisi vaan
niin hienoa viettää vielä pieni hetki yhdessä.
"Erossa susta pieninkin hetki on kaikki hetket yhteensä."
Jäävät vielä toisiansa vähäksi aikaa hellästi halaamaan,
salaman iskiessä sytyttäen puun jossain kaukana ulkona palamaan.
Palaamaan tulisi poika mielessänsä vielä useesti päivään tuohon.
Oman uomansa syövytti mieleen pojan virtaavan muistojen vuohon.
Hän sanoo "Oot mulle kaikki kaikes, kaunis kuin taivaan enkeli,
ja sun puolestas valmis oon antamaan kaiken ja uhraamaan vaikka mun henkeni."
Niin lähti tyttö, hymyillen hän sanoi palaavansa takaisin huomenna.
Ja niin kävi, että heidät erottaan pystyi ainoastaan kuolema.

Hetki vain aikaa on...
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vain aikaa on...
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vain aikaa on...
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vain aikaa on...
Kun on viimein aika lähtee, niin tule mukaan, laita kätesi mun käteeni.

Ilta pimenee, kaupungin ilma viilenee, kauppa viimeinen kii menee.
Kun kiireinen liikenne hiljenee, tyttö on kuin viimeinen ihminen,
joka kaupungin tyhjiä katuja pitkin kulkee illan suus.
Hänen mielensä kaiketi tuudittaa rauhallisuuteen hiljaisuus.
Mitä pian tapahtuisi, sitä tyttö ei varmaan kai aavistakaan.
Kulkee vaarallist' matkaa. Sydän lujempaa tavallist' hakkaa,
kun hän miettii itsellensä ja rakkaalleen tulevaisuutta.
Pian tarkoitus yhteen muuttaa, liiku ei mielessä yhtään muuta.
Niin huomaamattaan mutkan takaa auto häntä kohti kaartaa.
Ei unessa oleva mies edes huomaa, kun tytön maahan kaataa.
Ei auttaa ehdi kukaan, ei sanaakaan matkalle mukaan antaa.
Sua aina mä rakastaa lupaan, sanat ikuisuuteen tytön saattaa.

Hetki vain aikaa on...
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vain aikaa on...
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vain aikaa on...
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vain aikaa on...
Kun on viimein aika lähtee, niin tule mukaan, laita kätesi mun käteeni.

Kädessään kuvaa tytöstä puristaa, lupaa tyttönsä muistaa.
Hiljaa silmänsä ummistaa ja nimeä tyttönsä kuiskaa.
Ei iloa lainkaan tullutkaan, vaan inhoa, vaivaa, kurjuutta.
Ja lähellä hulluutta poika huutaa ja kiroaa maailman julmuutta.
Sai kohtalo riistää lempensä.
"Mä teen mitä vain sinun vuoksesi..."
Niin poika jo riistää henkensä...
"...ja mä tahdon vain sinun luoksesi."
Valo kylmällä terällä kiiltää, ihoo raastava tuska viiltää.
Jäljen rakkauden värillä piirtää, sielunsa ainiaaksi yhteen liittää.

Hetki vain aikaa on...
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vain aikaa on...
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vain aikaa on...
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vain aikaa on...
Kun on viimein aika lähtee, niin anna elämäs, kaikki minun tähteni.

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.05.2006 15:26

MUSIIKKI

lempibändisi? Niit on monia.
suosikkilaulajasi?En osaa sanoo.
tämän vuoden must-see festarit? Eipä tietoo viel.
paras albumi? Emt.
kuinka monta levyä omistat? Jaa-a.
mitä radioasemaa kuuntelet eniten? suomi pop
omistatko Mp3-soittimen? Jos omistat, minkä merkkisen ja kuinka suurimuistisen? En omista.
ovatko soittolistat hyvä vai huono juttu? Iha ok.
oletko mielestäsi laaja-alainen musiikkidiggari, vai kuljetko lähinnä valtavirran ja soittolistojen mukaan? Laaja.
minkä tyylistä musiikkia kuuntelet eniten (punk, pop, iskelmä, trance etc.)? Vähä riippuu.
onko Negative hyvä? Eip ny oikeestaa.
tiedätkö bändin nimeltä Anal Cunt? En.
levyhyllysi häpeäpilkku/synkin salaisuus? Eip oo sellast.
onko amispop kova sana? Riippuu.

ELOKUVAT

lempileffasi? Kauhu ja komedia
paras näyttelijä? En osaa sanoo.
lemppariohjaajasi? -
missä leffassa on parasta musiikkia? Kaikissa American Pie leffoissa.
kuinka monta elokuvaa katsot keskimäärin kuukaudessa? 28-31.. Eli joka päivä yks.
kuinka usein käyt elokuvissa? Se vähä riippuu.
minkä elokuvan näit viimeksi? Huhu puhetta
lataatko elokuvia laittomasti? En.
montako leffaa omistat? Noin. 110 x]
minkä elokuvan tahtoisit nähdä seuraavaksi? En oikee tiiä.
odotatko innolla Da Vinci-Koodin ensi-iltaa? Miten sen nyt ottaa.
ovatko Star Warsit hyviä? Ei.
entä TSH:t? Jaa-a
oletko nähnyt koskaan ranskalaista taide-elokuvaa? En enkä haluukkaa.
ensimmäinen näkemäsi elokuva? Ei voi muistaa.
kuuluvatko popcorn ja elokuvateatteri erottamattomasti yhteen? Njää.

TV

Montako tuntia TV:tä katsot päivässä? En oikeestaa ollenkaa.
lempiohjelmasi? Niit on monia.
minkä sarjan tahtoisit takaisin ruutuun? Passi ja hammasharja.
katsotko salaa Kauniita ja Rohkeita? En.
onko Salkkarit hyvä? Juu on.
montako televisiota talossanne on? 1
kun katsot televisiosta hyvää ohjelmaa, naposteletko jotain? Jos napostelet, niin mitä? Jos on jotai.
mitä sarjoja seuraat säännöllisesti? Salatut ja O.C
paras saippuasarja? Salatut.
pidätkö poliisisarjoista? Juu pidän.
onko Shield hyvä? En tiä.
katsotko lastenohjelmia? En.
mikä oli pienenä lempiohjelmasi? Muumit.
turhin tv-ohjelma? Kaikki turhat.
idioottimaisin mainos? En osaa sanoo.
katsotko koskaan tv-chatteja? En kato.

HUONEESI

minkä väriset seinät huoneessasi on? VAlkoset.
onko seinillä julisteita, tauluja, piirroksia tms.? Jos on, niin mitä? Seinälippuja.
rakkain esineesi huoneessasi? Sänky.
onko huoneessasi cd-soitin? Juu.
entä tv? Eip. Se löytyy tuolt olkkarista.
tai tietokone? Juu.
onko huoneesi pieni, keskikokoinen vai suuri? Keskikokone.
kuinka usein siivoat huoneesi? Vähä riippuu.
onko huoneessasi pehmoeläimiä? Ei oo.
syötkö koskaan huoneessasi (muutakin kuin karkkia tai sipsejä)? Juu.
kuka on sisustanut huoneesi? Minä ja Sundis.<3
asuuko huoneessasi muitakin? Juu Sundis <3
paistaako huoneeseesi usein aurinko? Juu heti aamusta.
pidätkö huoneestasi? Juu.
jos saisit muutta yhden asian huoneessasi, mikä se olisi? En tiä.
millainen kattolamppu huoneessasi on? Semmone jännä.

SINÄ

kuinka pitkä olet? 170
uskotko kummituksiin? Jep
mikä on horoskooppimerkkisi? Kalat.
oletko suvaitsevainen? Juu.
onko sinulla pisamia? Ei.
kuvaile itseäsi kuudella sanalla? En tiä.
oletko rauhallinen vai hulivili? Hulivili. x] Se riippuu vähä.
pidätkö tytöistä vai pojista, vai kenties molemmista? Sundis <3
Mitä sinulla on ylläsi juuri nyt? Verkkarit ja Toppi
oletko sisäkissa vai rantaleijona? Riippuu mist roikkuu.
oletko yksinäinen? En.
onko sinulla omituisia rutiineja ennen nukkumaan menoa? Ei.
pidätkö oliiveista? En.
oletko koskaan käynyt ulkomailla? Jos olet, niin missä? -
mitä harrastat? En mittää.
omistatko lemmikkieläimiä? Kissoja kaksi kappaletta, Elvis ja Kaapo.<3
mikä isäsi on ammatiltaan? En tiä.
montako hyvää ystävää sinulla on? Muutama.
minkä väriset hiuksesi ovat? Punertavanlilertävät
oletko koskaan ollut sairaalassa? Juu.
jos saisit miljoonan, niin leikkaisitkö pääsi kaljuksi ja pukeutuisit viikon ajan pelkästään tuorekelmuun? Hehhee, juu.
oletko koskaan suudellut? Juu joka päivä ainaki 200 kertaa x]
mitä kieliä osaat? Suomi, suomi ja suomi.
millä nettisivulla käyt eniten? IRC-Galleria
missä koulussa/työpaikassa olet juuri nyt? En missää.
onko sinulla poika/tyttöystävää? Jos on, niin kerro jokin yksityiskohta, jota hänessä rakastat? Se on vaa nii ihana.<3
mistä ostat vaatteesi? Kaupasta.
oletko kasvissyöjä? En oo.
lempiruokasi? Kaikki Pasta ruoat.
mitä mieltä olet mäkkäristä? Nam nam.
kengänkokosi?39-40

Lollipop!Tiistai 30.05.2006 13:54

Tässä kasa kysymyksiä. vastaa niihin ja haasta joku kaverisi tekemään sama. Mene lopuksi ilmoittamaan hänelle kommenttilaatikkoonsa haasteesta. onnea matkaan!


1. ETUNIMI: Mari
2. TOINEN NIMI: -
3. SUKUNIMI: Vuori
4. LEMPINIMI: -
5. SUKUPUOLI: Nainen
6. IKÄ: 17
7. SYNTYMÄPÄIVÄ: 20.03.89
8. PITUUS: n.170
9. HIUSTENVÄRI: Punertavanlilertävät x]
10. SILMIEN VÄRI: Vihertävät
11. ROTU: -
12. KÄYTÄTKÖ SILMÄLASEJA/PIILOLINSSEJÄ: noup
13. ONKO SINULLA PITKÄT VAI LYHYET HIUKSET: Puolipitkät
15. TÄMÄNHETKINEN OLINPAIKKASI: Himas
16. HOROSKOOPPIMERKKISI: Kalat
17. KUINKA MONTAA KIELTÄ OSAAT: Yhtä
18. PAHAT TAVAT: Ei mitää havaintoo..
19. LÄVISTYKSESI: Huuli-, kulma, nenä- ja korvakorut..
20. LÄVISTYKSET, JOTKA HALUAISIT: Kieli
21. TATUOINTISI: Ei vielä mut tulossa on, heti ku on vaa mahdollista, nyt on pieniä esteitä <3
22. TATUOINTEJA, JOTKA HALUAISIT: Kaula tai rinta x]
23. TÄMÄ PÄIVÄ: Tiistai
24. KELLO: 10:19
25. OLETKO VALMIS UUTEEN KIMPPUUN KYSYMYKSIÄ: Jep jep


. : PERHE : .

26. ÄITISI NIMI: Maija
27. ISÄSI NIMI: Kimmo
28. ISÄ-/ÄITIPUOLESI NIMI, JOS ON: Patte ja Pia
29. VELJIESI NIMET: Miika
30. SISKOJESI NIMET: Pinja ja Pauliina
31. LEMPITÄTISI: Eip oo sellast
32. LEMPISETÄSI: En tiä.
33. SUOSIKKI-ISOVANHEMPASI: Tyyne-Mummu
34. PAHIN SUKULAISESI: Ei oo sellast
35. PARAS SUKULAISESI: Serkut on kivoi.. :]
36. TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: Tulen mä.
37. YMMÄRTÄÄKÖ KUKAAN SUVUSTASI SINUA: Juju


: TÄMÄ VAI TUO : .

38. KUUMA VAI KYLMÄ: Kuuma
39. TALVI VAI KESÄ: Kesä
40. KEVÄT VAI SYKSY: Kevät
41. SHAKIRA VAI BRITNEY: En tiä.
42. BUFFY VAI ANGEL: Buffy
43. DAWSONS CREEK VAI GILMORE GIRLS: Njaa, se toinen.
44. JALKAPALLO VAI KORIPALLO: Molemmat.
45. KESÄ- VAI TALVIOLYMPIALAISET: En tiä.
46. HIIHTO VAI LUMILAUTAILU: Lautailu
47. RULLALUISTELU VAI RULLALAUTAILU: Rullaluistelu.
48. ORANSSI VAI PUNAINEN: Punanen
49. KELTAINEN VAI VIHREÄ: Vihreä
50. VIOLETTI VAI PINKKI: Molemmat.
51. SISÄLLÄ VAI ULKONA: Riippuu vähä.
52. KAMA VAI ALKOHOLI: Alkoholi.
53. KÄNNYKKÄ VAI HAKULAITE: Kännykkä.
54. KYNÄ VAI SIVELLIN: Kynä.
55. TEHOTYTÖT VAI CHARLIEN ENKELIT: Jaa-a kuule.
56. STAR WARS VAI STAR TREK: Ei kumpikaa.
57. TATUOINNIT VAI LÄVISTYKSET: Molemmat.

. : YKSITYISELÄMÄ : .

58. ONKO SINULLA TYTTÖ- TAI POIKAYSTÄVÄÄ: Kyllä on. Sundis <3.
59. OLETKO IHASTUNUT: En.
60. RAKASTATKO KETÄÄN TÄLLÄ HETKELLÄ: Juu rakastan ja paljon rakastankin. Sundis <3.
61. OLETKO KOSKAAN RAKASTUNUT: Juu tällä hetkellä olen.
62. KUINKA MONTAA IHMISTÄ OLET SUUDELLUT: En ees viitti mainita.
63. KUKA SAI ENSIMMÄISEN SUUDELMASI: En muista.
64. KUINKA MONEN IHMISEN SYDÄMEN OLET SÄRKENY: 2.
65. KUINKA MONTA IHMISTÄ ON SÄRKENYT SYDÄMESI: 1.
66. PARAS LAINAUS KUVAAMAAN RAKKAUTTA: En tiä.
67. MINKÄLAINEN ON TYTTÖ-/POIKAYSTÄVÄSI/IHASTUKSESI: Korvaamaton <3.
68. ONKO SINULLA HÄNESTÄ KUVA: Ei :[
69. LUOKITTELETKO IHMISIÄ ULKONÄÖN VAI PERSOONALLISUUDEN PERUSTEELLA? Molempien.
70. OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT YSTÄVÄÄ: Juu.
71. OLETTEKO VIELÄ YSTÄVIÄ: Juu.
72. POLTATKO TUPAKKAA: Pitäs lopettaa.
73. POLTATKO KAMAA/RUOHOA: En.
74. OLETKO KOSKAAN IMPANNUT KAASUA: En.
75. KOKAIINIA, HEREOIINIA TAI JOTAIN MUUTA: En.
76. ONKO KALJA HYVÄÄ VAI PAHAA: Pahaa pahaa.
77. DO YOU LIKE SMIRNOFF ICE: Juups. Nam.
78. PIDÄTKÖ ENEMMÄN KALJASTA VAI LIKÖÖRISTÄ: Likööri.
79. MINKÄLAISIA SAVUKKEITA POLTAT: Vähä vaikka mitä.


. : VOISITKO KOSKAAN : .

80. HYPÄTÄ BENJIÄ: Joo.
81. HYPÄTÄ LASKUVARJOHYPPYÄ: Joo.
82. UIDA DELFIINIEN KANSSA: Joo.
83. VUORIKIIPEILLÄ: Joo.
84. SYÖDÄ PASKAA MILJOONASTA DOLLARISTA: Riippuu vähä.
85. KÄÄNTÄÄ SELKÄÄSI YSTÄVILLESI HENKILÖKOHTAISEN SAAVUTUKSEN VUOKSI: En.
86. VARASTAA YSTÄVÄSI POIKA-/TYTTÖYSTÄVÄÄ: En.
87. CROSS-DRESS: wtf?
88. VALEHDELLA POLIISILLE: Riippuu mitä.
89. JUOSTA POLIISEJA PAKOON: Riippuu et miks.
90. VALEHDELLA VANHEMMILLESI: Juju.
91. KÄVELLÄ TUNTEMATTOMAN LUO JA SUUDELLA HÄNTÄ: Joskus oisin voinukki, mut en enää.
92. OLLA EKSOOTTINEN TANSSIJA: No en.
93. KÄVELLÄ RAVINTOLASTA ULOS MAKSAMATTA: En.


. : YSTÄVÄSI : .

94. PARAS YSTÄVÄSI: Hanna, Sonja, Susanna, Kati ja Josu <3
95. TUNTENUT PISIMPÄÄN: Sonja.
96. SE, JONKA KANSSA HALUAISIT PUHUA ENEMMÄN: Kaikkien.
97. SE, JOTA HALUAISIT NÄHDÄ ENEMMÄN: Hanna<3
98. KUINKA MONTA YSTÄVÄÄ LUULET SINULLA OLEVAN: Niit on monia.
99. KUKA TEKEE SINUT HULLUKSI JONKIN AJAN KULUTTUA: Mä oon jo hullu.
100. KENEN KANSSA VOIT OLLA IKUISESTI TULEMATTA HULLUKSI: Mä oon jo HULLU.
101. OLETKO KOSKAAN MENETTÄNY YSTÄVÄÄSI SEN TAKIA, ETTÄ HALUSIT MENNÄ SEURAAVALLE ASTEELLE: Hä? En.
102. HULLUIN: Kaikki <3
103. ÄÄNEKKÄIN: Josu x]
104. PARHAAT HIUKSET: Hannalla ja Sonjalla on kivat. Ne on nii piiitkät <3
105. VOI AINA SAADA SINUT NAURAMAAN: Kaikki x]
106. PARHAAT SILMÄT: Hannalla ja Josulla on ruskeet simmut <3
107. PARAS KROPPA: En osaa sanoo.
107. URHEILULLISIN: En oikee tiä.
109. SEKSISYMBOLI: Hahah, kaikki omalla tavallaa.
110. KÄRSIMÄTTÖMIN: Josu :]
111. LYHYIN: Josu, Sonja ja Kati
112. PISIN: Suusanna
113. PARAS LAULAJA: Heheh, kaikki ne kuulostaa iha naapurin Matin pierulta. :]
114. LAIHOIN: Sonja.
115. SUURIN HUUMEIDENKÄYTTÄJÄ: Ei kukaa niist.

. : OLETKO KOSKAAN : .

116. OLLUT JOSKUS TODELLA TURHAUTUNUT: Juju.
117. MENNYT VANKILAAN: Hahahaa.
119. RULLALAUTAILLUT: Juju.
120. POTKAISSUT JONKUN PERSAUKSIA: Hahhaa, juu oon.
121. HEITÄNYT JOTAIN LUMIPALLOLLA PÄÄHÄN: Joo.
122. RIKKONUT KALJAPULLON: Juu.
123. MENNYT BAARIIN ALAIKÄISENÄ: Hahhaa, juu oon menny.
124. SUUDELLUT JOTAKUTA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA: Juu olen.
125. MENNYT AJELULLE: Kuka nyt ei ois?
126. MENNYT LOMALLE ILMAN AIKUISEN VALVONTAA: Juu oon.
127. OLLUT KONSERTISSA: Jujuu.
128. OLLUT TOISESSA MAASSA: Juu.
129. PUHUNUT AIKUISELLE TAKAISIN: Juju.
130. OLLUT AUTO-ONNETTOMUUDESSA: Joo oon ollu.
131. RIKKONUT LAKIA: Hahha, en myönnä mitää.
132. ANTANUT RAHAA KODITTOMILLE: Juu johki keräyksee.
133. ITKENYT PÄÄSTÄKSESI ONGELMASTA ULOS: Njää.
134. SUUDELLUT YSTÄVÄN SISKOA TAI VELJEÄ: Juu oon.
135. SUUDELLUT VELJEN TAI SISKON YSTÄVÄÄ: En ole.

: MITÄ TEIT : .

136. VIIME SYNTYMÄPÄIVÄNÄSI? En mää muista.
137. EILEN: Kaikkee.
138. VIIME VIIKONLOPPUNA: Ei voi muistaa.
139. JOULUNA: Olin mutsilla.
140. UUDENVUODEN AATTONA: Vähä kaikkee ja käytii mutsil syömäs.
141. HALLOWEENINA: Millo se oli?
142. PÄÄSIÄISENÄ: Millo se oli?
143. YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ: En mää muista.

. : VIIMEISIN : .

144. ASIA, JONKA SÖIT: Hillosipuli.
145. ASIA, JOTA JOIT: Kahvi.
146. ASIA, JONKA PUIT PÄÄLLESI: Paita.
147. PAIKKA, JONNE MENIT: Keittiö.
148. PAIKKA, JONKA LÄVISTYTIT/TATUOIT: Kulma.
149. HENKILÖ, JONKA NÄIT: Sundis <3.
150. HENKILÖ, JOTA SUUTELIT: Sundis <3.
151. HENKILÖ, JOTA NUSSIT: Sundista eile illal <3.
152. HENKILÖ, JOLLE PUHUIT: Sundis <3.
153. LAULU, JONKA KUULIT:

. : NYT : .

154. MITÄ SYÖT: En mitää.
155. MITÄ JUOT: En mitää.
156. MITÄ ON PÄÄLLÄSI: Toppi ja Sundiksen housut.
157. KENGÄT JOTKA OVAT JALOISSASI: Ei mul oo.
158. HIUKSET: Auki.
159. KUUNTELET: Blink 182 - American Pie Theme Song

. : KYLLÄ VAI EI : .

160. OLETKO VEGETARISTI: En.
161. PIDÄTKÖ LEHMISTÄ: Juujuu.
162. OLETKO NARTTU: Joo.
163. OLETKO TAITELIJA: En.
164. KIRJOITATKO RUNOJA: En.
165. OLETKO NOPEA JUOKSIJA: En.
166. OSAATKO HIIHTÄÄ: Mis mieles? x]
167. OLETKO BRITTI: En.
168. PUHUVATKO ÄÄNET SINULLE: Juu.
169. ANNOITKO BARBEILLESI KOSKAAN HIUSTENLEIKKUUTA: Juu.
170. OLETKO HETERO: Joo.
171. OLETKO VAMMAINEN: En.
172. OLETKO LIHAVA: En ole.
173. OLETKO LAIHA: En.
174. OLETKO LYHYT: En.
175. OLETKO PITKÄ: Jep.
176. OMISTATKO VAALEANPUNAISEN PAIDAN: Juu.
177. ENTÄ ORANSSEJA HOUSUJA: En.
178. NÄETKÖ LENTÄVIÄ APINOITA: Juu joka päivä.
179. OLETKO PAHA: En. Tai en mä tiiä.
180. ONKO BRITNEY HUORA:
181. OLETKO TEINI-IKÄINEN ZOMBIE: Juu aina.
182. PIDÄTKÖ MARILYN MANSONISTA: En.
183. OLETKO SALAA TOISELTA PLANEETALTA: Juu mä oon Marssista.


. : SATUNNAISIA KYSYMYKSIÄ : .

184. JOS OLISIT ELÄIN, MIKÄ ELÄIN OLISIT: Pingviini.
185. MUISTATKO UNIASI: Juu.
186. VOIVATKO IHMISET LUKEA SINUA KUIN AVOINTA KIRJAA: Jotkut joo.
187. PUHUTKO PALJON: Juu.
188. PELKÄÄTKÖ KLOVNEJA: Juu ne on pelottavia.
189. PIDÄTKÖ HÄMÄHÄKEISTÄ: Juu.
190. OSAATKO AJAA: Juu.
191. OLETKO HEMMOTELTU PILOILLE: En.
192. OLETKO EPÄSOSIAALINEN: En.
193. NÄETKÖ KUOLLEITA IHMISIÄ: Joskus unissa.
194. ONKO VIIMEISIÄ SANOJA: Olkaa iloisia <3

LauantaiLauantai 27.05.2006 14:28

Hauskaa lauantai päivää kaikki!

[Ei aihetta]Torstai 25.05.2006 16:48

Olen:
[ ]Ala-Asteella
[ ]Ylä-Asteella
[ ]Lukiossa
[ ]Amiksessa
[x]Jossain muussa

[ ]Blondi
[x]Brunetti
[ ]Punapää
[ ]Jokin muu

[ ]Alle 150 cm
[ ]150-160 cm
[x]160-170 cm
[ ]Yli 170 cm

[ ]Pitkähiuksinen
[ ]Lyhythiuksinen
[x]Puolipitkähiuksinen
[ ]Kiharahiuksinen
[ ]Suorahiuksinen

Omistan:
[x]Nokian kännykän
[ ]Siemensin kännykän
[ ]Jonkin muun kännykän

[x] Poikaystävän
[ ]Tyttöystävän
[x]Pikkuveljen
[x]Pikkusiskon
[ ]Isoveljen
[ ]Isosiskon
[x]Äitipuolen
[ ]Kaksoissisaren
[ ]Bestiksen
[ ]Oman huoneen
[ ]Oman tietokoneen
[ ]Oman teeveen

Pidän:
[x]O.C:stä
[ ]24:stä
[x]C.S.I :stä
[ ]Huippumalli Haussa -ohjelmasta
[x]Salkkareista
[ ]Lostista
[ ]Diilistä
[ ]Selviytyjistä
[ ]Everwoodista
[x]Mean Girlsistä
[x]Titanicista
[ ]Kaunasta
[x]Nemoa etsimässä -elokuvasta
[x]Notting Hillistä
[x]Kissoista
[x]Koirista
[ ]Hevosista
[x]Liskoista
[ ]Papukaijoista
[x]Kaloista
[x]Marsuista
[x]Hamstereista
[x]Hiiristä
[x]Rotista
[x]Lähes kaikista eläimistä
[x]Pojista
[x]Tytöistä
[x]Lapsista
[x]Keväästä
[ ]Talvesta
[ ]Syksystä
[X]Kesästä
[ ]Hiihtämisestä
[x]Lentopallosta
[x]Luistelusta
[x]Jalkapallosta
[ ]Kilpajuoksusta
[ ]Pituushypystä
[ ]Laulamisesta
[ ]Tanssimisesta
[ ]Lukemisesta
[ ]Pianonsoitosta
[ ]Kirjoittamisesta
[x]Piirtämisestä

Mielestäni:
[ ]Paris Hilton on kauneuden perikuva
[x]Ei, vaan rumuuden
[ ]Green Dayn laulaja on söpö
[ ]Natasha Bedingfield on hyvä
[x]Britney Spearsilla menee jo vähän yli
[x]Suomessa on ihana asua
[ ]Ranska on kaunis maa ja kieli
[ ]Lontoo on mahtava kaupunki
[ ]Englanninkieli on helppoa
[ ]Ruotsi on PERSEESTÄ
[ ]Ruotsalaiset on ärsyttäviä
[ ]Musta väri vaatteissa tekee ihmisestä synkän ja surullisen näköisen
[ ]Keltainen on ihanan pirteä väri
[ ]Punainen on kaunein väri
[ ]Sininen väri antaa rauhallisen olon
[ ]Harmaa on ruma väri
[ ]Oranssi on kaikkein hienoin väri

Olen horoskoopiltani:
[ ]Kauris
[ ]Vesimies
[x]Kalat
[ ]Oinas
[ ]Härkä
[ ]Kaksonen
[ ]Rapu
[ ]Leijona
[ ]Neitsyt
[ ]Vaaka
[ ]Skorpioni
[ ]Jousimies

Luonteeltani olen:
[x]Puhelias
[ ]Ujo
[ ]Itsenäinen
[x]Seurallinen
[ ]Tulinen
[ ]Rauhallinen

Tällä hetkellä olen:
[ ]Ihastunut
[x]Rakastunut
[ ]Sinkku
[x]Varattu
Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne.
HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.
Haasta lopuksi vielä neljä tyyppiä.

1. Mikä minun nimeni on?
- Jaakoppi

2. Missä minä asun?
- Taivaassa, vaikka muitakin mahdollisuuksia olisi.

3. Mikä olen?
- Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin koko maailma.

4. Millainen olen?
- En muuten istuis tässä hetkeäkään sun kanssa ellei olis pakko.

5. Kuka olen?
- Olet sade katollani, olet tuuli tukassain.

6. Millaiset rinnat minulla on?
- Mun tisuja pitää kantaa kottikärryillä...ja lantio on maapallon ympärys mitta!!!

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
- Päämäärättömyys, vaikket sitä vielä ymmärräkään.

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
- Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys.

9. Miltä näytän?
- Naapurin koiralta, toivottavasti tämä totuus ei sinua satuttanut.

10. Miltä tunnun?
-Hevoselta.

11. Miltä maistun?
- Hedelmäkarkeilta, toivottavasti tämä totuus ei sinua satuttanut.

12. Miltä tuoksun?
- Naiselta.

13. Missä minun kuuluisi olla?
- Hunningolla.

14. Mistä minut löytää?
- Autotallista.

15. Miten minut tavoittaa?
- Mitäs tässä, ritariässä!

16. Kuinka vanha olen?
- Menin laskuissa sekaisin kolmenkymmenenkahdeksan kohdalla.

17. Sukupuoleni?
- Sinä loukkaat minun hienostunutta tekoälyäni!

18. Ovatko kaikki nämä kertomasi asiat totta?
- On ehdottomasti!

Haastan:
Tehköön ken tahtoo..

Pumpudi Pum.Keskiviikko 24.05.2006 20:07

Vastaa näihin kysymyksiin ensin ja haasta 5 kaveria tekemään sama perässä Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommentti laatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.


1. Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
Kiinni yhel ponnaril..

2. mitä taskuissasi on nyt?
Ei mitään.

3. Onko kännykkäsi metrin säteellä sinusta?
Ei oo.

4. Mitä söit viimeksi?
En mä muista.


5. Miten juhlit koulujen loppumista?
Minkä koulun loppumist? :D

6. miltä luokalta pääsit, vai jäitkö luokallesi?
En käy kouluu.

7. seurusteletko?
Juu.

8. mikä ärsyttää juuri nyt?
Ei mikää.

9. mitä mieltä olet huippumalli haussa kisoista?
Njaa.

10. onko tiikeri kaunis eläin?
Juu on.

11. milloin olet syntynyt? ( vuodenaika/kuukausi)
Maaliskuussa.

12. onko sinulla kuvia netissä?
Juu on.

13. mitä numero 13 tuo sinulle mieleen?
Leffan.

Seuraavat kymmenen kohtaa; rasti mielestäsi paras joka riviltä!

[ ] coca-cola [ ] vesi [ ] maito [x] mehu [ ] alkoholi
[x] Kesä [ ] syksy [ ] kevät [ ] talvi
[ ] sammakko [ ] rotta [x] käärme [ ] hämähäkki
[x] mansikka [ ] mustikka [ ] vadelma
[ ] salkkarit [ ] krisse [x] O.C. [ ] shield
[ ] Gimmel [x] PMMP [ ] jane [ ] nylon beat
[x] salmiakki [ ] suklaa [ ] hedelmäkarkit
[ ] banaani [ ] omena [ ] päärynä [x] mandariini
[ ] v.punainen [x] vihreä [ ] sininen [ ] keltainen
[ ] polkupyörä [ ] bussi [ ] mopo [x] oma auto

seuraavaksi rastita kaikki mitä sinulla on!

[ ] pitkät hiukset
[x] uudet bikinit / uikkarit
[x] lemmikkieläin
[ ] trampoliini
[ ] kesätöitä
[ ] oma huone
[ ] "suuri suu"
[ ] paras ystävä
[x] nokia kännykkä
[ ] liikakiloja
[x] valkoiset seinät huoneessa
[x] jokin koru nyt
[ ] iso nenä
[ ] kaunis lauluääni
[x] mese
[ ] jokin vakava sairaus

Taas kolmetoista sanallista kysymystä :)

1. tykkäätkö saunomisesta?
Miten sen nyt ottaa.

2. kuunteletko nyt musiikkia?
Kyllä

3. oletko ikinä ollut kännissä?
:P

4. milloin viimeksi itkit?
En muista.

5. onko kesäloma liian lyhyt?
Ei mulla.

6. minkä nimen antaisit poikavauvallesi?
Tuomas. :) <3

7. onko sinusta liikkunut ikäviä juoruja viime aikoina?
En tiiä, eikä pahemmin kiinnosta.

8. mitä näppäimistösi vasemmassa yläkulmassa lukee?
Esc.

9. osaatko kymmensormijärjestelmän?
Jaa-a.

10. onko puolillaan oleva lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi?
Riippuu.

11. missä kuussa ovat nimipäiväsi?
Heinäkuussa.

12. oletko ikinä matkustanut lentokoneella?
Kjeh.

13. uskotko perjantai 13. päivän epäonneen?
Riippuu hiuka.

viisi pohdittavaa kysymystä!

1. Miksi kaikilla muumeilla ei ole vaatteita?
Ku ei niil oo mitää mitä niillä peittää. :D

2. Miksi mustikka ei ole sinikka vaikka on enemmän sinisen kuin mustan värinen?
Kosk Sinikka on nimi.

3. Miksi mies kuorsaa nukkuessaan selällään?
Ne on vaa jätkii.

4. Miksi jotkut inhoavat hevosia ylikaiken?
Ku ne on nii isoi tai jotai, vittuako mua kiinnostaa.

5. Miksi 18 c ilma on lämmintä mutta 18 c vesi tuntuu jääkylmältä?
Mietippä sitä nii sit.

Ei jaksa haastaa ketää. Tehköö ken tahtoo.

Antaa VituttaaKeskiviikko 24.05.2006 13:52

Riko lupaukset
jätä menemättä
marssi vaikka ohi
älä nosta edes kättäsi
hei, sillä laillahan se toimii
sinulla on oikeus
olla sitä mitä sinä oot
mitä sinä oot?
sitä mitä sinä oot
mikä sinä oot

tavallinen tyyppi
ja tavalliset haaveet
tavallisen tyypin
tavalliset aaveet
hei, sillä laillahan se toimii
maanantai on paha päivä
tiistai ehkä vähän parempi
vähän parempi
ihan vähän parempi
vähän parempi

ja mitä vaikka joku
sua kusipäähän vertaa
sinua on kusetettu
yhtä monta kertaa
hei, sillä laillahan se toimii
illalla me jutellaan
ja aamulla ei enää tunneta
ei me enää tunneta
ei me enää tunneta
ei me enää tunneta

elämästä katoaa
se todellinen puoli
jos on sulle kirosana
murhe, taikka huoli

elämästä katoaa
se todellinen puoli
jos on sulle kirosana
murhe, taikka huoli

antaa vituttaa vaan
antaa vituttaa vaan

siis, riko lupaukset
jätä menemättä
marssi vaikka ohi
älä nosta edes kättäsi
hei, sillä laillahan se toimii
sinulla on oikeus
olla sitä mitä sinä oot
mitä sinä oot?
sitä mitä sinä oot
mutta mitä sinä oot

elämästä katoaa
se todellinen puoli
jos on sulle kirosana
murhe, taikka huoli

antaa vituttaa vaan

elämästä katoaa
se todellinen puoli
jos on sulle kirosana
murhe, taikka huoli

antaa vituttaa vaan
antaa vituttaa vaan

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.05.2006 16:05

PALJOKO KELLO ON? 12.44
MIKÄ PIISI SOI? Ei mitää täl hetkel

SUSTA...
ikä: 17
[ ]hoikka [x]normaali [ ]lihava [ ]"lihava"
[ ]lyhyt [x]normaali [ ] pitkä
hiusten väri: ruskee
hiusten pituus: Olkapäille
silmien väri: vihertävät

ASUMISESTA...
asuinkunta/kaupunki: Karjaa
asuintapa (kerrostalo, rivitalo jne): kerrostalo
talon pintamateriaali: Ei tietoo
talon numero: Vissii 23

asun...
[ ]yksin
[ ]perheeni kanssa
[ ]kamun kanssa
[ ]äidin luona
[ ]isän luona
[x]poika- tyttöystävän kanssa

kuinka tunnet naapurisi?
[ ]perheystäviä (/sukulaisia)
[ ]tuttuja vaan
[ ]tiedän nimet
[x]olen nähnyt
[ ]ei mitään hajua!

makuuhuoneiden määrä: 1
vessojen määrä: 1
ovien määrä: 7
ulko-ovien määrä: 1
ikkunoiden määrä: 3

KAVEREISTA?
montako sydänystävää? joku neljä viis
montako ystävää? Niit on monia :)
montako kaveria? monta :)
onko bestistä? Njaa miten sen nyt ottaa.. :)
onko poika/tyttökaveria? on Sundis <3 Rakastan sinuu kulta <3

RUOKAVALIOSTA?
oletko vegetaristi (kauanko olet ollut)? en
oletko kaikkiruokainen? En todellakaa oo..
oletko allerginen jollekin? Juu olenhan minä..

LEMPI?
bändi? monia
biisi? monia
ruoka? kaikki pasta ruoat on hyviä *NamNam*
juoma? Monia hyviä
eläin? Kissat on kivoja
väri? musta
kouluaine? Eip oo mittää
leffa? Final Destination 1 ja 3
tv-sarja? salatut ja O.C
miesnäyttelijä? eip ole
naisnäyttelijä? eip ole

ULKONÄÖSTÄ?
mitä on päälläsi nyt? toppi ja farkut
mahd. lävistykset: Kulmas, nenäs, ja huules.. ja korvis on viis..
mahd. tatuoinnit: ei vielä mutta tulossa..
vaatetyyli: normaali

valitse YKSI:
[ ]nappikorvikset
[x]roikkuvat
[ ]renkaat

[x]farkut
[ ]kangashousut
[ ]verkkarit
[ ]lökärit

[ ]3/4 hihanen paita
[ ]t-paita
[x]toppi
[ ]olkaimeton toppi

[ ]hame
[ ]shortsit
[x]caprit

[ ]polvisukat
[x]nilkkasukat
[ ]varrettomat sukat

[ ]sukkahousut
[ ]pitkikset
[x]jalkojen jäätyminen

[x]skeittarit
[ ]tennarit
[ ]lenkkarit
[ ]sandaalit
[ ]lipokkaat
[ ]varvassandaalit
[ ]aamutossut
[ ]ei kenkiä

KÄNNYSTÄ... (jos on)
merkki: Nokia
malli: Disco :D
kauanko se on ollu sulla? noin. 5kk
aiemmat kännyt: Ei jaksa luetella niit on monia..
kuka makso tämänhetkisen kännysi? Mutsi vissii
kuorten väri: Punaset ne on..
taustakuva: Sundis <3
logo: dna
näytönsäästäjä: Sundis <3
montako saapunutta tekstaria? 97
mitä lukee tokassa? " Kusa sa ole? Heti kotiin, IKÄVÄ <3 " - Sundis <3

PERHEESTÄ...
onko äiti? juu on
isä? Juu on
pikkusiskoja? juu
isosiskoja? ei ole
pikkuveljiä? juu yks
isoveljiä? ei

LEMMIKEISTÄ... (jos on)
lemmikit on niiden nimet: Kaapo ja Elvis
onko teillä aina ollut eläimiä? Juu on ollu
ovatko lemmikit sinun, sisarusten vai perheen? Mun ja Sundiksen

HUONEESTA JOSSA OLET...
mihin huoneisiin siitä vie ovi? eteiseen
keitä muita huoneessa on? Kaapo
mitä huonekaluja siellä on? kirjahylly,sänky, tietokonepöytä ja kaikkee muuta kivaa..
seinien väri? valkoset ne ovat
montako ikkunaa? 1
verhojen väri? Pinkit :D

MAKUUHUONEESTASI ...
onko se oma huoneesi? Mun ja Sundiksen
mikä on huoneen pääväri? Valkonen
onko siellä tv? ei ole
entä cd-soitin? Tietokone juu.. :D
seinien väri? valkoset
maton väri? se on sellanen jännä
verhojenväri? Pinkit :d
millaiset lakanat pedissä? Valkosiniset


VIIMEKSI TEHTYÄ....
kenelle puhuit viimeksi? Sundikselle
kenelle soitit viimeksi? Josulle
mitä söit viimeksi? Karkkia
mitä joit viimeksi? fantaa
kenelle huusit viimeksi? Sundikselle <3 :P
kenelle tekstasit viimeksi? Sundikselle <3
kenet näit viimeksi? Sundiksen <3
kenelle nauroit viimeksi? Sundikselle <3

Uulalaa.. :DPerjantai 19.05.2006 16:55

Esitä nämä kysymykset Oraakkelille osoitteessa: http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php ja tiedät seksielämästäsi enemmän, kuin ikinä haluaisitkaan tietää.

1. Minkä ikäisenä menetin neitsyyteni?
- Ei niin vanha kuin miltä näyttää, mutta en nyt ehdi tätä asiaa tarkemmin selvittää.

2. Kenelle minä neitsyyteni menetin?
- Sinulle söpöliini.

3. Montako seksipartneria minulla on ollut?
- Sopivasti.

4. Kuinka monta seksipartnereistani on ollut samaa sukupuolta kuin minä?
- Niin monta kuin lääkäri määrää.

5. Missä harrastin seksiä viimeksi?
- Ladossa, mutta ota huomioon että tämä on pehmennetty versio todellisuudesta.

6. Missä minun seuraavaksi pitäisi harrastaa seksiä?
- Ladossa.

7.Kenen kanssa minun tulisi seuraavaksi seksiä harrastaa?
- S-kaupan lihatiskin kesäpojun.

8. Ovatko kaikki seksikumppanini nauttineet seksistä kanssani?
- On, katso vaikka itse.

9. Olenko minä hyvä sängyssä?
- Kysytkin vielä... vastauksen tiedät ilman sen kertomistakin.

10. Montako seksikumppania minulla elämäni aikana kaiken kaikkiaan tulee olemaan?
- Ämpärillinen.

11. Tarvitsenko minä kamasutraa?
- Ei varmastikaan.